Ankkurissa liikkeellä aurakuski jolla rento ote työhönsä.

Vetelee auralla kaikki tien ja jalkakäytävän lumet ,talojen aitauksen reunaan.
Pihoilta ei pääse rollaattorilla eikä autoilla tielle kun parin metrin kinokset autoportilla ja pikkuportilla.
Ei pääse sitten ambulanssit eikä taksitkaan viemään sairaita.
Koko talven ovat tiet Lahdessa olleet erittäin huonossa kunnossa.
Perunapeltoa ja rynkytystä.
Eipä sitten tarvitse lähteä kaupoillekaan kun Lahti vielä laittoi sovellukset parkkimaksuihin.
Ulottuvat ainakin kilometrin päähän keskustasta.
Varmistivat tällä että keskusta kuihtuu.
Ennen ostan Kouvolasta kaiken sellaisen mitä tarvitsen esm.sokoksesta.
Tai Veturista.Kouvola on älynnyt jättää ison 4 tunnin parkkialueen kiekoilla.
Siinä ehtii jo käydä kampaajalla sokoksessa,torilla kauppahallissa hakemassa hyvät lihat .
4231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No ompahan tiet ja jalkakäytävät puhtaina,ei pääse kukaan valittamaan.

Äänestä

Näinhän se on aina ollut. Nuoruudessa olin talkkarina pienessä kerrostalossa. Ensin traktori kävi auraamassa jalkakäytävän, ja sen jäljet kävin kolaamassa pois. Sitten tuli höylä katua pitkin ja työnsi ison vallin siihen jalkakäytävälle. Pahimmoiten se oli märkää moskaa, joka oli raskasta työnnellä sivuun.

Äänestä

Kouvolan kaupat ovat iso vitsi. Itäänpäin mennessä ei vauraus eikä kauppojen valikoima lisäänny

Äänestä

VALI VALI. Mene itte auraamaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vetelee auralla kaikki tien ja jalkakäytävän lumet ,talojen aitauksen reunaan.
Pihoilta ei pääse rollaattorilla eikä autoilla tielle kun parin metrin kinokset autoportilla ja pikkuportilla.
Ei pääse sitten ambulanssit eikä taksitkaan viemään sairaita.
Koko talven ovat tiet Lahdessa olleet erittäin huonossa kunnossa.
Perunapeltoa ja rynkytystä.
Eipä sitten tarvitse lähteä kaupoillekaan kun Lahti vielä laittoi sovellukset parkkimaksuihin.
Ulottuvat ainakin kilometrin päähän keskustasta.
Varmistivat tällä että keskusta kuihtuu.
Ennen ostan Kouvolasta kaiken sellaisen mitä tarvitsen esm.sokoksesta.
Tai Veturista.Kouvola on älynnyt jättää ison 4 tunnin parkkialueen kiekoilla.
Siinä ehtii jo käydä kampaajalla sokoksessa,torilla kauppahallissa hakemassa hyvät lihat .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu