Taivaalta lehahti sisäpihalle sepelkyyhky. Se tepasteli kivisessä maassa ja pöyhisteli itseään, pullisteli aloillaan ja heilutti päätään sen edessä oleville naaraille. Nämä kuuntelivat sen kujerrusta, katselivat pihan toisella puolella rapistuneita seiniä välittämättä uroksen pöyhkeästä kiimasta.
Päivä oli kuuma, tulinen ja tuuleton pysähdys ajassa joka yritti kurkottaa pois pihan menneisyydestä, muinaisuuden kalinasta ja hevosen kavioiden kopinasta, rapisevista seinistä ja romahtamaisillaan olevista kattoista. Kun taas toisellä puolella pihaa, se kurkoitti uusiin autoihin ja hyvinkasteltuihin kukkaruukkuihin, joissa koreilivat kodikkuus ja mukavuuden väriloisto, tulevaisuuden paikoillaan junnaava preesens.
Pulut tepastelivat pihalla - kunnes minun rapinani ikkunalaudalla sai ne nousemaan räystäille ja katoamaan kuumuudessa käriseville, tiilisille katoille.
Kyykin ikkunassa kuin musta kissa; samanlainen, joka ilmestyi nurkan takaa ja mourusi suljettua ovea edessään. Se kierteli ja pyöri hermostuneena pihan roskissa, tuntui olevan hieman harmissaan, väristeli häntäänsä ja loikkasi hetken tuumailun jälkeen tolppaan joka tuki lerppuna roikkuvaa kattoa. Kynnet rapisivat kuivassa puussa ja kissa katosi katon alle - ilmestyi katolle kuin tyhjästä, pienestä reiästä ja istuutui katselemaan minua keltaisin silmin.
Tuulenpuuska puhalteli vihreisiin lehtiin valtavassa, ikivanhassa puussa edessäni. Jalkojani särki kerjäläisten loputtomat korttelinvälit, joka puolelta päähäni nouseva uskonto, vitriinien historia ja kahdeksan ruokalajia - painoivat korvalehtiäni kuin roikkuva, kultaisen pyöreä viini.
Aurinko paahtoi rapeaksi vihreän salaatin valkoiselle lautaselle.
Haarukkani oli jokapuolella terävä, ui toisen punajuurikeitossa kuin jalat viileässä virrassa - yrittäen vaivoin kurkottaa pöydän ylitse toiselle puolelle jokea, päältä pehmeiden pohjaheinien.
En halunnut olla tekemisissä kansakuntani kanssa. En kestänyt heikkoa yhteenkuuluvuudentunnetta joka puhkeaa kuin taikaiskusta kukkaan käsittämättömien sanojen keskellä - hymyili kuin veljeskunta toisilleen metsässä juossutta riistastaruokaa hampaittensa väleissä.
Minä olin täällä riistaa - jotain hampaankolossani. Missä minä olin silloin, kun istuin turistien snobismissa? Entä missä silloin, kun nuhjuisessa sekavuudessa köyhyys hakkasi toisen köyhyyden verille silmieni edessä? Entä silloin, kun hulluus huusi Armaniein väleissä - ajoi limousiinilla ohitse huutavien ryysyjen?
En missään. Minä olen tulevaisuudessa: kotona. Miten tämä mistään mitenkään eroaisi? Huomisen kasvot minä näen jo täällä tänään. Samat nyrkit, ojennetut kädet, tylsistyneet ilmeet ja raakuuden, tönimisen - kaiken. Jos minulle ei makseta, minä en hymyile enää koskaan.
Nauroimme viimeisen illan heille ilmaiseksi, niin kuin kissat hädissään maukuvat kuumalla katolla.
Päivä oli kuuma, tulinen ja tuuleton pysähdys ajassa joka yritti kurkottaa pois pihan menneisyydestä, muinaisuuden kalinasta ja hevosen kavioiden kopinasta, rapisevista seinistä ja romahtamaisillaan olevista kattoista. Kun taas toisellä puolella pihaa, se kurkoitti uusiin autoihin ja hyvinkasteltuihin kukkaruukkuihin, joissa koreilivat kodikkuus ja mukavuuden väriloisto, tulevaisuuden paikoillaan junnaava preesens.
Pulut tepastelivat pihalla - kunnes minun rapinani ikkunalaudalla sai ne nousemaan räystäille ja katoamaan kuumuudessa käriseville, tiilisille katoille.
Kyykin ikkunassa kuin musta kissa; samanlainen, joka ilmestyi nurkan takaa ja mourusi suljettua ovea edessään. Se kierteli ja pyöri hermostuneena pihan roskissa, tuntui olevan hieman harmissaan, väristeli häntäänsä ja loikkasi hetken tuumailun jälkeen tolppaan joka tuki lerppuna roikkuvaa kattoa. Kynnet rapisivat kuivassa puussa ja kissa katosi katon alle - ilmestyi katolle kuin tyhjästä, pienestä reiästä ja istuutui katselemaan minua keltaisin silmin.
Tuulenpuuska puhalteli vihreisiin lehtiin valtavassa, ikivanhassa puussa edessäni. Jalkojani särki kerjäläisten loputtomat korttelinvälit, joka puolelta päähäni nouseva uskonto, vitriinien historia ja kahdeksan ruokalajia - painoivat korvalehtiäni kuin roikkuva, kultaisen pyöreä viini.
Aurinko paahtoi rapeaksi vihreän salaatin valkoiselle lautaselle.
Haarukkani oli jokapuolella terävä, ui toisen punajuurikeitossa kuin jalat viileässä virrassa - yrittäen vaivoin kurkottaa pöydän ylitse toiselle puolelle jokea, päältä pehmeiden pohjaheinien.
En halunnut olla tekemisissä kansakuntani kanssa. En kestänyt heikkoa yhteenkuuluvuudentunnetta joka puhkeaa kuin taikaiskusta kukkaan käsittämättömien sanojen keskellä - hymyili kuin veljeskunta toisilleen metsässä juossutta riistastaruokaa hampaittensa väleissä.
Minä olin täällä riistaa - jotain hampaankolossani. Missä minä olin silloin, kun istuin turistien snobismissa? Entä missä silloin, kun nuhjuisessa sekavuudessa köyhyys hakkasi toisen köyhyyden verille silmieni edessä? Entä silloin, kun hulluus huusi Armaniein väleissä - ajoi limousiinilla ohitse huutavien ryysyjen?
En missään. Minä olen tulevaisuudessa: kotona. Miten tämä mistään mitenkään eroaisi? Huomisen kasvot minä näen jo täällä tänään. Samat nyrkit, ojennetut kädet, tylsistyneet ilmeet ja raakuuden, tönimisen - kaiken. Jos minulle ei makseta, minä en hymyile enää koskaan.
Nauroimme viimeisen illan heille ilmaiseksi, niin kuin kissat hädissään maukuvat kuumalla katolla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tiivistä tunnelmaa sielun sisäpihalta. Näin ainakin sen tulkitsin. Löysin lauseita, joissa oli monta merkitystä ja samalla ne veivät tunnelmaa/tarinaa eteenpäin. Lukemista toisin olisi helpottanut väljempi asemointi. Tykkäsin.
Taidan kuulostaa aivan typerältä: mikä kumma on "väljempi asemointi?"
Muuten ihan kiva kun sait tuosta jotain. Mulla oli ihan tolkuttoman raskas reissu - taisin saada liikaakin ahdinkoa päähäni.
Itse pidän noista monimerkityksellisistä lauseista, siinä saa ikään kuin yhdelle riville joskus kolmekin riviä.
Kiits
Niin mä tarkoitin vain tekstin asettelua:)
"välittämättä uroksen pöyhkeästä kiimasta"
Jotenkin vierastan käsitettä uroksen kiimasta, kun vielä kysymys linnusta, vierastan vielä enemmän.
Tarinasi on aikamoista kaartelua, ilman välipysäkkiä tarinaan. Enempää ei jaksaisi lukea, vaikka kyllä hyvin kerrottua.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä kuuma 7
T. Sherlokki (c) 2005
Vastine viittaamaasi kohtaan:
Kirjoitin sen ensin näin: "välittämättä uroksen kuohkeasta kiimasta" ...mutta sitten tirskahdin nauruun kun se kuulosti niin Runebergintorttumaiselta. Siten minun oli pakko sorvata pulu "pöyhkeäksi", sillä pöyhkeys on lähellä pulleutta ja pörhistelyä. Ja semmoiselta se pötikkä näytti.
Tässä on vähän liian hienostelun ja yrittämisen meininkiä. Teksti ei solju, se tökkii. Se kaatuu omiin kommervinkkeihinsä. Tällainen on vaikea laji eikä se ole sinulla vielä hanskassa, ei muuta kuin lisää harjoittelua!