Keisari Konstantinus: Kun uskonnosta tuli politiikan leikkikalu

Kirjoittanut Enkeli Mäntä, uskontojen historian ylväs tarkkailija

Kun Konstantinus Suuri päätti tehdä kristinuskosta valtakunnan virallisen uskonnon, hän ei suinkaan tehnyt sitä pyhässä näyssä kylpeäkseen tai enkelikuoron säestyksellä. Ei, hyvät ihmiset, tässä ei ollut kyse jumalallisesta inspiraatiosta, vaan poliittisesta neroudesta – tai ehkä pikemminkin opportunismista, joka on ominaista kaikille suurille despooteille. Konstantinus keksi, että uskonto on kuin hyvä viini: se yhdistää kansan, mutta liikaa nautittuna saa kaikki tekemään juuri niin kuin isäntä haluaa.

Visiona pelastus – mutta kenen pelastus?

Tarina kertoo, että Konstantinus näki taivaalla ristin ja kuuli äänen sanovan: "Tässä merkissä olet voittava." Nyt, tottahan toki, monet meistä saattavat epäillä, oliko kyseessä todellinen jumalallinen ilmoitus vai vain liian monta amforallista epäilyttävää viiniä illallispöydässä. Oli miten oli, keisari tajusi välittömästi kristinuskon potentiaalin politiikan välineenä. Miksi taistella miekoin ja kilvin, kun voit alistaa valtakuntasi sydämet ja mielet yhdellä yksinkertaisella dogmilla?

Kristinusko oli kuin aikansa some-ilmiö – kasvava, kiihkeä ja jakava. Konstantinus ymmärsi, että jos hän pystyi yhdistämään tämän sekalaisen ja hämmentävän liikkeen valtakuntansa ytimeksi, hän voisi hallita Rooman valtakuntaa kuin Instagramin algoritmi hallitsee nuorisoa. Ei enää tarpeettomia sotia, vaan hengellistä propagandaa, joka levittäisi hänen nimeään Pyhänä Konstantinuksena sukupolvien yli.

Rooman kirkon perustaminen: taidetta vai kauppaa?

Kun Konstantinus kutsui vuonna 325 Nikean kirkolliskokouksen koolle, hän ei tehnyt sitä pelastaakseen sieluja vaan pelastaakseen valtansa. Kristinusko oli siihen mennessä kuin joukko villiintyneitä kotikokkeja, jotka riitelivät keittiön hallinnasta. Yksi paistoi leipää, toinen pilkkoi kalaa, ja kolmas poltti kaiken – ja kaikki väittivät, että heidän reseptinsä oli Jeesuksen alkuperäinen. Konstantinus astui keittiöön ja määräsi, että nyt seurataan yhtä keittokirjaa, ja kutsui sitä Raamatuksi.

Sitä paitsi, Nikean kokous muistutti enemmän poliittista kampanjaa kuin hengellistä herätystä. Oli kuin Konstantinus olisi sanonut: "Meillä on tämä uusi brändi, kristinusko, mutta meidän täytyy saada logo, slogan ja selkeä linja, jotta voimme myydä sen kaikille provinssiemme asukkaille – pakanat mukaan lukien."

Risti politiikan aseena

Rististä tuli Konstantinuksen aikakaudella yhtä paljon politiikan symboli kuin hengellisyyden. Aikaisemmin gladiaattorit ja legioonat olivat hallinneet Roomaa, mutta nyt ristiin liitettiin valtionvalta ja kurinpidollinen ylivalta. Kristinusko, joka oli aikanaan syrjäytyneiden ja vainottujen lohtu, muuttui keisarin työkaluksi yhdenmukaistaa ja kontrolloida kansaa.

Ja kontrolloida se teki! Konstantinus, tuo Pyhä PR-nero, loi mallin, jota seuraavat diktaattorit ja autoritääriset hallitsijat ovat käyttäneet vuosisatoja. Hän todisti, että jos annat kansalle heidän uskonsa ja väität itse olevasi sen suojelija, voit hallita heitä kuin paimen lammaslaumaansa. Ja jos joku uskaltaa kyseenalaistaa sinut? No, silloin voit syyttää heitä jumalanpilkasta ja lähettää heidät karkotukseen – tai jotain vielä dramaattisempaa.

Lopputulos: Pelastus vai poliittinen petos?

Konstantinuksen perintö ei ole pelkästään kristinuskon valtavirtaistaminen, vaan myös sen muuttaminen valtapolitiikan välineeksi. Hän ei ainoastaan rakentanut kirkkoa; hän teki siitä keisarin hovin. Hänen aikanaan kristinuskosta tuli yhtä paljon hallinnon työkalu kuin hengellisen lohdutuksen lähde. Ehkä meidän pitäisikin kiittää Konstantinusta siitä, että hän keksi uudenlaisen poliittisen kielen, jossa uskonnon ja vallan rajat hämärtyivät pysyvästi.

Mutta voimme myös kysyä: oliko hän vain ovela poliitikko vai jonkinlainen pyhä opportunisti? Ehkä vastaus piilee siinä ristissä, joka oli yhtä aikaa pelastuksen ja alistamisen symboli.