YLE vihaajat

Kertokaapas miksi Ylen tuotanto ja olemassa olo tuntuu olevan varsinkin Persuille vastenmielistä? Ahterin heilutus ohjelmia ja feminismiä tulee mainoskanavilta jopa enemmän ja niistä ei valiteta. Rahoituksen leikkaus vaikuttaa myös laatusarjojen kuten Ivalo tekemiseen tulevaisuudessa eli uusintoja sitten vaan.
51315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Mahtaa olla elämä yksitoikkoista persuilla,kun piti saada vielä lisäleikkauksia kansalaisaloitteen muodossa. Eiköhän täällä olisi tärkeämpiäkin kansalaisaloitteita joiden tulisi mennä läpi! Ideologia edellä.

Äänestä
  • Yle on lepopaikka disinformaation tekijöille. ☹️🤨🤔

    Äänestä

Työkyvyttömyyseläkkeellä on parempi olla sosialisti!

Äänestä
  • Ketä kiinnostaa

    Äänestä

  • Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja olen sosiaalidemokraatti.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja olen sosiaalidemokraatti.

    Olen SDP,n kannattaja koska se ainoa puolue joka hiemankin edes muistaa pienemmillä eläkkeillä sitkuttelevia. Sannan aikaan tuli korotuksia yli kuusi vuotta jädytettyinä (Katainen, Sipilä) olleisiin kansaneläkkeisiin. Maahanmuutosta olen persujen kannalla.

    Äänestä

Nykyään on "sosialisti" jos vaikka puhuu vanhustenhuollon yksityistämistä vastaan.

Äänestä
  • Sossut on ketkuja.

    Aina toisen kukkarolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Sossut on ketkuja.

    Aina toisen kukkarolla.

    Eli mielestäsi myös julkinen terveydenhuolto on myös "toisten taskuilla olemista"?

    Äänestä

Persuille vanhuksetkin ovat pelkkiä menoeriä ja saastaa.

Äänestä
  • Sinähän sen tiedät suomi juntti

    Äänestä

Sanna Marinin vainoaja näyttääkin olevan "erikoisosaaja" hys hys

Äänestä
  • Oliko muuta onko tylsää eikö ota eteen

    Äänestä

  • Se on hyvä, että demarit saavat sitä mitä ovat tilanneet.

    Äänestä

  • Asiantuntija jyrähtää.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Se on hyvä, että demarit saavat sitä mitä ovat tilanneet.

    Saavat rökälemäisen vaalivoiton, kunhan uurnille mennään.

    Äänestä

Olet siis itse vihervassari ja julkaiset päivästä toiseen
"uutisia", että voit syyttää persuja?

Minäpä kerron sinulle faktaa, jolla ei ole mitään osaa eikä arpaa puoluekantojen kanssa.

Minä ja moni muu, joka saa vuodessa rahaa (palkka, eläke) vajaat 18000€, joutuu maksamaan yle-veroa. Ideologisesti työttömiä, jotka on pääsääntöisesti vihervassareita, tämä ei koske. Mitä me saamme vastineeksi? Emme yhtään mitään tai no, saadaanhan me "uutisia", jotka on tasoltaan P-Koreaa.
En minä mena kauppaankaan niin, että kierrän kaupan ostamatta mitään ja lähtiessäni sieltä, jätän kassalle 50€. Ymmärrätkö?

Äänestä
  • Itse luulen, että YLE vero muutettaisiin vaan joksikin toiseksi vaikka koko YLE lakkaisi toimimasta. Luultavasti tulisi jokin TV,n lupamaksu takaisin.

    Äänestä

  • Veljeni, joka on nyt viiskymppinen, ilmoiti heti työikään tultuaan, että töitä hän ei tee, vaikka karvat kämmeniin kasvaisivat. Itse olen pienestä pitänen tehnyt töitä ja äänestänyt siihen ikään tultuani milloin kepua, enimmäkseen kuitenkin demareita, ja pärjännyt elämässä riittävän hyvin. MUtta hyvin on pärjännyt myös pikkuveljeni, joka on pitänyt lupauksensa, eikä ole koskaan työllä itseään rasittanut. En kutsuisu hänt kuitenkaan ideologisesti työttömäksi, vaan se on hänen valitsmansa elämäntapa. Eikä hän ymmärrä mitään vihervassareista, vaan on äänestänyt aina persuja. En ole tosin hänen kanssaan vaalikoppiin mennyt, mutta kovasti hän persuaatetta tuntuu ihannoivan ja noituu sitä, että ulkomaalaiset vievät hänenkin olemattoman työpaikkansa, "Mutta työtä en tee" hän edelleenkin vannoo, ja pärjää elämässään yhtä hyvin kuin minäkin. Ja hän ei siis ole vihervassari vaan persu.

    Äänestä

  • No en. En ymmärrä. Mitähän tuokin tarkoittaa. Oletko persu?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Itse luulen, että YLE vero muutettaisiin vaan joksikin toiseksi vaikka koko YLE lakkaisi toimimasta. Luultavasti tulisi jokin TV,n lupamaksu takaisin.

    Koiravero ja kissoille myös

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Itse luulen, että YLE vero muutettaisiin vaan joksikin toiseksi vaikka koko YLE lakkaisi toimimasta. Luultavasti tulisi jokin TV,n lupamaksu takaisin.

    se oli ideaali tilanne silloin lupamaksun aikaan, kun sen voi jättää maksamatta. ei ollut telkkaria niin en maksanut. nykyisin on telkkari ja se on auki noin joka toinen viikko kun katson ulkomaisia kanavia. ylen tai mtv3 palveluita en käytä.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Koiravero ja kissoille myös

    päästövero co2 perusteinen lisäksi. tutkimuksen mukaan koiran co2 päästö vastaa citymaasturia. koira päästää co2 joka hetki, auto vain sen keskimäärin 30 km matkan päivässä.

    Äänestä

Perussuomalaisten tavoite on ottaa mediat haltuun.

Äänestä
  • Omaa tyhmyyttä kun ette osaa äänestää

    Äänestä

Suomeen tarvitaan selvästi oma Elon Musk hallitsemaan mediaa ja samalla tuomaan omaa poliittista ideologiaa näkyville.

Äänestä

Ennen Ylen veroa oli TV lupamaksu ja se ei herättänyt vastaavia tunteita.

Äänestä
  • TV lupamaksu oli selvästi pienempi!!

    ... Ja telkkarista tuli muutakin kuin tosi-teeveetä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    TV lupamaksu oli selvästi pienempi!!

    ... Ja telkkarista tuli muutakin kuin tosi-teeveetä.

    Lisäksi TV maksusta vapautui kokonaan, jos ei omistanut televisiota. Nyt YLE maksu menee silti.

    Äänestä

  • tv lupa oli talouskohtainen, ylevero menee joka henkilöltä

    Äänestä

Katson Yleltä lähinnä Brittiläisiä rikossarjoja joissa huomaa, että värilliä näyttelijöitä lisätty tuotantoihin selvästi.

Äänestä
  • Värillä on väliä.

    Äänestä

Kuten myös Lidlin mainoksiin!

Äänestä
  • Eduskunnassakin näitä on.
    Jani Toivola oli kuuluisa siitä että ajoi 200 m matkoja taksilla ja kävi kouluissa esittelemässä vihreää agendaa ja laskutti vielä kouluja siitä.
    😅😂🤣😂🤣

    Äänestä

Ylestä on tullut propagandaväline vammaisten, värillisten ja seksuaalisesti vikaantuneiden esiintuomiseen. Se ei kuulu tiedotusvälineelle, Seta on sitä varten.

Äänestä
  • Ennen oli sirkus se paikka jossa oli freak show, nyt se on YLE.

    Äänestä

Missä viipyvät somaliuutiset, afgaaniuutiset, keniauutiset, sambiauutiset? Ryssäuutiset pysyvät sitkeästi, vaikka venäjä on vihollismaa!

Äänestä

Peltsi ja Osmo sarja näyttää miten on taas yksi mahdollisesti loppuelämän veronmaksajien rahoilla elävä jälkeinen tuotu esille.

Äänestä

Kyllä televisiossa pitäisi näkyä vain täydellisiä ihmisiä kuten Riikka Purra!

Äänestä

YLE ei tule julkaisemaan Sanna Marinin stalkkerin nimeä sillä siihen liittyy sana Alysium.

Äänestä
  • Tämä Sannan vainoaja tuomittu jo kolmesti lähestymiskieltoon eikä varmasti jää viimeiseksi. Silti ei sanaakaan karkoituksesta!?

    Äänestä

Sanna on isänsä tyttö.

Äänestä

Kyllä peltsille tätyy antaa tunnustus. Evät kaikki kykene vihannesta tekemään ja ylelle syöttämään.

Äänestä
  • Aika ikävästi sanottu

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Aika ikävästi sanottu

    Kuka sanoi jotakin?

    Äänestä

Niin vain tuli kultainen Venla palkinto 🏆 tälle Peltsin ohjelmalle.

Äänestä

Peltsi ja kersa euroviisuihin Suomea häpäisemään. Vihannesorkesteri jo aloitti.

Äänestä

Euroviisuihin menee rohkea femakko Erika Vikman! 💃 Hän on tulossa...

Äänestä
  • Onkohan tuon Osmon ja Vikmanin henkisessä kehityksessä paljonkaan eroa.

    Äänestä

Lopetin YLE n seuraamisen jo Neuvostoliiton aikaan, se oli jo silloin roskaa.

Äänestä

Hyvä että persut laittaa Yleä silpuksi. Ei tiedonvälitys tarvitse tuollaista rahansyöppöä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kertokaapas miksi Ylen tuotanto ja olemassa olo tuntuu olevan varsinkin Persuille vastenmielistä? Ahterin heilutus ohjelmia ja feminismiä tulee mainoskanavilta jopa enemmän ja niistä ei valiteta. Rahoituksen leikkaus vaikuttaa myös laatusarjojen kuten Ivalo tekemiseen tulevaisuudessa eli uusintoja sitten vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu