Puolitoista kuukautta takana...

Olen kärsinyt unettomuudesta oikeastaa koko ikäni,olen nyt 31.Välillä on kausia että nukun kuin pieni lapsi ja välillä taas valvon eikä mikään auta.
Nyt on meneillään ehkä elämäni hirvein ajanjakso.Unta ei ole tullut yli kuukauteen kuin muutamia tunteja yössä.
Alan olla luonnollisestikkin melko puhki.
Sain Tenoxeja joista ei ole minkäänlaista apua,päinvastoin,oloni on ehkä vielä huonompi...
Osaisiko joku vinkata jonkun esmes luontaistuotteen jota en ole vielä kokeillut?

Yöttömiä öitä!
9997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vasta toissayönä valvoin yön piloille. Sitä ei juuri tapahdu.

Nyt aivotoiminta oli niin villiä, ettei mikään mielikuvaharjoittelu auttanut.

Meditaatiolla voi tyhjentää/puhdistaa mielen.

Hartian seutu, samoin koko selkärangan alueen jännitykset tulisi poistaa.

ammamiesnukkuja

Äänestä
  • Voiko meditaation oppia aivan itsekkin?Olen aina ollut kiinnostunut aiheesta kyllä,mutten ole tehnyt sitten sen enempää sille.
    Liikun iltaisin,eli käyn lenkkeilemässä koirani kanssa,rauhallinen kävely,ei enää hikeen asti ja noin klo 21.
    Luulenpa toden totta,että ajatusten määrä näinkin pienessä päässä on liiallinen,jos ne kaikki saisi edes hetkeksi pois olisin ikionnellinen!

    Äänestä

  • Kiitos vinkistä!Tässä edelleen kärvistelen tämän unen vähyyteni kanssa.Viime yönä kokonaiset kaksi tuntia!
    Ajattelin kokeilla nukkumista lattialla patjalla,jos kaikki johtuukin tuosta sängystäni...
    Lämmintä päivän jatkoa!

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kiitos vinkistä!Tässä edelleen kärvistelen tämän unen vähyyteni kanssa.Viime yönä kokonaiset kaksi tuntia!
    Ajattelin kokeilla nukkumista lattialla patjalla,jos kaikki johtuukin tuosta sängystäni...
    Lämmintä päivän jatkoa!

    -pimennysverho.
    -3gr melatoniinia otettuna noin 1-1.5 ennen nukkumaan menoa.
    -kirjan lukeminen/ telkun katselu ennen nukkumaan menoa
    -tujaus konjakkia joskus silloin tällöin ennen nukkumaan menoa
    -töitten vähentäminen

    Äänestä

  • nämä keinot: kirjoitti:

    -pimennysverho.
    -3gr melatoniinia otettuna noin 1-1.5 ennen nukkumaan menoa.
    -kirjan lukeminen/ telkun katselu ennen nukkumaan menoa
    -tujaus konjakkia joskus silloin tällöin ennen nukkumaan menoa
    -töitten vähentäminen

    liikunta, raskaskin kunhan tapahtuu joskus iltapäivällä, ei myöhään illalla.

    Äänestä

  • vielä edelliseen kirjoitti:

    liikunta, raskaskin kunhan tapahtuu joskus iltapäivällä, ei myöhään illalla.

    Ihania ihmisiä kun annatte vinkkejä!
    Olen nyt kesälomalla ja ainakin kuvittelen saavani pääni tyhjäksi näistä miljoonista asioista.
    Koivuntuoksua!

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Ihania ihmisiä kun annatte vinkkejä!
    Olen nyt kesälomalla ja ainakin kuvittelen saavani pääni tyhjäksi näistä miljoonista asioista.
    Koivuntuoksua!

    Minä olen kärsinyt nettomuudesta nyt noin 5 kuukautta. Välillä on jaksoja etten nuku öisin jopa viikkoon yhtään, mutta päivisin pari tuntia. Väsymys on todella kova. Lääkkeistä ei ole ollut apua. masentunut en ole. Sairastan nivelreumaa, joten sekin varmasti aihuettaa unettomuutta. Jaksamisia.

    Äänestä

Itselläni oli viime kesänä ja talvena unettomuutta, joka johtui monesta asiasta; stressi ja menneisyyden traumat vielä vaivasivat...kävin puol vuotta psykoterapiassa ja nyt olen nukkunut aika hyvin ja ilman lääkkeitä!:) Pystyn rentoutumaan, olen vain pystynyt omaksumaan "rennomman" asenteen elämiseen ja myös nukkumiseen eli psykologi auttoi enemmän kun lääkkeet, mutta tämä oli vain minun tapaus! Voimia sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Olen kärsinyt unettomuudesta oikeastaa koko ikäni,olen nyt 31.Välillä on kausia että nukun kuin pieni lapsi ja välillä taas valvon eikä mikään auta.
Nyt on meneillään ehkä elämäni hirvein ajanjakso.Unta ei ole tullut yli kuukauteen kuin muutamia tunteja yössä.
Alan olla luonnollisestikkin melko puhki.
Sain Tenoxeja joista ei ole minkäänlaista apua,päinvastoin,oloni on ehkä vielä huonompi...
Osaisiko joku vinkata jonkun esmes luontaistuotteen jota en ole vielä kokeillut?

Yöttömiä öitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu