syömälakko

Meidän neiti, pian 4kk, on alkanut kiukutella rinnalla. Suostuu syömään jos väli 4-5 tuntia ja silti ruokailut todella nopeita. Jos yrittää "tuputtaa" lisää ruokaa tai lyhyemmillä väleillä alkaa armoton huuto/ kääntää pään toiseen suuntaan ja laittaa nyrkin suuhun. Tuttipullo ei kelpaa myöskään. Ainoastaan oma nyrkki tai tutti maistuu. Voiko tyttö saada tarpeeksi ruokaa, vaikka syö vain hetken. Vaippoja kyllä kastuu ja on ihan tyytyväisen oloinen tyttö muuten. Tuntuu jotenkin oudolta että yhtäkkiä syöminen vähentynyt kun tämän ikäiseltä odottaisi tihentyneitä ruokailuja. Maitoakin kyllä tulee. Jos joku kokemuksesta tietää mitä tämä on? Neuvot olisi tarpeen..
4619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on elämässä jo niin paljon muutakin mielenkiintoista kuin äidin tissi ja sen tuijottelu, ettei enää millään malta syödä. Älä tuputa, ei siitä ole mitään hyötyä, kyllästyy vain. Aivan hyvin pärjää 4-5 tunnin ruokaväleillä ja muutaman minuutin imemisellä. Kyllä se sitten syö, jos nälkä tulee. Ei nälkäinen lapsi ole hyväntuulinen.

Eli kaikki on ihan hyvin. Tosin odotettavissa voi olla, ettei tissi kiinnosta enää kiinteiden makuun pääsyn jälkeen sitäkään vähää kuin nyt. Meillä molemmat lopetti imemisen tuossa 7-9 kk iässä, koska eivät tosiaan malttaneet olla paikalla niin tylsiä näkymiä tuijotellen.

Älä huolestu.

Äänestä
  • Iso kiitos vastauksestasi. Kun sitä äitinä murehtii kaikenlaista ja toivoo että lapsella kaikki hyvin.. Helpotti vain kuulla vastaus "toisen suusta" ;)

    Äänestä

Mulla melko lailla sama tilanne - vauveli (vajaa 4kk) kiukuttelee rinnalla, jos ei sitten oo tosi nälkäinen. Ja oma nyrkki maistuu.

Oon ajatellu, että se voi johtua siitä, että hampaita on tulossa, kun kuolaaminen on lisääntynyt. Vauvan oloa voi helpottaa purulelulla tms. Itsekin muistan kun viisaudenhampaat tulivat, kuinka ikeniä kutitti vallan mahdottomasti ja aina teki mieli työntää sormet suuhun ja raapia niitä oikein kunnolla... :)

Syömistä voi vaikeuttaa myös sammas: oletko tarkistanut lapsesi suun joka kolkan??

Voi tietenkin olla, ettei ole mitään hätää, mutta ainakin oma lapseni oli niin kiltti ennen tätä aikaa, että jotain on varmaan nyt tekeillä.

Äänestä

Ja iän mukaan vauvan imu tehostuu ja se saa nopeammin tarvittavan maitomäärän tissistä! Mulle neuvolassa sanoi, että jopa viide3ssä minuutissa voi tulla kylläiseksi!.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti ja esikoinen kirjoitti:

Meidän neiti, pian 4kk, on alkanut kiukutella rinnalla. Suostuu syömään jos väli 4-5 tuntia ja silti ruokailut todella nopeita. Jos yrittää "tuputtaa" lisää ruokaa tai lyhyemmillä väleillä alkaa armoton huuto/ kääntää pään toiseen suuntaan ja laittaa nyrkin suuhun. Tuttipullo ei kelpaa myöskään. Ainoastaan oma nyrkki tai tutti maistuu. Voiko tyttö saada tarpeeksi ruokaa, vaikka syö vain hetken. Vaippoja kyllä kastuu ja on ihan tyytyväisen oloinen tyttö muuten. Tuntuu jotenkin oudolta että yhtäkkiä syöminen vähentynyt kun tämän ikäiseltä odottaisi tihentyneitä ruokailuja. Maitoakin kyllä tulee. Jos joku kokemuksesta tietää mitä tämä on? Neuvot olisi tarpeen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu