Yhdysvalloissa jopa FBI:n tasolla on tutkittu toisinaan esiin putkahtavia todisteita ns. "varjohallituksen" olemassaolosta. Kyseessä on myös "Majestic 12" nimellä tunnettu korkeiden poliittisten henkilöiden ja tiettyjen ansioituneiden tiedemiesten muodostama ryhmä, johon myös Bush vanhempi kuului aikanaan.
Majesticilla taas on suorat siteet toiseen maan alaiseen järjestöön nimeltään "Thule society", joka taas on osa vielä kummallisempaa baijerilaista salaliittoa nimeltään Vril.
Sopassa ovat iloisesti sekaisin USAF, CIA, FBI, NRO, NISD, IDF ent. SS ja Mossad, jolla on kiinteät siteet USA:n suuntaan.
Thulea ja Majestic 12 ryhmää yhdistää toisiinsa kaksi tunnettua faktaa: kiinnostus maapallon hallinnoimiseen ja kieroutunut kiinnostus huipputeknologiaan. Vallanhimo taas nivoo varjohallituksen yhteen vielä yhden tekijän kanssa, arvaatteko minkä?
Aivan niin: erilaiset herätysliikkeet.
Helluntaiherätystä, lestadiolaisia, viidesläisiä ja muita ääri kristittyjä ryhmiä yhdistää halu paitsi hallita maailmaa niin myös halu tuhota vapaus ja tuoda uskonnollinen pakkovalta maallistuneen länsimaisen mallin tilalle. Tämä tarkoitusperä sitoo uskonnolliset ryhmät yhteen majesticin kanssa, antaen koko kuviolle lopullisen muotonsa. Kyseessä on kaikkien aikojen pimein ja vaarallisin salaliitto joka on koskaan solmittu.
Herätysliikkeillä on kosketuspinta tavallisiin ihmisiin, jolloin on selvää, että juuri uskonnolliset liikkeet toimivat USA:n korvina, silminä ja äänitorvenakin, helluntailaisetkin nimittäin edustavat Bushin hallinnon politiikkaa mm. aborttikysymyksessä ja kierossa halussaan tuhota nykyinen status quo. Uskonnolliset liikkeet myös toimivat tehokkaasti yhteiskunnan vallitsevan tilanteen muuttajina, he muokkaavat maaperän edulliseksi äärikristilliselle vallankaappaukselle kaikkialla maailmassa.
Mitä uskonnollisille liikkeille on luvattu? Luultavasti majestic on luvannut herätysliikkeille rajattoman maallisen vallan, tai sitten läpensä kieroon kauppaan kuuluu lupaus huipputeknologiasta rajatun vallan lisäksi. Uskovaisille on saatettu tehdä lupaus esimerkiksi Tr-3B nimellä tunnetun valtavan kokoisen ilma/avaruusaluksen käyttöön saamisesta. Ko. aluksen kanssa tehtyihin kontakteihin liittyy mm. ihmisten katoamisia, silpomisia, outoja kuolemia ja jopa Britannian ilmavoimien hävittäjien putoamisia taivaalta. Alus on selvästi voimakas ja teknologisesti kaukana sviilitason teknologian edellä. Ts. Uskovaisille on luvattu liki voittamaton alusta vihollistensa tuhoamiseen.
USA:n äärikristityt hyötyvät suuresti liitosta Bush jr.n ja Majesticin kanssa. Nämä ryhmät pääsevät ajamaan edustamansa fundamentalismin läpi väkisin ja toisaalta majesticilla on käsissään kaikki vallan langat, jopa ohi USA:n virallisen hallinnon. Uskovaisille liitto varjohallituksen kanssa on "luvattu maa" kaikin mahdollisin mittarein mitattuna. Tiedustelupalvelut, maailman hallitukset, armeijat ja korkea teknologia, kaikki putoavat kuin kypsä omena ääriuskovaisten käsiin. Kaikki tapahtuu salassa, virallisen politiikan ulkopuolella, mutta nopeasti. Kaikki se, mitä on tapahtunut mm. Groom Laken tukikohdan taivaalla ja myöskin Ellen AFB:ssä on vain alkusoittoa nopeasti käyvälle sodalle, joka pyyhkii tuntemamme maailman olemattomiin. käytännössä uskovaisia kuitenkin kiinnostaa oikeasti vain yksi asia: se, kuka hallitsee Jerusalemia. Pyhän maan pääkaupunkia on kätevä hallita jos koko muu maailma on jo alistettu, tähän uskovaisten ryhmät tähtäävät.
Herätysliikkeet eivät ole ketään "herättämässä", vaan ovat valloituksen väline ja etujoukko. Valloituksen, joka tuhoaa vapauden kaikkialta mihin USA on onnistunut äärikristillisyyden mädän hedelmän kylvämään. Kun katson helluntaiherätyksen herätyskokousta, näen itse asiassa taustalla yhdet kasvot: George W. Bushin nimittäin. Bush on ihmiskunnan yhteinen vihollinen kaikille muille, paitsi ääriuskovaisille.

Vastaukset 4
Vanhimmat
mistä kummasta sait ongittua tollaista tietoa?ainahan noita salaisia seuroja on ollu.
Entä miten tuo viesti liittyy rajatietoon?
Hieno satu.Sitten vähän todisteita kiitos. Helluntalaiset nimittäin höpöttävät samantapaisista varjohallituksista ja salaliitoista itsekkiin, joiden tarkoitus on vain päivastainen, maallistaa maailma.
Paitsi USA epäonnistuu. Ja takana puutu korkea voima. Jotta kaikki etsmme ja löytämme. Ja siitä voima kukaan ei pysty tuhoamaan hän on itse Jumala.