Ilmainen ruoka

Anonyymi-ap

Suomessa huippukallis ruoka, jonka tulijat saavat ilmaiseksi

Kaksi lastani ja kaksi lastenlastani tulivat mökille viikonlopuksi. Ostin ruokaa viidelle. Suomessa ruoan hinta on järjettömän korkea. Suomessa on Euroopan toiseksi korkein arvonlisävero ruoalle Unkarin jälkeen, mutta se ei yksin selitä hurjaa hintatasoa. Siksi voi vain toivoa, että Tokmanni tuo reilusti lisää kilpailu ruokakaupassa.

Suurimmassa osassa EU-maita ruoan arvonlisävero on 5-6 %.

Korkea hintataso johtaa korkeampiin EU-jäsenmaksuihin, koska arvonlisäveroperusta ja bruttokansantuote vaikuttavat eniten jäsenmaksun suuruuteen. Ja nykyinen pääministerikin kuvittelee, että Suomi on vauras ja voi maksaa enemmänkin EU:lle.

En miettinyt mökille takaisin ajaessani ruokaostosten hintojen vaikutusta EU-jäsenmaksuun. Mietin, että mökillämme on juhlapyhinä 9 hengen ruokalista, jossa ei ole mitään hörhöä eikä hömppää. S*malien yksinhuoltajaperheissä on 9 syöjää joka päivä.

Kun miettii noiden maahanmuuttajien ostosten määrää, tulee väkisinkin mieleen, millä ihmeen rahalla he maksavat nuo ostot. Suurin osa heistä ei edes käy töissä. Ainoa järkevä selitys on, että ostot maksetaan suoraan kaupan veloituksesta joko Kelan tai sosiaalitoimiston rahoilla. Työtön yksinhuoltaja ei edes saisi luottokorttia ellei sosiaalitukia katsota säännöllisiksi tuloiksi. Jokapäiväinen 9 hengen ruokaostos edellyttäisi poikkeuksellisen korkeaa luottorajaa.

S*maleja näkee eniten Lidlissä ja Prismoissa. Sekin tukee ajatusta avoimesta piikistä, josta on parin kaupan kanssa sovittu. Viranomaisten tulisi kertoa, miten suurten kehitysmaalaisperheiden rahoitus toimii yleisellä tasolla. Ei ole ihmisoikeus eikä yksityisyyden loukkaus salata tätä tietoa.

Suomi on konkurssissa ja velkaantuu joka päivä lisää. Silti yhteiskuntamme haalii kaksin käsin lisää kehitysmaalaisia, joista suurin osa ei tule koskaan osallistumaan suomalaisen yhteiskunnan rahoittamiseen omalla työllään. Käytännössä kukaan tulija ei aidosti tarvitse turvapaikkaa. Esimerkiksi Irak on pinta-alaltaan kolmanneksen suurempi kuin Suomi, Afganistan ja Somalia molemmat melkein kaksi kertaa suuremmat Suomea. Maan sisällä muuttaminen on helpompaa kuin tulla Suomeen sosiaaliturvaan. Ovatko päättäjämme järjissään vai mistä on kyse.

Media on aina valehdellut ja muuttanut totuutta, jopa kokoomuksen Verkkouutiset valehtelee kun poliittinen agenda sitä edellyttää.

21

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niillä mitään avointa piikkiä ole, nyt vähän valoja päälle siellä!

      • Anonyymi

        Älä väitä, etteikö noille tulijoille kustanneta yhtä sun toista! Saavat taatusti erityiskohtelun joka asiassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä väitä, etteikö noille tulijoille kustanneta yhtä sun toista! Saavat taatusti erityiskohtelun joka asiassa.

        Eivät saa, usko nyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät saa, usko nyt.

        Jos ei töissä, niin mistä sitten saavat?? Ei se ruoka taivaastakaan tipahda!


      • Anonyymi

        Onko sinun puolisosi mamu?


    • Anonyymi

      Samat edut niillä on kuin manneilla vai mistä luulet että kaalet saa soppa rahaa ei niistäkään kukaan töissä käy. Väriä riittävästi pintaan niin kelagold kortti on mahdollista.

      • Anonyymi

        Ja samat edut kuin kantasuomalaisillä työttömillä, ei sen kummemmat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja samat edut kuin kantasuomalaisillä työttömillä, ei sen kummemmat.

        Miinus harkinnanvarainen toimeentulotuki. Taivas kattona. Mustalla saa...


    • Anonyymi

      Tokmannin ruokakauppa ei tule koskaan helpottamaan ruanhintaa Suomessa. Vanha sananlasku täsmää tässäkin eli "silakat on pieniä joulukaloiksi".

    • Anonyymi

      Nee geri on pihvinsä ansainnut. Kovia työmiehiä.

    • Anonyymi

      Ruoka on halpaa, herkut maksaa. Kaurapuuro, makarooni, perunat on ruokaa, eikä ole kallista.

    • Anonyymi

      Mamuille ei makseta mitenkään salaisesti ylimääräistä. Todella köyhä ja katkeruuteen taipuvainen pitää olla, joka kadehtii.

      • Anonyymi

        1 euro somaliassa vastaa 10- 15 euroa paikallisvaluuttaa. Jos heille myönnetyn takuueläkkeen , koskaan maksamatta itse veroja suomeen ja saanut elinaikanaan kaikki verottomat sosiaalituet ja muuttaa somaliaan nostaen takuueläkettään kuolemaansa saakka niin elää kuninkaallisen lailla ja sinä maksat sen! Miten meni nii noinku omasta mielestäsi.Eikä ihme , että suomi on suossa velkaisena ja tästä ei enää nousta.Kiitos suomen hönöt ,jotka äänestitte tätä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1 euro somaliassa vastaa 10- 15 euroa paikallisvaluuttaa. Jos heille myönnetyn takuueläkkeen , koskaan maksamatta itse veroja suomeen ja saanut elinaikanaan kaikki verottomat sosiaalituet ja muuttaa somaliaan nostaen takuueläkettään kuolemaansa saakka niin elää kuninkaallisen lailla ja sinä maksat sen! Miten meni nii noinku omasta mielestäsi.Eikä ihme , että suomi on suossa velkaisena ja tästä ei enää nousta.Kiitos suomen hönöt ,jotka äänestitte tätä.

        Vai kuninkaallisen lailla…älä viitti edes yrittää…


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai kuninkaallisen lailla…älä viitti edes yrittää…

        Somalian valutta on vahvempi kuin euro, ostovoimaltaan...
        Sata euroa on siellä vastaavaa kuin pari euroa täällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Somalian valutta on vahvempi kuin euro, ostovoimaltaan...
        Sata euroa on siellä vastaavaa kuin pari euroa täällä.

        Eläkkeitähän ei makseta enään ulkomaille.


    • Anonyymi

      Meitä Kokkolan tuhkamunaiset kaupparatsut ry:ssä ei voi syyttää, koska emme ole ikinä saaneet aikaan yhtäkään uutta ihmiselämää.

      • Anonyymi

        tuhka mu naiset


    • Anonyymi

      Mt-tuhkamela poistattaa kaiken itseään koskevat viestit. Kyllä ottaa lujille. Kateus täytyy ansaita.

    • Anonyymi

      Huomaa että vaalit ovat tulossa. Ja kirjoitukset sen tasoisia, että. Onko kannatusluvut jo noin alhaiset?
      Hokemat, Kepu pettää aina, kokoomus joka kerta ja kun edellinen hallitus.
      Pettämisestä vielä sen verran, Persut petti mun kaksi kertaa. Ensimmäisen ja viimeisen.

    • Anonyymi

      Jos niillä ei mene rahaa viinaan? Riittää ruokaan? Seuraava sukupolvi onkin sitten jo korkeasti koulutettua. Ei tarvi katkeroitua valtion roskahommissa, kuten eräs repaskanen.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6314
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3793
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3150
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1706
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe