Kun loppuvernissa ei kuivu

Anonyymi-ap

Täällä on muutaman kerran kyselty apua, kun öljymaalaukseen on vedetty loppuvernissa, mutta se ei suostu kuivumaan normaalisti.

Kerran oli yhteisnäyttelyn avaamiseen aikaa n. viikko, mutta vernissa on vaan jatkuvasti nahkeaa. En tajunnut syytä heti, mutta lopulta syyksi löytyi vaihtuneet vernissat. Oli laittanut vahingossa pintaan loppuvernissan, kun piti laittaa väli- eli näyttelyvernissa. Sikäli huolimatonta, että noiden vernissojen viskositeetissa on selkeä ero ja olen vernissannut satoja "lätkiä".
Jotakin oli pakko keksiä tai jäädä pois.
Lopulta se ratkaisu oli yksinkertainen. Vedin kokeeksi ensin yhden taulun yhteen nurkkaan välivernissaa. Sydän sykkyrällään ja odottelin ja hötkyilin, kun mitään ei tapahtunut (varttituntiin). Kävin kahvilla ja palattuani pinta siitä kokeilukohdalta oli lähes kuiva.
Jippiii!
Siispä kaikkiin tauluihin sama käsittely - onnistui muuten tosi hyvin.
Syynä oli siis, kuinkas muutenkaan, väärä vernissa.
Se ei ole kuitenkaan välttämättä aina se syy. Valmiiksi pohjustettu halpa kangas on aiheuttanut kerran inhottavan yllätyksen, koska halpaa ja hyvää ei edelleenkään ole olemassa. Tosin silloinkin auttoi välivernissa.

1

375

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä se vernissa kuivuu aina lopulta, mutta saattaahan noinkin käydä, jos on kiire. Sille huonolle kuivumiselle on moniakin syitä. Esimerkiksi liian korkea ilmankosteus voi hidastaa kuivumista ja jopa muuttaa vernissan sameaksi. Silloin kannattaa kokeilla tuota välivernissaa, toisilta nimiltään näyttelyvernissa tai retussivernissa. Ja se kokeilu kannattaa tosiaan tehdä ensin maalauksen nurkkaan ja jos toimii, niin vasta sitten koko pinnalle. Myös epäpuhtaudet maalauksen pinnalla voivat olla syynä. Silloin on syytä kokeilla malauspinnan varovaista puhdistamista tärpätillä, mutta vain jos maalaus on varmasti kuiva. Vähänkin keskenkuivuneelle värille voi käydä huonosti.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe