Häsan oma puskista ampuja nm. Antti kirjoittelee tänään Vekka groupin tilanteesta ns. kieli keskellä suuta, eikä kerro totuutta asioista.
Antti siis kirjoittaa, että Tapio Vekka irtaantui linjaliikennettä harjoittavasta yrityksestään. Aikuisten oikeasti Tapio ei onnistunut johtamaan yritystään niin, että se olisi kannattanut, ja joutui myymään firmansa. Tapio istutti ensin toimitusjohtajaksi mielitiettynsä, mutta kun sekään ei onnistunut, pestasi seuraavaksi hyvin menestyneen Miodexin toimarin Vekan jonkinlaiseen johtoon, toivoen, että hän saisi yhtiön jaloilleen. Kun tämäkään viritys ei onnistunut, hän joutui myymään yrityksensä, ei siis irtautunut siitä.
Toisekseen Antti ei kerro totuutta siitäkään, miksi Hämeenlinja joutui lopettamaan liikennöinnin Hämeenlinnan linjaliikenteessä. Hämeenlinja ja Vekka jakoivat aikanaan liikennöinnin Hämeenlinnassa, tehden näin tiivistä yhteistyötä keskenään. Tätä kautta Tapio Vekka oli saanut tiedon tiettyjen linjojen hinnoittelusta Hämeenlinjalta, ja käytti sitten häikäilemättömästi hyväkseen tätä tietoa, jolloin Hämeenlinja hävisi kilpailun ja joutui näin myymään kalustonsa pois.
Hämeen Sanomista on muutenkin turha yrittää löytää totuutta tiettyjen asioiden ja henkilöiden kohdalla, tämä on vain yksi esimerkki siitä.
Vastuullista journalismiako Antti?
9
168
Vastaukset
- Anonyymi
Tapio Vekka ei ole omistaja mutta ole vaan kateellinen mutta varo sydäntäsi.
- Anonyymi
Ilmeisesti kohtuullinen hutikka ylitetty
- Anonyymi
Silmiin pistävää Häsan kirjoittelussa on, ettei mitään kriittistä, saati negatiivistä lehdessä kerrota KOSKAAN Vekasta, Rautiosta tai Kiemungista
- Anonyymi
Itse sotkit asiasi Gäry.
- Anonyymi
Eivät uskalla hiirulaiset
- Anonyymi
Toimitus pelkää tiettyjen asioiden ja henkilöiden kohdalla totuuden kertomista
- Anonyymi
Vekkakade ei nuku koskaan.
- Anonyymi
Antti siis kertoo näin:"Se toinen takavuosina kaupunkiliikennettä hallinnut firma, Hämeen Linja, koki markkinoiden murroksen jo yli kymmenen vuotta sitten. Kilpailutuksen hävittyään yhtiö myi kaikki kaupunkilinjansa turenkilaiselle Lehdon Liikenteelle."
Tämä hienosti kerrottu markkinoiden murros terkoitti siis sitä, että Tapio Vekka käytti Hämeenlinjalta saamaansa sisäpiiri tietoa hyväkseen, ja sai näin tehtyä alemman tarjouksen linjoista, joilla Hämeenlinja oli ennen toiminut. - Anonyymi
Pravda kertoo puolueettoman totuuden.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?847142Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277089Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176225Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845328Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635235Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415120Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193565Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003410