Jos olet käynyt Intiassa niin olisin iloinen jos
kertoisit matkastasi. Kauanko viivyit? Missä kävit? Ja matkavinkkejä kuulisin myös.
Intia
15
4962
Vastaukset
- Tommy
Kaksi kertaa. Ekalla kerralla lensin Bombayhin ja kävin Delhissä ja Ahmedabadissa. Toisella kerralla yli 6 kk. Kiersin maan ristiin rastiin. Lensin Delhinn ja menin ensin Kashmiriin ja Dharamsalaan. Srinagarissa house-boatissa. Dharamsalasta yöbussilla Delhiin. matkan hirvittävin kokemus. Hurjaa vauhtia pomppoista tietä videofimit pauhaten. Karmea kokemus. Sitten Varanasiin ja Nepaliin, joka oli matkan mukavin kokemus. Nepal on niin hyvä maa, että sydämessäni on kaipuu takaisin. Sitten Kalkuttaan, madrasiin, jonka lähellä on hieno beachi Mahaballipuram. Sieltä Tiruvammalai ja Bangalore. Joulu Mahaballipuramissa. Sitten Goa ja Bombay. Delhin ja Agran kautta takaisin kotiin.
Goa on länsimaisin paikka. Siellä saa oluttakin. Joissakin osavaltioissa alkoholi on kielletty. Ihmiset osaavat hyvin englantia, mikä helpottaa maassa oleskelua. Intia on melko turvallinen. Ainoa missä ryöstöjä tapahtuu on junissa ja hotelleissa. Kyseessä on länsimaiset huumeiden käyttäjät. muuten on turvallista. En ottanut yhtään rokotusta toisella kerralla. Jäätelöä ei pidä syödä, eikä tuoreita salaatteja. Ei siellä ihmeellisempiä tauteja saa tai hyvin harvat saavat. Ikävintä on kun joutuu taistelemaan niinkin yksinkertaisen asian takia kuin junalipun ostosta. Tai junaan nouseminen voi olla hankalaa, kun täytyy löytää nimellä varustettu paikka. Mutta lopulta matka tuntuu antoisalta ja hyvin erilaiselta. Suurimman kulttuurishokin koin kun tulin takaisin. Elämä on täällä hiljaista ja tapahtumaköyhää. siellä on elämää ja melua.
Vinkkinä osta Lonely Planetin Intia-opas. Sieltä löytyy kaikki tarpeellinen tieto. Mene heidän suosimiin paikkoihin ja kysy dormitoryä eli yhteismajoitusta. Se on halvin ja ihan ok asumismuoto. Siellä voit sitten kysellä muilta länsimaisilta vinkkejä. Muuten yksi no,no on älä kättele vasemmalla kädellä. Äläkä kättele vanhempia ihmisiä olenkaan vaan tee namaste-tervehdys yhteenliitetyin käsin. Ota mukaan halpoja kyniä, niillä on kysyntää siellä. Se johtuu siitä, että heidän kynänsä ovat huonolaatuisia ja jollekin virkamiehelle se on ainoa työvälinen ja harmittaa, kun kirjoittamisesta ei tule mitään.- IsaNora
Kiitos. Lonely planetin olen kahlannut. Olen suunnitellut matkaa Intiaan kesän jälkeen kun pahin kuumuus on hellitäänyt. Aika matkan olet tehnyt... menikö kauankin?
- Tommy
IsaNora kirjoitti:
Kiitos. Lonely planetin olen kahlannut. Olen suunnitellut matkaa Intiaan kesän jälkeen kun pahin kuumuus on hellitäänyt. Aika matkan olet tehnyt... menikö kauankin?
Se onkin paras aika mennä Intiaan. Kaikki kokeneet luffarit menevät sinne syksyllä. Saan käsityksen, että menet yksin ja oletan, että olet tyttö. Kyllä siellä tyttö pärjää. Itsekin olin yksin. Lennolla vain oli eräs tuttu mukana. Välillä tapasin häntä kyllä.
Talvella voi pohjois-Intia olla yllättävän kylmä, etenkin yöllä, kun heillä ei ole millä lämmittää taloja. Älä ota liikaa mukaan matkalle. Eräs Intiankävijä sanoi hyvän vinkin: kun olet pakannut, ota raakasti puolet tavaroista pois. Saat vaatteita ym. sieltä. Kun vaihdat rahaa, säilytä kuitit, sillä jos olet pitempään tarvitset niitä osoittamaan, että olet elänyt laillisesti maassa. Kuumilla paikkakunnilla on puuvillainen makuupussin sisämuumiolakana paras, missä nukkua. Niitä saa urheiluliikeistä, esim. partioaitasta. Makuupussi on aivan liian kuuma. Intian rupee ei ole vapaasti vaihdettava, joten intialaiset mielellään ostavat läsimaisia tuotteita. Jos haluat voit siis vaihtaa rahaa siten, että viet sinne esim. videon. Saat siitä ainakin tuplahinnan rupeena. Lycka till! - IsaNora
Tommy kirjoitti:
Se onkin paras aika mennä Intiaan. Kaikki kokeneet luffarit menevät sinne syksyllä. Saan käsityksen, että menet yksin ja oletan, että olet tyttö. Kyllä siellä tyttö pärjää. Itsekin olin yksin. Lennolla vain oli eräs tuttu mukana. Välillä tapasin häntä kyllä.
Talvella voi pohjois-Intia olla yllättävän kylmä, etenkin yöllä, kun heillä ei ole millä lämmittää taloja. Älä ota liikaa mukaan matkalle. Eräs Intiankävijä sanoi hyvän vinkin: kun olet pakannut, ota raakasti puolet tavaroista pois. Saat vaatteita ym. sieltä. Kun vaihdat rahaa, säilytä kuitit, sillä jos olet pitempään tarvitset niitä osoittamaan, että olet elänyt laillisesti maassa. Kuumilla paikkakunnilla on puuvillainen makuupussin sisämuumiolakana paras, missä nukkua. Niitä saa urheiluliikeistä, esim. partioaitasta. Makuupussi on aivan liian kuuma. Intian rupee ei ole vapaasti vaihdettava, joten intialaiset mielellään ostavat läsimaisia tuotteita. Jos haluat voit siis vaihtaa rahaa siten, että viet sinne esim. videon. Saat siitä ainakin tuplahinnan rupeena. Lycka till!Itseasiassa olen mies ja en aijo mennä yksin...
- sanna
IsaNora kirjoitti:
Kiitos. Lonely planetin olen kahlannut. Olen suunnitellut matkaa Intiaan kesän jälkeen kun pahin kuumuus on hellitäänyt. Aika matkan olet tehnyt... menikö kauankin?
Moi!
Mulla ei ole kyllä kokemusta ole, mutta olen itse suunnitellut reissuun lähtöä syksyllä eli loka-joulukuuksi. Kiinnostavia maita ovat juuri Intia, Malesia, Vietnam, Nepal, Thaimaa etc.
Kaipaatko matkaseuraa?
Yksin ei naisena uskalla ko. alueelle lähteä ja kaikki kaverit ja ystävät ovat niin tiiviisti töissä ja kouluissa ja lapsien kanssa, ettei heistä ole reissuun lähtemään. Olen 24 v ja kokemusta matkailusta ja ulkomailla asumisesta on jonkin verran, mutta reilaamassa en ole käynyt.
Terkuin, Sanna - H-J
sanna kirjoitti:

Terkuin, SannaKäy kotisivuni ja ota yhteyttä jos kiinnostaa!!!Lähden oppaaksi parille naiselle tammikuussa 03 Intiaan junamatkalle ja kokemusta on n.8-kertaa Intia ympäri!!!http://members.surfeu.fi/moottoriturpa ja Sri-Lankassa talvet asun!!!
- korpus
sanna kirjoitti:
Moi!
Mulla ei ole kyllä kokemusta ole, mutta olen itse suunnitellut reissuun lähtöä syksyllä eli loka-joulukuuksi. Kiinnostavia maita ovat juuri Intia, Malesia, Vietnam, Nepal, Thaimaa etc.
Kaipaatko matkaseuraa?
Yksin ei naisena uskalla ko. alueelle lähteä ja kaikki kaverit ja ystävät ovat niin tiiviisti töissä ja kouluissa ja lapsien kanssa, ettei heistä ole reissuun lähtemään. Olen 24 v ja kokemusta matkailusta ja ulkomailla asumisesta on jonkin verran, mutta reilaamassa en ole käynyt.
Terkuin, SannaMoi... olen lähdössä intiaan elokuun lopussa, jos matkaseuraa/ muuta tarpeellista vailla niin laita tekstarilla (045-6399876)
- matti65
sanna kirjoitti:
Moi!
Mulla ei ole kyllä kokemusta ole, mutta olen itse suunnitellut reissuun lähtöä syksyllä eli loka-joulukuuksi. Kiinnostavia maita ovat juuri Intia, Malesia, Vietnam, Nepal, Thaimaa etc.
Kaipaatko matkaseuraa?
Yksin ei naisena uskalla ko. alueelle lähteä ja kaikki kaverit ja ystävät ovat niin tiiviisti töissä ja kouluissa ja lapsien kanssa, ettei heistä ole reissuun lähtemään. Olen 24 v ja kokemusta matkailusta ja ulkomailla asumisesta on jonkin verran, mutta reilaamassa en ole käynyt.
Terkuin, Sannajoo itse olen lähdössä nepaliin 18.10.08.lennän ensin delhiin ja sieltä joko junalla lentäen tai bussilla nepaliin.olen kokenut intian ja nepalin kävijä jos haluatte meilata,niin pistäkää postia.jos matkat sopii yhteen olen eräopas ja mukava heppu
- korpus
matti65 kirjoitti:
joo itse olen lähdössä nepaliin 18.10.08.lennän ensin delhiin ja sieltä joko junalla lentäen tai bussilla nepaliin.olen kokenut intian ja nepalin kävijä jos haluatte meilata,niin pistäkää postia.jos matkat sopii yhteen olen eräopas ja mukava heppu
laitahan viestiä tulemaan ([email protected]) liput on varattu nyt 14.9-08 ja silloin lennän mumbaihin...
- Gnome
kävin McLeod Ganjissa joka on Dharamsalan "yläkylä" Pohjois-Intiassa Dhauladar-vuoriston (pohjois-Himalajaa) juurella. Yhdentoista päivän reissusta kului matkoihin nelisen päivää; ensin HKI-AMS, josta Delhiin yöksi. Delhi on eksoottinen, mutta saasteinen suurkaupunki jonka liikenne hakee kaoottisuudessaan vertaansa. Seuraavana päivänä (iltana/yönä) tuo ihana 530 km "De Luxe"-bussilla Dharamsalaan. Olimme majoittuneina Dip Tse Chok Lingin Buddhalaismunkkiluostarissa viikon päivät. Mahtava kokemus kaikenkaikkiaan; kurjuutta, spitaalia, kerjäläisiä mutta toisen kautta Himalajan huikaisevat maisemat, erinomainen ruoka, elämäniloiset, ystävälliset ihmiset. N. 9 km/sivu vaellus 3000 metriin Triundiin (korkeusero n. 1000m) koetteli allekirjoittaneen kuntoa mutta hengissä olen edelleen! Suosittelen ehdottomasti Tiibetiläisyydestä kiinnostuneille ja miksei muillekin Intian kävijöille jotka eivät välttämättä halua maata rannalla. Lisää tietoutta kohteesta seuraavilta sivuilta:
http://www.peterpanmaailma.com/paasivu_dharamsala.htm - H-J
Olen kiertänyt monesti Intiaa junilla.Madras-Kalkutta-Varanasi-Acra-Delhi ja Goassa 5-kertaa:
Paljon on kerrottavaa.Mitä haluat tietää?????- HH
hei..
täällähän tuntuu olevan parikin Intia-tietäjää paikalla, pakko siis ottaa osaa keskusteluun. Olen itsekin kiinnostunut viettämään Intiassa pidemmän ajan (2-6kk). Toisin kuin monet en ole oikein innostunut kiertämään reppu selässä kaupungista kaupunkiin, vaan haluaisin vuokrata asunnon -tai jonkinmoisen tukikohdan- josta sitten tekisi päivämatkoja muualle jos siltä tuntuu. Kiinnostaisikin tietää millaisille budjeteilla olette olleet liikkeellä, ja jos satutte tietämään, millaisia asuinvaihtoehtoja on tarjolla pidemmäksi aikaa?
"Reppuhippi"-matkailu ei ole kokemusteni mukaan minua varten -yksi interrail riittää-, onko jollain siis muunlaisia kokemuksia Intiasta? - H-J
HH kirjoitti:
hei..
täällähän tuntuu olevan parikin Intia-tietäjää paikalla, pakko siis ottaa osaa keskusteluun. Olen itsekin kiinnostunut viettämään Intiassa pidemmän ajan (2-6kk). Toisin kuin monet en ole oikein innostunut kiertämään reppu selässä kaupungista kaupunkiin, vaan haluaisin vuokrata asunnon -tai jonkinmoisen tukikohdan- josta sitten tekisi päivämatkoja muualle jos siltä tuntuu. Kiinnostaisikin tietää millaisille budjeteilla olette olleet liikkeellä, ja jos satutte tietämään, millaisia asuinvaihtoehtoja on tarjolla pidemmäksi aikaa?
"Reppuhippi"-matkailu ei ole kokemusteni mukaan minua varten -yksi interrail riittää-, onko jollain siis muunlaisia kokemuksia Intiasta?Sorry,mutta et sinä voi tehdä Intiassa mitään päivämatkoja jostain tukikohdasta käsin????Kun etäisyydet eri nähtävyyksien välillä kestävät nopeallakin junalla n.30h!!!!!Kyllä on mentävä kyseisiin kaupunkeihin ym.kohteisiin ihan asumaan ja niistäkin käsin aikaa kuluu paljon.Intiaan saa 6kk.n viisumin ja vaatimustasostasi riippuen majoitushinnat vaihtelevat joskus aika jyrkästi!!!Käy Acrassa Taj-Mahal et varmasti kadu!!Käy sielläkin yöllä täydenkuun aikaan ja päivänvalolla:Hämmästyt era!!!Varo varkaita!Ovat salamannopeita!Tammikuussa esim.Kalkutassa yöpakkasia ja suihkussa kylmä vesi!!!!!!
- Anonyymi
Kävin gangesin joella joki täynnä paskaa haju kamala. Intialaiset on paskasta väkeä. Paska haisee
- Anonyymi
Olin Intiassa viikkon.
Kävin Delhissä.
Kannattaa käydä talvikaudella, sillä kesällä on liian kuuma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123880MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808