Asun toisessa kerroksessa, kerrostalossa on viisi kerrosta, yläpuolelta joko kolmannesta tai viidennestä kerroksesta tulee siis jatkuvasti jotain häiritseviä ääniä joita en tietääkseni ole kokenut muissa kerrostaloasunnoissa. Neloskerroksessa ei taida asua ketään, siellä ei ole ikinä valoja. Tuossa vitoskerroksessa on aina valot kun ne vain voi nähdä. Kerran tämä kolmoskerroksen asukas oli ilmeisesti kauan poissa niin ne samat äänet kuului.
Yleisin ääni on kuin jotain pientä lasipalloa tiputettaisiin useasti, siis en ole laskenut mutta varmaan muutaman kerran tunnissa tai enemmän lattialle. Siitä lähtee ääni että jotain kovaa tippuu lattialle ja se jotenkin pomppii siinä nopeasti ja vähän muutaman kerran? Aivan kuin iso neula tippuisi lattialle pomppisi muutaman kerran tiputuksen voimasta. Toinen ääni on se että jokin iso tavara kuten sohva tiputettaisiin lattialle. Siitä lähtee sellainen paineaalto että tuntuu korvassakin. Myös kolmannesta ja viidennestä kerroksesta kuuluu välillä homovastaisia solvauksia. Etenkin miehen ääni toistaa niitä useasti silloin kun on hiljaa englanniksi.
Ikinä en ole valittanut isännöitsijälle melusta, ensimmäistä kertaa harkitsen asiaa. En tiedä miten tämä henkilö tuntuu olevan koko aika hereillä vaikka mikä aika olisi, varsinkin keskiyöstä aamukuuteen ja mistä tuollaiset ääni voisi edes lähteä.
Häiriköivä asukas
8
665
Vastaukset 8
- Anonyymi
Oleksä ny varma, ettei ääni kuulu viereisen kerrostalon B-rapun kolmannesta kertoksesta? Haukut viel turhaan omat lähinaapuris.
- Anonyymi
Tässä on vain yksi rappu...no aika varma koska olen tarkkaillut valoja ja miten ääni voisi kuulua jostain toiselta puolelta taloa...no ehkä voi sitten.
- Anonyymi
Aika vaikea isännöijän häiritsevään elämään on puuttua jos asukkaat vaan kärsii itsekseen eikä raportoi niistä eteenpäin. Pitäisi kohdistaa äänet ja saada muiltakin asukkailta vahvistavaa tietoa. Eli pitäisi olla kovaa näyttöä ja aelkärankaa eikä vaan mumista partaansa niinkuin yleensä tehdään.
- Anonyymi
Niin. Nuo äänet taitaa kuulua vain tänne saman kohdan alakerroksiin, varsinkin ne kuin jotain tiputellaan lattialle. Siis tässä on kerrostalon sivussa viisi asuntoa. Ne asunnot josta äänet tulee on suoraan yläpuolella eikä jossain toisessa päässä kerrostaloa.
- Anonyymi
On raukalla ongelma 😂, jospa laitat telkkarin päälle tai lähdet lenkille, niin helpottaa.
- Anonyymi
On telkkari joskus päällä...jaa että ihan turhaan valitan? Häiriön pitäisi olla jotain tyyliin lekalla oven rikkomista että voi tehdä valituksen.
- Anonyymi
Voi olla myös se pimeä asunto. Itsellä tilanne, jossa yläkerrassa ei muka asu ketään. Muutaman kerran ovat olleet huolimattomia ja valot olleet päällä. Normaalisti tästä pimeästä asunnosta kuuluu usein kotiin tulessa, nyt se tuli, sitten kommentoidaan jokaista ääntä tai ollaan hiljaa, kummallisia koputuksia kolinoita lukuun ottamatta. Talossa kulkee äänet tietysti vaikka kuinka pitkältä, mutta kyllä sen aika hyvin erottaa, mikä tulee vierestä. En ole 'äänten kuulija' muualla, eli tämä ei johdu mielisairaudesta. Kaikenlaista paskaa vaan on rakennettu ja kaikenlaisia ihmisiä täällä elää. Ongelmallista on se ettei voi varmaksi sanoa mistä nämä äänet tulee.
- Anonyymi
Siellä asustaa pimee kotiryzzä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1302166
- 51999
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160887Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50766- 83737
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.150628- 53627
- 67626
- 59626
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e136576- 4529
- 6524
- 52523
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20520Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 34497
- 55488
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.157488Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142463