Olipa kerran kattilapäinen kuningas ja hällä lippalakkipäinen kuningatar

Tikkakosken Satumaassa oli niin hyvä olla. Siellä aurinko kirkkaimmin heloittaa, siellä taivas on sinisempi ja lentohärvelit komeampia kuin missään muussa maassa.
Siellä kävi Posson sydän niin kevyeksi ja mieli iloiseksi, siksipähän sinne ikävöi.

Niin, suuret koneet ja pienet koneet hän taisi, korkealla maanpinnasta lentäen,
mutta eniten kaikista hän rakasti lentää säähavaintopallolla taivaan sineen.

Eikä sinne olekaan vaikea päästä. Uinahtaa vain hetkisen ajatellen sitä,
niin on tuossa tuokiossa perillä ja pääsee kertomaan siitä matkailupalstalle!

Uinahtaa vaan, niin on hän siellä ystävänsä prinssi Senssun kanssa, tuo ilmailun kuningas!

Satumaassa asui siis kuningas ja kuningatar, nuo Possolan kuninkaalliset.
joilla oli Hua Hinissa mahtava huvila jossa he elivät kuin viidakon kuninkaat.

He hallitsivat suurta valtakuntaa ja monen monituisia huviloita, savusaunoja, merilaivoja ja kaikkea mahtavaia aarteita. He asuivat muhkeassa linnassa ja saivat kaikki mitä vain sormellaan osoittivat.

Mutta niin olivat he tottuneet jo kaikkeen siihen loistoon ja komeuteen, joka
heitä ympäröi, etteivät sitä uneksi edes koskaan ajatelleet.

Ainoa, johon kuninkaan sydän oli kiintynyt, oli mahtavan majurin sotilasura ja phukettilainen pankkineiti joka häntä hellien rakasti ja palvoi. Kaikki oli niin ihanaa, ettei vaan nyt mitään
pahaa Satumaassa tapahtuisi.

Iltaisin kuningatar kapaloi raittiin ja kovakuntoisen kuninkaan pumpuliin ja ennen nukahtamistaan hän piti palaveria prinssi Senssun kanssa Pattayan keskustelusivustolla.

Tarvitsihan Senssu-prinssi myös trooppista ilmaa ja aurinkoa, niinkuin muutkin Aasian prinssit, tullakseen voimakkaaksi ja reippaaksi valtakunnan perilliseksi.

Mutta pikkuinen Senssu-prinssi oli hieman omituinen ja eräänä päivänä kun kuningas oli esitellyt työeläkekorttinsa nimellään varustettuna, prinssi huudahtaen vaati kimeällä äänellään rahvasta kertomaan kuninkaan ristimänimen kaikelle kansalle.

Ja tapahtui niinä päivinä, että rahvaalle kävi ilmi ettei kuningas ollutkaan kuninkaallista verta, ei rahakas vaan mahakas tavallinen savolainen pallomaha, jolla oli sen kokoinen se maksa.

Ja kansa nauroi ja kiskoi kuninkaan alas valtaistuimeltaan niin rajusti että lentokoneen porpelit hajosi tuhansiksi kappaleiksi, jahdit upposivat, pörssiosakkeet romahtivat, savusauna paloi ja karatepuku repesi!

Ja niin repesi kansakin! Vielä tänäkin päivänä kansaa kovasti naurattaa ja hymyilyttää, tuo satu ennen niin mahtavasta Hua Hinin Tikkakosken kuninkaasta.

2010

PS: Lenkille mars!