Onko kaikki rakkaat vielä elossa ?

Anonyymi-ap

Kovin on hiljaista,
ei kuulu ei näys !

715

4540

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä olen elossa. 🐭

      • Anonyymi

        Ihana
        helpotuksen huokaus,

        luulin jo pahinta, kun ei kuulunu pitkään aikaan mitään,

        kohta nukkumaan ja huomenna enemmän,

      • Anonyymi

        KIVA SINÄ

        HYVÄ !

        minulla siinä ja siinä ollakko vai eikö olla elossa.

    • Anonyymi

      Hei ystävä ja kamu, minäkin olen elossa !
      Aina en ole ihan varma siitä ... heheheee....

      Päivät on entisenlaisia, tokkuraisia, on sydänhäiriöitä ja huippaa,
      mutta menen eteenpäin hetki kerrallaan.
      Elämässäni ei ole "uuden vuoden uusia tuulia".
      Menen samaa hidasta tahtia kuin ennenkin.

      Luin tänään Hesarista mielestäni aika varteenotettavan jutun,
      miten ihmisten kannattaisi ottaa vuodenkierto huomioon,
      vaikka emme enää eläkään agraarikulttuurissa.

      Erilaiset firmat markkinoivat aina vuoden alussa aloittamaan "uuden elämän" kaikenlaisten aktiviiviteettien parissa,
      vaikka hämärä vuodenaika kutsuu ihmisiä ottamaan rauhallisesti
      ja lepäämään. Lepääminen on voimienkeruuta.

      Ei tässä pimeydessä kannata yrittää puristaa itsestään
      viimeistä tippaa irti, parempi olisi ottaa rennommin.
      Ihminen tarvitsee välillä lepoakin palautuakseen taas energiseksi.

      Kirjoitus oli tietenkin tarkoitettu aktiivi-ikäisille,
      mutta sitä oli helpotus iäkkäänkin lukea.
      Poden nimittäin hiukan huonoa omaatuntoa,
      kun en viitsi joka päivä kylmään viimaan pienelle lenkille yrittää.

      Kirjoitus antoi ikäänkuin "luvan" olla puoliksi "talviunilla".
      Kyllä kevätaurinko sitten herättää, jos vielä henki pihisee.

      Aloittaja, mitä sinulle kuuluu ? Miten voit ?
      Ja miten muilla on vuosi on lähtenyt alkuun ?

      • Anonyymi

        Kiitos kysymästä,
        kaikki hyvin toistaiseksi,

        flunsaa olen potenu yli neljäviikkoa,
        nyt alkaa jo aurinko päässäki pilkahtelemaan
        ei ole enää mieli maassa kuin on ollu,

        koko päivän olen viettäny sisällä aikaani,
        pientä pakollista touhua vain oman itteni ympärillä, heh,

        mun pitäisi kirjata kaikki käyttämäni lääkkeet lääkärintarkastusta varten
        annattuun kaavakkeeseen,

        en koko päivänä ole saanu sitä tehtyä ,
        mikä kumma mua vaivaa,
        ei millää viittis
        ajattelin jos huomenna kirjoittelisin,
        jos huomenna olisin parempi päivä
        pirteämpi siinäsuhteessa,

        kohta nukkumaan ,
        hyvää yötä
        huomenna kirjoitelaan taas jos luoja suo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi !
        Oikein kiva kuulla, että olet tervehtynyt ja piristynyt !

        Minä en ymmärrä tuota lääkkeitten kirjaamista ylös.
        Miksi sitä pyydetään,
        kun lääkäri ei ole koskaan katsonut minun listaani
        eikä edes kysynyt sitä
        ja lääkärillä on tietokoneellansa lista potilaan lääkkeistä
        sen kun katsoo sieltä.

        Ne lääkkeet voisi lääkäri kysyä mitä potilas reseptittä ostaa ja käyttää,
        buranat ja muut.

        Huomiseen - jos Luojamme suo !

        Taas on rimpuiltava tämäkin päivä.

        Burana, Ibusal ym. on kielletty ainakin minulta. Ne kuulemma voivat aiheuttaa
        vanhalle vaikka mitä kauheaa, maha- ja suolistoverenvuotoja ym.
        Kysyin voinko edes 50 mg ottaa.
        "Et", sanoi lääkäri.
        Panadolin puolikkaastakin tulee paha olo eikä se puolikas auta mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi !
        Oikein kiva kuulla, että olet tervehtynyt ja piristynyt !

        Minä en ymmärrä tuota lääkkeitten kirjaamista ylös.
        Miksi sitä pyydetään,
        kun lääkäri ei ole koskaan katsonut minun listaani
        eikä edes kysynyt sitä
        ja lääkärillä on tietokoneellansa lista potilaan lääkkeistä
        sen kun katsoo sieltä.

        Ne lääkkeet voisi lääkäri kysyä mitä potilas reseptittä ostaa ja käyttää,
        buranat ja muut.

        Huomiseen - jos Luojamme suo !

        Kysyisin, voiko sairaalahoitoon luottaa. Valvooko kukaan, jos ihminen tulee sinne apua pyytämään esim. Vkl: nä ja on lähellä 70v. Huonosti on Hyvinkäällä ainakin päivystysapu. Tiedän monta perustetvettä ihmistä, jotka on suorastaan lopetettu jollain myrkyllä ehkä muutama annos Morkkua. Voiko poliisi päästä tutkim.tätä ns.lopetushoitoa. Saattohoitoa alet.hetu abtam.täysin terv.huoltolain vastaista. Ei yritetäkään pelastaa ja moni luulee että siellä pelastetaan ja hoidetaan sairaskohtauksen sattuessa. Tämä on vakavasti otettava asia , kun ihmisen elämä lopetetaan ja aletaan laskemaan aikaa, milloin elämä sammuut. Mistä on tullut tämä Eutanasia- hoito näillä nuorille lääkäreille ja hoitajille. Valvontaa sautmeaalan toimiin. Kuolettavia pistoksia ei saa antaa kenelkekkään. Sehän on suorastaan lopetushoitoa!!

    • Anonyymi

      Sain vihdon kirjattua kaikki käyttämäni lääkkeet kaavakkeelle,
      oli työläs rasittava juttu,

      kaikki tuntosarvat pisti hanttiin ettei millää olis hallunnu tehdä koko kirjausta, tulipa nyt kuitenki tehtyä,

      pelotti kokko ajan että jokin tärkeä lääke jään nimeämättä,
      olettaisin kaikki sain kirjattua,

      tänään en taas ole oikein kunnossa,
      jokin väsymys painaa pahaolo koko ajan,
      menen kohta pötkölleen jos menis ohi,

      kirjotellaan taas kun jaksetaan,
      mukavaa päivää teille kaikille.

      • Anonyymi

        Reseptilääkkeistä saa valmiin luettelon Apteekista.

        Jos itsehoitolääkkeistäkin pitää tehdä lista, se on sitten helpompi, kun ei tarvii kaikkia muistella,
        Olen hakenut, kun ulkomaille matkustaessa saa ottaa mukaan reseptilääkkeet ja Apteekin luettelo riittää, ei tarvii koko reseptivalikoimaa mukana kuljettaa,

        Kyllähän ne löytyy potilaan omakannasta ja sen sairaanhoitopiirin tiedoista joka lääkkeet on määrännytkin eri asia on sitten onko potilas syönyt niitä sitä tietoa kun ei löydy mistään.

    • Anonyymi

      Minulla on monenlaista pikkutyötä pitkin päivää. Verkkokauppa toi äsken viikon maidot, ruuat, ym.

      Paljon lepäilen sängyllä ja sitten aina hetkeksi pyrähdän töihini. Ja taas lepäämään ja jotain lukemaan. Näin jaksan tehdä päivässä monia töitä. Olen pätkinyt isompia töitä eri päiville, yksi asia aina kerrallaan. En jaksa yhtään huhkia.

      Tällä viikolla pitäisi lääkäriltä tulla tietoa käsiröntgenini tuloksista. Eihän se diagnoosi käsiä paranna, mutta jonkinlainen tieto ja selitys vaivaan olisi tietysti hyvä. Ja mahd. hoito-ohjeet, jos jokin hoito nyt edes olisi mahdollinen.

      • Anonyymi

        Mikä käsiäsi vaivaa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä käsiäsi vaivaa ?

        Käsissä epäillään joko reumaa tai nivelrikkoa. Nivelrikko-epäilyn vuoksi kävin käsiröntgenissä. Tällä viikolla piti tulla vastaus, mutta ei ole mitään kuulunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsissä epäillään joko reumaa tai nivelrikkoa. Nivelrikko-epäilyn vuoksi kävin käsiröntgenissä. Tällä viikolla piti tulla vastaus, mutta ei ole mitään kuulunut.

        Äsken tuli lääkärin vastaus: "Vaihteleva-asteinen nivelrikko".
        Kylmä- tai lämpöhoitoa. Tarv. määrättyjä kipulääkkeitä tai -voidetta.

        No, tämä oli taas uusi diagnoosi. Pari vuotta sitten tuli diabetes.

        Ei nyt toistaiseksi kovin kamalaa, koska ei niinkään kipua, kuin jäykkyyttä käsissä.

    • Anonyymi

      Ostin joku päivä sitten erikoista " herkkua " luulin sitä oikeaksi Caviaariksi,
      mutt se oliki jotain merilevästä tehtyä Caviaarin näköstä vgaani herkkua, korvaa oikean kalaCaviaarin, katsoin tietokoneelta mitä se oikein oli jota söin, tuli hiukan paha olo,
      kone sanoi ettei pidä syödä joka päivä, eikä suuria annoksia, ja mä tei monta voileipää ja pistin päälle sitä herkkua, liikaa tuli laitettua, eipä ihme kun tuli huono olo,
      tietokone sanoi että vain 1 T lusikallinen päivässä ja minä söin ainaki 2 ruoka lulikallista ammupalana, vasta jälkeenpäin menin koneelta katsomaa mitä mä oikein olen syöny,
      noooh wc:ssä ole käyny montakertaa jo ja tyhjentäny vatsaa, nyt jo pikkusen olo helpottaa,
      ei pitäis kaupoista ostaa mitä sattuu vaikka näyttää herkulta,
      oikeesti luulin kaupassa sitä oikeaksi kala-Caviaariksi, EI ollukkaa, oli merilevästä tehty saman näkönen herkku, höh,
      eipä tarvi sitäkää enään uteliaisuudesta mennä osteleen,
      hyvän makusta oli, mutta taisi ollakki myrkkyä,
      pöh,
      noooh hengissä olen ja vahingosta viisastuu, niinhän sanotaanki,

      kirjoitellaan taas mukavia kun ehditään ja jaksetaan.

    • Anonyymi

      Myyköhän suomessa mikään kauppa o i k e e t a
      kalasata tehtyä Caviaaria ,

      kiinostais joksus laittaa oikeiaa Caviaaria herkkuvoilevälle !

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä Merenmarja -punaisesta kaviaarista olen tykännyt:
        https://www.s-kaupat.fi/tuote/merenmarja-punainen/4740176022111

        Mustaakin Merenmarja-kaviaaria on, mutta itse pidän punaisesta.

        Nokare smetanaa päälle, tai vaikka vain viiliä...

        Hmmm. Tuo on tehty merilevästä... Siltikin hyvää. Tykkään narskutella isoja helmiä rikki hampaissani.

        En tiedä,onko se OIKEAA kaviaaria ja sitähän kysyit.

        Kyllähän suurissa kaupoissa on ihan oikeaakin kalan kaviaaria.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kasvis-kaviaari ei ole kaviaaria nähnytkään.

        En osta toiste merilevästä tehtyä Caviaaria,

        söin liikaa
        tuli paha olo,

        tietokoneen mukaan olisi saanu syödä vain 1 teelusikallinen päivässä,
        söin enemmän ja tuli paha olo,

    • Anonyymi

      Aito kaviaari maksaa 2200 eurosta ylöspäin kilo.

    • Anonyymi

      Muikun mäti on hyvää.

    • Anonyymi

      Savusilakan mätikin on hyvää. Syön sen aina.

      • Anonyymi

        Juu, niin on. 🐋

    • Anonyymi

      Pitkästä aikaa olen laittanu spaketti ruokaa,
      siis jauheliha -kastiketta ja keitettyä spakettia,

      yllätyksekseni huomasin ,
      rukoa on tuhat kertaa herkullisempaa kuin joku valmisruoka lämmitettynä,

      ole tosi yllättyny,
      koska oli unohtanu koko spaketin olemassa olon vuosiksi,

      spaketti on todelle helppo ja nopee herkullinen arkiruoka, vain 8 minuuttia tarvii keittää, ja valmista on,

      on tämä vanhuus yllätyksellistä,
      joksu löytää vuosiksi unohtuneen hyvän ruuan,

      onkohan kellekkää muille käyny näin,

    • Anonyymi

      Kaikki on kuollu, ku ei kuulu eikä näy,

      hiljanen päivä
      ei uloilua,

      montakohan päivää olen mahtanu viettää neljän seinän sisällä, hymm,
      kauan, olettaisin.

      • Anonyymi

        Hei hei hei ! Kyllä täällä ollaan,
        ei vaan olla kovin energisiä tänään.
        On vaisu ja apea päivä ainakin minulla
        joskaan en koskaan yksikseni ilosta hihku,
        koska syytä on vähän vaikea löytää ...

        Edellisen kirjoituksen spaghetista tuli mieleen rakettispaghetti.
        Tiedättekö ne pienet ohuet spagetin pätkät,
        joista lapset tykkää - ja minä.
        Ei ole tullut vuosiin mieleen laittaa sitä.
        Se on helppoa, kun ne voi hauduttaa kypsäksi
        samassa kattilassa pienessä vesitilkassa, johon murustaa jauhelihan
        ja sitten syödä ketsupin kanssa.
        On tullut oltua valmiseineslinjalla kauan.
        Ei oikein löydy niin helppoa ruokaa,
        jota viitsisi alkaa laittaa
        lukuunottamatta perunaa ja silliä.

        Mökkihöperöksi tässä on tullut.
        Pari kertaa olen tänään tehnyt minilenkin ulkona,
        mutta ei ole ketään tullut vastaan,
        jonka kanssa voisi vähän höpötellä,
        mutta onneksi on tämä palsta !!!
        Ja yksinpuhuminen.

      • Anonyymi

        Ei oo kaikki kuollu.

        Olin tutkimuksissa, ei ole kaikki ihan ok, mutta ehkä ne vielä jotenkin kuntoon saa, ilmeisesti leikkaamalla.

        Paistoin pinaattimunakkaan. Pakastepinaattia sekaan, terveellinen välipala.

    • Kyllä näillä kymmenillä moni rakas läheinen on poistunut keskuudestamme.
      Jopa oma lapsi kuoli ennen minua.
      Nykyisin kun tapaa kauppareissulla ikätoverin, aletaan jutella. Ehkä kysellään vieläkö joku yhteinen tuttava on elossa , tai miten hän voi, kun aletaan kuulumisia vaihdella.
      Ennen oli puheen aiheet ihan toisenlaisia.
      En kovin paljon mieti tuonpuoleisia, elän sen aikaa kun saan elää ja sitten kuolen, kuten jokainen.

    • Anonyymi

      "Ennen" oli puheet toisenlaisia - kun oltiin nuorempia - eikä
      lähdön uhka ollut niin lähellä - omasta mielestämme.
      Harva ehtii täyttää 80 vuotta. Ilmoitusten syntymävuosien perusteella
      50-luvulla syntyneitä kaatuu kuin heinää ja nuorempiakin.
      On harvinaista elää yli 80 vuotiaaksi.

      • Anonyymi

        Aikoinaan laitoin merkille, että ensimmäinen "kuolleiden aalto" tuli noin 60-vuotiaista, kun tuon ikäisiä entisiä työkamuja kuoli useita. Heitä menehtyi juuri ennen eläkeikää, tai just eläkkeelle pääsyn jälkeen. Oli syöpää ja sairauskohtauksia.

        Minullekki oli järkytys kulla kun suurin osa työkavereista on kuollu vaikka olivat minua nuorempia,
        aivan käsittämätöntä, he ovat kuolleet jotain hiukan yli viiskymmentä tai alle kuuskymmentä,
        oma puolisoki sai diaknoosin just kun pääsi työeläkkeelle hän kuoli siihen tautiin muutaman vuoden kuluttua,
        minua luoja on jostain syystä suojellu, olen muutaman vuoden kuluttua yhdeksänkymppinen,
        olen vanhempi kuin omat muut sukulaiset kuollessaan
        kaikki heki ovat kuolleet mua nuorempana,
        kummallista,

        Itselläni on kuollut kymmeniä ystäviä, työtovereita, naapureita, useimmat n. 35-60 iässä. Sairauksiin, itsemurhiin, eräs tapettiin. Näillä useimmilla oli taustallaan myös alkoholismi. AA:ssa sanotaankin, että alkoholismi on tappava sairaus (sisäelinsairaudet, mielisairaudet, itsemurhat, onnettomuudet, väkivallan uhrina...).

        Myös paljon sukulaisia on kuollut. "Vanhuuteen", jotkut melko nuorina sairauteen. Eräs serkku teki itsemurhan (alkoholismi).

    • Anonyymi

      Lapsuudenperheen katraastamme on tippunut neljä. Saapa nähdä jäänkö kuopuksen viimeiseksi. Mieheni ovat myös kuolleet.

      • Lapsuudenperheeni oli 5-henkinen, kolme on lähtenyt.
        Veljen kanssa toisinaan tuumailtu, että kumpikohan meistä ensin lähtee.

        Sitä vaan toivoisin, että elämä menee ´´järjestyksessä´´ siis, ettei jälkipolvista kukaan lähde ennen minua.

    • Serkusten kesken kommentoimme viime kerralla kun tapasimme pari vuotta sitten hautajaisissa, että olemme nyt tämän sukupolven vanhimmat saattelemassa edellisen sukupolven vanhinta tuonilmaisiin. Naisia kaikki vanhimmat.

      Monet rakkaistani ovat jo lähteneet pitkälle tielle, sille josta ei ole paluuta tai ei tulla kertomaan miten se nyt taas olikaan tai menikään. Voi uskoa mihin tahansa, sielunvaellukseen, kirkkauteen, ikuiseen elämään pilven reunalla tai vain maan tomuksi palaamiseen, osaksi luonnon ikuista kiertokulkua, mutta aikamme tällä planeetalla ei ole rajaton sen tiedämme ja olemme tienneet koko ajan vaikka nuorena ei sitä halua edes ajatella.

      Uniini monet rakkaani palaavat aina silloin tällöin, arkipäivisin hahmoin, arjen tilanteisiin, ihan kuin eivät koskaan olisi olleetkaan poissa. Mitään viestejä ei heillä koskaan minulle ole ollut, mitään tietoa tuonilmaisesta, mitään erityistä sanottavaa. Tai sitten minulta on puuttunut taitoa, tietoa, tunnetilaa ottaa sellaista tietoa vastaan.

    • Anonyymi

      Tervehdys tänne.
      Vanhempani kuolivat yli 30 v. sitten.
      Kuilemaksenikaan 🥲 en nyt muista vuotta milloin vanhin siskoni kuoli n. 10 v. sitten.
      Minä olen tänään voimieni tunnossa 😉, sen saivat aikaan aurinko ja yöllinen vesisade. Sade sulatti kadun niin, että pystyin keppien ja piikkikenkien kanssa kävelemään laiturille. Hetken annoin auringon valaista kasvojani. Voimaannuin niin, että isohko kattilallinen soppaa on valmistumassa.
      "Huomista ei luvattu kenellekkään, minä tämän päivän sain.:" (J-P)

    • Anonyymi

      Kaikki eivät ole elossa, mutta eihän Rakkautta tunneta vain kuolleita kohtaan,
      Kaikki he, jotka ovat elossa, kovin laaja joukko olis jos kaikki yhtä rakkaita olisivat.

      Tarkoitatko sittenkin palstan rakkaita,
      ei täällä tuttuja ole näkynyt.

      • Anonyymi

        Muuten vaan ole alkanu kutsumaan kaikkia esm. puhelieen vasatateesniki rakkaiseni,

        aina ensimäisen sana araks ja sitten vasta nimi,
        tai rakkaani ja sitten nimi

        ja sitten jutellaan asiaa tai kuulumisia,

        kohta kuitenki kuolen haluun kaikille sanoa että ovat olleet minulla rakkaita,

      • Anonyymi

        Hyvät palstarakkaat, kiitos että olette olemassa ❤️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvät palstarakkaat, kiitos että olette olemassa ❤️

        Rakkaani kiitos itsellesi
        että olet olemassa meidän kaikkien iloksi,

        kitjoitellaan taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakkaani kiitos itsellesi
        että olet olemassa meidän kaikkien iloksi,

        kitjoitellaan taas.

        rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr

        kirjoitellaan pöööööööö, ku,,,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr

        kirjoitellaan pöööööööö, ku,,,

        On tammikuun 25. päivä.
        Ulkon on kolme astetta lämmintä.
        Lunta ei näy.
        Ihanaa.
        Lähden pienelle hitaalle 300:n metrin päivälenkille.
        Ei tarvitse pelätä kaatumista ainakaan liukkailla jalkakäytävillä.
        Sen jälkeen laitan mikroon uutuus mikrokeiton.
        Uutuus se on vain minulle.
        Yritin löytää vaihtelua valmisruokalistaani ja löysin tomaattisen
        kikhernekeiton, jossa on ehkä hiukan mausteitten makuakin.
        Se on Kotikokki-firman valmistama, tykkään heidän valmisruuistaan.
        Iltapäivällä kahvit yksin.
        Yksin.
        Yksin.
        Yksin.
        Kunpa keksisi jotain mitä tekisi yksin syömisten ja kahvien välillä.
        Pienen lenkin yritän tehdä 2-3 kertaa päivässä,
        mutta silti jää liikaa tyhjää aikaa,
        joka tekee apeaksi,
        kun alkaa kaivata menneitä onnellisia aikoja ja rakkaitaan,
        joita ei takaisin saa.

        Varmuudeksi lisään, että olen jonkun verran liikuntarajoitteinen,
        ettei joku heti hyökkää ehdottelemaan mihin rientoihin minun pitäisi heti lähteä
        ja miten asennemuutos auttaa, koska asennemuutos ei vähennä yhtään
        liikuntarajoitteisuuttani, joka ei johdu pelkästään raajoistani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tammikuun 25. päivä.
        Ulkon on kolme astetta lämmintä.
        Lunta ei näy.
        Ihanaa.
        Lähden pienelle hitaalle 300:n metrin päivälenkille.
        Ei tarvitse pelätä kaatumista ainakaan liukkailla jalkakäytävillä.
        Sen jälkeen laitan mikroon uutuus mikrokeiton.
        Uutuus se on vain minulle.
        Yritin löytää vaihtelua valmisruokalistaani ja löysin tomaattisen
        kikhernekeiton, jossa on ehkä hiukan mausteitten makuakin.
        Se on Kotikokki-firman valmistama, tykkään heidän valmisruuistaan.
        Iltapäivällä kahvit yksin.
        Yksin.
        Yksin.
        Yksin.
        Kunpa keksisi jotain mitä tekisi yksin syömisten ja kahvien välillä.
        Pienen lenkin yritän tehdä 2-3 kertaa päivässä,
        mutta silti jää liikaa tyhjää aikaa,
        joka tekee apeaksi,
        kun alkaa kaivata menneitä onnellisia aikoja ja rakkaitaan,
        joita ei takaisin saa.

        Kaikesta huolimatta oikein mukavaa päivänjatkoa sinulle,

        minä nukuin taas huonosti,
        mitähän tästä tulee
        kun aina on paha olla ja väsyny,
        kai se kehrää sitä kuolemaa , lopullista lähtiä keho tekee.

        meillä aika hämärä päivä vaikka pitäisi olla keskipäivän valoisuutta, synkältä näyttää tänään ulkona,

        mun kyllä pitäisi pikkusen lähteä reisuulle autolla,
        pitäisi tutustua outoon ympäristöön ,
        siellä on ensiviikolla lääk.tarkastus, ja mull osote hukassa,
        siis reitti mistä sinne mennään, etukäteen pitää siksi mennä tutustumaan reittiin.

        se varmaan on elämäni viimeinen lääkärissä käynti,
        oletan kuolen pois,
        on niin paljon hankalia suuria vaivoja,

        eletään päivä kerralaan
        kaikki loppuu aikanaa.

        Hei, tee ihmeessä se tutustumisreissu reittiin,
        ettei tarvitse siitä sitten hermostua,
        kun lääkärille menee.
        Se on jo muutenkin rassaavaa,
        kun ei niillä tahdo olla aikaa eikä ymmärrystä
        iäkkäitten vaivojen suhteen.
        Ihmisellä voi olla joku vika,
        jota voi korjata tai auttaakin,
        mutta yleensä kaikki laitetaan vanhuuden piikkiin
        tutkimatta sen kummemmin.

        Taas on yksi päivä "pulkassa".
        Nyt nappi naamaan (unipilleri)
        ja nukkumaan !
        Hyvää yötä. Huomiseen jos Luoja suo.
        Levolle lasken, Luojani,
        armias ollos suojani.

        Olen elossa, vaikka luulin jo kuolleeni.
        Näin unta että minulle soitettiin, ja puhuin pitkään, jostain puhelin liittymästä.
        Heräsin jo puolilta öin', keitin kahvit söin voileivän
        ja menin putsaamaan auton lumen alta.
        Siinä se jalkalenkkikin sitten maistui, ❄ kahlasin lumessa.
        Tulin, lukaisin lehdestä uusimmat jutut, hiffasin, tuossa on ristikko.
        Keitin uudelleen kupin kahvia, täytin ristikon, kolme sanaa puuttuu, en googleta.
        Hain puhelinta, missä se oli illalla, - sängyn päällä- kun käänsin päiväpeiton pois.
        Petillä, kaverina ja oli soinut yöllä.
        Nipistin poskeani, elänkö?
        En ole yöllä vastannut puhelimeen, eikä se ole soinut.
        Mikä tuon unen toi?

        siis; oliko soinut yöllä.
        " ; eikä se ole soinut.

        Ei kannata yöllä juoda kahvia, varmasti ei uni silloin enää tule. Ja miksi pitää yöllä mennä lumitöihin? Kerkeehän ne aamullakin ne lumityöt tehdä.
        Minä tykkään illalla saunoa, silloin nukun hyvin.

    • Anonyymi

      Sain unta vasta puoli neljän maissa, vaikka otin puolikkaan unipilleriä
      ennen puolta yötä. Ajatuksetko ne valvottavat vai mikä ?
      Vaikka yrittää olla ajattelematta mitään.

      • Anonyymi

        Minulla samanlaista,
        ajatukset ei mua pidä valveella,
        vaan fyysinen huonokuntoinen keho,
        makuulla on paha olla
        nukkuma- asentoa pitää aina etsiä
        että keho voisi olla rennosti,
        toi sydän kai on kaikeen pahaan oloon syyllinen,
        kun asentoa on aina etsittävä että se jaksaa pumpata,
        välliin vihlaseeki
        heti pitää muuttaa eri asentoon,

        kyllä tympii yövalvomiset,
        nykyisin ei enään minullakaan toimi noi nukahtamispillerit,
        -- jos ne pilaaki aivot tulee ihan demenntiseksi,
        mutt ku ei niitä poiskaa uskalla jättää,
        kuvittelee että jos ne sittenkin auttaa nukahtamisessa,
        toivotonta on ,

        yöllä mietin sitäki
        jos ihmistä ei olekaan tarkotettu nukkumaan öisin,
        jos luonto jostain syystä pitääki ihmisiä yöllä valveilla,
        mistähän syystä, jos, höh,

        ehkä ihminen on vain samanlainen kuin eläin, nekää ei oikeesti nuku öisinkää,

        Minä en ole koskaan ottanut unilääkkeitä, muistan kun entiset työkaverit just valitti miten lääke lopetti tehonsa. Kun ei tiedä mitä muuta ne aiheuttaa kaikenlaista haittaa niistä kuullut. En edes melatoniinia ottaisi. Joskus nukun ihan hyvin, joskus vähän huonommin. Mutta eläkkeellä ollessa voi aina ottaa vaikka päikkärit ja nukkuu milloin nukuttaa

        niihin jää tavallaan koukkuun, ei uskalla illalla mennä nukkumaan jos ei ole ottanu nukahtamis pilleriä, vaikka siitä ei enään tunnukaa olevan mitään apua,

        kuinkahan pääsis siitä riippuvuudesta eroon, tietääkö kukaan,

        jokin muu pilleri pitäisi saada ja yöt pitäisi saada nukkua koko pitkänä 8 tuntinni yönä,

        se olisi meikäläisen unelma nukkumisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ole koskaan ottanut unilääkkeitä, muistan kun entiset työkaverit just valitti miten lääke lopetti tehonsa. Kun ei tiedä mitä muuta ne aiheuttaa kaikenlaista haittaa niistä kuullut. En edes melatoniinia ottaisi. Joskus nukun ihan hyvin, joskus vähän huonommin. Mutta eläkkeellä ollessa voi aina ottaa vaikka päikkärit ja nukkuu milloin nukuttaa

        Olen syönyt unilääkettä noin 20 vuotta. Ei ole mennyt teho enkä ole nostanut
        annosta, puolikas tai 2/3 riittää. Ei pitäisi ottaa ensimmäistäkään,
        niihin koukuttuu, mutta on elämäntilanteita, että on pakko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla samanlaista,
        ajatukset ei mua pidä valveella,
        vaan fyysinen huonokuntoinen keho,
        makuulla on paha olla
        nukkuma- asentoa pitää aina etsiä
        että keho voisi olla rennosti,
        toi sydän kai on kaikeen pahaan oloon syyllinen,
        kun asentoa on aina etsittävä että se jaksaa pumpata,
        välliin vihlaseeki
        heti pitää muuttaa eri asentoon,

        kyllä tympii yövalvomiset,
        nykyisin ei enään minullakaan toimi noi nukahtamispillerit,
        -- jos ne pilaaki aivot tulee ihan demenntiseksi,
        mutt ku ei niitä poiskaa uskalla jättää,
        kuvittelee että jos ne sittenkin auttaa nukahtamisessa,
        toivotonta on ,

        yöllä mietin sitäki
        jos ihmistä ei olekaan tarkotettu nukkumaan öisin,
        jos luonto jostain syystä pitääki ihmisiä yöllä valveilla,
        mistähän syystä, jos, höh,

        ehkä ihminen on vain samanlainen kuin eläin, nekää ei oikeesti nuku öisinkää,

        Minulla vaihtelee, joskus nukahdan aika pian
        ja joskus valvon tuntikausia ennenkuin uni tulee.
        Aamulla en nuku kuitenkaan pitempään,
        vaikka olisi valvonut aamuyöhön,
        että päivällä on sitten väsynyt.

        En nuku juuri koskaan päivällä,
        en saa millään päivällä unta,
        vaikka haluaisin torkahtaa
        huonosti nukutun yön jälkeen.

        On myönnettävä,
        että joskus ajatuksetkin valvottavat.
        Monenlaisia asioita voi pulpahtaa
        menneisyydestä mieleen.
        Sanon itselleni,
        että älä nyt yöllä ala niitä ajattelemaan,
        ei ne miksikään siitä yöllä muutu,
        mutta aivoni ei aina tottele.

        Talvella nukahdan vähän helpommin ja paremmin,
        kun on pimeää öisin,
        ainakin kuvittelen niin .....

        Ajatukset ne ovat, jotka ihmistä valvottavat,
        uskon niin, mutta yhtä lailla kivut tietenkin.
        Kun luut on pahimmillaan kipeät
        ei tahdo löytää nukkuma-asentoa
        ja kun nukkuessaan kääntää kylkeä,
        herää, koska luihin koskee.

        Joskus luin sellaisen jutun,
        että vasemmalla kyljellä nukkuminen
        on parempi jos on sydänvaivoja.
        En muista mihin se perustuu.

        Selällään nukkuisi rennommin,
        jos osaisi nukkua selällään,
        mutta minä en osaa.
        Missäköhän asennossa ihmiset yleensä nukkuvat ?
        Minä nukun vähän kippurassa vasemmalla kyljellä,
        joskus on pakko kääntää kylkeä,
        kun puutuu tai alkaa koskea johonkin.

        Nyt lähdenkin tästä yrittämään,
        jospa uni tulisi ja nukkuisi ainakin viitisen tuntia pätkinä.
        En ole miesmuistiin nukkunut
        koko yötä yhtämittaa heräämättä.

        Hyvää yötä ja huomiseen taas jos Luojamme suo !

        Kumma juttu, että kun jäi eläkkeelle ei nukutakaan enää niin kuin työaikana.
        Sitä uneksi joskus, että eläkkeellä saa nukkua pitkään, mutta kun ei nuku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla vaihtelee, joskus nukahdan aika pian
        ja joskus valvon tuntikausia ennenkuin uni tulee.
        Aamulla en nuku kuitenkaan pitempään,
        vaikka olisi valvonut aamuyöhön,
        että päivällä on sitten väsynyt.

        En nuku juuri koskaan päivällä,
        en saa millään päivällä unta,
        vaikka haluaisin torkahtaa
        huonosti nukutun yön jälkeen.

        On myönnettävä,
        että joskus ajatuksetkin valvottavat.
        Monenlaisia asioita voi pulpahtaa
        menneisyydestä mieleen.
        Sanon itselleni,
        että älä nyt yöllä ala niitä ajattelemaan,
        ei ne miksikään siitä yöllä muutu,
        mutta aivoni ei aina tottele.

        Talvella nukahdan vähän helpommin ja paremmin,
        kun on pimeää öisin,
        ainakin kuvittelen niin .....

        Ajatukset ne ovat, jotka ihmistä valvottavat,
        uskon niin, mutta yhtä lailla kivut tietenkin.
        Kun luut on pahimmillaan kipeät
        ei tahdo löytää nukkuma-asentoa
        ja kun nukkuessaan kääntää kylkeä,
        herää, koska luihin koskee.

        Joskus luin sellaisen jutun,
        että vasemmalla kyljellä nukkuminen
        on parempi jos on sydänvaivoja.
        En muista mihin se perustuu.

        Selällään nukkuisi rennommin,
        jos osaisi nukkua selällään,
        mutta minä en osaa.
        Missäköhän asennossa ihmiset yleensä nukkuvat ?
        Minä nukun vähän kippurassa vasemmalla kyljellä,
        joskus on pakko kääntää kylkeä,
        kun puutuu tai alkaa koskea johonkin.

        Nyt lähdenkin tästä yrittämään,
        jospa uni tulisi ja nukkuisi ainakin viitisen tuntia pätkinä.
        En ole miesmuistiin nukkunut
        koko yötä yhtämittaa heräämättä.

        Hyvää yötä ja huomiseen taas jos Luojamme suo !

        Yön tunnit, torkkumista, nukkumista nukkumatta.
        Herätän aivot ajattelemaan
        kuultua ja nähtyä.
        Kyllä se unikin tulee, kun aikansa valvoo.

        Nyt mielikuvia avoimista ovista ja näkemättömistä unista.

    • Anonyymi

      Kohta alkaa radiosta kansan-radio ohjelma, kuunteletteko sitä,

      minä kuuntelen melkein aina jos olen kotona siihen aikaan,
      on aina mielenkiintoista kuunella mitä tavalliset kansalaiset ovat mieltä mistäki asiasta,
      minulla itsellä ei ole minkäänlaista tarvetta itsellä sinne soittaa, mutta kauhee halu kyllä kuunella muitten ihmisten ajatuksia,

      • Anonyymi

        Ihmisten mielipiteitä on mielenkiintoista kuulla. Ei minullakaan ole tarvetta
        sinne soittaa enkä kehtaisikaan, varmaan munaisin itseni eikä minulla ole mitään
        merkittävää sanottavaakaan, mutta ehkä ohjelman viehättävyys onkin siinä,
        että ihan tavalliset kertovat ajatuksiaan.

        Siinä se on, on tosi mukava kuunella tavallisten vanhojen ihmisten mielipiteitä ja ajatuksia,
        vaikka itse en sinne soittaisi koskaan,
        ei ole semmosta asiaa jota sinne kertoisin.

      • Anonyymi

        On muuten mielenkiintoista sekin miten erilailla ihmiset tuovat asiansa esiin. Toiset lyhyesti ja napakasti. Se on siinä ja piste.
        Toiset laveammin ja vähän niitä näitä siinä itse asian ohessa. Erilaisia ihmisiä ja erilaisia asioita.
        Olen itse jo ehtinyt unohtamaan miten erilaisia olemmekaan. Niin harvoin olen tekemisissä ventovieraiden kanssa.

    • Anonyymi

      Lyhyet ja napakat jutut on hyviä. Jotkut ei osaa lopettaa jauhamistaan.

      • Anonyymi

        Päivää! Ostin jauhettua kahvia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päivää! Ostin jauhettua kahvia!

        riittiköasiastaymmärsitkö?

        Naurettavaa, miksi aloitetaan keskusteluja jos niihin ei saa vastata kuin parilla sanalla, siihen kykenee jokainen, mutta , tuliko yllä selväksi miksi tuo osti kahvia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päivää! Ostin jauhettua kahvia!

        Minäkin pidän kaffeesta. Mutta näin illansuussa musta tee parasta. Menenkin tästä iltapalaa ja TEETÄ laittamaan. Njam !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        riittiköasiastaymmärsitkö?

        Naurettavaa, miksi aloitetaan keskusteluja jos niihin ei saa vastata kuin parilla sanalla, siihen kykenee jokainen, mutta , tuliko yllä selväksi miksi tuo osti kahvia?

        Ensinäki me ollaan vanhoja,
        sanatki saattaa olla hukassa
        ajatus pätkii yhtäkkiä ei enään muistakkaa mitä oli sanomassa,
        ja toi edellinen olettaa että sinäki itsestään selvänä tiedät miksi hän ilmoitti ostaneensa kahvia,
        joten piiiiiitkääääää pinna ja ymmärrystä
        halooooooooo, me ollaa vanhuksia mutta vielä kuitenki ostaan sentään jotain sanoa vaikka ei uskois,
        mun puoliso enenkuolemaansa EI osannu enään puhua ollenkaan katteli vaan tyhmänä kun sille jotai koitettiin sanoa ja puhu hänen kanssaan, jäi kädestä silittelyksi lopulta
        ja hän vaan sitten kuoli pois.
        joten koitahan kestää meitä vanhuksia vaikka emme aina sanoja löydäkkää riittävästi kertomaan sinulle mitä tarkotimme, terv 90-------------- v

    • Anonyymi

      Kyllä säälin vähäosaisia hallituksen leikkausten uhreja.
      Sairailla ei ole enää varaa lääkäriin, kun terveyskeskusmaksut nousi.
      Eikä lääkkeisiinkään.
      Ihmettelen KD-puoluetta. Kuinka se voi olla mukana tällaisessa ?
      KD on varsinainen fariseus-puolue. Kuinka KD kehtaa hylätä juuri ne ihmiset,
      joita eräs aasilla ratsastava puuseppä suojeli erikoisesti ja joka on muka
      KD-puolueen ydinasia eli kristillisyys ja armollisuus vähäosaisia kohtaan !
      KD on kaukana siitä.

      • Anonyymi

        Maksuista on erilaisia käytäntöjä ollut ainakin minun kotikaupungissa. Täällä maksu on peritty ihan joka ainoasta käynnistä Terv. keskuksessa.

        Maksukatto = https://stm.fi/terveydenhuollon-maksukatto
        Se on 2025 762 €uroa,
        siihen lasketaan myös vuodeosasto, yms, maksut

        - Lääkärin vastaanotto
        Maksu voidaan periä 18 vuotta täyttäneeltä. Kertamaksu on enintään 28,20 euroa. Yhdessä terveyskeskuksessa maksu voidaan periä enintään kolme kertaa kalenterivuodessa.

        Vaihtoehtoisesti voidaan periä vuosimaksu, jonka suuruus on enintään 56,40 euroa kalenterivuodessa. Jos asiakas ei suorita vuosimaksua, häneltä voidaan periä 28,20 euron suuruinen kertamaksu useammaltakin kuin kolmelta kerralta.

        Hoitajakäynneistä ei saa periä maksua.

        - Päivystyskäynti
        Maksu voidaan periä 18 vuotta täyttäneeltä. Enintään 38,70 euroa kerralta.

        Päivystysmaksu voidaan periä arkisin klo 20-08 välillä sekä lauantaisin, sunnuntaisin ja pyhäpäivinä. Maksu voidaan periä myös vuosimaksun maksaneelta tai henkilöltä, joka on jo maksanut kolme kertamaksua.

        - Sarjahoito- ja terapiamaksut

        mm. lääkinnällinen kuntoutus, jatkuva dialyysihoito, säde- tai sytostaattihoito

        Maksut voidaan periä 18 vuotta täyttäneeltä.

        Sarjahoidon enimmäismaksu on 18,60 euroa hoitokerralta. Maksun voi periä enintään 45 käynnistä kalenterivuodessa. Terveyskeskuksessa ei saa periä maksua hyposensibilisaatio-, puhe- ja äänihäiriö-, säde- ja sytostaattihoidosta.

        Yksilökohtaisen fysioterapian enimmäismaksu on 18,60 euroa hoitokerralta. Yksittäisen muun terapiakäyntimaksun enimmäiseuromäärää ei ole säädetty erikseen, useimmiten se on sama kuin sarjahoidon käyntimaksu.

        - Sairaaloiden enimmäismaksut 2024
        Poliklinikkamaksu Enintään 66,70 euroa käynniltä. Maksu voidaan periä 18 vuotta täyttäneeltä.
        Sarjahoito
        esim. lääkinnällinen kuntoutus,
        jatkuva dialyysihoito, puhe- ja äänihäiriöhoito,
        hyposensibilisaatio, säde- ja sytostaattihoito
        Enintään 18,60 euroa hoitokerralta.

        Maksu saadaan periä enintään 45 hoitokerralta kalenterivuodessa.

        Maksu voidaan periä 18 vuotta täyttäneeltä.

        Päiväkirurginen toimenpide Enintään 218,70 euroa.
        Sairaalan hoitopäivämaksu
        Enintään 66,90 euroa vuorokaudessa. Maksukaton täyttymisen jälkeen voidaan periä ylläpidosta maksu enintään 25,10 euroa hoitopäivältä.

        Alle 18-vuotiaalta maksu voidaan periä enintään 7 hoitopäivältä kalenterivuodessa.

        Laitappas korvan taakse tämä keskusteluketju.
        Tästä löytyvät hinnat.
        Tunnen varattoman vanhan miehen joka sai jopa silmälääkärin ja silmälasit kunnan maksulapulla.

        Ei varattomankaan tarvitse kuolla siksi, ettei ole rahaa hoitoihin.
        Ei ketään jätetä ihan heitteille, vaikka kaikki on meillä mennyt jo edellisellä hallituskaudella päin pers.ttä!

        Nyt eletään tätä vaikeaa aikaa
        euroopassa on sota
        ja
        suomiki oli ja on vaara vyöhykkeellä, suomen puolustus vie enenmmän rahaa kuin aikasemmi oletettiin,

        muistakaa
        on suomessa enneki ollu vaikeita aikoja

        suomalaiset söi PETTU leipää kun halla vei viljan eikä muuta ruokaa ollu,
        siis

        neuvo ja esimerkki kansalaisille nykytilanteesta:

        " PANNAAN LIPÄÄN VIELÄ PUOLET PETÅJÄISTÄ
        KAKSIN VERROIN KAIVOI OJAA PAAVO "

        ja suomi tulee selviämään näistäki vaikeuksista
        se on varma !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maksuista on erilaisia käytäntöjä ollut ainakin minun kotikaupungissa. Täällä maksu on peritty ihan joka ainoasta käynnistä Terv. keskuksessa.

        Maksukatto = https://stm.fi/terveydenhuollon-maksukatto
        Se on 2025 762 €uroa,
        siihen lasketaan myös vuodeosasto, yms, maksut

        - Lääkärin vastaanotto
        Maksu voidaan periä 18 vuotta täyttäneeltä. Kertamaksu on enintään 28,20 euroa. Yhdessä terveyskeskuksessa maksu voidaan periä enintään kolme kertaa kalenterivuodessa.

        Vaihtoehtoisesti voidaan periä vuosimaksu, jonka suuruus on enintään 56,40 euroa kalenterivuodessa. Jos asiakas ei suorita vuosimaksua, häneltä voidaan periä 28,20 euron suuruinen kertamaksu useammaltakin kuin kolmelta kerralta.

        Hoitajakäynneistä ei saa periä maksua.

        - Päivystyskäynti
        Maksu voidaan periä 18 vuotta täyttäneeltä. Enintään 38,70 euroa kerralta.

        Päivystysmaksu voidaan periä arkisin klo 20-08 välillä sekä lauantaisin, sunnuntaisin ja pyhäpäivinä. Maksu voidaan periä myös vuosimaksun maksaneelta tai henkilöltä, joka on jo maksanut kolme kertamaksua.

        - Sarjahoito- ja terapiamaksut

        mm. lääkinnällinen kuntoutus, jatkuva dialyysihoito, säde- tai sytostaattihoito

        Maksut voidaan periä 18 vuotta täyttäneeltä.

        Sarjahoidon enimmäismaksu on 18,60 euroa hoitokerralta. Maksun voi periä enintään 45 käynnistä kalenterivuodessa. Terveyskeskuksessa ei saa periä maksua hyposensibilisaatio-, puhe- ja äänihäiriö-, säde- ja sytostaattihoidosta.

        Yksilökohtaisen fysioterapian enimmäismaksu on 18,60 euroa hoitokerralta. Yksittäisen muun terapiakäyntimaksun enimmäiseuromäärää ei ole säädetty erikseen, useimmiten se on sama kuin sarjahoidon käyntimaksu.

        - Sairaaloiden enimmäismaksut 2024
        Poliklinikkamaksu Enintään 66,70 euroa käynniltä. Maksu voidaan periä 18 vuotta täyttäneeltä.
        Sarjahoito
        esim. lääkinnällinen kuntoutus,
        jatkuva dialyysihoito, puhe- ja äänihäiriöhoito,
        hyposensibilisaatio, säde- ja sytostaattihoito
        Enintään 18,60 euroa hoitokerralta.

        Maksu saadaan periä enintään 45 hoitokerralta kalenterivuodessa.

        Maksu voidaan periä 18 vuotta täyttäneeltä.

        Päiväkirurginen toimenpide Enintään 218,70 euroa.
        Sairaalan hoitopäivämaksu
        Enintään 66,90 euroa vuorokaudessa. Maksukaton täyttymisen jälkeen voidaan periä ylläpidosta maksu enintään 25,10 euroa hoitopäivältä.

        Alle 18-vuotiaalta maksu voidaan periä enintään 7 hoitopäivältä kalenterivuodessa.

        Laitappas korvan taakse tämä keskusteluketju.
        Tästä löytyvät hinnat.
        Tunnen varattoman vanhan miehen joka sai jopa silmälääkärin ja silmälasit kunnan maksulapulla.

        Ei varattomankaan tarvitse kuolla siksi, ettei ole rahaa hoitoihin.
        Ei ketään jätetä ihan heitteille, vaikka kaikki on meillä mennyt jo edellisellä hallituskaudella päin pers.ttä!

        Meillä päivä sairaalassa hipoo 50 euroa.

        Persut jättää vähäosaiset raa'asti heitteille.

    • Anonyymi

      Huomenta,
      vielä heräsin elävien kirjoihin,
      nyt voin elää taas vaikka kuinka pitään,
      --- aamulla otin vitamiineja
      kuten esn D-vitamiinia, se kummasti piristää olotilaa,

      enkä vieläkää tarvi yhetiskunnan apua, pärjään ainaki tämän päivän taas ihan itseellisenä kuluttavana kansalaisena ,

      huomisesta en tiedä,
      mutta en ala suremaan etukäteen tulevaa,
      se tulee aikanaan ja kaikki loppuu aikanaan,
      siihen asti elän v a i n päivän kerrallaan,
      enkä murehdi noita valtion vaikeuksia,
      suomi selviää kuten aina enneki.

    • Anonyymi

      Kun tuet on leikattu niin, ettei jää tarpeeksi rahaa ruokaankaan
      ei ole varaa lääkäriin. Persut hoiti asiat näin.

      • Anonyymi

        Jokin on pielessä
        mutta mikä,

        mielestäni suomen pitäisi palata SISÄPOLITIIKASSA Kekkosen idologian toteuttajaksi,'

        siis TÖITÄ KAIKILLE
        suomeen TÄYSTYÖLLISYYS,

        nyt suomen politikka ON kummallista,

        osakansalaisista SYRJÄYTETÄÄN ikuiseen työttömyyteen,
        tieteki sen ymmärtää jos ja kun sairaat ja vammmaset jää työelämän ulkopuolelle
        MUTTA
        KAIKKI TERVEET TÖIHIN,
        oli sitten työpaikka mikä tahansa sen pitää kelvata jokaiselle kansalaiselle ,
        siivous, huolto palvelu ammatit myös korkeakoulutetut ammatilaiset töihin mihin tahasa jossa on avaoimia työpaikkoja,
        ja palkka kotuullinen kaikille jolla tulee perheet toimeen,
        sossun luukku KIINNI ja PYSYY KIINNI,

        kaikki töihin oli työ mitä tahansa,

        MIELIPIDE !

        lisäys, TYÖTTÖMYTTÄ yhteiskunnassamme EI tule hyväksyä ollenkaan,

        Kekkonen teki HETI HÄTÄTILA HALLITUKSEN kun tuli pienen pieni määsä heh 7 työtöntä yhteiskuntaan, pikkusen liioteltuna tuo määrä, mutta
        kaikille PITI LÖYTYÄ VAKITUINEN TYÖPAIKKA ,

        se on sisäpolitikassa pielessä että suomessa oikein PIDETÄÄN MÄÄRÄTTY MÄÄRÄ TYÖTTÖMINÄ AIVAN TAHALLAA
        kansalaisten kiusaksi ja NOLAAMISEKSI ettei kaikki kelpaa työelämään,
        halooooo
        sisäplitiikkaan TÄYSI MUUTOS ! jokaiselle vakituiset työpaikat pitää järjestää, ihan jokaiselle, suomeen täystyöllisyys,

        JOOO ja laki muutetaan LAKKOILUT TÄYSIN LAITTOMIKSI !

        TULIKO SELVÄKSI ?

    • Anonyymi

      Siinäki mielessä suomen sisäpolitiikka on pielessä on annettu kansan jakautua kahtia,
      työntekijöihin ja työnantajiin,
      Kekkosen aikana kaikki teki yhteistyötä,
      kaikki kansalaiset oli arvokkaita, kaikille löytyi vakituiset työpaikat, lakkoiluja ei ollut,

      joten on aivan ÄLYTÖNTÄ
      joku ryhmä alkaa LAKKOILEEN työt seisahtuu
      tommosessa politikkassa ei ole mitään JÄRKEÄ, tommonen politiikka saa vain paljon PAHAA aikaan,

      joten LAKI MUTETTAVA
      LAKKOILUT LAITTOMIA siis mahdottomuus,
      ja palkat kaikille kohtuulisen hyvä kaikkien pitää tulla palkallaan toimeen,

      nyt on TEKO-ÄLY tulossa avuksi,
      sen avulla lasketaan koko suomen talouden tulot ja menot niin että talous on tasapainossa ja kaikki koko kansan on työllistetty vakituisilla työpaikoilla,
      työelämässä voi olla työpaikka siirtymiä, mutta ketään EI jätetä työttömäksi,

    • Anonyymi

      Ihan kauhea ilma ulkona, aivan ä l y t t ö m ä n liukasta

      nyt ei voi edes asioille lähteä,
      pakko odottaa että edes tiet sulaa ja hiekotettaan niin että uskaltaa autolla lähteä pakollisille asioilleen,

      kauhee pettymys tänään kun ei uskalla ollenkaan ulos lähteä,
      voi käydä hullusti liikenteessä.

      joskun on käyny niin
      että kun on ollu liukasta
      niin minun auton perään on pakauttanu takana tuleva auto, huh

      onneksi ei käyny pahemmin,
      vain autoa piti käyttää korjaamolla.

      • Anonyymi

        Ei ole liukasta, mutta lunta ja sohjoa.
        Auto piti kaivaa lumesta, vain peruuttamalla suoraan taakse, sai auton pois parkkipaikaltaan.

        Sain pois ja nyt on kauhakuormaaja käynyt putsaamassa pihat ja parkkipaikat. Jalkakäytävän reunoilla paksut lumivallit kun non ajotietä työnnetty lumet, Risteykset kuin sotatannerta, lumivallien yli ajettu ja kun lunta tuikutti sellaiset 30 senttiä ja enemmänkin, tietää että kinoksia on risteyksissä, vielä, vaikka kello on jo pian kolme. Laitoin aamulla kinkun uuniin, mittari näytti +57 astetta, joten menee vielä hetkonen, että pääsen siitä kimpaleen veistämään lautaselleni.
        Olenkin kaksi päivää syönyt mustaherukka vispipuuroa.
        Eläähän silläkin, kun lorauttaa kermaa mukaan lautaselle.

        Nollassa pyörii, lunta luvassa ja heti pakkasta perään.
        Kiva mennä ulos, kun tällä ei ole liukasta .

    • Anonyymi

      Yhden ihmisen huutamisen takia ei tee mieli tulla tänne enää.
      Työtätekevilläkin on oikeutensa. Orjuuteen ei tarvitse suostua,
      vaikka sitä hallitus ajaa.

    • Anonyymi

      "Hiljainen on kylätie"...
      Miten voitte ?
      En ole itsekään ollut aktiivinen,
      kun ei olot anna periksi.
      Sydän muljahtelee epämiellyttävästi
      ja vatsaa polttaa.
      Kunpa yhden tunnin joskus silloin tällöin
      saisi olla paremmassa kunnossa.
      En enempää pyydä.

      • Anonyymi

        Ei ihan kympin aamu ollut tänään.
        Heräsin ja niska niin kipeä, ettei voi päätä kääntää, ei vieläkään.
        Pakko kuitenkin oli pihallakin käydä, auton takaovenkin jouduin avaamaan, kun vein sinne linnunruokaa, lintulaudalle menossa, mutta vielä on matkalla.
        On tämä hankalaa, niskakipu, jos illalla saunassa helpottaa, että saa nukkua.

        Katselen yleltä EM : Jäätanssin rytmitannsia, Tallinnasta.
        Yksi suomalaispari on esiintynyt, saivat huippupisteensä, toinen esiintyy pikapuolin.
        Jännittävää, pääsevätkö palkintosijalle, tason kyllä kovaa.

        Huiput jäljellä.

        Suomen parempi pari; Turkkila ja Versluis juuri menivät omilla huippupisteillään kilpailun johtoon, mutta pareja on vielä jäljellä.
        Jännittää...

        Ice-geeli auttaa. Ainakin se vie kivun tunnon hetkessä.

      • Anonyymi

        Moi !

        Sinulla se vointi kiikkuu melkein samoin kuin minulla,

        vaikeeta on taas,
        kunto on kuin kiikkulauta
        välliin parempi välliin huonompi

        eilen söin jotain väärää tai huonoa
        maha meni kertapaukusta jumiin,
        yön nukuin huonosti
        kun mahaa turvotti ja kivisti , oli kokoajan paha olo voisko sanoa ä h k y ,
        tänään aivan kauhee ripuli,
        luulin jo kuolenko tähän,
        koko päivän olen koittanu toipua,
        hiilitaplettaja syöny
        vettä ja hunajaa,
        hartaasti toivon jos huomenna olisi paremmassa kunnossa,
        jää nähtäväksi,

        en ymmärrä mikä mun mahaan on menny
        lyhyen ajan sisällä tämä ripuli oli jo toinen kerta
        kun maha löi ittensä jumiin ja turposi ja sitten ripuli,

        kyllä pitää vanhan ihmisen elämä oll hankalaa,
        enne kuin henki lähtee,
        aivan toivotonta
        kun haluis niin paljon vielä mennä
        mutt jalat ei kanna, ja nyt ei pääse sängystä pois, koko päivän olen joutunu vain makoileen , puolittain nukkumaan jossaki horroksessa,

        kirjoitellaan taas kuulumisia,
        vieläkö meillä henki pihisee ja kuinka voimme,
        onhan tämäki jonkinlaista kommunikointia sairaanaki,

        sama on muinunki toive,
        olisi se ihanaa olla edes yksi tunti hyvää oloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ice-geeli auttaa. Ainakin se vie kivun tunnon hetkessä.

        Kylmäpakkaus on nyt niskassa, olin saunassa ja hiukan jo löyly helpotti, nyt kylmähoitoa hetki, kun kahvi tippuu pannuun.

        Lokoisa olo olis ilman tätä niskavaivaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi !

        Sinulla se vointi kiikkuu melkein samoin kuin minulla,

        vaikeeta on taas,
        kunto on kuin kiikkulauta
        välliin parempi välliin huonompi

        eilen söin jotain väärää tai huonoa
        maha meni kertapaukusta jumiin,
        yön nukuin huonosti
        kun mahaa turvotti ja kivisti , oli kokoajan paha olo voisko sanoa ä h k y ,
        tänään aivan kauhee ripuli,
        luulin jo kuolenko tähän,
        koko päivän olen koittanu toipua,
        hiilitaplettaja syöny
        vettä ja hunajaa,
        hartaasti toivon jos huomenna olisi paremmassa kunnossa,
        jää nähtäväksi,

        en ymmärrä mikä mun mahaan on menny
        lyhyen ajan sisällä tämä ripuli oli jo toinen kerta
        kun maha löi ittensä jumiin ja turposi ja sitten ripuli,

        kyllä pitää vanhan ihmisen elämä oll hankalaa,
        enne kuin henki lähtee,
        aivan toivotonta
        kun haluis niin paljon vielä mennä
        mutt jalat ei kanna, ja nyt ei pääse sängystä pois, koko päivän olen joutunu vain makoileen , puolittain nukkumaan jossaki horroksessa,

        kirjoitellaan taas kuulumisia,
        vieläkö meillä henki pihisee ja kuinka voimme,
        onhan tämäki jonkinlaista kommunikointia sairaanaki,

        sama on muinunki toive,
        olisi se ihanaa olla edes yksi tunti hyvää oloa.

        Toivotaan parempaa huomista.
        Vatsan turvotuksesta minäkin olen kärsinyt, mutta ei ripulia, en edes muista sellaista.
        Nyt olen nauttinut ihan aidosta sitruunasta, jos on happovaivoja, sitruunan happo neutralisoi vatsahappoja, vaikka on itsessään "hapan."

        Ostin Lidlistä puoli kiloa sitruunoita, puristan mehua, tai leikkaan viipaleen ja syön kuin appelsiinia.
        Ei ole nyt turvotuksia.

        Hyvät unet!

        Suur kiitos vinkistä,
        kuhan jaksan taas kauppaan mennä
        ostan sitruunoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi !

        Sinulla se vointi kiikkuu melkein samoin kuin minulla,

        vaikeeta on taas,
        kunto on kuin kiikkulauta
        välliin parempi välliin huonompi

        eilen söin jotain väärää tai huonoa
        maha meni kertapaukusta jumiin,
        yön nukuin huonosti
        kun mahaa turvotti ja kivisti , oli kokoajan paha olo voisko sanoa ä h k y ,
        tänään aivan kauhee ripuli,
        luulin jo kuolenko tähän,
        koko päivän olen koittanu toipua,
        hiilitaplettaja syöny
        vettä ja hunajaa,
        hartaasti toivon jos huomenna olisi paremmassa kunnossa,
        jää nähtäväksi,

        en ymmärrä mikä mun mahaan on menny
        lyhyen ajan sisällä tämä ripuli oli jo toinen kerta
        kun maha löi ittensä jumiin ja turposi ja sitten ripuli,

        kyllä pitää vanhan ihmisen elämä oll hankalaa,
        enne kuin henki lähtee,
        aivan toivotonta
        kun haluis niin paljon vielä mennä
        mutt jalat ei kanna, ja nyt ei pääse sängystä pois, koko päivän olen joutunu vain makoileen , puolittain nukkumaan jossaki horroksessa,

        kirjoitellaan taas kuulumisia,
        vieläkö meillä henki pihisee ja kuinka voimme,
        onhan tämäki jonkinlaista kommunikointia sairaanaki,

        sama on muinunki toive,
        olisi se ihanaa olla edes yksi tunti hyvää oloa.

        Heipähei !
        Toivottavasti vatsasi rauhottuisi pikaisesti !
        Minulla on sinun kanssasi tuokin sama ongelma.
        Syy voi olla eri, mutta suolistoni on enemmän tai vähemmän
        kipeä ja oikutteleva joka päivä.
        Ruokavalioni on sen takia hyvin suppea,
        varmaan liiankin suppea,
        mutta jos yritän joskus sitä ravinto-opillisista syistä laajentaa,
        saan lisää ongelmia ja oireita.
        Vaihteluksikin olisi kiva syödä joskus jotain muuta,
        mutta ei onnistu.
        Viime vuoden lopulla maha tuli jostain "uutuusmikrokeitosta"
        tuli niin kipeäksi, etten pystynyt viiteen päivään syömään mitään.
        Parina päivänä söin muutaman lusikallisen löysää kaurapuuroa,
        johon laitoin vähän suolaa, että vesi pysyisi kropassa,
        etten kuivu ihan kokonaan.
        Vettä litkin paljon.
        Ruokaa en jaksa itse laittaa,
        muuta kuin joskus perunoita keittää ja silliä seuraksi.

        Kun lisäksi on yksin ja kipeä pelottaa monesti miten käy.
        Meneekö tajut ja jää virumaan kotiin pitkäksi aikaa
        ennenkuin Luoja armahtaa.
        On vaikea pitää itseään kunnossa, kun ei voi edes kunnolla syödä.
        Yritetään taas huomenna päivä kerrallaan
        jos Luoja meille vielä päivän suo !

        Kirjeeseeni löin leiman 1.2.2025

        Hyvää helmikuun aamua.
        Pieni pakkanen .
        Herättyäni tiesin olevani elossa. Kipuja keholla ja korvasta oli tullut tyynylle verta, vuotaahan sitä sieltä korvasta poskellekin,
        Ei kun pumpulituke, kipu ei ole yhtään illasta helpottunut, mutta torkkumalla nukuin hetken vahvan särkypillerin avulla.
        Kyllä kai tämä tästä taas, en tiedä iloksi vai suruksi.

        Eletään tässä ja nyt.

        Hei, milloin aiot mennä korvalääkärille ?

        TÄH !!??????

        Korvasta verta ?????????????????????????????
        kuinka se on mahdollista,
        oletko tökkiny korvaasi jollaki pumpulitikulla vai mikä sen ihon kosevassa on rikki saanu
        outoa,

        mullaki jokin painaa korvassa mutta ei sieltä verta ole tullu, höh,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heipähei !
        Toivottavasti vatsasi rauhottuisi pikaisesti !
        Minulla on sinun kanssasi tuokin sama ongelma.
        Syy voi olla eri, mutta suolistoni on enemmän tai vähemmän
        kipeä ja oikutteleva joka päivä.
        Ruokavalioni on sen takia hyvin suppea,
        varmaan liiankin suppea,
        mutta jos yritän joskus sitä ravinto-opillisista syistä laajentaa,
        saan lisää ongelmia ja oireita.
        Vaihteluksikin olisi kiva syödä joskus jotain muuta,
        mutta ei onnistu.
        Viime vuoden lopulla maha tuli jostain "uutuusmikrokeitosta"
        tuli niin kipeäksi, etten pystynyt viiteen päivään syömään mitään.
        Parina päivänä söin muutaman lusikallisen löysää kaurapuuroa,
        johon laitoin vähän suolaa, että vesi pysyisi kropassa,
        etten kuivu ihan kokonaan.
        Vettä litkin paljon.
        Ruokaa en jaksa itse laittaa,
        muuta kuin joskus perunoita keittää ja silliä seuraksi.

        Kun lisäksi on yksin ja kipeä pelottaa monesti miten käy.
        Meneekö tajut ja jää virumaan kotiin pitkäksi aikaa
        ennenkuin Luoja armahtaa.
        On vaikea pitää itseään kunnossa, kun ei voi edes kunnolla syödä.
        Yritetään taas huomenna päivä kerrallaan
        jos Luoja meille vielä päivän suo !

        Yöni nukuin aika hyvin ,
        mahaki on rauhottunu, vaikuttaa ett toimii normaalisti,
        muuten olen kyllä hyvin uupunu ja väsyny,

        tänään lähden asioille,
        ehkä käyn pienellä sauvakävelylläki,
        toivottovasti uskallan
        siellä näyttää olevan kovin töhmyräinen katu pysyyköhän pystyssaä
        jää nähtäväksi,

        tietääköhän kukaan pääseekö nukahtamis lääkkeistä vanha eroon,
        ne alkaa jotenki epäilyttämään,
        ne taitaa tehdä tökkyrä olon
        aika pitkään vielä aamullaki,

        onkohan olemassakaan t u r va l l i s i a unilääkeitä,

        ku jaksais joskus käydä lääkärissä,
        sinne ei mielellään vaivaidu menemään,
        kun muutenki on paljon muitaki vaivoja,
        miten niitä edes kehtaisi lääkärille luetella,

        lääkäri riepu löisi heti kintaat tiskiin ja sanoisi
        ettei tästä tule yhtikäs mitään,
        on liian monella tavalla vaivanen,

        se voisi lisätä ja sanoa niinkuin muinainen lääkäri sanoi oikeesti eräässä kunnassa,
        kun vanhus meni valittamaan väsymystään,

        niin sanoi
        " mummo tarvii nyt lepoa lepoa haudan lepoa "

        on ne muinoin olleet rohkeita huumorinki suhteen.

        koitetaanhan taas jaksaa kaikesta huolimatta ja kirjoitellaan kuulumisia.

        Olen yrittänyt kaksi kertaa vastata sinulle, mutta vastaukseni poistetaan.
        Ihmettelen miksi ?
        Katsotaan poistetaanko tämäkin. Ei kannata kirjoitella pitkään,
        kun kirjoitus poistetaan kohta.

        Harmi,
        on jopa kiusallista ,

        tietäis vain kuka ja miksi poistaa

        monenki juttuja, minunki juttuja silloin tällöin,
        mutta
        en niihin poistoihin reakoi,

        ittsekseni murehdin tai kiukuttaa ja ihmetyttää.
        outoa joka tapauksessa,

        kirjoitellaan kuitenki se on kuitenki henkirikä yksin olemiseen,
        kuvittelee että keskustelee jonkun ihmisen kanssa vaikka vain
        kirjittamisen välityksellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yöni nukuin aika hyvin ,
        mahaki on rauhottunu, vaikuttaa ett toimii normaalisti,
        muuten olen kyllä hyvin uupunu ja väsyny,

        tänään lähden asioille,
        ehkä käyn pienellä sauvakävelylläki,
        toivottovasti uskallan
        siellä näyttää olevan kovin töhmyräinen katu pysyyköhän pystyssaä
        jää nähtäväksi,

        tietääköhän kukaan pääseekö nukahtamis lääkkeistä vanha eroon,
        ne alkaa jotenki epäilyttämään,
        ne taitaa tehdä tökkyrä olon
        aika pitkään vielä aamullaki,

        onkohan olemassakaan t u r va l l i s i a unilääkeitä,

        ku jaksais joskus käydä lääkärissä,
        sinne ei mielellään vaivaidu menemään,
        kun muutenki on paljon muitaki vaivoja,
        miten niitä edes kehtaisi lääkärille luetella,

        lääkäri riepu löisi heti kintaat tiskiin ja sanoisi
        ettei tästä tule yhtikäs mitään,
        on liian monella tavalla vaivanen,

        se voisi lisätä ja sanoa niinkuin muinainen lääkäri sanoi oikeesti eräässä kunnassa,
        kun vanhus meni valittamaan väsymystään,

        niin sanoi
        " mummo tarvii nyt lepoa lepoa haudan lepoa "

        on ne muinoin olleet rohkeita huumorinki suhteen.

        koitetaanhan taas jaksaa kaikesta huolimatta ja kirjoitellaan kuulumisia.

        Hei ! Hyvä, että tilanne on normalisoitunut
        ja sait untakin !
        Ehkä uupumus on osin vatsavaivoista johtuvaa ?
        Minä e n ole päässyt unilääkkeistä eroon enkä haluakaan,
        koska en nuku ilman niitä,
        eikä niistä ole tullut haittoja,
        minulla ei ole päivisin unillääkkeistä pökkyräisiä oloja.
        Lääkärit ei vaan meinaa kirjoittaa unilääkkeitä enää,
        sanovat, että olen liian vanha.
        Mitä sillä on väliä,
        pitääkö viimeisinä aikoinaan
        alkaa vielä kärsiä unettomuudestakin ?

        On olemassa muitakin lääkkeitä,
        muihin tarkoituksiin
        esimerkiksi masennuslääkkeitä
        ja rauhoittavia lääkkeitä,
        jotka pienellä annoksella alkavat nukuttaa,
        mutta ei niillä nuku kuin hetken
        enkä halua niitä,
        niistä tulee päivällä oireita ainakin minulle
        ja sydänoireet pahenee.

        Kävitkö asioilla tai sauvakävelyllä ?

        unilääke on turvallinen jos se on lääkärin määräyksellä ja etsitty sopiva annostelu.
        joku diapami, tai mikä olikaan, oli aikanaan käytössä, tuttavani soi sitä kuin pientä disperiiniä, ja oli melkein nukuksissa koko päivän.
        vaarallista syödä yli ohjemääräyksen.

        Diapam ei ole unilääke, se on ahdistuslääke.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Diapam ei ole unilääke, se on ahdistuslääke.

        en edes nimennyt sitä unilääkkeeksi, on ihan eri lauseessa maininta , mutta l i i k a a otettuna aiheuttaa väsymyksen, nukuksissa, ei nuku!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        unilääke on turvallinen jos se on lääkärin määräyksellä ja etsitty sopiva annostelu.
        joku diapami, tai mikä olikaan, oli aikanaan käytössä, tuttavani soi sitä kuin pientä disperiiniä, ja oli melkein nukuksissa koko päivän.
        vaarallista syödä yli ohjemääräyksen.

        Eikös noita "pameja" käytetä tai siis jotku käyttää päihteenäkin ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Diapam ei ole unilääke, se on ahdistuslääke.

        Diapam tietääkseni on vaarallinen lääke,
        siihen jää koukkuun,
        ja saataa aiheuttaa jopa psykoosin ihmiselle.

    • Anonyymi

      Kauppareissu tehty
      ihan kiva reissu oli,

      muutama vanhuski siellä taapsi hitaasti kuten minäki, yksi vanhus pariskunta oli molemmilla kävelysauvat kaupassa mukana muuten eivät kai olisi pysyneet pystyssä, oli hieman erikoisen näkönen tapahtuma.

    • Anonyymi

      Humenta rakkaat ystävät ja ystävättäret,
      herätty on
      aamupala syöty ja tiskikone töihin,

      nyt miettimään
      kuinka tämä päivä saataisiin kivasti ja hyödylisesti vietettyä iltaan,

      tekis mieli uslos, mutt jalat ei kanna, harmi,

      jäte langoista kudon töppöisä, vähän kerrallaan vain muutaman kierroksen, jotenki tökkii nyt kutominen, mutt sitt ku on saanu valmiiksi aina on hyvä mieli ja tulipa taas tehtyä,

      olispa se oma kaveri olemassa, lähtisin soppailemaan, ostasin nyt uusia huonekaluja, enitset saisivat viedä ihan minne haluaisivat pois kuitenki mun huushollista,
      yksin on tympiä tai hienan orpo olo etsiä kivoja tarpeelisia huonekaluja, kaverin kanssa olisi kiva jutustella mikä olis häneki mielestä kivan näkönen ja sopiva mun huusholliini,

      tämä tälläkertaa,
      jatketaan myöhemmin lisää,

      kivaa päivää kaikille palstan kavereille.

      • Anonyymi

        Lisäys,
        vai ostasinko palvelutalosta uuden asunnon ja muuttasin sinne,
        olisko siinä mitään järkeä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäys,
        vai ostasinko palvelutalosta uuden asunnon ja muuttasin sinne,
        olisko siinä mitään järkeä ?

        Joku varakas henkilö, eläke useita tuhansia, oli miettinyt palvelutaloon menemistä. Vuokra jotain 300 euron luokkaa ja siihen lisäksi kaikki tarvikkeet, ruoka ja palvelut.

        Lisäksi hänen eläkkeensä menisi yhteiskunnan taskuun , hän saisi sen vähimmäisrahan joka nyt on kai liki 190 euroa.
        Se ei ole niin tärkeää.
        Tärkeämpää on se, että hän huomasi kuinka hänen rahojensa käy.
        Hänestä tulee varaton. Hänelle jää se minkä laki määrää jäämään.

        Hän osti asunnon, ilmeisesti jostain yksityisestä palvelutalosta, ei nauti yhteiskunnan varoilla, saa mennä ulkomaille talveksi ja tulla kesäksi taas kotiin.
        Rahat omassa taskussa, ostaa palvelut, ja maksaa vain osakkeelle määrätyn vuokran ja lisäksi sen mitä palveluja ostaa. Nyt kuulemma laittaa itse ruokansa.

        Pitänee tarkastaa tuo mahdollisuus, enpä olisi tiennyt, jos en olisi miehen teosta kuullut.
        Alla oli kysymys, ostanko- vastaan siihen, että taidan ostaa, jos rahani riittävät.

        Minulla on omistusasunto olemassa tavallisessa kerrostalossa,
        olen tietoinen, voin ostaa kotipalveluita ihan tarpeen mukaan,

        vielä en kovin paljon ole käyttäy palveluita,
        itsekseni ole toistaiseksi pärjänny,
        mutta kun kunto on huomattavasti jo huonontunu
        usein on tullu jo mieleen soitaa siivousta avuksi,

        nuorempana ja terveempänä oli siinäki suhteessa aktiivisempi,
        ei jääny pähkäileen vaan soitin ikkunpesijän ,

        tämä vanhuus tekee siinäkisuhteessa avuttomaksi
        jää epäröimään , soitanko apua vai ei,

        olen huolissani itsestäni,
        kohta en ymmärrä hankkia apua,
        apua pitäisi hankkia jo paremmassa kunnossa ollessaan,
        siihen tottuis
        ettei käy näin että vanhuuden höperönä ei enään osaakkaa olla aktiivin
        jäää vain epärömään
        avun tarvetaan,

        vanhuus on jopa vaarallista aikaa
        jos omainenkaa ei huomaa tulla avuksi
        päättämään hankia ulkopuolista apua vaikka siivoukseen.

      • Anonyymi

        Kivaa päivää sinullekin
        ja kivoja töppösiä !
        Tulen aina hyvälle tuulelle,
        kun kerrot töppösten kutomisesta
        ja suunnittelusta, mitä väriä jne.

        Hiukan uskomatonta, että 300 eurolla pääsisi mihinkään edes asumaan.
        Ehkä jossain syrjässä sillä voi saada pelkän pienen huoneen ja muut
        kustannukset erikseen päälle.

        Pähkäilyksi tahtoo kaikki mennä.
        Nuorempana pisti tuulemaan
        ilman sen pitempiä pähkäilyjä.
        Pähkäily on kai jonkunlaista iäkkään "hitauden kulttuuria" . . . .
        Tekeminen tuntuu jäävän suunnittelun asteelle minullakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kivaa päivää sinullekin
        ja kivoja töppösiä !
        Tulen aina hyvälle tuulelle,
        kun kerrot töppösten kutomisesta
        ja suunnittelusta, mitä väriä jne.

        Nyt tulee ihan hassun varisiä töppösiä,
        kovin kirjavia kuin kirjava kissa konsanaan,
        koska ovat vain jätelänkaa, yksistään lanka ei riitäisi töpösiin, joten kun kaikkia värejä kutoo niin tulee tosi mielenkiintosia töppösiä,
        värit ei sinäänsä sovi keskenään,
        väliäkös sillä on
        nehän on töppösenä jaloissa
        ja taatusti lämpöset,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hiukan uskomatonta, että 300 eurolla pääsisi mihinkään edes asumaan.
        Ehkä jossain syrjässä sillä voi saada pelkän pienen huoneen ja muut
        kustannukset erikseen päälle.

        tässä hintoja koko maassa on noitapalvelutaloja

        "Hoiva- ja palvelukodissa asumisesta tehdään vuokrasopimus Attendon kanssa. Hyvinvointialueen sosiaalipalveluiden ohjauksessa lasketaan asukkaan oma osuus kustannuksista. Saat hyvinvointialueelta ilmoituksen, josta näkyy eriteltynä oman osuutesi määrä. Vuokra määräytyy oman huoneen koon lisäksi asukkaille yhtä suuresta osuudesta yhteisistä tiloista. Esimerkiksi oma huone 23,5 m2, yhteiset tilat 25 m2, neliövuokra 12 €. Laskelma (23,5 + 25) x 12 = 582 €/kk.

        Asuntojen vuokran määrä vaihtelee Attendo-kodeittain. Vuokran määrää kannattaa tiedustella suoraan Attendo "

        Kopio netistä Attendon sivulta.
        tässä on vain vuokra, ei mitään palveluja vielä tähän hintaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt tulee ihan hassun varisiä töppösiä,
        kovin kirjavia kuin kirjava kissa konsanaan,
        koska ovat vain jätelänkaa, yksistään lanka ei riitäisi töpösiin, joten kun kaikkia värejä kutoo niin tulee tosi mielenkiintosia töppösiä,
        värit ei sinäänsä sovi keskenään,
        väliäkös sillä on
        nehän on töppösenä jaloissa
        ja taatusti lämpöset,

        "Kaikenkirjavakin" on hyvä väri !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tässä hintoja koko maassa on noitapalvelutaloja

        "Hoiva- ja palvelukodissa asumisesta tehdään vuokrasopimus Attendon kanssa. Hyvinvointialueen sosiaalipalveluiden ohjauksessa lasketaan asukkaan oma osuus kustannuksista. Saat hyvinvointialueelta ilmoituksen, josta näkyy eriteltynä oman osuutesi määrä. Vuokra määräytyy oman huoneen koon lisäksi asukkaille yhtä suuresta osuudesta yhteisistä tiloista. Esimerkiksi oma huone 23,5 m2, yhteiset tilat 25 m2, neliövuokra 12 €. Laskelma (23,5 25) x 12 = 582 €/kk.

        Asuntojen vuokran määrä vaihtelee Attendo-kodeittain. Vuokran määrää kannattaa tiedustella suoraan Attendo "

        Kopio netistä Attendon sivulta.
        tässä on vain vuokra, ei mitään palveluja vielä tähän hintaan.

        Toivottavasti en joudu ikinä attendoon enkä esperiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti en joudu ikinä attendoon enkä esperiin.

        Miks?

    • Anonyymi

      Itse pidän tämän kotini, loppuuni asti. Ei tämä järin tyylikäs kämppä ole, mutta itselleni sopiva. On se, mitä tarvitsen, millä pärjään.

      Kotoisia puuhiani tänään oli heittää jotakuinkin kuivunut tulilatva roskiin. Alkoi voida huonosti, kun joulunaikaan otin sen pois ikkunalta, varjoisampaan paikkaan. Tulilatva ei kuki toista kertaa, kasvattaa vain oksia, joten on hiukan turha kukka.

      • Anonyymi

        Monia asioita on minulla asumisen suhteen mietittävänä.
        Ajoittain ahdistaa, pitää yllä monta kotia, liikaa tilaa joka paikassa, ja liikaa tavaraa.
        Mitä kun kuolla kupsahan, kuka siivoaa ja vie kamat roskiin.
        Ennen otettiin perintöhuonekalut käyttöön, ne olivat arvokkaita, aitoa puuta, kotimaisia, hyvin tehtyjä. Jätin perintöjä lapselleni, eihän hän niitä osannut arvostaa, huonosti pidetty, kissan raapimat nahkasohvat ja tuolit, ottatko äiti, no en enää ota, arvottomia, revittyjä...
        Ne mitä on jäljellä, niistä olen pitänyt ja pidän huolen, ovat arvokkaita juuri minulle, joku halusi ostaakin, pidän huutokaupan, mikä ei mene kaupaksi, lahjoitetaan, aina ottajia ilmaiselle löytyy, kelpaa jopa lapselleni.
        Mietittävää, en nyt jaksa, toinen koti siellä lämpimänä, kuluja riittää, ja yksi maksaja.
        Kumpi helpompaa, kantaa roskiin vai lahjoittaa kaikki. Jompi kumpi on tehtävä, muutos elämään ja pieni koti, jossa vain tärkein mukana.
        Rikoin juuri 200 vuotta vanhan kristllimaljakon, eikä enää harmita, ei siitä kukaan mitään olisi ymmärtänyt, vain lasia, juu, kun ei tunne kristllin ja puristelasin eroa, mutta kyllä minä sitä rakastin, vain lasia.

        Ei mitään roskiin kannata viedä. Toisen roska voi olla toiselle aarre ja
        tarpeellinen tavara. Kierrätykseen kaikki ehdottomasti, jos ei muuten pääse eroon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monia asioita on minulla asumisen suhteen mietittävänä.
        Ajoittain ahdistaa, pitää yllä monta kotia, liikaa tilaa joka paikassa, ja liikaa tavaraa.
        Mitä kun kuolla kupsahan, kuka siivoaa ja vie kamat roskiin.
        Ennen otettiin perintöhuonekalut käyttöön, ne olivat arvokkaita, aitoa puuta, kotimaisia, hyvin tehtyjä. Jätin perintöjä lapselleni, eihän hän niitä osannut arvostaa, huonosti pidetty, kissan raapimat nahkasohvat ja tuolit, ottatko äiti, no en enää ota, arvottomia, revittyjä...
        Ne mitä on jäljellä, niistä olen pitänyt ja pidän huolen, ovat arvokkaita juuri minulle, joku halusi ostaakin, pidän huutokaupan, mikä ei mene kaupaksi, lahjoitetaan, aina ottajia ilmaiselle löytyy, kelpaa jopa lapselleni.
        Mietittävää, en nyt jaksa, toinen koti siellä lämpimänä, kuluja riittää, ja yksi maksaja.
        Kumpi helpompaa, kantaa roskiin vai lahjoittaa kaikki. Jompi kumpi on tehtävä, muutos elämään ja pieni koti, jossa vain tärkein mukana.
        Rikoin juuri 200 vuotta vanhan kristllimaljakon, eikä enää harmita, ei siitä kukaan mitään olisi ymmärtänyt, vain lasia, juu, kun ei tunne kristllin ja puristelasin eroa, mutta kyllä minä sitä rakastin, vain lasia.

        Murehdin 200 v ikäisen maljakkosi rikkoutumista. Vuosisadat muuttavat esineen persoonalliseksi ja ajastaan kertoviksi. Ne erottautuvat muista yhdellä katseella.

        Minulla on sen ikäinen puusohva, jonka tyyliä sanotaan talonpoikaiseksi bidermaijeriksi. Se on verhoiltu kangaspuissa kudotulla villakankaalla, joka on kestänyt kulutusta vuosikymmenet. Sohva on kunnostettu pariinkin kertaan, istuin natisee, mutta muuten se on ihan kunnossa. Surisin valtavasti, jos sille tapahtuisi jotakin lopullista. Minun jälkeeni se lähtee erään kotiseutumuseon kahvihuoneeseen, koska nykyaikaisiin ahtaisiin huoneistoihin sille ei löydy paikkaa.
        Vanhat esineet ja huonekalut ovat uniikkeja, hyvin tehtyjä, aikaansa hienosti edustavia.
        Onneksi suvussani on tapana kierrättää kauniit ja vanhat perintömööpelit, minullakin on muutama muu 1800-luvun huonekalu, mutta tämä sohva on mieleisin.
        Mkr.

        Kiitos.
        Minulla on paljon vanhaa, on mummoni kuparipannuja, kahviprännäri, puisia kahvimyllyjä, keinutuoli, pikkutuoli, joka on niin matala, että lasten tuoliksi sopii, sen ajan ihmiset olivat lyhyempiä, mummoni saanut sen rippilahjana omalta mummoltansa, eli käsintehty ja ikää en tiedä, mummokin sanoi , että sen on äitinsä isä tehnyt, minulle arvokas, ja kunnossa.
        Paljon olen jo vienyt museoihinkin, vanhoja sotilaspasseja, muistomerkkejä ja sen sellaista.
        Vanha Biblia, näyttää olevan hinta nykyisin 1000 euroa kovin huonokuntoisellakin.
        Vanha Perheraamattu, voi, paljon on muistoja esineinä ja melkoisesti päässäkin säilyneinä vanhoina kertomuksina.

        Meidän kodin vanhat sohvat ja lipastot kulkevat ja säilyvät veljen perheen lasten mukana.
        Aarteita meille joille esineellä on tausta ja kertomus.
        Sinulla se sohva. Kankaat kudottiin hyvistä langoista, ilmeisesti pellavaa ja aitoa villaa.

    • Anonyymi

      Pari kynttilää palaa lähipöydällä, katson telkkua, luen nettiä ja kirjoja. Minulla on ihan hyvä olla.

      En viitsi soittaa sukulaiselleni, hän ei halua, että kovin usein soitellaan.

      • Anonyymi

        Tänään tarvittaisiin kotonakin kivat töppöset jalkaan.
        Lattiasta tämä kämppä on kylmä, varpaat jopa palelee.
        Hain komerosta huopasaappaat jalkaan, istun ja kudon lapasta.
        ulos en mene, käy jo henkeen pakkanen

        Minulla on puuvillasukat alla, niitten päällä paksut "jarrusukat",
        etten liukastuisi ja kaatuisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on puuvillasukat alla, niitten päällä paksut "jarrusukat",
        etten liukastuisi ja kaatuisi.

        Minäkin ostin jarrusukkia, mutta kun lattiani on sellaista materiaalia joka ei ole liukasta, naapurini valitti omasta lattiastaan joka on niin liukas ettei matotkaan pysy paikallaan. Avasin vaatekaapin ja annoin ne sukat hänelle. On sanonut ettei liukastele niillä. Huopasaappaissani on kumipohja.
        Kutimeni heitin pois, jumittaa sormia.

        Mattojen alle voi ostaa liukuesteverkkoa. Minulla ainakin on, etteivät,
        ne luista alta. Iso paksuimmat matot eivät sitä tarvitse. Mattojen kulmiin
        myydään kovahkoja "tarroja", etteivät ne kipristy.
        En luovu matoista. Ilman mattoja koti on kolkonnäköinen.

    • Anonyymi

      Elossa ollaan ! Hiljaiselossa .... kotona nyhräten jotain jonninjoutavaa,
      koska ei ulos kylmäänkään tee mieli.
      Miten muilla menee ?

    • Anonyymi

      Töppstä välillä kudon muutaman kierroksen,
      välillä otan torkut,
      TV:n kattselua,
      ym.
      miksroon laitoin jokunen aika puuron , höh,
      siellä se on kylmettyny,
      unohdin syödä,

      -- ei hätää menen ja lämmitän uudelleen
      syön se mustikkakeiton kanssa,

      haitanneeko tuo jos välillä syöminen unohtuu, höh,

      olen pikkusen laihtunu kai se kuuluu vanhuuteen seki,

      • Anonyymi

        Hei, ei kai se suuresti haittaa,
        jos joskus syöminen unohtuu kunhan ei tavaksi tule !
        Minulle on tullut jo vuosia sitten "uusi tapa",
        vähän huono tapa.
        Ennenvanhaan ruokaa ei heitetty koskaan pois.
        Nytkin kun yksin,
        ruokaa joskus jää vähän yli enkä sitä tietenkään heitä pois,
        vaan laitan loput johonkin pieneen astiaan tai pikkulautaselle jääkaappiin.
        Sinne ne tuppaavat kuitenkin jäämään,
        kun seuraavana päivänä tekeekin mieli jotain muuta ruokaa.

        Loppujen lopuksi heitän ne vanhat ruuat sitten kuitenkin pois,
        mutta vasta kun ne ovat menneet syömäkelvottomaksi.
        Se antaa ikäänkuin "luvan" heittää ne pois,
        vaikka tuoreena ei tulisi mieleenkään heittää pois.
        Hiukan menee ruokaa hukkaan, muttei mitenkään katastrofaalisesti.
        En viitsi enää pakastaakaan. Pakkaseenkin ne pikku satsit jäivät,
        kun ne pitäisi muistaa ottaa etukäteen sulamaan
        eikä vasta kun nälkä yllättää.

        Yksinäisen ihmisen syöminen on vaihtelevaa,
        ainakin minun,
        ja oikean ruuan määrän ostaminen on vähän hankalaa,
        koska ei halua usein kauppaan vääntäytyä
        yrittää ostaa useamman päivän ruuat kerralla.

        Sitten ruoka ei aina mene "tasan". Ei tule kaikki syödyksi.
        Joskus ei ole ruokahalua ja joskus on ostanut hiukan liikaa ruokaa,
        mutta eiköhän pääasia kuitenkin ole se, että ruoka riittää, ettei kesken lopu ?

        Samma här.

        Ostan enemmän kerrallaan, mutta käyn läpi ostokseni, keittiön pöydällä lajittelen osan suoraan pakkaseen, osa kuivakaappiin osa jääkaappiin ja osa partsille kylmälaukkuun, eli ruisleivät sinne.
        En keitä joka päivä mitään. Tänään keitin kaksi kananmunaa, ja söin eilen leipomieni sämpylöiden välissä, omena ja kourallinen pähkinöitä, maitolasi, kahvia ja vettä.
        Siinä se, nytkin tuntuu ihan täydeltä, ajattelin mennä nukkumaan, mutta on pakko liikkua, muuten tulee ilmavaivat ja vatsa turpoo yöllä.
        Sama tapa, jäännösruoat jääkaappiin, mutta minulla on tapana paistaa sipulia ja sekoittaa kaikki edelliset annosten loput, maustaa ja syödä salaatin kanssa, perunoita keitän neljä, saan syödä kaksi ateriaa, perunat joko kylminä salaatiksi, tai paistan ne sipulin kanssa ja lisään muuta sekaan.
        Ei ole suuret kulut, vaikka joskus ostankin paistia tai muuta lihaa.
        "Kaikki mänt, eikä piisannutkaan" eilen, tänään en sitten tarvinnut jääkaapista muuta kuin kermaa, maitoa ja oivariinia.

    • Anonyymi

      Minulle on tullut vanhemmiten sellainen tapa, että jos ostan uuden
      vaatteen, alan pitää sitä vasta kuukausien päästä, että jos joku huomioi,
      että "sinulla on kiva uusi pusero", niin voin sanoa, että "tämä on jo vanha" !

      • Anonyymi

        Älä esitä vaatimatonta!
        Se ei ole kohteliasta

        Mutta minun piti sanoa, että uni ei tule. Olen maannut petillä, unelmoinut seuraavista tapaamisista, kuullut muistoista pääskysen viserrystä, (kun seinän viereen jätettiin auto käymään ja se häiritsi).
        On se vaan kummalista, kuollutta rakastani muistelin, meni loputkin unenrippeet joita leijui jo haukotuksissa.
        Tässä, olen elossa, en unessa.
        Huomenta, ehkä aamulla voin sanoa että nukuin vähän.

      • Anonyymi

        Sinulla sama tapa kuin minulla,
        mulla saattaa roikkua kuanki joskus vuodenki uusi vaate hengarissa ennekuin pistän sen eka kertaa päälle,
        en osaa edes itselle selittää miksi niin on
        mutta
        niin vain on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä esitä vaatimatonta!
        Se ei ole kohteliasta

        Mutta minun piti sanoa, että uni ei tule. Olen maannut petillä, unelmoinut seuraavista tapaamisista, kuullut muistoista pääskysen viserrystä, (kun seinän viereen jätettiin auto käymään ja se häiritsi).
        On se vaan kummalista, kuollutta rakastani muistelin, meni loputkin unenrippeet joita leijui jo haukotuksissa.
        Tässä, olen elossa, en unessa.
        Huomenta, ehkä aamulla voin sanoa että nukuin vähän.

        Ei se ole vaatimattomuuden esittämistä. En tiedä mitä se on.
        Köyhän perheen lapsi kokee ehkä syyllisyyttä, kun uutta ostaa,
        kun sitä tapahtui harvoin, niin kauan paikattiin vaate kuin suinkin
        siitä vielä vaatteen sai.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole vaatimattomuuden esittämistä. En tiedä mitä se on.
        Köyhän perheen lapsi kokee ehkä syyllisyyttä, kun uutta ostaa,
        kun sitä tapahtui harvoin, niin kauan paikattiin vaate kuin suinkin
        siitä vielä vaatteen sai.

        Juu muistan sodan jälkeen uusien vaateitten saaminen oli harvinaisuus,

        mulle on jään jokin pettymys niiltä ajoilta,
        me isän kanssa mentiin asioille keskustaan,
        isä toimitti kaikki omta asiansa ja minulle jäi takki ostammatta,
        oi kun oili suuri pettymys,
        en tiedä loppuko isältä rahat vai miksi ei sitä takkia mulle ostettukaan,
        kyllä harmitti,
        -- möhemmin kyllä ostettiin uusi takki oi kun olin hyvilläni,
        olihan se sodan jälkein aika suomessa todella köyhää mutta töitä tehtiin hikihatussa ja suomi selvisi ja kaikki jälkeläisetki sai töitä
        suomesta tuliki rikas velaton valtio kuten tietätte kaikki sen aikaiset ikäisemme,

        Minin vaatteeni ompeli oma äiti, samoin kaikkien sisarteni ja veljieni takit ja housut,
        Tytöt käyttivät vain hameita, jos ei hiihtäessä käytetty pitkälahkeisia housuja, ne olivat villalangasta kudotut paksut housut mutta hame piti olla .
        Opin itsekin ompelemaan, koulussa kudoimme sukat, lapaset ja villapaidat, ommeltiin, mutta jotakin vohvelikankaalle ristipistoja ja reunat ompelukoneella. Äitini oli ostanut ensimmäisillä itse tienaamilla markoilla ompelukoneen, se on olemassa vieläkin ja ommmellakin sillä voi.
        Ompelin itse rippipukuni. Kankaan sain oltuani yhdessä naapurikylän isossa talossa emännän piikana. Lypsimme käsin, teimme kotijuustoja, leipäjuustoja lähinnä, olin pellolla isännän kanssa, ajoin hevosta ja kudoimme kangaspuilla, senkin taidon opin jo ennen rippikoulua.
        Kotona olivat lainassa kangaspuut, mutta räsymattoja niillä kotona kudottuun, tuon emännän kanssa pellavalangasta sellaista hienoa kuviopintaa.
        Lapsille tein vaatteet, monelle muullekin, mutta työ tahtoi viedä aikaa ja oli pakko ostaa kaupastakin ulkovaatteita ja talvihattuja,

        Työtä on aina löytynyt, pikkupiikana minua kutsuttiinkin, aina sinne missä avuksi kykenin, en sitten ole siskojen kanssa koskaan kerinnyt tappelemaan, vanhimpana olin aina "piikana muilla
        päivät, äidillä illat"
        Piika nimestä ei täällä taida kukaan tykätä, ei väliä, olen yhä piika, aina kun joku kysyy töihin, vaikka olen jo vähentänyt lähtöjäni, en ota velvollisuuksia joka päivälle ja illalle.

    • Anonyymi

      Hei, elossa ollaan ja nukkumaan menossa.
      On ollut niin väsähtänyt olo,
      ettei ole saanut itseään "aktivoitua" kirjoittelemaan,
      mutta ilahduin,
      että että on uutta lukemista,
      muut ovat käyneet palstaa tervehtimässä jutuillaan.
      Huomenna tulee telkkarista taas tauon jälkeen
      eduskunnan inttämistunti eli kyselytunti klo 16,
      meinaan sitä katsoa,
      että vähän pysyisi perillä
      mistä kaikesta ne ovat eri mieltä
      ja mitä olisi odotettavissa.
      Huomiseen, jos Luoja suo !
      Nukkukaa hyvin hyvät ystävät !

      • Anonyymi

        Kiva kun olet kunnossa,

        nyt menen minäki nukkumaan,

        katsotaan jos huomenna olisi parempi päivä,

        hyvää yötä
        kijoitellaan kuulumisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiva kun olet kunnossa,

        nyt menen minäki nukkumaan,

        katsotaan jos huomenna olisi parempi päivä,

        hyvää yötä
        kijoitellaan kuulumisia.

        Huomiseen♥️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiva kun olet kunnossa,

        nyt menen minäki nukkumaan,

        katsotaan jos huomenna olisi parempi päivä,

        hyvää yötä
        kijoitellaan kuulumisia.

        Hyvää huomenta, lumet on pihasta aurattu,
        pakkanen ei vielä ihan polvillaan,
        mutta kyykyssä jo luurailee.

        Nukuin, näin unta, satoi lunta.
        Juoksin ikkunaan,
        ilostuin totta tosiaan.
        Latu kulki poikki pihan
        hei, tulen sinne ihan pian.
        huusin lapsille ikkunasta.
        Heräsin, ei pihalla yhtään lasta,
        kun keittiön ikkunasta kurkistin pihaan.
        Yöpaitani hihaan
        puuhin muutaman kyyneleen
        ja menin takaisin patjalle kyljelleen.
        Hetken valvoin
        tyynyä kohentelin.
        Paras asento tyynylle hukassa,
        kuin puissa avotakassa.
        Jos kapula takassa hakee toistaan
        eipä ala takkatuli loistaan.
        Käännän tyynyn toiseenkin kertaan,
        miksi tyynyä koivuklapeihin vertaan,
        sitä aatellen kylkeä käännän,
        aamulla ylös kroppani väännän.

        Niin tuli aamu ja kaikki alkoi taas
        kuin ei olisi koskaan näin ollut.
        Mielenkiintoisia hetkiä tähän päivään meille kaikille.

        Saamelaisten kansallispäivä.
        He juhlivat tänään omia perinteitänsä.

        Olipa ihan hauska runo !

        Kirjoita lisää :

    • Anonyymi

      Hei, vielä on rauhallista !
      Nimittäin kroppa ja sydän
      eivät ole vielä heränneet oikuttelemaan.
      Kun ne heräävät - ja ainahan ne heräävät
      päivä menee läskiksi,
      mutta pitää nyt nauttia
      tästäkin lyhyestä hetkestä.
      Tein 300 metrin aamulenkin etananvauhtia.
      Vein samalla roskat pois.
      Elämä on siis hyvin arkista, ei kohokohtia näy.
      Elämä on luopumista ja luopumiseen totuttelemista.
      Aamuisinkin voi jo olla haikea olo, kun tietää
      että taas on yksi tapahtumaköyhä päivä edessä.
      Kropassa ei ole voimaa, sydän ei anna kävellä
      kuin lyhyitä matkoja kerrallaan.
      Joskus on otettava rollaattori mukaan.

      Täytyy taas yrittää keksiä jotain millä sisällä saa ajan kulumaan.
      Siivousta olen lykännyt monta päivää,
      jokohan tänään saisin itsestäni irti,
      että edes imuroisin . . .

      Iloa mieleen tuo naapurin herttaisten nuorten onni.
      Aamureissullani tapasin heidät.
      He menevät naimisiin toukokuun lopulla
      ja maalaishäät ovat keski-Suomessa morsiamen kotona.
      Heillä on elämä alussa ja kaikki ihana edessä.
      Minullekin tuli iloinen mieli sydämeen.

      • Anonyymi

        Hyvää päivää palstalaiset,

        kaunis päivä tänään,
        aurinko silmiä sokaisee
        tarkkana pitää olla ettei auto ojaan mee,
        kävin asioilla, nippanappa selvisin hengissä kotiin,
        harmitti, olisin halunnu soppailla, mutta toi inhottava syd. pisti hanttiin
        juuri ja juuri jaksoin asiani toimittaa ja sieltä suoraan koitin laahustaa askelkerrallaan autoon takasi, mutta ihana oli ilma ja urinko häikäs
        mustat silmälasit piti panna suojaksi , niistä oli apua liikenteessä,
        kotosalla en tee mitään , koska en jaksa,
        nyt parina aamuna on ollu melkonen herätys, syd. pysähdys ja hengityksen loppu, pmppasin äkisti pystyy, kiipoeetä teki, nitroja kourallinen suuhun ja ootella että vaikutta ja jaksaa köpittää kylppäriin,
        kyllä ottaa lujille,
        lääkäriin en jaksa mennä sen koen tarpeettomaksi,
        voishan tietenki hän keksiä jotain helpotusta tähä heikkoon olotilaan, toisaaltaa taas epäilyttää että pahottaa vain mielensä kun raahautuu viimesillä voimillaan lääkäriin
        lääkäri reissu vanhukselle on raskaita, ei taida päättäjätkää tajuata kuinka vaikeeta on olla vanhus ja sairas,

        nytpäivkkäreille, jospa olotila hieman levon jälkeen heloppatisi.

        kirjotellaan kuulumisia,

        koittakaahan jaksaa vaikka tämä loppu elämä lujille ottaaki,

        Hei.
        Minulla on uniapnea.
        Se tarkoittaa, että nukkuessa on hengityskatkoksia, jolloin ei saa happea keuhkoihin, niitä on minulla, oli aiemmin enemmän, mutta sain laitteen, joka valvoo hengitystä ja laine nostaa ilmanpainetta aina hengityskatkon aikana.
        Laitteen saa sairaalasta.
        Ensiksi on tehtävä tutkimukset, ne tehdään mittalasitteilla joita pidetään kotona vuotokausi, tuloksista nähdään kuinka monta katkosta, tai jos on muu syy, sekin selkiää kun laitteen tiedot tutkitaan.

        Minut tuo CPAP-ylipainelaite herättää, koska paine laitteessa nousee ja joskus tuntuu, että keuhkot ei ennätä' ottaa niin paljon vastaan. Ainoa hoito tähän sairauteen
        Sairaus on uniapnea.

        Oireet ovat juuri kertomiasi, Herää ja tuntuu että sydämessä on vika, se johtuu juuri siitä hapen puutteesta, kun ei hengittänyt ja sitten haukkaa kuin hukkumassa olisi.

        Soitahan terkkariin ja kerro oireesi.
        Tilaa sinne aika ja lääkäri lähettää tarkempiin tutkimuksiin.

        Monilla on tämä sairaus, kaikilla ei ole hoitolaitetta ja moni kuolee nukkuessaan.

        Tässä netistä yksi vahvistava uutislinkki joka koskee Olli Lindholmin sairautta ja kuolemaa,
        Uniapneasta kärsinyt Olli Lindholm kieltäytyi käyttämästä ...

        Iltalehti
        https://www.iltalehti.fi › viihdeuutiset
        14.2.2019 — Lindholmia suositeltiin käyttämään CPAP-ylipainelaitetta uniapneansa hoitoon. Laulaja kieltäytyi henkisiin syihin vedoten.

        Kauhistus, aivan hirveetä,
        olisko minulle tullu tommonen vaiva, sitä kun ei enne ole ollu,
        nyt vanhanko se voi vasta ilmetä ?

        Jokseenk ole varma. en jaksa lähteä lääkäriin, sitten kun joskus pitää mennä, niin saavat amplanssilla vidä enkä minä enään itse osaa sanoa siihen mitään,
        tässä kunnossa en jaksa lähteä minnekää, eikä ne minusta mitään vikaa löytäiskää,
        olen liian vanha tutkittavaksi,

        se on niikuin muinoinen lääkäri oikeesti oli kerran sanonu mummolle kun mummo oli menny valittamaan väsymystään, niin lääkäri oli tokassu :

        " lepoa lepoa haudan lepoa "

        hassu juttu mutta tosi juttu joskus satavuotta sitten,

        Ihan totta!
        Et kai ajattele että vanhuus on este hoitoihin ja tutkimuksiin.

        Olen käyttänyt CPAP laitetta jo vuosia, ikä alkaa olla "Lähellä hautaa" kun lähentelee jo 90 merkkipaalua.

        Minusta tuntuu, etten halua kuolla tukehtumalla, siksi
        sänkyni vieressä on CPAP laite ja maski.
        Pysyy paremmassa kunnossa kun tuota käyttää ja nukkuu yönsä-
        Minulla ei olisi edes nitroja, niitä en tarvitse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei.
        Minulla on uniapnea.
        Se tarkoittaa, että nukkuessa on hengityskatkoksia, jolloin ei saa happea keuhkoihin, niitä on minulla, oli aiemmin enemmän, mutta sain laitteen, joka valvoo hengitystä ja laine nostaa ilmanpainetta aina hengityskatkon aikana.
        Laitteen saa sairaalasta.
        Ensiksi on tehtävä tutkimukset, ne tehdään mittalasitteilla joita pidetään kotona vuotokausi, tuloksista nähdään kuinka monta katkosta, tai jos on muu syy, sekin selkiää kun laitteen tiedot tutkitaan.

        Minut tuo CPAP-ylipainelaite herättää, koska paine laitteessa nousee ja joskus tuntuu, että keuhkot ei ennätä' ottaa niin paljon vastaan. Ainoa hoito tähän sairauteen
        Sairaus on uniapnea.

        Oireet ovat juuri kertomiasi, Herää ja tuntuu että sydämessä on vika, se johtuu juuri siitä hapen puutteesta, kun ei hengittänyt ja sitten haukkaa kuin hukkumassa olisi.

        Soitahan terkkariin ja kerro oireesi.
        Tilaa sinne aika ja lääkäri lähettää tarkempiin tutkimuksiin.

        Monilla on tämä sairaus, kaikilla ei ole hoitolaitetta ja moni kuolee nukkuessaan.

        Tässä netistä yksi vahvistava uutislinkki joka koskee Olli Lindholmin sairautta ja kuolemaa,
        Uniapneasta kärsinyt Olli Lindholm kieltäytyi käyttämästä ...

        Iltalehti
        https://www.iltalehti.fi › viihdeuutiset
        14.2.2019 — Lindholmia suositeltiin käyttämään CPAP-ylipainelaitetta uniapneansa hoitoon. Laulaja kieltäytyi henkisiin syihin vedoten.

        Olli Lindholm kuoli aortan repeämään, ei uniapneaan. Omaiset myöhemmin julkaisivat tiedon.
        Myös laulaja Kirka kuoli aortan repeämään.

        Älä hyvä ihminen muille diagnooseja tee. Oireet voivat olla aivan jotain muuta.
        CPAP-laite naamalla ei muuten pysty nukkumaan kuin unilääkkeillä,
        Se on erittäin hankala laite.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauhistus, aivan hirveetä,
        olisko minulle tullu tommonen vaiva, sitä kun ei enne ole ollu,
        nyt vanhanko se voi vasta ilmetä ?

        Jokseenk ole varma. en jaksa lähteä lääkäriin, sitten kun joskus pitää mennä, niin saavat amplanssilla vidä enkä minä enään itse osaa sanoa siihen mitään,
        tässä kunnossa en jaksa lähteä minnekää, eikä ne minusta mitään vikaa löytäiskää,
        olen liian vanha tutkittavaksi,

        se on niikuin muinoinen lääkäri oikeesti oli kerran sanonu mummolle kun mummo oli menny valittamaan väsymystään, niin lääkäri oli tokassu :

        " lepoa lepoa haudan lepoa "

        hassu juttu mutta tosi juttu joskus satavuotta sitten,

        Älä usko amatöörien diagnooseja. Oireesi voivat johtua ihan jostain muusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä usko amatöörien diagnooseja. Oireesi voivat johtua ihan jostain muusta.

        Ei kai siihen kuole, jos joku kertoo mikä voi olla kyseessä!!!

        Jos on vaivaa, kannattaa tutkituttaa, laite pelastaa, ei tapa, jos uniapneaa sairastaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä hyvä ihminen muille diagnooseja tee. Oireet voivat olla aivan jotain muuta.
        CPAP-laite naamalla ei muuten pysty nukkumaan kuin unilääkkeillä,
        Se on erittäin hankala laite.

        Luitko oikein+
        Hän kertoi itse sairastavansa, ei tehnyt kelleen mitään.
        Älä hätäile, kukaan ei antanut vääriä lääkkeitä.

    • Anonyymi

      Hei rakkaat ystävät !
      Miten menee ?
      Se on perjantai - kai ... ?
      Työaikana se oli viikon paras päivä,
      kun pääsi huilaamaan ja virkistäytymään
      viikon työputken jälkeen.
      Heräsin äsken päikkäreiltä,
      ja tuli mieleen,
      että niinpä niin,
      toiset tekevät töitä,
      kun minä vaan torkun.
      Jokainen vuorollaan elää elämänkierron.

      • Anonyymi

        Minä olen touhunnut kaikenlaista pientä.
        En nuku päikkäreitä, sillä nukun aamulla pitkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen touhunnut kaikenlaista pientä.
        En nuku päikkäreitä, sillä nukun aamulla pitkään.

        Minäkään en nuku päikkäreitä, ellen ole yöllä nukkunut vähän ja huonosti.
        Silloin saatan päivällä torkahtaa hetkeksi huomaamattani.

      • Anonyymi

        Heipä hei kanssakulkijat.

        Heräsin aamulla uneeni.
        kerroin siitä ja sain tutun
        rauhanenkelin kertomaan murhista ja putiinista.
        Minulle riitti, poistin koko jutun. Pilkkaajilla on aina jotain hampaankolossa, mutta en tiedä mitä olen "enkelille" tehnyt. Itse hän itsensä esitteli, nyt heikossa valossa!
        Tulin tammikuussa ajan kuluksi, mutta täällä kuluu joku muu kuin aika.
        Kynsiäni en ole ikinä purrut, eikä ole kynänvarttakaan. Puraisen omenaa.
        Paras olisi luopua, mutta en minä ole juoksemassa karkuun, jos koirat haukkuu, onhan aita välissä, minä en kulje "koira aitaukseen".

        Nyt keittelen päiväkahvit.
        Meni aamupäivällä putsaamaan auton lumen alta, aurinko sitä kivasti apunani sulatti.
        Kävin sitten kaupasta ruisleipää, eilen leivoin komean sekaleivän, mutta ruista teki mieli.
        Ostin kotimaista hernekeittoa purkin, sitä ei ole tapahtunut vuosiin, aina on itse keitettyä ollut pakkasessa. Mieliteko tämäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkään en nuku päikkäreitä, ellen ole yöllä nukkunut vähän ja huonosti.
        Silloin saatan päivällä torkahtaa hetkeksi huomaamattani.

        En osaa nauttia päiväunista,
        Jos hetken nukahtaisin olisi koko loppupäivä pelkkää haukottelua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heipä hei kanssakulkijat.

        Heräsin aamulla uneeni.
        kerroin siitä ja sain tutun
        rauhanenkelin kertomaan murhista ja putiinista.
        Minulle riitti, poistin koko jutun. Pilkkaajilla on aina jotain hampaankolossa, mutta en tiedä mitä olen "enkelille" tehnyt. Itse hän itsensä esitteli, nyt heikossa valossa!
        Tulin tammikuussa ajan kuluksi, mutta täällä kuluu joku muu kuin aika.
        Kynsiäni en ole ikinä purrut, eikä ole kynänvarttakaan. Puraisen omenaa.
        Paras olisi luopua, mutta en minä ole juoksemassa karkuun, jos koirat haukkuu, onhan aita välissä, minä en kulje "koira aitaukseen".

        Nyt keittelen päiväkahvit.
        Meni aamupäivällä putsaamaan auton lumen alta, aurinko sitä kivasti apunani sulatti.
        Kävin sitten kaupasta ruisleipää, eilen leivoin komean sekaleivän, mutta ruista teki mieli.
        Ostin kotimaista hernekeittoa purkin, sitä ei ole tapahtunut vuosiin, aina on itse keitettyä ollut pakkasessa. Mieliteko tämäkin.

        Joskus yllättää joku mieliteko. Tänään alkoi tehdä mieli silliä ja perunaa.
        Purkkihernekeitto on ihan hyvää ja näppärää, kun hernekeittoa alkaa tehdä mieli.
        Söin ennen Kivikylän hernekeittoa. Siinä on palvilihan hippusia seassa.
        Palviliha antaa aromia. Nykyään syön Jalostajan kasvishernekeittoa,
        sekin on hyvää, siinä on pieniä porkkananpalasia seassa ja hiukan meiramia ja
        timjamia.

        Jäi maistamatta hernekeitto, jääkaapista niitä eilisten jäännöksiä lämmittelin ja nälkäkin lähti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäi maistamatta hernekeitto, jääkaapista niitä eilisten jäännöksiä lämmittelin ja nälkäkin lähti

        Minulla syömenen on menny hankalaksi,
        ruokahalu melkein kadonnu,
        sitten kun luulee voivansa syödä jonkun aterian
        jo puolessa välissä alkaaki koko ruoka yököttämään,
        ei haluakkaa syödä kaikkea,
        joten syöminen jää keskimäärin puoleet siitä mitä terveenä normaalisti söi,
        tuo ihmetyttää kun yht- äkkiä ruoka onki vastenmielistä,
        pakko panna loput roskiin.

        ehkä tästä on se etu ainaki hitusen laihtuu,
        olen huomannu paino putoaa aina pikkusen kerrallaan, kai se on vanhukselle normaali ilmiö, vai mitä ?

        Vähän paino voi pudota, kun lihakset kuihtuvat vanhemmiten,
        mutta paino ei saisi pudota liian vähäisen syömisen takia.
        Ehkä syöminen onnistuisi paremmin jos ei söisikään paljon kerrallaan,
        vaan useamman pienen aterian päivässä ja välipalojakaan ei saisi unohtaa.

        Siskolle juustiinsa kerroin, kun laittaa mieluista ruokaa ja se on liedellä valmiina, ei ole yhtään nälkä,
        Siinä se jäähtyy, käyn nostamassa kattilan kantta ja totean ei ole nälkä.
        Monena päivänä syöminen jää näykkimiseksi, pala tätä ja pala tuota, sitten onkin päivä illassa, eikä yhtään nälkä.
        Lieneekö vaarallista, kun tuollakin olen pärjännyt.
        onhan sitten aina niitä eilisten jäännöksiä joko pakasteessa tai jääkaapissa lämmitettäväksi kun maistuu.

        Kumpa joku keksisi vanhuksille maittavaa ruokaa siis tavallaan tarkan listan mitä pitää syödä
        heti ensinnäki minkälainen pitäis olla aamu-pala
        entä sitten seuraava ruoka esm iltapäivällä sitten ilta pala entä yöksi jotain pientä syötävää,

        jos juku tämmösen listan osaisi muotoilla
        luulisin siiä oleisi meille monelle vanhukselle suuri apu ja hyöty, voisimme suurinpiirtein suunitella mitä pitää kaupasta muistaa ostaa,
        kiitos jos joku ammatti ravirsemus-asiantuntija kirjoittaisi listan
        meidän kaikkien vanhusten parhaaksi,

        meillä monella on vaikeuksia syömisen suhteen : ainaki minulla .

        Eihän se terveellistäkään ole, ettei syö. Menee nopeasti yhä heikompaan
        kuntoon, kun monia välttämättömiä ravinto-aineitakin jää saamatta.
        Sanoohan sen järkikin, että syötävä on, vaikkei maistuisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpa joku keksisi vanhuksille maittavaa ruokaa siis tavallaan tarkan listan mitä pitää syödä
        heti ensinnäki minkälainen pitäis olla aamu-pala
        entä sitten seuraava ruoka esm iltapäivällä sitten ilta pala entä yöksi jotain pientä syötävää,

        jos juku tämmösen listan osaisi muotoilla
        luulisin siiä oleisi meille monelle vanhukselle suuri apu ja hyöty, voisimme suurinpiirtein suunitella mitä pitää kaupasta muistaa ostaa,
        kiitos jos joku ammatti ravirsemus-asiantuntija kirjoittaisi listan
        meidän kaikkien vanhusten parhaaksi,

        meillä monella on vaikeuksia syömisen suhteen : ainaki minulla .

        Toisten on vaikea keksiä ruokalistaa vanhuksille, joille ei oikein mikään tunnu
        maistuvan. Eiköhän se ole parempi laatia itse itselleen lista ruuista,
        joita saa parhaiten alas menemään.
        Syön joskus vaikka jäätelöä, jos ei mikään muukaan alas mene, siitä saa kuitenkin
        energiaa, sitä ihminen tarvitsee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siskolle juustiinsa kerroin, kun laittaa mieluista ruokaa ja se on liedellä valmiina, ei ole yhtään nälkä,
        Siinä se jäähtyy, käyn nostamassa kattilan kantta ja totean ei ole nälkä.
        Monena päivänä syöminen jää näykkimiseksi, pala tätä ja pala tuota, sitten onkin päivä illassa, eikä yhtään nälkä.
        Lieneekö vaarallista, kun tuollakin olen pärjännyt.
        onhan sitten aina niitä eilisten jäännöksiä joko pakasteessa tai jääkaapissa lämmitettäväksi kun maistuu.

        Olen tänään syönyt mikrossa kuumennettuja leipäsiivuja joiden päällä paksusti juustoraastetta.

    • Anonyymi

      Hei ! Päivä on alkanut vanhoja kuluneita ajatuksia ajatellessa,
      mutta ehkä kuluneetkin ajatukset ovat ajattelemisen arvoisia ?

      • Anonyymi

        Valo alkaa tulla takaisin. Vieläkö ehdimme nähdä kevään vihreyden ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valo alkaa tulla takaisin. Vieläkö ehdimme nähdä kevään vihreyden ?

        siinäpä hyvä kysymys,

        jos hyvin käy
        me nähdään vielä kesäki,

        olen miettiny, jos saan vielä nähdä kauniin kesän ja aurinkoiset päivät
        niin k e h t a i s ko näin vanha ruma ryttynen läski vanhus mennä rannalle makoileen ja nauttimaan auringon lämmöstä ja saamaan vielä D-VITAMIINI annoksen auringonvalosta,
        tulisko joku vanhus mun seuraksi, kehtaisko joku toinenki tulla, ku yksin rannallaki olisi hiukan ehkä orpo olo nuoretn ja kauniitten ihmisten seassa,
        mitä mieltä olette ajatuksesta, jos luoja suo meille vielä elin aikaa että näemme vielä ensi kesänki aurinkoineen.

        Olen ollu paljon Floridassa, jossa suomalaiset vanhukset viettävät eläkepäiviään.
        Hiekkarannoilla makoilevat ryppyinen ja kumpuineen, eikä vanha ihminen ole mikään ihmettelyn aihe täällä kotimaankaan rannoilla. Sinne vain jos nahka kestää aurinkoa.
        Floridassa on vain niitä suojattuja uima-altaitakin melkein joka pihalla talojen asukkaille ja muutenkin. Meillä taitaa parveke ja takapiha olla enemmän suosiossa.
        Itse en tykkää maata auringossa, en siis ole hiekkarannoilla kävijä.
        Mutta mene toki, kukaan ei aja pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siinäpä hyvä kysymys,

        jos hyvin käy
        me nähdään vielä kesäki,

        olen miettiny, jos saan vielä nähdä kauniin kesän ja aurinkoiset päivät
        niin k e h t a i s ko näin vanha ruma ryttynen läski vanhus mennä rannalle makoileen ja nauttimaan auringon lämmöstä ja saamaan vielä D-VITAMIINI annoksen auringonvalosta,
        tulisko joku vanhus mun seuraksi, kehtaisko joku toinenki tulla, ku yksin rannallaki olisi hiukan ehkä orpo olo nuoretn ja kauniitten ihmisten seassa,
        mitä mieltä olette ajatuksesta, jos luoja suo meille vielä elin aikaa että näemme vielä ensi kesänki aurinkoineen.

        Hei ! Rannoille vaan ! Ei aurinko ole nuorempien yksinoikeus !
        En minäkään yksin menisi jo senkin takia, että seurassa on mukavampaa,
        ja jos täytyy lähteä vessaan toinen vahtii tavaroita ja vaatteita.
        Aurinkoa voi ottaa lähes missä vain, mutta veden äärellä se on kivampaa,
        voi vilpostua vedessä välillä ja uida.
        Kevyissä kesävaatteissa saa muuten D-vitamiinia yhtä hyvin.
        Jos näyttää käsivarsia ja jalkoja auringolle noin vartin päivässä
        sekin riittää. Ei tarvitse olla uimapuvussa.

    • Anonyymi

      Minulle edelleen ruoka maistuu hyvin mutta silti paino menee alaspäin. Laiha olen ennestäänkin, joten ei vara olisi laihtua yhtään enempää.

      • Anonyymi

        Nyt hiukan näläntuntua,
        pistin mikroon muutaman verilätyn
        syön ne puolukkahillon kera,
        ei niitä monta ole mutt jottain kuitenki pitää koittaa syödä.

      • Anonyymi

        Sehän on outoa, syötkö kovin "kevyttä" ruokaa" ?
        Ihminen tarvitsee myös rasvaa, mutta mieluummin kasvirasvaa.
        En käytä eläinrasvaa ollenkaan, paitsi kalasta saan kalanrasvaa,
        syön lähes joka päivä 1-2 kalapihviä. (valmiseines)
        Leivän päälle laitan kasvirasvaa ja ruoka-annokseen lorautan pari ruokalusikallista
        rypsiöljyä, oli ruoka mitä vain.
        Aivot tarvitsevat rasvaa, mutta ei verisuonia tukkivaa eläinrasvaa.

        Ruokailu on muuttunu radikaalisti, noin viimesten 2-3 vuoden aikana,
        ikä 86v,
        terveenä ja nuorempana litoin monipuolista syötävää, aina oli kurkkua, tomaatti salattia leikkelitä juusto kanamunaa , perunaruokia, keitteina tai konkonaisena keitettynä ym mahdollista,
        nyt vanhana maha vieroksuu melekin kaikkea totuttua herkku ruokia ,
        hyväksyy vain kaurapuuron, joskus neljänviljan puuroo, mutta seki hiukan vieroksuttavaa,
        joten tarkkaan pitää ensin kysellä mahalta mikä nyt kelpaisi syötäväksi heh,

        aamupalana tänään oli 2 ruisleipää kananmuna ja vihreetä salattia juustoa, meetvursi siivuja 2 ja kahvia,
        mutta saatoin syödä vai yhdn voileivän, toinen jäi jääkaappiin,
        syön sen joskus jos saatan, lämmitän ensin mikrossa, tai sitten pistän sen roskiin,

        nyt illaksi syön taas puuron, mustikka-sopan kanssa,
        enköhän pärjää taas aamuun asti,

        Minäkin syön tosi paljon kaikkia mahdollisia salaatti sekoituksia, kurkkua, tomaattia. Omenat ja banaanit, marjat (varsinkin karpalo ja puolukka). Hyvää on!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin syön tosi paljon kaikkia mahdollisia salaatti sekoituksia, kurkkua, tomaattia. Omenat ja banaanit, marjat (varsinkin karpalo ja puolukka). Hyvää on!

        Kurkku, tomaatti ja salaatinlehdet on raikkaita, mutta niissä ei ole juuri mitään
        ravintoaineita, ne ovat 95 % vettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruokailu on muuttunu radikaalisti, noin viimesten 2-3 vuoden aikana,
        ikä 86v,
        terveenä ja nuorempana litoin monipuolista syötävää, aina oli kurkkua, tomaatti salattia leikkelitä juusto kanamunaa , perunaruokia, keitteina tai konkonaisena keitettynä ym mahdollista,
        nyt vanhana maha vieroksuu melekin kaikkea totuttua herkku ruokia ,
        hyväksyy vain kaurapuuron, joskus neljänviljan puuroo, mutta seki hiukan vieroksuttavaa,
        joten tarkkaan pitää ensin kysellä mahalta mikä nyt kelpaisi syötäväksi heh,

        aamupalana tänään oli 2 ruisleipää kananmuna ja vihreetä salattia juustoa, meetvursi siivuja 2 ja kahvia,
        mutta saatoin syödä vai yhdn voileivän, toinen jäi jääkaappiin,
        syön sen joskus jos saatan, lämmitän ensin mikrossa, tai sitten pistän sen roskiin,

        nyt illaksi syön taas puuron, mustikka-sopan kanssa,
        enköhän pärjää taas aamuun asti,

        Sepä se, kun vatsa ei ota enää vastaan, vaikka maistuisikin ja on pakko
        myöntää, että maistuminenkin on vähentynyt.
        Nuoremmassa elämässä sai hillitä itseään, ettei syö liikaa, kun maistui
        niin hyvin, ettei tule ylipainoa. Nyt vatsa vastustaa ruokaa.
        Harmittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kurkku, tomaatti ja salaatinlehdet on raikkaita, mutta niissä ei ole juuri mitään
        ravintoaineita, ne ovat 95 % vettä.

        Kasviksista saa kuituja ja on niitä hyvin terveellisiäkin kasviksia esm. paprika, omenat , kaali ja lehtikaali, pinaatti ja herneet, marjat ym. Nämä kaikki ovat herkkuani ja syön niitä paljon. En voi käyttää kotimaisia viljoja kauraa lukuunottamatta, joten kasvikset ovat korvanneet leivän paljolti.

    • Anonyymi

      Istun saunan pukuhuoneessa. Viime lauantaina en jaksanut, tänään tulin. Naapurin miehet ovat nyt toisella puolella, saunassa.

      Aion kävellä pihan kautta kotiin. 🏡

    • Anonyymi

      Katsoisin TV:tä mutta sieltä ei tule oikein ollenkaan mieleistä ohjelmaa,
      harmi,
      kuuntelen mieluummin radiosta musiikkia ja mielenkiitosenpia ohjelmia,
      välliin teen käsitöitä, ja otan nokosia,

      suihkuunki pitäisi mennä, mutta jotenki tuntuu vastenmieliseltä,
      on mulla saunaki, mutt en pidä kaupunkiasunnossa olevasta saunasta, mieluummin käyn uimahallin saunassa kun saunaa tekee mieli,

      kylpyammetta kaipaan, entisessä asunnossa oli kylpyamme se on paljon ihananpi kerrostalo asunnossa kuin sauna,
      haluisin hävittää saunan kokonaan ja remontoida koko tila viihtyisäksi kylpyhuoneeksi ihan AMMEEN saamaan tilaan,

      paljokohan tommonen remontti maksaisi kerrostaloasunnossa ?
      titääkö kukaan ?

      • Anonyymi

        Ehkä 10 000 euroa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä 10 000 euroa?

        Tuolla summalla saa jo vyvän koko huomneiston pintaremontin tehtyä myös kylpyhuoneen ammeineen,
        olen seurannu ramontteja ja niiten hintoja,

        kylpyhuoneen remonti yksistään ei maksa noin paljon,

    • Anonyymi

      Toinen vaihtoehto olisi ostaa uusi asunto jossa on vain kaunis tilava kylpyhuone ja amme, saunaa en haluaisi kerrostalo huoneistoon, kerrostalissa voisi olla vain yhteinen sanuakerros alakerrassa, mutta ei joka huomneistossa.

    • Anonyymi

      Nytkän saa uusia asuntoja ostaa edullisin hinnoin, mikäli uutisiin voi luottaa !

      • Anonyymi

        Halooo, mutta
        mikälainen hinta-laatu sude mahtaa ollakaa jos ne on halpoja,

        homehtuukohan uudet halvalla rakennetut ensimmäisen vesisteen jälkeen,

        nythän monissa kaupungeissa puretaan melko uusia kerrostaloja ja laitoksia kun ne oli huonosti rakennettuja kaikki HOMEHTUNEITA
        kauhheeta mitä rahan tuhlausta yhteiskunta onkaan tehny,
        valatavan suuri laitoksia purettu maantasalle ja nyt rakennttu täysin uusiksi,
        onkohan NYT laatusuhede kohdallaan ???
        Mikälaisia rakentajia suomessa onkaan käytetty, `?

        Minä en jaksaisi muuttaa enää mihinkään. Niiin suurta vikaa asunnossani
        ei ole, että vaihtaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en jaksaisi muuttaa enää mihinkään. Niiin suurta vikaa asunnossani
        ei ole, että vaihtaisin.

        Haave se vain on mullaki,

        jos jaksaisin
        alkaisin toiminaan ja pistäisin remontin tai uuden asunnon etsimisen töpinäksi,

        mutta haaveilen silti vaikk en enään jaksakkaan ,

        ehkä noi lähisuku kärrää minut jossain vaiheessa vanhainkotiin,
        jää nähtäväksi,

        toivottavasti kuolisin ennen sitä,

    • Anonyymi

      TV:stä ei tule kunnon ohjelmaa, kuinka tämä on mahdollista, ettei enään kannata kivoja ohjelmia TV:ssä enään esittää pelkkiä uusintoja tai jotain kummallista jotka ei kiinosta ollenkaan ????

      • Anonyymi

        Mijulla on Elisa Viihde, jolle tallennan hyviä elokuvia, sarjoja, ohjelmia. Ovat kukin 2 vuotta tallennettuina. Nyt katselen Hitchkocin Frenzyä.

    • Anonyymi

      Rakkaat ovat elossa. Eihän niitä muuten olisi.. Kuo lleet eivät enää ple .itään.

      • Anonyymi

        Tässäpä illan mittaan
        kahvia ja leipää työnnän kittaan
        salaattia söin, nälkään jäin
        kaapissa kaikkea herkkua näin
        leipä se on joka tiellä pitää
        kylvetty siemen mullassa itää.

        Taimia kasvatan akkunalla
        siinä niitä ei pane halla
        kasvavat vartta herneet pian
        herkkua ovat jänön ja sian
        itse palkoja sitten auon
        kun pidän kotitöistäni tauon.

        Siivouskaapissa luuta ja harja
        pakastekaapissa muutama marja
        ensiksi lakaisden lattiat
        sitten pesaisen karttilat
        Vispipuuroa telee jo mieli
        ihan kostuneen tuntuu jo kieli.

        Puuro on syöty, vetoa lyöty
        raviveikkauksessa selvä hyöty
        kun tietää hevosen nimen
        niitä Ravilehdistä aina imen
        siten tieto paremmin tarttuu
        ja kukkaroon voittoeuroja karttuu.

        Ei kiinnosta euroviisut
        ovat varmasti taas ihan pliisut
        kun on jo Käärijä käytetty
        ja Ruotsin viisuissa näytetty
        että yhä kelpaisi edustamaan
        nyt heille voittoa laulamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässäpä illan mittaan
        kahvia ja leipää työnnän kittaan
        salaattia söin, nälkään jäin
        kaapissa kaikkea herkkua näin
        leipä se on joka tiellä pitää
        kylvetty siemen mullassa itää.

        Taimia kasvatan akkunalla
        siinä niitä ei pane halla
        kasvavat vartta herneet pian
        herkkua ovat jänön ja sian
        itse palkoja sitten auon
        kun pidän kotitöistäni tauon.

        Siivouskaapissa luuta ja harja
        pakastekaapissa muutama marja
        ensiksi lakaisden lattiat
        sitten pesaisen karttilat
        Vispipuuroa telee jo mieli
        ihan kostuneen tuntuu jo kieli.

        Puuro on syöty, vetoa lyöty
        raviveikkauksessa selvä hyöty
        kun tietää hevosen nimen
        niitä Ravilehdistä aina imen
        siten tieto paremmin tarttuu
        ja kukkaroon voittoeuroja karttuu.

        Ei kiinnosta euroviisut
        ovat varmasti taas ihan pliisut
        kun on jo Käärijä käytetty
        ja Ruotsin viisuissa näytetty
        että yhä kelpaisi edustamaan
        nyt heille voittoa laulamaan.

        lakaisen lattiat
        sitten pesaisen kattilat --- korjattuna

        Olikohan ylimääräinen keskisormi asialla...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lakaisen lattiat
        sitten pesaisen kattilat --- korjattuna

        Olikohan ylimääräinen keskisormi asialla...

        Mielenkiintoista,

        sinulla ei ainakaan sanat ole hukassa,

        kiva " kertomus" runon muodossa.

    • Anonyymi

      On ollu hiljanen päivä, koko päivän kotona
      eikä kukaan ole edes puhelimella soittanu, enkä minäkää ole kellekkää soittanu,
      jotenki alkaa tuntua omituiselta,

      kohta nukkumaan,
      jospa huomenna olisi jotain elonmerkkejä minullaki
      nyt olen ollu kuin kuollu kala
      kuivalla maalla.

      • Anonyymi

        Hei, hiljaisuus ympärillä on omituinen olotila
        varsinkin pitkään jatkuessaan, vuosiakin.
        Se lannistaa ihmisen ja mielialat.
        Joskus "nousee" alakulosta hetkeksi
        puuhaamaan jotain olematonta,
        mutta muuten tuntuu
        kuin olisi pudotettu keskelle autiomaata.

        Tänään ohimennen mietin elämämenoa Suomessa
        miten se on muuttunut hyvin lyhyessä ajassa.
        Ihmisten epätasa-arvo on kasvanut.
        Jotkut purjehtivat luxusjahdeissa ja toiset tarrautuvat ajopuihin.
        Ajopuihin tarrautuville ei ojenneta auttavaa kättä.
        Ihmisen elämä ei ole aina omissa käsissä.
        Mitä vain voi sattua, mikä suistaa sen raiteiltaan.
        En haluaisi myöskään olla vanha juuri nyt,
        kun vanhoista ei pidetä asianmukaisesti huolta,
        laitokseen joutuminen pelottaa, jos sinne edes pääsee.
        Sekin on muuttunut äkkiä.
        Rahaa kun ei ole muka siihen.
        Iltayöllä tulee joskus huolet mieleen.
        Päivänvalossa niitä on helpompi karkottaa.
        Jospa aamun tullen olisi valoisampi mieli,
        jos Luoja sen aamun suo.
        Hyvää yötä kaikille !

        Omallla kohdalla tämä vanhuus on taantumusta,
        korona eristyksen jälkeen en ole toipunu ennalleen,
        liikkuminen on tradikaalisti vähentyny ,
        kotiin juuttuminen on todellisuutta,
        vain muutamana päivänä viikossa käyn asioilla,
        muuten vietän aikaani neljän seinän sisällä,
        puhekaverit vähenee venemistään
        koska itsekkää en ole enään aktiivinen ottamaan yhteyksiä kehenkään,

        mitähän tästä seuraa

        ja
        kuinka kauan tätä tylsyyttä kestää,

        sinä kuitenki vaikutat vielä virkulta minuun verrattuna,

        jospa huomenna olisi hitusen parempi päivä,

        Hyvää yötä !

        Hyvää huomenta!
        "Jo leivoset ilmassa leikkiä lyö," laulun sanoin, mutta ei lyö leikkiä vielä edes harakat.
        Oma pää säkenöi sanoissa joita on vielä varastossa.
        Sanovat, että pitää tyhjentää kaikki ylimääräiset, heittää pois ja odotella huoletta. Vaan kuka tietää missä vaiheessa se on tehtävä, en vielä ole pitänyt kiireettä.
        Pahasta sanotaan, " ettei Jumala huoli ja Piru ei pidä kiirettä, kun tietää varmasti saavansa."

        Aamupalaksi kuppi kahvia ja ruisleipää pari viipaletta, kinkkuviipale ja juustosiivu päälle, puolikas punainen paprika ja valkosipulia pari kynttä kyytipoikana.
        Tässä nyt harjoittelen, jos nuo sanat löytäisivät jollekin arkilleni, tai ties minne menisivät.
        Jaa, ettäkö järki, sekoaako? Lohduksi sanon itselleni, ethän tämän viisaampi ole ollut ikään, ja aina olet risukosta tielle selvinnyt.

        Pakkanen polvillaan asteen verran, ensi kuussa se on jo mahallaan!
        Kartalla on aurinkoakin himpun aikaa.
        Viihtykää ja viihdyttäkää tänäkin päivänä minua ja muita.
        "Heippa rallaa, tämä poika tallaa, , , " mistä tämäkin laulu tuli mieleen?
        Lähden aamulenkille!

        "Mi autius ympärilläin," sanoi runoilija runossaan.
        Kyllä hiljaisuuskin rasittaa. Hetkittäin haluaisi olla jossain, missä tahansa, missä ihmiset liikkuvat ja puhuvat,
        Ei heidän ole tarvis minulle puhua, mutta näkis ja kuulis elävää elämää.
        Rakastan tätä yksinäisyyttäni, mutta olen kokenut tämän hetkittäin niin raskaana, että puen päälleni ja menen vaikka kirpputorille kiertelemään, en ostamaan, vaan kuuntelemaan puhetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvää huomenta!
        "Jo leivoset ilmassa leikkiä lyö," laulun sanoin, mutta ei lyö leikkiä vielä edes harakat.
        Oma pää säkenöi sanoissa joita on vielä varastossa.
        Sanovat, että pitää tyhjentää kaikki ylimääräiset, heittää pois ja odotella huoletta. Vaan kuka tietää missä vaiheessa se on tehtävä, en vielä ole pitänyt kiireettä.
        Pahasta sanotaan, " ettei Jumala huoli ja Piru ei pidä kiirettä, kun tietää varmasti saavansa."

        Aamupalaksi kuppi kahvia ja ruisleipää pari viipaletta, kinkkuviipale ja juustosiivu päälle, puolikas punainen paprika ja valkosipulia pari kynttä kyytipoikana.
        Tässä nyt harjoittelen, jos nuo sanat löytäisivät jollekin arkilleni, tai ties minne menisivät.
        Jaa, ettäkö järki, sekoaako? Lohduksi sanon itselleni, ethän tämän viisaampi ole ollut ikään, ja aina olet risukosta tielle selvinnyt.

        Pakkanen polvillaan asteen verran, ensi kuussa se on jo mahallaan!
        Kartalla on aurinkoakin himpun aikaa.
        Viihtykää ja viihdyttäkää tänäkin päivänä minua ja muita.
        "Heippa rallaa, tämä poika tallaa, , , " mistä tämäkin laulu tuli mieleen?
        Lähden aamulenkille!

        Sinulla ainaki on vauhti päällä,

        mukavaa lenkki reissua,
        älähän kompastele äläkä likastu,

        kirjotelaan sitte lisää ja kerro kuinka kiva lennki oli, näitkö kivoja ihmisiä saitko puhekaveria ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omallla kohdalla tämä vanhuus on taantumusta,
        korona eristyksen jälkeen en ole toipunu ennalleen,
        liikkuminen on tradikaalisti vähentyny ,
        kotiin juuttuminen on todellisuutta,
        vain muutamana päivänä viikossa käyn asioilla,
        muuten vietän aikaani neljän seinän sisällä,
        puhekaverit vähenee venemistään
        koska itsekkää en ole enään aktiivinen ottamaan yhteyksiä kehenkään,

        mitähän tästä seuraa

        ja
        kuinka kauan tätä tylsyyttä kestää,

        sinä kuitenki vaikutat vielä virkulta minuun verrattuna,

        jospa huomenna olisi hitusen parempi päivä,

        Hyvää yötä !

        Hei, minun "virkkuuteni" on hyvin kyseenalaista.
        Ensiksikään pääse oireitteni ja liikuntarajotteisuuteni takia
        enää kuin taksilla liikkeelle
        eikä minulla ole varaa hurvitella taksilla
        kuin pakolliset menot muutaman kerran vuodessa.
        Eläkkeeni on pieni, mutta muutaman kympin liian "iso",
        että saisin kunnallisen kyydin jonnekin joskus.
        Kuukausiin en käy missään.
        Kun sää sallii kävellä tepsuttelen kotini lähiympäristössä
        pieniä lenkkejä
        eli neljän seinän sisällä joudun olemaan yksin.

        Se on henkisesti lamaannuttavaa.
        Ihminen taantuu ilman "virikkeitä".
        On häkissään kuin kana,
        mitähän virikkeitä ne virikekananmunijat saavat ?
        Asiasta seitsemänteen hypätääkseni ....
        Sellaisiakin myydään kuin virikekananmunia ....
        Millainen se virikekanala on ?
        Pääsiskö sinne mukaan orrelle ..... hehehee ....
        että saisi virikkeitä .......

        Sisällä yksin yritän hidastaa taantumistani
        lueskelemalla ja telkkaria katsoen.
        Kyllä sieltäkin joka päivä pari mukava ohjelmaa löytyy.
        Enemmänkin jos ei ole niin kranttu.

        Puhekaverista on kova pula.
        Ei ole oikein ketään enää kelle soitella
        ja halipula on myös kova.
        Voi kun joskus saisi olla ihmistä lähellä
        ja halata pitkään ja tulla halatuksi,
        mutta se on turha toivo. Ei ole ketään enää.
        On paras unohtaa sellainen kaipuu heti,
        kun se mieleen tulee.

        Saapi nähdä miten tämä päivä menee,
        vasta join aamukahvit ja söin karjalanpiirakan
        ja lueskelin tunnin pari Hesaria.
        Olen siinäkin hidastunut,
        mutta mikäpä kiire tässä on.
        Riittää kauemmin ajankuluakin,
        kun hitaasti lukee.

        Ehkä seuraavaksi teen ensimmäisen
        pienen lenkin,
        jos kylmä ilma herättelisi aivotoimintaakin
        sikäli kun on jäljellä heheheheee
        Palataan päivemmällä uudestaan asiaan, jooko ?
        Kertoillaan miten ollaan saatu aika kulumaan.

        Kaikesta huolimatta ainaki nyt olet syöny virike-kanamunia ja paljon,

        juttusi on niin hauskoja
        kohta se hauskuus tarttuu lukijaanki heh,

        Neulominen ja kutominen on mukava harrastus, ja samalla kuuntelen äänikirjoja. Suosittelen. Päivä menee sillain ihan mukavasti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neulominen ja kutominen on mukava harrastus, ja samalla kuuntelen äänikirjoja. Suosittelen. Päivä menee sillain ihan mukavasti

        Juuu, sain taas toisen töppösen valmiiksi,
        toiseen tein jo silmukat valmiiksi,
        nykyisin olen väsähtäny aktiiviseen kutomiseen,
        joten armahdan itseni
        ja silloin tällöin kudon muutaman kierroksen
        pidän taas paussia, siitä huolimatta niitä valmistuu ihan riittävästi
        jaettavaksi sukulaisille,
        myös omaan käyttöön,
        pesukone syö entisiä,
        uudet on aina mukavia jalassa,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ainaki on vauhti päällä,

        mukavaa lenkki reissua,
        älähän kompastele äläkä likastu,

        kirjotelaan sitte lisää ja kerro kuinka kiva lennki oli, näitkö kivoja ihmisiä saitko puhekaveria ?

        Sellaista hämärän hyssykkää se aamun aika on vielä näin helmikuussa, pian se kirkastuu.
        Hyvin näin ja jopa hirven jäljetkin, tien yli oli jäälle mennyt. Joskus tuli tuolla tiellä hirvi vastaan. Pysähdyin ja sekin pysähtyi, astuin muutaman askeleen ja niin hirvikin, katsoimme silmiin toisiamme, mutta sitten eläin alistui, lähti takaisin päin, ja minä jatkoin samaan suuntaan Ei ole tavattu sen jälkeen, nyt oli vain sorkan jäljet ja painaumat hangessa.
        Juu, lenkki tuli tehtyä, ketään en tavannut, yksi koiran ulkoiluttaja käveli talon päädyssä pois päin, eikä me huomenia huudeltu.
        Olen kevyesti ruskistanut kaalisilppua pannussa, laitoin vuokaan, jauhelihaa ja vähän puuroriisiä, pippuria ja vettä liemeksi, ei paljon, kun aion sekoittaa paistostani paistamisen välillä, että maut sekoittuvat koko satsiin, uunissa on, ja viesti kisojakin hetken seurasin.
        Nyt koneelle ja syömättömät sana talteen, esiliinan taskussa ne eivät pysyisi, kun pyyhin essuun aina käsiäni. Se on kokin essu sitä varten tehty.
        Huhuillaan taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei, minun "virkkuuteni" on hyvin kyseenalaista.
        Ensiksikään pääse oireitteni ja liikuntarajotteisuuteni takia
        enää kuin taksilla liikkeelle
        eikä minulla ole varaa hurvitella taksilla
        kuin pakolliset menot muutaman kerran vuodessa.
        Eläkkeeni on pieni, mutta muutaman kympin liian "iso",
        että saisin kunnallisen kyydin jonnekin joskus.
        Kuukausiin en käy missään.
        Kun sää sallii kävellä tepsuttelen kotini lähiympäristössä
        pieniä lenkkejä
        eli neljän seinän sisällä joudun olemaan yksin.

        Se on henkisesti lamaannuttavaa.
        Ihminen taantuu ilman "virikkeitä".
        On häkissään kuin kana,
        mitähän virikkeitä ne virikekananmunijat saavat ?
        Asiasta seitsemänteen hypätääkseni ....
        Sellaisiakin myydään kuin virikekananmunia ....
        Millainen se virikekanala on ?
        Pääsiskö sinne mukaan orrelle ..... hehehee ....
        että saisi virikkeitä .......

        Sisällä yksin yritän hidastaa taantumistani
        lueskelemalla ja telkkaria katsoen.
        Kyllä sieltäkin joka päivä pari mukava ohjelmaa löytyy.
        Enemmänkin jos ei ole niin kranttu.

        Puhekaverista on kova pula.
        Ei ole oikein ketään enää kelle soitella
        ja halipula on myös kova.
        Voi kun joskus saisi olla ihmistä lähellä
        ja halata pitkään ja tulla halatuksi,
        mutta se on turha toivo. Ei ole ketään enää.
        On paras unohtaa sellainen kaipuu heti,
        kun se mieleen tulee.

        Saapi nähdä miten tämä päivä menee,
        vasta join aamukahvit ja söin karjalanpiirakan
        ja lueskelin tunnin pari Hesaria.
        Olen siinäkin hidastunut,
        mutta mikäpä kiire tässä on.
        Riittää kauemmin ajankuluakin,
        kun hitaasti lukee.

        Ehkä seuraavaksi teen ensimmäisen
        pienen lenkin,
        jos kylmä ilma herättelisi aivotoimintaakin
        sikäli kun on jäljellä heheheheee
        Palataan päivemmällä uudestaan asiaan, jooko ?
        Kertoillaan miten ollaan saatu aika kulumaan.

        Vähän jo kuiskuttelin, mutta palataan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neulominen ja kutominen on mukava harrastus, ja samalla kuuntelen äänikirjoja. Suosittelen. Päivä menee sillain ihan mukavasti

        Minulla on paha rannekanava ahtauma, sormet jumittuu.
        Entinen himovirkkaaja ja kutoja on nyt niin harmissaan, kun ei voi kutoa, ei virkata, mutta pensseli pysyy kourassa.
        Ajankulua olla pitää tämän netin ja muun touhun lisäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on paha rannekanava ahtauma, sormet jumittuu.
        Entinen himovirkkaaja ja kutoja on nyt niin harmissaan, kun ei voi kutoa, ei virkata, mutta pensseli pysyy kourassa.
        Ajankulua olla pitää tämän netin ja muun touhun lisäksi.

        Öljyväri maalaus onki huippu-ihanaa
        se vie koko fanttasia maailman mennessään,
        ympäristö katoaa ihminen elää ihan omassa maailmassaan
        ja luo kauniita kuvia tai mitä tahansa
        kukkia maisemia tai jopa muotokuvia,

        mun maalaus harrastus jäin vuosien taa,
        joskus harmittaa,
        mutta tauluja tuli valtavat määrät,
        eikä tiedä mihin ne varastoi,
        ja materiaali oli jo silloin kallista maalit ja pensselit , taulu pohjat ölyineen tärpäätti, pennseleitä kului ihmeen paljon,
        ja yksi huone maalisotkussa ja vaatteet heh
        vaikka taitelija essua piti niin aivan kauheeta,
        mutta IHANAA
        mikään harrastus ei voi olla ihanampaa kuin maalustaide heh heh,

        nooh se on menneisyyttä elämässäni,

        monipuolinen käsitöitten harrastus ompeluineen ja kaavojen suunittelu on korvannu sen taitelija puolen itsessäni,

        kyllä vieläki kaihertaa menneisyydessa haave ,
        oma galleria jossa olisi voinu harrastaa maalaustaidetta,
        mutta se jäi hankkimatta,
        se jotenki vieläki polttelee kun niin olisin halunnu sen silloin aikoinaan,
        mutta kun oli niin paljon muuta vaativaa kuten perhe , työelämä ,

        puolisoni oli ihana miespuolisnen muusani,
        hän mielellään aina seurasi maalusharrastustani ,
        kehui tekemisiäni ja mielenkiinnolla antoi vinkkejä
        enemäkkeen kehui ja ihaili, heh heh,
        olihan se mukavaa aikaa ,
        maalaus taide on varmaan maailman ihanin harrrastus ihmisen elämässä,
        joka sitä alkaa harrastamaan. mutta kallis harrastus ,
        raha kun vaan riittäis materiaaliin, huh,
        se nieli rahaa se vika siinä harrastuksessa onki pahin.

        mutta sitä ihanaa fanttasia maailmaa ei korvaa mikää muu maailmassa,
        jos vain raha riittää ei varmasti lopeta sitä harrrastsuta koskaan.

        Olet niin oikeassa, minäkin harrastelin maalaamista aikoinaan
        ja siinä unohtuu kaikki muu. Värit ja niiden sekoittaminen ja jälki
        on ihana asia. Minulta harrastus jäi sittemmin, kun en kehittynyt
        yhtään. Aniharvoin olin tyytyväinen lopputulokseen.
        Ei koskaan valmistunut sellaista maalausta, jonka silmissäni olin
        nähnyt lopputuloksena. Olisin tarvinnut opiskeluja eli opettajaa,
        ihan teknillisistäkin syistä. Öljyvärimaalaus ei ole "teknisesti" helppoa.
        Akvarelleja maalailin sen jälkeen vielä vuosia, kun öljyvärit jäi.

        Totta,

        minäki usein maalasin päälle ihan jonkun muunkuvan
        tulos ei aina ollu mieleinen, vaikka nyt jotkut päälle maalutut harmitta,
        oli siellä ihan kivojaki fanttasia kuvia,
        noooh, ammattilainen en ollu minäkää,
        samoin olisin tarvinnu paljonki opetusta, jonkin verran otin tekniikasta selvää,
        mutta koulun käyneet on täysin eri asia kuin tämmöset harrastelijat,
        mutt ku ottaa harrastuksen se kyllä tuottaa mielihyvää, harmi vaan kun oli kallista puuhaa,
        hirvitti se rahan meno tarvikkeisiin,

    • Anonyymi

      Keitin perunoita, söin ,

      mutta
      yleensä sipuli on maukas herkku lisukkeena
      mutta kumma kyllä tämä sipuli maistui todella omituiselle, onko nyky sipulitki geeni- viljelty p i l a l l e
      aivan kauheen makunen YÖÖÖÖKKKKK,

      vai onko nyky sipulit suojattu jollaki myrkyllä homeelta,

      empä enään ikinä käytä raakaa sipulia ruokaani,

      ei ennen sipulit maistuneet pahalle !!!

      • Anonyymi

        Söin mikrossa kuumennetun Pirkan lohikiusauksen, pinnalle ripottelin juustoraastetta. Lisänä pihlajanmarjahyytelöä ja kurkku-vihannessalaattia. Maitoa.

        Tuumin, että ensikerraksi pitää "kiusausta" varten varata anjovissäilykettä ja paloitella hiukan joukkoon, niin tulee eräänlainen "Janssonin kiusaus".

        Jatkoin eilen, ennen joulua keskenjäänyttä lapasen virkkaustani. Aika kömpelö tekele, en ole taitava käsitöissä, mutta yritteliäisyyttä ja mielikuvitusta on. Kohta on eka lapanen valmis. Sitten sille vielä pari.

        Tuo islantilainen villa on aika karkeaa ja kovaa. Taidan jatkossakin luottaa Novitan Wonder Wooliin. Eikös Novita olekin suomalainen firma?

        Setsemänveljestä ja Novita langat ne on parhaita käsityölankoja,

      • Anonyymi

        Väärin säilytetty sipulikin voi mennä pilalle.

    • Anonyymi

      EIPÄ olis näin vanha ihmenen

      tuossa muistui mieleen,,,, kirjoitunki haaveestani,
      jos nyt olisi terveempi nuorempi hankkisin sen gallerian

      nyt kuolema jo koluttelee ovan takana, kaikki on meneisyyttä,

      hassu juttu,
      kun puoliso kuoli niin tavallaan SULJIN OVEN menneisyyteen
      olin niin vihanen etten ole vuosiin halunnu muistella koko mennyttä avio perhe elämää,

      nyt hetkessä kuin salaman iskuna tuolla ylempänä palautui mieleeni yksi onnelisimmista ajnkohdasta meneisyydessäni ,
      tietenki yli viisikymmentä vuotta kestävään liittoon mahtuu kaikki elämän kirjo mitä ikinä ihmisen elämään kuuluu,
      hyväy ja pahat ajat,
      nyt pulpahti pintaan yllättäin yksi ajankoha elämämme taipaleella,

      yli kymmenen vuotta olen kieltäytyny muistelemasta yhteistä elämäämme, sulkenu aivot kuin paksun muurin taakse,
      nyt tapahtui ihme, jotain räiskähti yllättäin päin naamaa muisto ja haave menisyydestä
      tietenki meillä oli tuhansia muitaki hihani yhteisiä juttuja, oli tietenki myös räiskettä ja rähinääki, mutta kaikki kuuluu ihmisen elämään,
      kuten vihkikaavassa on toisillemme luvanneet, hyvinä ja pahoina päiviä kunnes kuolema erottaa,
      joskus kyllä olen heittäny kysymyksen ilmaan, erottaako kuolemakaan avioparia hymmm, siinäpä miettimistä ,

      • Anonyymi

        Kuolema erottaa maanpäällisen yhdessäolon vain.

      • Anonyymi

        Rakkaus elää, vaikka kohde on kuollut.
        Ajoittain puolison menetys tuntuu kuin viilto rinnassa, ikävä kalvaa, mutta joku päivä tunnen nenässäni hänen oman tuoksunsa.
        Katson, ketään ei näy, mutta tunnen hänen olevan siinä lähelläni.
        Hän ei jättänyt minua, vaan kulkee vierelläni, muistoina ja tuoksuina.

        Totta. Rakkaus ei koskaan kuole. Itse en sure ja kaipaa ketään ihmistä, mutta eläimeni olivat minulle kuin lapsia, etenkin kolme koiraani 🐕🐕🐕.

        He elävät vierelläni joka hetki, heidän kuvansa ovat esillä ja juttelen heille päivittäin, sanon jotain, muistan syntymä- ja kuolinpäivät. Rakastan. Suren. Kaipaan.

    • Anonyymi

      Hei ! Ei ole auttanut virikekananmunien syöntikään,
      yksikseni kotkottelen täällä ja on jokseenkin tylsää ollut taas
      tai sanoisinko normaalia.
      On alkanut tottua vuosien varrella,
      ettei tämä kummemmaksi muutu,
      koska kaikki on omasta terveydestä kiinni,
      mitä on mahdollista tehdä.
      Ulkona kävin pari kertaa vain pikaisesti,
      koska näin kylmällä se ei sovi sydänoireiselle.

      Sisälle tultuani napsautin iltapäiväkahvit päälle
      ja kaivoin jääkaapista suklaamuffinsin sen kanssa
      ja mietin ironisesti miten vähään saa vanhemmiten tyytyä.
      Kaikki riemu pitäisi repiä muffinsista ja kahvista.
      Kyllä on haljunvaljua entiseen verrattuna.
      Minkäs teet.

      Jos jotain niin ikääntyminen opettaa kärsivällisyyttä
      ja vähään tyytymistä, vaikka olisi kaikkea materiaa
      mitä tarvitsee.
      Materia ei korvaa seuraa ja terveyttä.
      Terveyshän ei ole tila, josta puuttuu sairaus,
      vaan terveys on myös psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia.

      Huomiseen, terveisin "virikekana" !

      • Anonyymi

        Juuu semmosta se on,
        minulla kyllä tänään on ollu taas tavallista huonompi päivä,
        jokin ei toimi elimistössäni,
        syöminen on hankalaa kun mikään ei oikein maistu,
        mietin jo huomisaamua mitä söisin aamupalana yööök, jo nyt,
        luultavasti pelkkää hunajaa ja aamulääkkeet,
        olis asioitaki
        olisi ollu tänäänki
        en jaksanu lähtä, katsotaan jaksanko vielä huomennakaan,

        olet ollu harvinaisen pirteä,
        virikemunat ovat näköjään tehny tehtäväsä heh,

        mutta nyt
        hyvää yötä

        huomenna on varmasti parempi päivä
        jos luoja suo , näin uskon kuitenki.

        Syö sinäkin virikemunia :))) Ei vaineskaan. Minä syön vain luomumunia.
        Ne maistuvat vähän paremmalle ja luomukanoilla on paremmat oltavat.
        Ne ovat lattiakanalan kanoja. Niitä ei pidetä vain häkissä.
        Elävä olento se on kanakin.

        jooo, muista muinoin, " munalla töihin "

        " muna päivässä pitää ihmisen terveenä "

    • Anonyymi

      "Joka vaivojansa valittaa, on vaivojensa vanki," joten en puhu enempää jalkavaivasta, kävelemään, nyt ulos kävelemään ja niin tein eilen illalla yhdeksän ja kymmenen välillä. Kyllä oli pakko oikaista ja lyhentää lenkkiä,
      sisukaan ei poistanut nilkasta kipua. Aamulla se taas oli parempi ja kävely sattui vain vähän.
      Kävelytiet on paremmin hoidettuja kuin ajotiet. Tuntui kuin auton pohja koko ajan auraisi sitä lumi ja jääkenttää jolla ajellaan. Olin jo tarttumassa puhelimeen, että olisi aika tasoittaa noita huippuja, mutta jätin puhelimen pöydälle. En ota puhelinta aina mukaan kun lähden kauppaan tai iltalenkille, se ei ole minulle niin tärkeä, siinä ei ole muuta kuin puhelin ja tekstiviesti sovellus ja riittää minulle.
      Kun oli pöytäpuhelin aika, ei silloinkaan oltu kaiken aikaa saatavilla, miksi siitä on tullut nyt niin tärkeää, että moittivat minua kun en pidä puhelinta mukana.
      Jos eksyn, ei siinä ole karttaa!
      Nyt en lähtenyt iltalenkille, käytin tuota juoksumattoa, ettei se tunne oloaan turhaksi kun on nostettu pystyyn,
      Turha ostos, mutta tulee joskus käytettyä.
      Jospa nyt olisi se hetki jolloin makuu asentoon olisi hyvä asettua.
      Haukotuskin venytti leukaa ja silmät itkivät, minä en, ne vuotavat kuivuuttaan.
      Öitä!

      • Anonyymi

        Öitä sinne

        mull e ei tule uni, mikä neuvoksi ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Öitä sinne

        mull e ei tule uni, mikä neuvoksi ?

        Ei minullakaan tullut uni. Tulin hörppimään puolimukia kahvia...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei minullakaan tullut uni. Tulin hörppimään puolimukia kahvia...

        Samat sanat, mutta en avannut päätettä ennen aamua.
        Valvoin ja torkuin, kuuntelin radioo ja kävin tekemässä voileivän maitolasillisen kanssa.
        Kahvinkin jo hörppäsin, mutta en hörpi tassilta. Nykyisin kahvia juodaankin muumimukista, niitä ei ole minulla, mutta tuota tassilta juomistakaan en harrasta, koska juon kupista, jonka aluslautanen on kaapissa. Miten sekin jäi pois käytöstä. Kahviloissa käyn harvoin, joskus sairaalan kahviossa jos joutuu odottelemaan. Sielläkin otan vain sen pienen kupin, en tassia.
        Ei, nyt aamujumpalle, kroppa on kuin puuta, kunhan venyy, sitten ulos. Pakkanen pysyy polvillaan, kiva ilmakin.
        Päivänjatkoja.

      • Anonyymi

        Minulla on aina puhelin mukana, kun ei tiedä mitä sattuu. Jos saa vaikka sydärin
        kauppareissulla. Jos jää henkiin on kätevää soittaa sairaalasta "edunvalvojalle".
        Enhän minä muista mitään numeroita, ne on kännyssä. Joskus en muista
        nimeäkään. Sekin on kännyssä.

        Muistan leikkaussalissa kun nukutuslääkäri kysyi nimeäni. Tuijotin hölmönä ja sanoin, että kait minulla nimi on.... Ikä? Tuota...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistan leikkaussalissa kun nukutuslääkäri kysyi nimeäni. Tuijotin hölmönä ja sanoin, että kait minulla nimi on.... Ikä? Tuota...?

        Kuinka sinulle noin on käyny,
        minkä ikänen nyt olet,
        onko muisti pallautunu,

        olettaisin että on
        koska kirjoittelet näille palstoillekki,

        ihan muistamaton ei osasi tulla tänne
        kirjoitelemaan juttuja,

        kaunis päivä ulkona,
        en ole saanu itteäni liikkeelle
        vaikka olisi kyllä ihan asioitaki lähtä ,

        mua harmittaa tämä oma saamattomuus, jää aina vaan miettimään jos huomenna lähtis höh, ei kiva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistan leikkaussalissa kun nukutuslääkäri kysyi nimeäni. Tuijotin hölmönä ja sanoin, että kait minulla nimi on.... Ikä? Tuota...?

        Nukutuksen jossain vaiheessa nukuttaessa ja tai herätessä muisti voi olla sumea,
        ei se on poikkeuksellista.

    • Anonyymi

      Aamu on nyt hiukan paremmantuntunen kuin eilen herätessä,
      olo on parempi, ei täydellinen kuitenkaan vanha on vanha sille ny ei voi mitään,
      oletan tänään saan jotain aikaseksi viime viikolla meni viikko iha plörinäksi,
      voimat on huakssa, eikä toimeliasta alotekykyä ollu ollenkaan, läskiksi meni koko viikko,
      nyt on suuret odotukset hitusen paremmasta ,

      nyt pikkusen kotihommia, oikoa sanky, ja tistit koneeseen, sitten suunittelen lähtöä asioille,

      mukavaa päivää palstalaisille,
      kirjoitelaan kuulumisia
      miten päivän hommat tänään onnistui .

      • Anonyymi

        Itselläni on pieni keittiö, eikä tiskikonetta. Pesen kaiken käsin. Kylppärissä sentään on pesukone.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itselläni on pieni keittiö, eikä tiskikonetta. Pesen kaiken käsin. Kylppärissä sentään on pesukone.

        Ai jaaa,
        mull on molemmat koneet, nyt pitäski pistää pyyki koneeseen, mutta jos huomenna, heh,

        kerro, kuinka saisin itteeni virtaa ja lähtisi hiukan ulos,
        ulkona on kaunis päivä
        hyvä ulkoilu ilma,

        läskiksi taitaa mennä tämäki päivä,
        onneksi on käsityöitä
        jotain kuitenki tekemistä,

      • Anonyymi

        Päivä meni että pätkähti!
        Kaunis aurinkoinen päivä, innostuin aamulla aakkostamaan kirjoitettuja arkkeja otsikoiden mukaan.
        Samaan syssyyn tiliotteet, maksetut laskut, vakuutuskirjat ja maksut, mitähän kaikkea oli asiakirjasalkussa taas selvitettävää, oli vielä kesän ja reissun jäljiltä kakkoskodista tuotuja asiapapereita.
        Nyt on hyvä mieli, kaikki on mapitettu ja omilla paikoillaan.
        Ellen eilen olisi kaalilaatikkoa tehnyt, nyt olis evästykset vähissä.
        Sitä tässä lämmitin, kuppi kahvia ja onhan taas olo kuin kissalla lämpimän maitotilkan saatuaan.

        Ihmeellistä tämä ikääntyneen yksin eläjän elämä, ei ole kiire minnekkään, eikä väliksi, vaikka koko päivän levittelee papereita pitkin pöytiä. Kukaan ei työnnä papereita syrjään saadakseen lautasensa pöydänsyrjälle. Niin sattui aina ennen, kirjanpito kun tahtoi aina venyä ja tuli kiire alvin maksuun, piti laskea otot ja panot.
        Nyt tahtoo olla pelkkiä ottoja, mutta papereiden pitää olla entiseen tapaan kansioissa. Hyvä minä!
        Tässä tämä päivä, illasta en vielä tiedä, nyt on vasta hämärän hyssykkää!

    • Anonyymi

      Hei ! Päivä on mennyt oikein mukavasti !
      Se on harvinaista ja tosi iloinen yllätys itselleni.
      Sain nimittäin yllätysvieraan.
      Tai oikeastaan tapasimme ulkona
      ja kysyin onko sinulla aikaa tulla kahville.
      Rupateltiin kaikenlaisia ja kuulumisia,
      kun ei oltu noin 20 vuoteen tavattu.
      Hän muutti toiselle paikkakunnalle.
      Ei sydänystäviä oltu, mutta kaverit kuitenkin.
      Hän oli sattumalta nyt käymässä omalla paikkakunnallani.
      Ihana sattuma.
      Kyllä oli mukavaa.
      Oi miten hyvää tekeekään jutella mukavan ihmisen kanssa.
      Tuntee itsensä ihmiseksi taas.
      Ainakin hetken,
      mutta kyllä tämä tapaaminen kantaa minua monta päivää.
      terveisin "virikekana"

    • Anonyymi

      No teillä on ollu mukava päivä hyvä se,

      minäki sain kerättyä senverran voimia
      kävin pakollisella kauppareissulla,

      tuli mieleen, pitäisköhän hankkia rollaattori, kun näyttää että nuoremmatki sitä jo käyttää reissuillaan,
      liikkuminen mulle on tosi hankalaa ja raskasta, olisko siitä apua,

      kuinka se hankitaan, pitäiskö käydä jossaki lääkärin tarkastuksessa vai miten semmon rustinki hommataan,

      • Anonyymi

        Terveysasemalta saa lähetteen apuvälinevarastolle.

      • Anonyymi

        Rollaattorin saamiseen ei tarvitse lääkärintarkastusta.
        Ota yhteys paikkakuntasi apuvälinevarastoon ja hae rollaattori sieltä.
        Suuremmalla paikkakunnalla kannattaa varata aika apuvälinevarastoon,
        siellä voi olla jonoa.
        Voit myös katsoa netistä milloin se on auki ja mennä suoraan paikan päälle,
        mutta varaudu jonottamiseen.
        Näin se toimii ainakin pääkaupunkiseudulla.

        Apuvälinevarastot on kunnallisia. Laita googlehakuun esim.
        apuvälinevarasto ja kirjoita perään paikkakuntasi
        niin saat todennäköisesti hakutuloksena tiedot.

        Apuvälinevarastot ovat yleensä jonkun sairaalan yteydessä.

      • Anonyymi

        Rollaattori on loistava keksintö. Siinä kulkee tavarat ja siitä saa tukea.
        Minä hankin rollaattorin alle 70-vuotiaana terveyssyistä.
        Nivelet ei kestä kevyidenkään kauppakassien kantamista.

    • Anonyymi

      Elossa ja olossa, mutta ei rotan kolossa!
      Aamulenkkikin sujui toisin kuin eilen.
      Se on sillä selevä
      että tuo lintu on elävä.

      Poika vesseli käveli rinnalla
      näkyi lintu naapurin katolla
      poika halusi linnun saada
      - älä niitä tikkaita kaada
      ei sinne katolle saa mennä
      eikä lintu käskystä lennä
      se lepää ja katselee sieltä
      kun taas näytit sille kieltä.
      Älä koskaan kieltäsi näytä
      jos kutsut, siihen ääntäsi käytä.

      Miksei tuo lintu laula
      onko sillä liian lyhyt kaulan
      näin eilen kukon pitkän kaulan
      mutta kun minä laulan
      en kaulaani saa kasvamaan
      enkä ole oppinut kiekumaan.

      Siinä tuokiokuva, aamun pieni hetki
      pojan mietteissä kuljettu yhteinen retki.

      • Anonyymi

        Olet ihana, onko noi runoset tämän hetken satunaista
        sanan helinää,
        vai
        joskus aikasemmin miettyä,
        jokatapuksessa hauska ja piristävä
        jatka ,
        täällä alkoi heti aurinkoki paistamaan
        kun runo ilmestyi palstalle,

        ihana päivä tänään.

        Kiva kun löysit auringon, aurinko on jo vähän enemmän aikaa horisontin yläpuolella, päivä jatkunut ihan kivaan tahtiin.
        On, ihan tämän aamun hetkistä, eipä kummoista tarvii tapahtua, kun se jo syöksee sanat suuhuni.
        Voi, tuhansia tekstejä, kuka niistä lukua pitää, "paljon on paperille painettua," sanoi eräs sukulainen, hetken näkymät ja täydet taskut.
        Sieltäkin tippuu.
        Moni kulkee lehtiö taskussa, minulla ei sellaista kirjoittamista varten ole, paitsi, kun piirrän luonnoksia jostain kiinnostavasta näkymästä tms. voin mielikuvan maalata ensiksi samoilla mielen muistiin.

    • Anonyymi

      On ollut alakuloista eilisen jälkeen,
      kun oli harvinainen tapaus,
      että oli kahviseuraa.
      Sellaista sattuu vain 2-3 kertaa vuodessa.
      Joskus on hiljaisempaakin.

      • Anonyymi

        Mieluista tapaamista on kiva muistella.
        Minulla on äärimmäisen harvoin onnea tavata tuttuja. Maalla asuessa niitä tuli vastaan harva se päivä.

        Harva se päivä? Joku "irvileuka taas ihmettelee" ja kysyy mitä se tarkoittaa. Näitä nyt tulee harvakseltaan, näitä outoja ilmauksia.

        Aamukahvi tuoksuu tuossa vieressä, tästä se taas viikko jatkuu, ja varjo lyhenee.

        En vain muistanut sanoa, että taivaalla on melkein täysikuu.
        Illalla se oli vielä " kasvava kupera kuu" mutta 15.53 sanoo Yliopiston almanakka, kuun olevan kokonaan näkyvissä.

        Komea on hieman vajaalla naamallaankin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieluista tapaamista on kiva muistella.
        Minulla on äärimmäisen harvoin onnea tavata tuttuja. Maalla asuessa niitä tuli vastaan harva se päivä.

        Harva se päivä? Joku "irvileuka taas ihmettelee" ja kysyy mitä se tarkoittaa. Näitä nyt tulee harvakseltaan, näitä outoja ilmauksia.

        Aamukahvi tuoksuu tuossa vieressä, tästä se taas viikko jatkuu, ja varjo lyhenee.

        Ei se mikään outo ilmaisu ole. Ihan tuttu.

    • Anonyymi

      Huomenta,
      hengissä ollaan vielä,

      tänään pitää tehdä lihamureke uuniin,
      muuten jauhelija jää käyttämättä,

      omatekoset lihapullaki olis herkullisia,
      olenki kahden vaiheilla kumman teen,

      jos tekee lihapullia
      siinä saa samalla vaivalla kastikkeen helposti ,

      nykyisin en vaan pidä ruuista joissa on kastikkeita sun muita härpäkkeitä kuten kaikemaailman salaattia, sun muuta juustorakeita,
      -- ehkä teen vain murekkeen,
      siitä voi viipaloida voileivän päälle herkullista mureketta.

      kevätki alkaa jo näkyä, päivänvalo pitenee,

      kunto on huono, eilen tyttäreni piti saarnaa puh.
      nyt on pakko alkaa harjoittelemaan uudelleen pystyssä pysymistä ja sauvakävelyä,
      sano että nyt on p a k k o kiertää talo
      siitä pikkuhiljaa pidentää lenkkiä,
      sanoi
      muuta lääkettä ei ole, se on ainoa mahdollisuus jos haluan vielä pysyä hengissä,

      hohoijaaaa,
      lujille ottaa,
      mutta kyllä mua itseäki jo keväinen ilma houkuttelee
      jos suinki jaksan käyn pikkusen ulkona,
      jää nähtäväksi,

      kovin olin kipee heti aamusta,
      kylppäri reissulla pistin paksun kerroksen k i p u - g e e l i ä selkään
      kummasti helpotti olotilaa, kipu lieveni,

      mull on tuki liivitki olemassa,
      neki olen u n o h t a n pitkäksi aikaa käyttämättä ja ihmetelly vain heikkoa kipeetä selkää,
      on tämä vanhuus hankalaa,
      muistiki menee,

      oliskohan se hyvä
      nopeuttaisko se lopullistä lähtöä jos muisti menis kokonaan,
      hassua tuli seki hyvä puoli muistinmenetyksestä mieleen
      pääsiskö pois kitumasta nopeemmin, höh,

      ei huonoa ettei jotain hyvääki, höh,

      no mutta nyt kaunis ilma,
      ja paljon on asioita mitä haluaisin tänään toimittaa,
      hitusen kaupunki reissulla,
      ja näitä kotihommia olisi vaikka muillekki jakaa,

      kirjotellaan taas kuulumisa,
      vieläkö elämä kutsuu

      kevätki on tullu iloksemme
      riisumaan kahleitaan, lumivaipat sulaa kohisten ,
      ja luo uutta elämää
      kohta taas " räystäätki tippuu " heh hassu sanonta ,

      • Anonyymi

        Auringolla on tapana herätellä ja piristää elämää.
        Tuo "räystäät tippuu" herättää joskus hilpeyttä,.
        Onko ne nyt niin löysällä?
        Tuolla aurinko sulattaa autoani, ikävästi, vain toista kylkeä.

        Kyllä me jaksamme, toivo elää aina.

        Mulle taisi käydä köpelösti, tuossa touhusin kotihommia, en jaksakaa lähteä
        pakolliselle sauva kävelylle
        talo kuulemma olisi pitäny kiertää,
        mihin ne voimat katosi,
        kuinka voi olla näin tylsää, just kun kuvittelee, nyt jaksan,
        sitten ei jaksakaa,

        otan pienet nokoset,
        sitten vaan löhöilen ,

        jospa huomenna jaksais hitusen enmmän.

        Hei, ei aina ole pakko lähteä ulos.
        Sisälläkin voi kävellä.
        Kun ei huvita pukea itseään ulos
        tai on väsynyt
        jätän väliin
        enkä pode yhtään huonoa omaatuntoa.
        Älä sinäkään !
        Otetaan lungisti
        Voimien mukaan !
        terveisin "virikekana"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei, ei aina ole pakko lähteä ulos.
        Sisälläkin voi kävellä.
        Kun ei huvita pukea itseään ulos
        tai on väsynyt
        jätän väliin
        enkä pode yhtään huonoa omaatuntoa.
        Älä sinäkään !
        Otetaan lungisti
        Voimien mukaan !
        terveisin "virikekana"

        Sinä jaksat piristää kiitos taas,

        kyllä se meni kotona tössöttelyksi,

        sain sentään pyykit pestyä ja kuivumaan,
        ja kaikenlaista pikku hommaa,
        ihan tarpeeksi liikuntaa oli ja kipeetä teki,
        kun laittalat onttailin pölyjä sieltä täältä missä näytti pahalta,

        humenna yritä sauvakävelyä,
        katsotaan kuinka käy,

        jakselaan !

        Hei !
        Kotona tössöttely on ihan mukavaa
        ja siinä sivussa tulee joskus jotain tehdyksikin
        ja sinähän olet ollut suorastaan ahkera !
        Itse en saa monena päivänä mitään hyödyllistä aikaan.
        Lueskelen, löhöilen, luen nettikirjoituksia ja katselen telkkaria vaan
        ja sanon itselleni, että älä hyvä ihminen ota stressiä,
        eiköhän nuo tärkeimmät elämäsi työt on jo tullut tehdyksi,
        koita opetella ottamaan lungistikin !
        Se ei ole niin helppoa jos on ollut "järjestyksen ihminen",
        tuppaa tulemaan itsesyytöksiä, että on laiska,
        mutta onneksi muistan usein entisen työkaverini oivalluksen:
        "En minä ole laiska, minä olen vähätöinen !"

        Koitetaan nukkua mahdollisimman hyvin !
        Huomennakin on taas mahdollisuus laiskotella .... heheheheee ....
        terv. "virikekana"

    • Anonyymi

      HUOMENTAAAAAAA !

      Onko herätty,

      nyt ylös ulos ja lenkille,
      kevät kauniemillaan, aurinko kutsuu ulos fosiili muumiotki,

      mukavaa päivää ulkoilun merkeissä

      MOIKKA !

      • Anonyymi

        Tänään olikin upea aurinkoinen lenkkeilysää, aurinkoista, kummasti piristyi.

    • Anonyymi

      Hei kanaseni, onko kaikki hyvin,
      ei kuulu eikä näy,

      mä siivosin vaatehuonetta, en jaksanu ihan keikkea siellä tehdä mitä olisi pitäny,
      pyyhin pölyt ja järjestelin hyllyjä,

      pitäs hävittää puolet pois mutt en raaaaski
      aivan liina paljon liian ihania
      yhden pussillisen kuitenki hävitin kuluneita T-paitoa , on seki sentää jotain,
      mutta mitä teen niille muille, niitä on liiakaa, en ehdi pitää kaikkea, enkä raski hävittääkkää,
      höh keriäis vaan pitää,

      kaikenlaisia huolia sitä pitää vanhalle ihmiselle tulla kuin liikaa kauniita vaateita eikä mahdu minnekää,

      • Anonyymi

        Hei, kohtuullisesti menee.
        Taas olet ahkeroinut !
        Minä olin terveyskeskusreissulla.
        piti syödä sen jälkeen ja huilata.
        Otettiin panoramaröntgen hampaista.
        Parin viikon päästä on vastaanottoaika.
        Ainakin paikataan pari hammasta.
        Kolme kuukautta jonotin ja nyt olen
        päässyt sisään kunnalliseen hammashoitoon.
        Jippii !

        Kaikenlaista "järjestelysiivousta" olisi minullakin,
        mutta jatkan vähätöistä linjaani.

        Yksi askare päivässä riittää minulle
        ja tämänpäiväisellä terveyskeskuskäynnillä
        kuittaan monen päivän hommat.
        Se oli saavutus hilautua sinne.

        Älä heitä hyvää vaatetta pois,
        vie jonnekin keräykseen
        ne, jotka raaskit pois antaa.
        Monilla on puutetta vaatteista.
        Meillä päin ottaa vaatetta ainakin Pelastusarmeija,
        Punainen risti ja kierrätyskeskus,
        muitakin paikkoja varmaan on,
        muttei tule nyt heti mieleen muita.

        Keittäiskö vielä kahvit ? Taitaa olla liian myöhäistä.
        Iltapäivällä maistuu paremmin.
        Nyt on ilta minun biorytmini mukaan.

        Aijaa
        olet tosi rohkea kun uskallat hammaslääkäriin,
        mä en enään uskalla ,
        käyn silloin täkköin vain näyttämässä suuta, heh heh,
        kaikelainen tonkiminen suussa hirvittää,
        mull on myös reikiä,
        koitan pestä hampaita vihlovuutta poistavalla hammastahnalla,
        siitä on toistaiseksi ollu apua,
        harmi vaan se hammastahna on t y y r i s t ä ihan hirvittää
        mutt ei auta, pakko käyttää,
        muuten on pakko mennä hammaslääkäriin,

        jaksellaan
        oletan huomenna on taas parempi päivä !

        Hei, en ole hammaslääkäriä pelännyt lapsuuden jälkeen,
        nyt on paremmat porat ja puudutuksen saa aina jos haluaa,
        kipua ei tarvitse kärsiä.
        Reiät kannattaa paikkauttaa, niitten kautta voi mennä
        bakteereja elimistöön,
        hoitamattomat hampaat voivat aiheutta vaikeita sydäntulehduksiakin.

    • Anonyymi

      Elossa olen. Katsoin Komisario Pandaa. Sarja loppui tältä erää, toivottavasti jatkoa tulee, pian.

      Todella symppis, ranskalainen poliisisarja. Kuin hippi-nuoruutemme 1970-luvulla, hiukan nykyajalla maustettuna. 🐼

      Huomenna jatkuu Isä Brown. Suosikkini tämäkin.

    • Anonyymi

      Ehtoota palsta ystävät.
      Päivä meni, piti vielä iltalenkille lähteä, mutta se jääköön, muutos aamulenkiksi.
      Tunteelliseksi heittäyin kun lueskelin kansioissa olevia papereita. Siellä täällä ihan kelpoa luettavaa, miksi ja milloin kaikki on kirjattu päiväkirjaan palaa oitis mieleen.
      Kukapa meistä ei olisi joskus rakastanut niin syvillä tunteilla, että kipeää tekee. Löysin niin vanhoja vihkoja, että omalla papalleni olin runoillut rakkaudesta. Hän oli minulle rakas pappa ja papan hattu.
      >Ethän unohda hattuasi pappa, harmaantunut ja pölyinen, "Merkkihattu", sanoit, laita se päähäsi. Ei tuuli sitä vie. Rakastan pappa lierihattua, haluan sinulta hatun, rakastan sinua ja kaikkia.<
      Itkeskelin, jostain syystä herkkä mieli puski tänään päälle ja vietin paljon aikaa ulkona kävellen muistoja muassani.
      Laiskuus on hyvä lahja kun sen osaa oikein käyttää. Tuntui ylipääsemättömältä mennä pesutupaan pyykkien kanssa ja se jäi huomiseen.
      Toistin omaa ajatelmaani;
      -Rinnallani makaa voimattomuus,
      kuin vanha räsymatto jonka värit aika on haalistanut.-
      Mihinkäs sellaisen vierestä jaksais, siis laiskotellen huomiseen.

      • Anonyymi

        Huomenna t a a s perjantai,
        viikot vaan vilahtaa silmissä,

        kuinka tämmönen vetelys jaksaa kauppaan,
        kaiken huippu, ne uhoaa lakoilulla,
        mitä se tarkottaa,
        onko kaupassa myyjiä ollenkaan,

        kuinkas me mummelit ja papparaiset sitten pärjätään
        jos kauppoissa ei ole myyjiä eikä ruokaa myynissä ?

        Varautukaa nyt ihmeessä lakkoon, että sen yli pärjäätte.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varautukaa nyt ihmeessä lakkoon, että sen yli pärjäätte.

        Mitä osaa ostaa, kun ruoka ei oikein enäänmaistu,
        entiset herkut nykyisin yököttää tai aiheuttaa pahoinvointia jopa oksettaa ?

        Hyvät neuvot ovat nyt tarpeen !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenna t a a s perjantai,
        viikot vaan vilahtaa silmissä,

        kuinka tämmönen vetelys jaksaa kauppaan,
        kaiken huippu, ne uhoaa lakoilulla,
        mitä se tarkottaa,
        onko kaupassa myyjiä ollenkaan,

        kuinkas me mummelit ja papparaiset sitten pärjätään
        jos kauppoissa ei ole myyjiä eikä ruokaa myynissä ?

        Etkö voisi tilata ruokiasi verkkokaupasta? K-verkkokauppa on hyvä. Edulliset Pirkka- ja K-menu-tuotteet. Kotiin tuonti maksaa alle 10 euroa. Kaikki kannetaan pahvilaatikossa eteiseesi / keittiöösi!

        Kun laatikon rusentaa ja säästää, seuraavalla kerralla se viedään pois!

        Itse tilaan kerran viikossa: viikon painavat maidot, mehut, wc-paperit... Voi maksaa esim. pankkikortilla. Kyllä kannattaa.

        EN osaa,
        en ole koskaan tilannu ruokaa kotiin,
        siihen kai pitäis opetella,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EN osaa,
        en ole koskaan tilannu ruokaa kotiin,
        siihen kai pitäis opetella,

        Jos joku auttaisi sinut alkuun varmasti oppisit !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EN osaa,
        en ole koskaan tilannu ruokaa kotiin,
        siihen kai pitäis opetella,

        Tässä linkki:
        https://www.k-ruoka.fi/kauppa

        Vasemmalla yläkulmassa on kolme viivaa, sen takana on tietoa, esim. valitaan itseä lähinnä oleva kauppa. Vas. reunassa on myös (oranssi) Chat, josta voi kysellä.

        Annetaan omat henkilötiedot, sähköpostisi sekä kännykkäsi puh.numero ja esim. K-plussakortin numero.

        Tilaukset tehdään valikosta "Tuotteet", klikkaamalla tuotteen vieressä olevaa oranssia "koria" ja (+) laitetaan lukumäärä, paljonko kutakin. Sitten lopuksi tilaus vahvistetaan, ilmoitetaan myös klikkaamalla kuinka aikoo maksaa. On katsottava, että on klikannut kohtaa "kuljetus" (eikä "nouto"). Tilauksen voi tehdä ed. iltaan klo 19 mennessä ja voit aina uudestaan mennä "korjailemaan" tilaustasi. Puhelimeesi tulee sitten viesteihin tiedot sekä seurantalinkki, muutama minuutti ennen kuin kuljetus saapuu.

        Jos joku sukulaisesi tai vaikka tuttu naapuri osaisi auttaa sinua alkuun...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä linkki:
        https://www.k-ruoka.fi/kauppa

        Vasemmalla yläkulmassa on kolme viivaa, sen takana on tietoa, esim. valitaan itseä lähinnä oleva kauppa. Vas. reunassa on myös (oranssi) Chat, josta voi kysellä.

        Annetaan omat henkilötiedot, sähköpostisi sekä kännykkäsi puh.numero ja esim. K-plussakortin numero.

        Tilaukset tehdään valikosta "Tuotteet", klikkaamalla tuotteen vieressä olevaa oranssia "koria" ja ( ) laitetaan lukumäärä, paljonko kutakin. Sitten lopuksi tilaus vahvistetaan, ilmoitetaan myös klikkaamalla kuinka aikoo maksaa. On katsottava, että on klikannut kohtaa "kuljetus" (eikä "nouto"). Tilauksen voi tehdä ed. iltaan klo 19 mennessä ja voit aina uudestaan mennä "korjailemaan" tilaustasi. Puhelimeesi tulee sitten viesteihin tiedot sekä seurantalinkki, muutama minuutti ennen kuin kuljetus saapuu.

        Jos joku sukulaisesi tai vaikka tuttu naapuri osaisi auttaa sinua alkuun...?

        Nyt en ymmärrä,,,

        KIITOS hyvistä neuvoista,
        voi olla että joskus alan käyttämän tuota palvelua, mutta en vielä, nyt vielä köpitän omilla jaloillani kauppareissuille,
        kiitos vielä hyvästä linkistä !

        Kannattaisi kuitenkin heti opetella. Vanhempana et ehkä enää opi.

        Tilaa kerran, niin näet, kuinka se toimii. Ja tuolla etusivulla lukee, että kauppa toimii myös mahd. lakosta huolimatta! Kauppa ottaa vastuuta meistä vanhuksista! Itse tilaan aina, viikon välein, jo kuukaudeksi eteenpäin. Edulliset tuontiajatkin kun kannattaa ajoissa varata, eri kellonaikoihin on eri hintaista.

        Tässä on meille turva: toinen hoitaa asiamme, kun itse olemme jo heikkoja.

    • Anonyymi

      Tilaan Prismasta, se on edullisempi ja kuljetusaikoja on aamuseitsemästä
      iltamyöhään, lauantaisin lyhyemmät kuljetusajat.

    • Anonyymi

      Herranjestas.
      Ei kai me kuolla kolmen päivän lakon takia
      johan tuo pelottelulta vaikuttaa, ettei saada kaupasta ruokaa.
      On kotona aina kolmen päivän safkat.

      • Anonyymi

        Juu. Tässä kait lähinnä pelätään, että lakko jostain syystä "jatkuu" yli 3 päivän.

      • Anonyymi

        HERRANJESTA ITTELLES !
        Ei kukaan ole sanonut, että kuoltaisiin kolmen päivän lakon takia,
        mutta onhan se ihan kiva, että kotona on ruokaa lakkopäivinäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HERRANJESTA ITTELLES !
        Ei kukaan ole sanonut, että kuoltaisiin kolmen päivän lakon takia,
        mutta onhan se ihan kiva, että kotona on ruokaa lakkopäivinäkin.

        EN aio ostaa yhtää enempää ruokaa kaappiin,

        en pidä vanhahtavasta ruuasta, jos kaapissa on liikaa syötävää, ne yleensä ehtii vanheta ja sitten pistän ne suoraan roskiin,
        ei ole viisasta ostaa liikaa ruokaa,
        meitähän on syytetty jo julkisuudessakin että suomalaiset heittää liikaa ruokaa roskiin,

        vesikuurilla on hyvä olla välillä suorastaan vanhukselle jopa terveellistä.

        Ostin ruokia, jotka voi pakastaa.

        Makkarapaketit jaoin kahtia, säästämiini (ja pesemiini) hedelmämuovipusseihin, voin ottaa vain pari makkaraa kerralla sulamaan.

        Samaten: valmiiksi viipaloidut leivät ovat pakastimessa ja sulatan vain muutaman siivun kerrallaan. Maidot kestävät (ehkä hiukan yli) viikon. Muita ruokia on pakastimessa.

        Minä laitan aina matkalle lähtiessäni yhden ylimääräisen maitopurkin pakasteeseen, koska keitän kaurapuuroa kotiin tultani, seuraavana aamuna. Silloin nostan kotona maitopurkin pakasteesta sulamaan keittiön pöydälle edellisenä iltana, siinä se sukaa kaikessa rauhassa ja on aamulla ihan kuin juuri kaupasta tuotu maitokin.
        Nytkin on 2 litraa maitoa ja kaksi ½ litran kuohukermapurkkia pakasteessa. Ei pelkän lakon takia, vaan en käy kaupassa aina edes kerran viikossa. Mitään en ole hamtsrannut, kaurahiutaleet ovat vähissä, mutta kuivamuonakaapissa on tattarihiutaleita ja ruisjauhoja. Aina niistä puuroa saa aikaiseksi.
        Viime viikolla keitin riisipuuroa maidosta jonka parasta ennen päiväys oli 02.12.24 sulatin sen pakkasesta, siellä on nyt vain 2025 päiväyksiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EN aio ostaa yhtää enempää ruokaa kaappiin,

        en pidä vanhahtavasta ruuasta, jos kaapissa on liikaa syötävää, ne yleensä ehtii vanheta ja sitten pistän ne suoraan roskiin,
        ei ole viisasta ostaa liikaa ruokaa,
        meitähän on syytetty jo julkisuudessakin että suomalaiset heittää liikaa ruokaa roskiin,

        vesikuurilla on hyvä olla välillä suorastaan vanhukselle jopa terveellistä.

        Vesikuuri ei todellakaan sovi vanhuksille !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vesikuuri ei todellakaan sovi vanhuksille !

        MIKSI EI SOVI ?

    • Anonyymi

      Mulle kävi köpelösti,
      en jaksakaan lähteä kauppaan,

      kaapissa yksi maito purkki ryynejä löytyy, voi puuron keittää, muutama perunaki löytyy, mutt nykyisin perunat maistuu PHALLE onkohan ne jotenki myrkytetty kun maistuvat pahalle,

      luulempa pärjään ainaki huomiseen,

      mull olisi piiiiiitkä kauppalista,
      en vaan jaksa lähteä
      on menny jo varmaan viikko etten ole saanu itteä ovesta ulos,

      roskiaki oli jo kolme tai neljä pussia, en jaksa,

      jos huomenna jaksan.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Siellä lukee:
        Paasto ei sovi useimmille pitkäaikaissairaille (kuten diabeetikoille tai sydänsairaille), raskaana oleville, imettäville, alipainoisille, syömishäiriöistä kärsiville tai kärsineille, lapsille tai
        v a n h u k s i l l e.

        Sehän on ihan selvä maalaisjärjelläkin ajateltuna, ettei sovi
        eikä siitä ole nuoremmille ja terveillekään mitään hyötyä
        ovat lääkärit todenneet. Nestettä vaan häipyy, nestetasapaino
        häiriintyy ja elimistö jää ilman tarvitsemiaan ravintoaineita,
        vitamiineja ja hivenaineita.
        Paasto voi aiheuttaa heikkokuntoiselle sydänhäiriöitä, verensokerin laskua
        tai ties mitä muuta. En haluaisi pökertyä moiseen typeryyteen,
        kun olot ei muutenkaan ole hyvät.

    • Anonyymi

      Kertooko se Terveyskirjasto tai joku muu viisaksi toteamasi taho, mitä tapahtuu niille varattomille vanhuksille, jotka joutuvat pitämään paastoa joka kuukausi, koska rahat ei riitä ruokaan?
      Paastokuuria viettävät monet vanhukset laitoksissa ja kotona, sillä, itse ei jaksa, eikä kukaan auta syömään. "Hoitajilla ei ollu aikaa nostaa mua ylös, ei elispäivänäkkään."
      Kuka voi syödä sairaalan petin vierestä pöydältä maaten; kertokaa kykenettekö siihen?
      Tarjotin on pöydällä, mutta vanhus ei saa sitä, vaikka näkee sen.
      Kun ei ole rahaa, on nälkäkuuri ja laihat, kuivat vanhukset, säälittää, me otimme omaisemme kotihoitoon, sairaalan paastonälkäkuurilta, "nokkamukissa on sulle mehua, juo siitä."

      • Anonyymi

        Terveyskirjasto kertoo sairauksista. Ei sille kuulu sosiaaliset asiat.

        Kysymyksiisi löytyy vastaus äärioikeistolaisesta riistäjähallituksesta.
        Se on vienyt hoivarahat. Ei ole riittävästi hoitajia.
        Hyvinvointialueet joutuvat antamaa potkuja hoitajille,
        koska ei ole rahaa maksaa palkkaa.
        Ei kukaan ilmaiseksi voi työtä tehdä. Työllä on elettävä. Työstä on saatava palkkaa.

        Siis, on puhuttava vanhoille paaston vaarallisuudesta!
        En ihmettele, syy on hallituksessa, mutta miksi ette kerro sitä hallitukselle, kun muutoin hoidatte politikoinninkin tällä palvelimella?
        Kertokaa vanhusten paastosta jota on pakko pitää kun ei ole rahaa ruokaan, vettä ja ylähuulta on halpaa imeskellä.

        Riittänee.

    • Anonyymi

      Tuossa on valtava määrä asiaa puutteelisesta vähimmäishoivasta vanhusten tämän hetkisen ongelmista ,
      järkytys lukea,

      mikä olisi ratkaisu, tietääkö kukaan,
      kun kaikki tietää valtion rahapussi on tyhjä, pelkkää velkaa vaan, ja sota uhkana joka imee kaikki velka miljaarditki,
      siis mistä rahotus vanhus hoivaan ja huolenpitoon ????????????????????????

      • Anonyymi

        Vanhus hoivan vastuu siirtyy omaisille. Jos ei omaisia ole tai he kieltäytyy niin silloin on aika huono tilanne siltä osin.

      • Anonyymi

        Ei valtion rahapussi ole tyhjä jos persuhallituksella on varaa yksityisille
        lääkärikeskuksille antaa yli puoli miljardia rahaa ja rikkaille iso veroale.

        Ettekö te pysty näkemään mitä tässä maassa tapahtuu ?!

    • Anonyymi

      Kyllä oli hieno talvipäivä. Kävelin ensin kilometrin liikuntakeskukseen jumppasmaan seniorijumppaa tunnin ! Sitten toinen kolometrinkävelyä kotiin. Mutta nytaistuukin ruoka ei tarvi passtota heh,,

      • Anonyymi

        Hienoa 👍

    • Anonyymi

      Kivat jutut ovat täälläkin loppuneet.
      Mikä on se riivaaja joka saa ikääntyneet ihmiset lopettamaan kivat jutut, naurun ja huumorin.

      Kivaa on vain se, että saa jonkun mielen pahoitettua, vai sekin taitaa olla vahingossa sanottua.
      Hieno ilma, mutta ulos en jaksanut, söin kaurapuuroa desin verran yhden voileivän ja yhden omenan. lasillinen maitoa ja vettä liki 2 litraa. En ole kuollut liikaan veteen. Lääkäri määräsi vähintään 1½ litraa päivässä, hyvä jos enemmänkin.

      Vesi se on joka suolet pesee ja kehosta kuonat huuhtelee pissana viemäriin, tai minne tunkioon kukin.

      Onko olemassa ikiliikkujaa?

    • Anonyymi

      Meikäläinen urakoi kauppareissun, stananen meni että vilahti ostoksiin,
      johtuu siitä kun ostin harvinaisempiaki kemikaali tuoteita sun muita puhdistusaineita ruoka ostosten lisäksi,
      lonkkaki vihotteli vällin vinguin hyllyjen välissä aijai jai
      en tiedä kuuliko sivulliset,
      asiakkaat oli mukavia, juttelinki jonkun kanssa muutaman sanan,
      hengissä selvisin vielä kotiin,

      nyt lauantai ilta,
      yksin kotona,
      TV kaverina,
      harmi vaan kun sieltä ei näytä tulevan mitään mielenkiintoista ohjelmaa,

      kuuntelen radiosta musiikkia ja jos tulee puhe ohjelmaa niitä kuuntelen oikein mielelläni,

      jaksellaan,
      huomenna onki parempi päivä taas.

      • Anonyymi

        Hiljaista on ollut.
        Elokuvia alkoi klo 21 aikoihin pilvin pimein,
        muttei jaksaa kiinnostaa nekään.
        Jaksellaan, huomiseen !

    • Anonyymi

      Katselen Teemalta v. 1958 olevaa elokuvaa Titanicista. Hiukan vähemmän romanttinen ja realistisempi kuin se Leonardo di Caprion versio.

      Noiden monien ihmisten tyhmyys ja huono käytös vain sapettaa.

      • Anonyymi

        Elokuvassa oli kyllä hienoa analyysiä ihmisten asenteista, käytöksestä ja reaktioista noin yleensä.

      • Anonyymi

        Tässä osa uutista eilisestä IS:sta, koskien tuota elokuvaa:
        https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000011012265.html :

        ... >>TV-lehti arvioi: Edelleen 3 800 metrin syvyydessä makaava Titanic on ollut yli sata vuotta poikkeuksellisen kiinnostuksen kohteena ympäri maailman. Innostus uponnutta laivaa kohtaan vain lisääntyi, kun James Cameron ohjasi aiheesta yhden kaikkien aikojen menestyselokuvan 1997.

        Se ei kuitenkaan ole ainoa laatuaan, sillä Titanicista on 113 vuoden aikana työstetty toistakymmentä elokuvaa ja dokumenttia.<<...

        Vastasin Titanic-kyselyyn (12 kysymystä):
        >>Tunnet Titanicin todella hyvin!
        Vastasit oikein 7 kysymykseen.<<
        *

    • Anonyymi

      Hyvää sunnuntai aamua! Täällä etelä Suomessaki nyt pikkupakkasta, joten kohta sauvakävely lenkille raikkaaseen ulkoilmaan. Nautitaan nyt näistä talvisista keleistä ,täälläkin sää lauhtuu muutaman päivän kuluttua.

      • Anonyymi

        -10 ja -20 välillä tuntuu pakkanen pysyttelevän, mutta ulkoilemaan, ei täällä odoteta lauhtuvaa, se tietää jäiden heikentymistä ja jäällä ja hangella täällä paljon liikutaan.
        Jäälle siis, se on tasaista kävellä, kelkkauraa.

        Kyllä oli upea, aurinkoinen talvipäivä tänään. Huomenna samanlaista säätä luvattu ☀️Hiihdin tänään 5 kilsaa ja kun kerran on hiihtolomaviikko, on se huomennakin mentävä hiihtämään!

    • Anonyymi

      Hei ! Lämmittelen päiväpeiton alla ja
      luen mielenkiintoista kosmologi Kari Enqvistin kirjaa.
      Ehkä uloskin piipahdan.
      Ehkä en.
      Ei ole niin nuukaa.
      Riippuu "pumpun" riuhtomiesta, arvaako lähteä.
      Kivaa sunnuntaita kaikille ! Jos nyt mitään kivaa on.
      Minulla ainakin on aina yhtä yksitoikkoista.
      Yhtä ja samaa,
      mutta tähän on tyytyminen.
      terv. "virikekana"

      • Anonyymi

        Moi !
        Saamaton olen minäki,
        taas koko aamun tehny " muka " lähtöä ulos,
        aikeeksi on jääny,

        pitkästä aikaa otin keskeneräisen töppösen kutimen esille,
        nyt alkaa toinenki töppönen valmistua,
        sitt mull on taas uudet töppöset höh,
        niitä on pussillinen vaatehuoneessa,
        -- jakelen noille jälkeläisille silloin harvoin jos muistavat tai sattuvat käymään
        kattomassa olenko vielä elossa.

        tämä oma saamattomuus harmittaaaaaaaaa,

        --- mun pitäisi löytää joku kaveri joka tulisi silloin tällöin hakemaan mua ulos
        kun yksin en näköjään enään saa itteäni liikkeelle,

        taitaa olla seki turha haave, mutta kiva haave kuitenki,

        jaksellaan
        ja
        kirjotellaan kuulumisia.

        Hei ! Miksi sinä harmittelet saamattomuuttasi ?
        Ethän sinä edes ole saamaton.
        Töppöstäkin olet saaanut valmiiksi pussillinen.
        Älä turhaan vähättele itseäsi !
        Minä olen päässyt sellaiseen "tasapainoon",
        etten harmittele.
        Teen minkä jaksan ja huvittaa.
        En halua pakottaa itseäni mihinkään
        enkä aseta vaatimuksia itselleni.
        Jos en sitten pystykään tulee vain huono omatunto.
        Siksi en vaadi itseltäni mitään.
        Teen sen mikä huvittaa.
        En ala itseäni "piiskaamaan".
        Olen "vaatimuksia" täyttänyt elämässäni ihan riittävästi.
        Nyt annan itselleni vapauden tehdä tai olla tekemättä
        ilman omantunnontuskia.

        Tänään lueskelen ja menen ulos sitten,
        jos ja kun huvittaa.
        Muuttuuko asia miksikään liikkuu sitten ulkona tai sisällä ?
        Sanovat, että pitää saada raitista ilmaa.
        Samaa ilmaa se on sisälläkin,
        kaupungissa ilma on sisällä ehkä puhtaampaakin
        kuin ulkona autojen katkussa.

        Sisällä voi tulla tepasteltua päivän mittaan
        jopa jokunen kilometri päivässä.
        Ei se siitä kummemmaksi tule,
        vaikka tekisin 300 metrin lenkkini ulkona.
        Enempään en yhtä soittoa pysty
        ja jalkakäytävätkin on vaarallisen liukkaat.
        Kotona pysyn varmemmin pystyssä.

        Kyllä kevään tullessa tulee olluksi enemmän ulkona
        "automaattisesti".
        Pihapuussa livertelee jo joitakin kevätauringon
        ennenaikaisesti herättämiä lintuja.
        Jotkut ovat mustia lintuja.
        Mustarastaita ?
        Itsekin "heräilee" vähitellen kevättä kohti mennessä,
        kun päivän valoisa aika on jo pidentynyt mukavasti.

        Ei ole minullakaan kaveria,
        jonka kanssa ulkoilisin,
        yksin teen lyhyet lenkkini.
        Yhdessä olisi mukavampi
        ja juoda kahvit päälle ja rupatella.
        Voi, kun olisikin somaa !

        Tänään on ollu omituinen päivä,
        tv lupasi aurinkoista päivää,
        eipä ole ollu auringosta tänään tietoakaan,

        surkee utuinen hämärä pimeäkö päivä,
        olisi ollu asiaa kauppaanki,
        pärjään kyllä huomiseen ruuan suhteen,
        olisi ollu vaan perunat hyvä olla kotona valmiina,
        kun ajattelin tai olisin huomenna tehny
        " pottukeittoa "
        pakaste vihanneksetki on valmiina pakkaseessa,
        -- täytyy keksiä muuta syötävää,
        -- puuroa,
        tai onhan minulla poro-juusto keitto valmisruokaa
        voin sen syödä jos muuten en pärjää,

        maha nykyään oikuttelee,
        kaikki ruoka ei enään sovi ,
        eilenki meni tukkoon oli kippeenä, otin " HIILI PILLERIN " kummasti helpotti
        jokin on nykyisin vialla ,
        ruoka aiheuttaa pahaa oloa,
        silti on pakko syödäkki,

        Hei ! Eikös tuo hiilipilleri koveta vatsaa ?
        Minulla on myös usein etovaa oloa,
        ja mikä kummallisinta,
        kun väkisin syön silloin edes vähän
        se etova olo laantuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei ! Eikös tuo hiilipilleri koveta vatsaa ?
        Minulla on myös usein etovaa oloa,
        ja mikä kummallisinta,
        kun väkisin syön silloin edes vähän
        se etova olo laantuu.

        jaaa, minulla ei syömisellä parane,
        oksettava pöhö jatkuu ,
        hiilitapletti auttaa,
        mutta
        mä otan myös 2 ruokalusikallista rypsiöljyä sitten ruokailun yhteydessä
        joten maha toimii ihan normaalin liukkaasti,
        hiilitapletti yksistään kyllä kovettaa,
        mutta mulla ei niin paljon että siitä olisi ollu vielä minkäänlaista haitaa,
        päinvastoin se rauhottaamahan ja turvotuski vähenee huomattavasti.

    • Anonyymi

      Onneksi eivät tartte katella tätä nykypäivän menoa , hyvä niitten olla tuolla mullan alla !

    • Anonyymi

      Hyvää pakkaspäivää.
      Aurinko on silloin tällöin korostanut noiden pitsipukuisten koivujen valkoista kauneutta. Onneksemme tuuli ei ollut aamulla puhureita puhaltelevalla tuulella, olisi vilu tullut iholle - 20 asteen pakkasessa.
      Kävin isossa kaupassa, asiakkaista ei ollut kaupassa haittaa, neljän, viiden arkiaamupäivän kassaluvun tietäen ja jonoissa seisomisen, olihan mahtavaa, yksi kassa eikä jonoa!
      Ne on olleet ostajat viikonloppuna asialla. Oli paljon 30% aletuotteita. Minun ostokseni teki 2,46 euroa, sattui olemaan huulirasvat alennuksessa, ja sellaista menin hakemaan, koska pankissa käydessäni huomasin huulirasvan jääneen kotiin, ja huulet oli ihan kuivat.
      Ei ollut jonoja, eikä eläinten kaupassa kuulunut myyjiä, kun huutelin kassan vieressä aikani, en tarvinnut kissan ruokaa, olisin vain kysynyt millaista hiekkaa heillä on, olisiko lintulaudan linnuille sopivaa, täällä kun kaikki hiekka on syvällä hangen alla ja linnut tarvitsevat syömähiekkaa.
      Ei ole kaupalla tarve pitää myyjää kuuloetäisyydellä kassasta, ei käy kauppa noin, mutta ei ole minun murheeni. En päässyt kysymään, en nähnyt ketään, eikä se rouvakaan joka tuli ostamaan koiranruokaa!
      Että näin meillä.
      Minun vatsani kurni tyhjyyttään, ja vettä keho kaipasi, tuli talvipompassa kuuma kävellä.
      Ota kiinni, heittelen tässä ilon pisaroita, sateen edelle, on nääs lumikuuroja luvassa,

    • Anonyymi

      Minäkin juuri kotiuduin lenkiltä, ihana pakkaspäivä taas tänään. Muutin suunnitelman ja teinkin sauvakävelylenkin, tunti meni, mutta huomenna taas hiihtämään!

      • Anonyymi

        Kova on kuntosi, kun tunnin pystyit sauvakävelemään !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kova on kuntosi, kun tunnin pystyit sauvakävelemään !

        Menee ihan hyvin tunti. Yritän mennä sellaista vauhtia, että vähän hengästyn. Väittävät, että vähän pitääkin hengästyä, kun liikkuu, eli se on hyväksi silloin terveydelle

    • Anonyymi

      Eilen kävin taksilla apteekki-, posti- ja kauppa-asioilla. Sitten istuin pihalla, jutustelin parin naapurin kanssa, pitkästä aikaa. Tänään taas ollut kotosalla.

    • Anonyymi

      Illan kuihetta!
      Kävelemään, juuri niin tein, kävelin reippaalla vauhdilla, keskisyke 2 tuntia melkoisissa lukemissa. Huippulukema 164 ja silloin vähän tuntui haukkomiselta hengenveto.

      Pieni vauhtivähennys ja taas mentiin.
      Nyt tyynnyttelen ja venyttelen, jumppaa 40 minuuttia, toistoilla ja tauolla.
      Hämärästä taitaa tulla pimiää kun pilvet makaa tähtien essä.

      • Anonyymi

        OHOH oletpa hyvä kuntonen,

        et varmaankaan ole vanhus, ( minkä ikänen, äläkä sitten narraa )
        olet joku seitenkympiinen ammatti urheilija ,

        katteks käy ,
        halllluisin myös olla vielä kunossa,
        en ole , harmi,

        Lähempänä 90 kuin 80.
        Kunnossa kaiken ikää.
        En ole voimanostaja, en käy punttisalilla, en myös ole lihasten kasvattaja, vaikka kotona on juoksumatto, kahvakuula, käsipainoja 18 kiloon asti, jumppakumeja ja muuta pientä aktivoivaa, tärkeintä on oman kehon voimalla tehtävät jumpat ja liikkeet jotka vahvistavat lihaksia. Punnerruksia ja jalkatyötä.
        Pimiäksi meni, öitä.

        Kun sinulla on noin hyvä kunto
        elät varmasti pitkästi yli sata vuotiaaksi,

        ilmeisesti olet pitäny aina yleiskuntoa huippu hyvänä,

        suuri epäily on, olet entinen urheiljija tai jopa nykyinen urheilija jotkut vanhukset vieläki osallistuu joma maailman mestaruus kilpailuihin, oman ikäistensä sarjassa,
        voit ollakki jopa maailman mestari jossaki lajissa,
        arvasinko oikein ?

    • Anonyymi

      Mukavia pakkaspäiviä on ollut, kauniita "ikkunasäitä" katsella ulos
      ja pysyä enimmäkseen sisällä. On ihanaa loikoilla sisällä lämpimän peiton alla
      ja lukea ja katsella telkkaria ja vähän syödä mussuttaa välillä ja keittää
      iltapäiväkahvit Dallas-pullan kanssa. Aaahhh - mikä nautinto !

      • Anonyymi

        Sun kanssa ole smassa kunnossa,
        kaunis aurinkoinen päivä oli
        en saanu itteä puettua ulos, harmi ja hooooono omatunto kun laiska oooooon,

        tuossa istuin ja kattelin TV:tä ja välliin kuuntelin radiosta musiikkia ja puhe juttuja,

        saimpa sentään jotain hyödyllistäki aikaseksi,
        vihdoinki toisenki töppösen valmiiksi,

        nyt olis houkutua alottaa taas eriväristen töppösten tekeminen,
        välliin kutominenki kyllä laiskottaa,

        välliin käsillä pitää olla tekemistä
        ja kutominen on mukavaa silloin kun laiskan suoni ei satu vetämään,

        kirjoitellaan taas,

        Hei, meikäläiset (sinä ja minä) ei riuhdo hullun lailla pakkasessa :)))
        Eikö olekin kiva,
        että jokaisella on oikeus tehdä elämänsä sillä lailla
        mukavaksi, kun parhaalta tuntuu.
        Ei elämä tästä enää pitene ratkaisevasti,
        vaikka minkä tekisi
        ja luulenpa, että päinvastoin minun elämäni loppuisi äkkiä
        jos lähtisin yli voimieni pakkaseen liikkeelle.
        Tosiasiat on otettava huomioon
        ja oma mukavuus on tärkeää, se tuo hyvää mieltä.

        Hyvä mieli on erikoisen tärkeää yksinäiselle ihmiselle.
        Sitä "mielentilaa" saavuttaa harvoin,
        mutta kun peiton alla lämpimässä
        kehrää kuin kissa ja lukee mukavaa kirjaa tuntuu hyvältä.

        Olen iloinen sinun puolestasi,
        että sinulla on "töppösharrastus",
        joka on hyödyllistäkin.
        Vaikka kuinka mietin,
        en ole tehnyt tänään mitään hyödyllistä,
        enkä pode siitä yhtään huonoa omaatuntoa.
        Olen vain hoidellut mielenterveyttäni
        tekemällä oloni mukavaksi.
        Onhan sekin tavallaan hyödyllistä, eikö vaan ?

        Kirjotellaan ! Nuku hyvin ! Hyvää yötä !
        Lämpimin ajatuksin
        "virikekana".

        En minäkää saa paljoo hyödyllistä aikaan,
        olen päättäny
        elämä on tässä,
        ku ei jaksa niin ei jaksa,

        en vaan pidä vanan ihmisen elämästä,
        mutta minkäs teet ku mä olen vanha ,
        en pysty muuta kuin yrittää viettää mahdollisimman hyvin päiväni,
        välilliin otan torkut tuossa istuallaniki,

        nuorempana ei koskaan osannu päivällä torkkua
        vielä vähemmän nukkua,
        nyt noin parin vuoden siällä olen väsähtäny niin että päivälläki voi nukahtaa.

        Hyvää yötä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei, meikäläiset (sinä ja minä) ei riuhdo hullun lailla pakkasessa :)))
        Eikö olekin kiva,
        että jokaisella on oikeus tehdä elämänsä sillä lailla
        mukavaksi, kun parhaalta tuntuu.
        Ei elämä tästä enää pitene ratkaisevasti,
        vaikka minkä tekisi
        ja luulenpa, että päinvastoin minun elämäni loppuisi äkkiä
        jos lähtisin yli voimieni pakkaseen liikkeelle.
        Tosiasiat on otettava huomioon
        ja oma mukavuus on tärkeää, se tuo hyvää mieltä.

        Hyvä mieli on erikoisen tärkeää yksinäiselle ihmiselle.
        Sitä "mielentilaa" saavuttaa harvoin,
        mutta kun peiton alla lämpimässä
        kehrää kuin kissa ja lukee mukavaa kirjaa tuntuu hyvältä.

        Olen iloinen sinun puolestasi,
        että sinulla on "töppösharrastus",
        joka on hyödyllistäkin.
        Vaikka kuinka mietin,
        en ole tehnyt tänään mitään hyödyllistä,
        enkä pode siitä yhtään huonoa omaatuntoa.
        Olen vain hoidellut mielenterveyttäni
        tekemällä oloni mukavaksi.
        Onhan sekin tavallaan hyödyllistä, eikö vaan ?

        Kirjotellaan ! Nuku hyvin ! Hyvää yötä !
        Lämpimin ajatuksin
        "virikekana".

        Täällä kolmas laiskiainen... 🦥

        Ikkunan kautta ihailen talvea, joskin toissapäivänä satunnaisesti päädyinkin pihalle hetkeksi istumaan. Ihanasti on nyt satanut lunta, täällä Hgissäkin.

        Yölääkkeet olen ottanut, hampaat pessyt, mehu- ja maitolasit yöpöydille täyttänyt (+ jääpaloja). Sammutan kynttilän ja telkkarin, laitan tämän tabletin lataukseen....

        Hyv' yötä! 🫠

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täällä kolmas laiskiainen... 🦥

        Ikkunan kautta ihailen talvea, joskin toissapäivänä satunnaisesti päädyinkin pihalle hetkeksi istumaan. Ihanasti on nyt satanut lunta, täällä Hgissäkin.

        Yölääkkeet olen ottanut, hampaat pessyt, mehu- ja maitolasit yöpöydille täyttänyt ( jääpaloja). Sammutan kynttilän ja telkkarin, laitan tämän tabletin lataukseen....

        Hyv' yötä! 🫠

        Voi kuule, kun varoittelevat nyt kauhiasti, ettei saisi näitä vehkeitä jättää yöksi latautumaan.
        Ne pitäisi olla sillai silmän alla.
        On kuulemma syttynyt tulipaloja akuista.
        Itse jäti joskus kännykkää, mutta lopetin sitten, kun noista tulipaloista oli juttuja.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Kyllä noin on.

    • Anonyymi

      Eräässä kirjassa tuli vastaan sana "ikkunasää".
      Se tarkoittaa säätä,
      jota on kivampi katsella ikkunan läpi kuin mennä ulos.
      Aurinko on paistellut kauniisti
      ei sen puoleen,
      mutta pakkaseen meno pistää
      ajatuksenakin kropan hytisemään,
      kun kokemuksesta tiedän,
      ettei se edes sovi keuhkoille ja sydämelleni.

    • Anonyymi

      Hiljaista on, radio pauhaa lakosta ja kauppojen varastoista-
      Nousin keittämään aamukahvit heti viiden jälkeen
      ja tein pari voileipää.
      Jääkaapissa ei ollu kinkkuleikettä, mutta otin sitten täyden paketin pakkasesta.
      en usein syö leikkeleitä, mutta nyt ei tehny mieli valkosipulia leivälle.
      Pakkasta on, ei heti 8 tullu mieli lenkille ulos, kävelin sisällä puoli tuntia, nyt otan kaalinpään partsilta ja jauhelihan pakkasesta, ison laatikon uuniin ja taas on mitä "pötsiinsä" haarukoi,

      • Anonyymi

        Pitkään uunissa muhinut ruoka on talvipäivän herkkua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkään uunissa muhinut ruoka on talvipäivän herkkua.

        nam nam tekis minunki mieli nyt kaalilaatikkoa, ----- kaali-paistosta -----

        sinulla ruuan laitto onnistuu,
        mulla ei enään tahdo tulla mieleistä ruokaa vaikka kuinka koita muka itsekki joskus laittaa,

        joskus ihmetelen
        kun suurehko perhe oli vilä koossa, laitoin aina h y v ä ä rukoaa perhekki tykkäsi,

        nyt en osaa edes itselle alittaa mieleistä, koita kaupasta ostaa aina jotain jota saattais vielä syödä, kaupan ruuistaki ainaki puolet menee aina roskiin, siis piojätteeseen,

        jokin on mun ruokahalussa pahasti pielessä, mitään ei oikein saata suurella mielihalulla syödä,
        enne söi liikakki,

        Kyllä se taito on tallella.
        Tulee kalliimmaksikin ostaa kaupasta, ja vaikka kehutaan, että ne on hyviä ja ravitsevia, ravintoarvot ovat paljon köyhempiä kuin kotiruokien.
        Mikäs sen helpompaa kuin laatikoita ja keittoja, aina voi osan pakastaa pieniin annoksiin, niin minä teen. Siskonmakkarakeittoakin on pakkasessa neljä annosta, pienissä pakasterasioissa, ei samaa tarvii syödä koko viikkoa, vaikka laittaa kerralla ison määrän.

        Ruskistan usein kastikkeisiin jauhoja rautapannulla 2-3 desiä ja kuumana laitan alumiinivuokaan ja jääkaappiin tai pakkaseen jäähtyneenä seuraavaa tarvetta varten
        Ei aina kannata seisoa hellan vieressä, kun minulta ainakin katoaa nälkä kun ruoka on valmista. Jätän siihen ja syön myöhemmin, aina on kauppansa tehnyt kun tuntuu nälkä lähestyvän.

        Pyykkipäivä. Aurinkoa saadaan ihailla.

        Minuki pitäsisi jaksaa lähteä ulos,
        kevät aurinko jo hiukan houkuttelee,
        mutta
        tämä vanhuuden saamattomuus,
        pelottaa jo ajatus kun jää vain ajatukseksi,
        pitäs pitäs pitäs, huh,

        Ei se mitään,
        jos et ulos lähtenyt.
        Huomenna on päivä uus
        ja tulossa on lauhempia säitä,
        voi mennä vasta silloin.
        Minäkään en käynyt kuin pihalla
        muutaman askeleen tepastelemassa.
        Turhaa sekin.
        terveisin "virikekana"

    • Anonyymi

      Hei, tein pienen kierroksen ulkona,
      mutta kun kylmä tuuli meni pipon läpi,
      tulin mielelläni nopeasti takaisin sisään lämpimään.
      Tulee pää kipiäksi kylmästä tuulesta.

      Tänään on "ei huvita mikään päivä",
      mikä johtuu ehkä siitä,
      että on taas etova olo jostain syystä.
      Sitä on aika usein, enkä tiedä mistä se johtuu.

      Mitä ruokaan tulee,
      valmiseinekset ovat ihan hyviä.
      Niitä on tutkittu ja todettu, että kyllä niillä elää.
      Syön enimmäkseen niitä.
      Kun minulle ei maistu sen paremmin itse tehty ruoka
      kuin valmiseinekset,
      päästän itseni helpoimmalla ja syön valmiseineksiä,
      joista ravitsemuksellisesti parhaaksi on todettu purkkihernekeitto.
      Se on hyvää ja edullistakin.

      Valmisruuissa on hyvät valikoimat, niitä on valtavasti erilaisia.
      Eri valmistajilla on kaikkia tavallisia kotiruoka-tyyppisiä ja eksoottisempia.
      Olen mieltynyt Kokkikartanon valmisruokiin,
      mutta muitakin syön.
      Ja hernekeittoa,
      lähes joka päivä toisena ruokana,
      lounaaksi tai päivälliseksi.
      Annokseni ovat pieniä,
      kun en enempää kerrallaan saa alas,
      on syötävä kaksi kertaa päivässä
      ja näykittävä jotain välipalojakin lääkärin neuvosta,
      että olo pysyisi "tasaisena."
      Alkoi muuten ykskaks tehdä mieli vispipuuroa.

      t. "virikekana"

    • Anonyymi

      Täällä palstallakin aamuisin on hiljaista.
      Pakkasta edelleenkin mittarini näyttää. Luntakin on kaikkialla, mutta se on niin valkoista, että silmiin käy ilman suojalaseja.
      Huono pintaverenkierto jaloissa, eilen oli jalat koko ajan ihan kylmät ja yöllä ihan palelin kun heräsin kesken unien. Syy oli kai hidas pulssi, mittari näytti 40 sykettä / tunnissa. Sitä se kyllä on yleensäkin yöllä, mutta epäilen muuta syytä. No, sekin on hallinnassa, mutta heittoja tapahtuu. Meni se aamuyö valvoen, tulihan tupa tarkistettua ja askelilla mitattua. Vaivansa kullakin, mutta elämän haluani ei vie vielä kukaan.
      Pilveä ja poutaa päivään.

      • Anonyymi

        Kumma juttu, edellis yön nukuin suhteelisen hyvin,

        viime yö meni melkein kokonaan valvoessa,

        tietääkseni tuo paleleminen siis vilu eli kymäntuntu johtuu kilpirauhasesta,

        mua aina palelee,
        mulla on kilpirauhas lääkitys,
        jostain kuulin kun aina palelee ja on vilunen olo
        se johtuu kilpirauhasen vajaatoiminnasta, ilmeisesti näin on,

        olen syöny Thyroksia siis kilpirauhas lääkitystä kymmeniä vuosia,

        nykyisin on ilmenny myös nielemis vaikeuksia,

        ei onneksi koko aikaa vaan aina joskus kun juon vettä
        tai joskus syödessä,kuitenki joka päivä jossaki vaihessa on hanka niellä,

        eilen kaunis päivä meni plörinäksi, en saanu itteäni ulos ollenkaan,
        tänään taas paistaa auriko houkuttelevasti,
        toivottavasti tänään olisin hitusen pirteempi ja saisin itteni puettua ulkoiluvaateisiin, siellä varmaan palelee, mitähän panis päälle, ettei jäätyis saivakä-köpittely reissulla,
        kävely ilman sauvojen tukea on mahdottomuus,
        jokatapauksessa köpittelyksi menee,
        mutt pääasiahan onki raikkassa ilmassa köpöttely,

        koitetaanhan taas selvitä tästä päivästä
        ja jos uloski jaksetaan lähteä niin hyvä juttu,

        mukavaa päivän jatkoa kaikille,

    • Anonyymi

      Lumi ja aurinko häikäisee. Tarvitsee aurinkolasit ulkona, muuten ei näe mitään.

    • Anonyymi

      Olen elossa, juon maitoa ja kahviin toppaan Salosen porkkanalla maustettua aamiaissämpylää, voin kanssa. Nuo Salosen sämpylät ovat hyviä ja pehmeitä.

      Hiljaista on, muutoin.

      • Anonyymi

        Mulla on jatkuvasti jotain työtä kotona. Nyt käyn läpi lipastojeni laatikoita, laitan järjestykseen. Pitäisi olla voimaa heittää jotain pois ja varmasti jotain heitänkin, mutta ei tuo roju laatikoissa minua muutoin haittaa.

        Heittäköön roskiin sitten se, joka kuolemani jälkeen saa tehtäväkseen siivota tämän. Kun en millään voi arvata kuinka kauan vielä elän ja mitä keksin vielä "tarvita".

        Sama juttu mulla laatikot täynnä kaikenalaista pikku tavaraa, heh ja huh, en jaksa alkaa siivoomaan,
        kyllä ne jälkeläiset saa sitten tyhjentää koko huushollin kun aika minusta jättää,

        aikoinaan kun omat vanhempani poistuivat ikuisuuteen
        isä viimesenä kun lähti,
        mun vanhin veli tuli etelä-suomesta tyhjentämään koko huushollin hän oli ainaki kuukauden jos ei peräti kaksi kuukautta tyhjentämässä kuolinpesää,
        osa meni kierrätykseen osan halusi jopa taloyhtiö yhteiseen askarteluhuoneeseen koko taloyhyiön yhteiseen käyttöön,
        kuten höyläpenkki ja jotin muuta työkalua ,
        kauhee homma on kuolinpesän tyhjentämisessä,
        nykyisin kylläki on kierrätyskeskuksia jotka mielellään tyhjentää ja vie kaiken,

      • Anonyymi

        Millä paikkakunnalla myydään Salosen sämpylöitä,
        ei meillä täällä näy niitä !

        Sepä se, on vaikea heittää mitään pois, kun ei voi olla varma tarvitseeko sitä
        tavaraa vielä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama juttu mulla laatikot täynnä kaikenalaista pikku tavaraa, heh ja huh, en jaksa alkaa siivoomaan,
        kyllä ne jälkeläiset saa sitten tyhjentää koko huushollin kun aika minusta jättää,

        aikoinaan kun omat vanhempani poistuivat ikuisuuteen
        isä viimesenä kun lähti,
        mun vanhin veli tuli etelä-suomesta tyhjentämään koko huushollin hän oli ainaki kuukauden jos ei peräti kaksi kuukautta tyhjentämässä kuolinpesää,
        osa meni kierrätykseen osan halusi jopa taloyhtiö yhteiseen askarteluhuoneeseen koko taloyhyiön yhteiseen käyttöön,
        kuten höyläpenkki ja jotin muuta työkalua ,
        kauhee homma on kuolinpesän tyhjentämisessä,
        nykyisin kylläki on kierrätyskeskuksia jotka mielellään tyhjentää ja vie kaiken,

        Kierrätyskeskuskaan ei ota kaikkea. Vain ehjää tavaraa ja sellaista,
        jonka se myytyä eteenpäin ja se velottaa tavaran noudosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä paikkakunnalla myydään Salosen sämpylöitä,
        ei meillä täällä näy niitä !

        Ainakin Helsingissä K-verkkokaupassa myydään.
        Voithan kysyä paikalliselta kauppiaaltasi voisiko niitä tilata!

        Tosi hyviä sämpylöitä, Pehmeitä ja eri viljoista tehtyjä sekä lisukkeina esim. hiukan porkkanaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin Helsingissä K-verkkokaupassa myydään.
        Voithan kysyä paikalliselta kauppiaaltasi voisiko niitä tilata!

        Tosi hyviä sämpylöitä, Pehmeitä ja eri viljoista tehtyjä sekä lisukkeina esim. hiukan porkkanaa.

        Perheleipomo Salonen, Turku:
        https://leipomosalonen.fi/
        .

    • Anonyymi

      Hei, olenkohan jonkun taudin kourissa ?
      Oireita ei oikeastaan ole minkäänlaisia uusia,
      mutta olen ollut kolmisen päivää
      niin voimaton ja väsynyt,
      etten jaksa paljon ylhäällä olla.
      Torkun tai nukun yli puolet päivästä ja jatkan yöunilla.
      Se ei ole ihan normaalia tai sitten se on normaalia vanhuutta.
      Ei jaksa mitään, ei kertakaikkiaan mitään,
      mutta tulinpahan kurkkaamaan miten muut voivat.
      Voikaapa hyvin !
      terveisin "virikekana".

    • Anonyymi

      NO tuota,
      vaikea sanoa,
      -- ittellä on noi oireet olleet viimeset viisivuotta
      henki pihisee vielä, höh,

      turha kai sanoa
      liike on lääke,

      neuvossa on se vikana
      ku laiskan suoni heti vetää
      vie voiton,
      siihen lysähdän
      ja otan päikkärit.

      tämäki päivä meni hukkaan,
      en pystyny houkuteltua itteäni ulos
      vaikka oli kaunis päivä,

      oliskohan huomenna parempi päivä !

      • Anonyymi

        Hei, minulla on luut sellaisessa kunnossa,
        että liike on vaaraksi.
        Pienikin väärä liike
        niin ei pääse viikkoihin liikkeelle
        ja joutuu syömään kipulääkettä.
        Ei ole oikeastaan muita sallittuja liikkeitä
        kuin suoraan kävely hitaasti ja vähän matkaa.
        Ei todellakaan liike ei ole kaikille lääke,
        vaikka joku hömelö sitä täällä jankuttaa.
        Sille on jäänyt "gramofonin neula jumiin"
        jo vuosia sitten. Dementia taitaa vaivata.....

    • Anonyymi

      Eilen oli kova pakkanen täällä ja kävin seniorijumpassa. Ja kylläpä se virkisti. Kyllä se LIIKE ON LÄÄKE !
      Sitten menin ostamaan uudet pitkät housut ja puuvillapaidan ja olin kovasti tykästynyt uusiin vaatteisiin. Ostan hirveän harvoin uusia vaatteita. Ei vanhuksen tarvitse vaatteilla koreilla. Sitten vasta, kun vanhat kuteet alkaa hajoamaan, ostan uudet tilalle ja vanhat rytkyt kotikäyttöön !

      • Anonyymi

        Ikää tammikuussa 86-v.
        En osta kovin usein uutta vaatetta vain silloin kun tarvis on.
        Mutta , silloin ostan vähän enemmä laadukasta , ei halpa rihkamaa.
        En pidä harmaasta hiusten väristä vaan värjään kampaamo käynnillä hiukset vaaleen ruskeaksi
        Lisäksi käyn kosmetologilla joka toinen kuukausi.
        Vanhuskin voi olla huoliteltu.

        MIELENKIINTOISTA , olet fiksu, jaksat huolehtia kauneudestasi,

        mä en ole jaksanu enään vuosiin,

        olen kyllä haaveillu jo pitkään jos kehtais käydä kosmetologilla kulmat värjäyttämässä,

        tekis mieli ainaki yhden kerran laitattaa myös meikki, siis antaa kosmetolgin puhdistaa iho ja neuvoa samalla oikeat meikkivoiteet vanhukselle ,

        jospa tässä vielä hitusen piristyisi kevään myötä
        ja saisin itteen sen verran vauhti että kehtais kerranki mennä kosmetologille ,
        ottakkohan ne näin vanhoja ihmisiä asiakkaakseenkaan , se on arvoitus.

    • Anonyymi

      En missään nimessä' alkaisi värjäämään tukkaani tai meikkaamaan.
      Olisi varmaan irvokkaan näköistä ... ?

      • Anonyymi

        Ai jaa ,

        aikoinaan nuorena ja kymmeniä vuosia työelämässä olleena
        joka aamu kävin suihkussa, meikkasin naamani esiintymiskuntoon,
        usein värjäytin kulmakarvat kestovärillä,
        hiukset värjäytin punertavan ruskeiksi pojkan ja sitten vaaleita raitoja hiukan sinnetänne,
        , sitten kun jäin työeläkkeelle, vähitellen jätin meikkaamisen vähemmäksi, vain kulmakarvoja tummensin ja pikkusen huulipunaa
        vuositolokulla mietin miten voisin kokonaan jättää meikin pois, aivan kokonaan se ei vieläkää ole jääny,
        mutta tukka on ollu jo luonnon oma värinen, siis vaalea,
        yllätyksesksi luonnon värinen tukkani onki ollu todella kaunis,
        kampaajat kehui ja sanoi usein että hänen asiakkaa haluaa värjäyttää tukkansa just minun tukan väriseksi, heh, hassu juttu,
        mull on vaalea ja siinä luonnon kasvattamia punertavia raitoja , on myös tummempaa tukkaa niskassa, heh,
        kampaaja sanoi ettei mun tukkaa kannta ikinä värjätä kun se on harvinaisen kauniin värinen luonnostaan,
        olenki yllättävän tyytyväinen luojan antamaan värimaailmaan hiuksissani,
        " se on kirjava " kuin kirjavalla kissalla turkki heh, kaikenlisäksi luonnon lahjana,

        kaikesta huolimatta haluisin ainaki kerran käydä ammatti- kosmetologilla
        värjäyttämässä kulmat ja meikkauttamassa naaman, samalla olettaisin saavan neuvoja oikean naamarasvan vanhan ihmisen iholle sopivan,

        voi kyllä olla että aije jää vain haaveeksi,

        ei vanhus jaksa vaikka joskus haluiski näyttää itseleen vielä joskus naamanki siistimpänä.

        Olin illalla saunassa. En hiuksille tehnyt mitään, nyt aamulla kiersin rullille. Siinä minun kaunistautumiseni, en ole koskaan meikannut tavallisena arkena, en työssä, enkä kotona, en myöskään värjännyt hiuksiani ja kynteni lakannut kai kolmiin juhliin ikinä. Jo työ on vaatinut lakkatomat kynnet osan työelämäni aikana.

        Ei ole kauneuteni lisääntynyt, ei edes tummelilla, se oli ainakin yhteen aikaan kaikkien voide, ei minun.

        Jos en omana itsenäni kelpaa menemään jostaki ovesta sisään, olen ulkona. Aina on sentään sisään pyydetty ilman meikkejä.

        Kun ihminen on puhdas ja huoliteltu, tilaisuuteen oikein pukeutunut ja selvä, ilman viina ja kaljan hajua, ei kaipaa edes hajuvesiä miellyttääkseen muita.

        Kunnioitan heitä jotka kaunistautuvat kauppareissullekin, mutta en tunne itselleni siihen tarvetta, kun en ole siihen oppinut.
        Itsevarmuus on tottumusta sekin.

        Tuo on myös minun tavoitteeni,
        että oppisin elämään ja menemään ihmistenilmoille täysin ilman meikkiä,

        olen jonkiverran sitä jo harjotellu,
        mutta vuosien meikkamisten jälkeen on tosi hankalaa luopua totutusta tavasta,

        olen kattellu itteä peilistä täysin iman meikkä,
        oikeestaan olen itsekseni huomannu,
        olen paljon " nätimpi " ihan luonnon " lahjoilla suurilla " heh,
        mull on kulmakarvat v i t i v a l k o s et
        siniset silmät ja naurava suu,
        ihan ittellä ilman meikkiä,

        mutt - ku lähden ihmisten ilmoille aina pitää hitusen meikata,
        se on kuin huumetta josta ei pääse eroon,

        joskus sanon , " siksi meikkaan että muistutan itsenäni " heh heh,

        on se hankala oppia vanhana olemaan täysin ilman meikkiä,
        kaikesta huolimatta siihen silti pyrin,

        en teidä onnistunko koskaan luottamaan siihen että täysin luonnonlahjoilla kyllä pärjään ihmisten ilmoillaki ilman meikkiä,
        siihen pyrin
        kuljen tätä loppuelämääni,
        joka ei voi enään kovin pitkä ollakkaa maanpäällä.

        Vanha ihminen on kauniimpi ja "arvokkaamman" näköinen luonnollisen näköisenä. Hiukset värjäämättöminä ja ilman meikkiä.

        Itse pidän ihanteenani omaa äitiäni ja mummuani. En halua näyttää esim. muutamaltakin vahvasti meikatulta, iäkkäältä julkkikselta. Lopetin hiusteni sävytykset joskus 60-vuotiaana, ne ovat nyt olleet luonnollisen (vaalean) sävyiset ja kaiken aikaa, hitaasti harmaantuvat harmaantumistaan.

        Jonkinlaista pientä "meikkiä" olen esim. kauppa-asioille mennessäni pitänyt, eli: lievästi värillistä huulivoidetta, myös hiukan punasävyä poskiin ja joskus aavistuksen harmaata väriä kulmakarvoihin. Ihoni on muutoin melko hyvä, sillä kevyesti kuorin sitä saunassa, kerran viikossa, ryppyjä on lähinnä suupielissä. Mahd. kasvokarvat nypin pois. Olen aina pukeutunut jokseenkin "nuorekkaasti" (omaa nuoruuttani). En ole koskaan ollut lainkaan "aikuisen tätimäinen".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai jaa ,

        aikoinaan nuorena ja kymmeniä vuosia työelämässä olleena
        joka aamu kävin suihkussa, meikkasin naamani esiintymiskuntoon,
        usein värjäytin kulmakarvat kestovärillä,
        hiukset värjäytin punertavan ruskeiksi pojkan ja sitten vaaleita raitoja hiukan sinnetänne,
        , sitten kun jäin työeläkkeelle, vähitellen jätin meikkaamisen vähemmäksi, vain kulmakarvoja tummensin ja pikkusen huulipunaa
        vuositolokulla mietin miten voisin kokonaan jättää meikin pois, aivan kokonaan se ei vieläkää ole jääny,
        mutta tukka on ollu jo luonnon oma värinen, siis vaalea,
        yllätyksesksi luonnon värinen tukkani onki ollu todella kaunis,
        kampaajat kehui ja sanoi usein että hänen asiakkaa haluaa värjäyttää tukkansa just minun tukan väriseksi, heh, hassu juttu,
        mull on vaalea ja siinä luonnon kasvattamia punertavia raitoja , on myös tummempaa tukkaa niskassa, heh,
        kampaaja sanoi ettei mun tukkaa kannta ikinä värjätä kun se on harvinaisen kauniin värinen luonnostaan,
        olenki yllättävän tyytyväinen luojan antamaan värimaailmaan hiuksissani,
        " se on kirjava " kuin kirjavalla kissalla turkki heh, kaikenlisäksi luonnon lahjana,

        kaikesta huolimatta haluisin ainaki kerran käydä ammatti- kosmetologilla
        värjäyttämässä kulmat ja meikkauttamassa naaman, samalla olettaisin saavan neuvoja oikean naamarasvan vanhan ihmisen iholle sopivan,

        voi kyllä olla että aije jää vain haaveeksi,

        ei vanhus jaksa vaikka joskus haluiski näyttää itseleen vielä joskus naamanki siistimpänä.

        Minulla on aina ollut paksu tukka, mutta nyt viime vuoden aikana se on ohentunut huolestuttavasti. Kampaan jää aina tukku hiuksia. Olen leikannut hiukset lyhyiksi ja antanut olla ilman permanenttia ja värjäyksiä.
        Ikää on liikaa, vanhuus on tosiasia. Olisin kuitenkin toivonut, että saisin pitää hiukseni elämäni loppuun asti.

      • Anonyymi

        Se riippuu miten tyylikkäästi sen tekee. Sitä en oikein ymmärrä,
        että iäkkäät värjäyttävät tukkansa ja ripsensä mustaksi. Se on pelottavan näköistä,
        kun naama on kalpean valkoisenharmaa.
        Meikkivoiteet menevät ihon uurteisiin ja näyttää suttuiselta,
        samoin huulipunat leviää suun ympäristön uurteisiin.
        Ei kiitos meikkiä minulle, vaikka nuorena meikkasin,
        vaikka silloin ei olisi tarvinnut. Kaikki nuoret ovat kauniita ilman meikkejäkin.
        Kukin tyylillään ja makunsa mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on myös minun tavoitteeni,
        että oppisin elämään ja menemään ihmistenilmoille täysin ilman meikkiä,

        olen jonkiverran sitä jo harjotellu,
        mutta vuosien meikkamisten jälkeen on tosi hankalaa luopua totutusta tavasta,

        olen kattellu itteä peilistä täysin iman meikkä,
        oikeestaan olen itsekseni huomannu,
        olen paljon " nätimpi " ihan luonnon " lahjoilla suurilla " heh,
        mull on kulmakarvat v i t i v a l k o s et
        siniset silmät ja naurava suu,
        ihan ittellä ilman meikkiä,

        mutt - ku lähden ihmisten ilmoille aina pitää hitusen meikata,
        se on kuin huumetta josta ei pääse eroon,

        joskus sanon , " siksi meikkaan että muistutan itsenäni " heh heh,

        on se hankala oppia vanhana olemaan täysin ilman meikkiä,
        kaikesta huolimatta siihen silti pyrin,

        en teidä onnistunko koskaan luottamaan siihen että täysin luonnonlahjoilla kyllä pärjään ihmisten ilmoillaki ilman meikkiä,
        siihen pyrin
        kuljen tätä loppuelämääni,
        joka ei voi enään kovin pitkä ollakkaa maanpäällä.

        "Kerran se vaan kirpasee". Jätin laakista kaikki pois,
        tukanvärjäämiset, meikit ja kynsilakat. Mikä vapautus !
        Pidän tukassani siistin lyhyen leikkauksen ja laitan apteekin edullista
        kosteusvoidetta naamaan.
        A vot ! Hyvin kulkee ! Ihmiset ei kiinnitä juuri mitään huomiota toisiin
        ihmisiin, itse vaan luulee, että joku ällistelee, kun ei ole enää meikkiä ym.

    • Anonyymi

      Meikkasiko Eeva ?

      • Anonyymi

        Eeva oli ihan alasti ja Aatami,
        ku tapahtu semmonen vahinko,
        Eeva erehtyi syöttämään Aatamille omenaa,
        hupssss heijaa ohoh ,
        ne huomasivatkin yllättäin olevansa ihan alasti !
        eivät vielä silloin keksineet meikata eikä pukeutua fiksusti,
        kunnes Luoja tuli avuksi,
        antoi niille ensihättään viikunan lehden suojaamaan pahimpin kylmettyviä ruumiinosia, myöhemmin he keksivät pukeutua kokonaan suojaaviin turkiksista tehtyihin asusteisiin,
        siitä se elämä sitten alkoi,
        me olemme heidän jälkeläisiä.

        Ei tarvitse meikata, ei Eevakaan meikannut. Meikkaaminen on keinotekoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse meikata, ei Eevakaan meikannut. Meikkaaminen on keinotekoista.

        On joo ja se sotkee naaman,

        mun on vaikea tottua hopeanharmaisiin kulmakarvoihin,
        koska olen niitä värjänny kymmeniä vuosia,
        kumakarvat on mun ongelmani :

    • Anonyymi

      Nyt uusi ajatus,
      tahtoisin muuttaa pukeutumistani täysin uusiksi,
      haave,
      haluaisin kauniin laadukkaan pitkän villa hameen
      ihan nilkkoihin asti,
      haaveena on ollu että jaksaisin sen kutoa itse,
      mutta
      jos kaupasta semmosen löytäisin niin ostaisin
      väri voisi olla jotain tumaa kaunista sinertävää tai jotain kaunista tumahkoa harmaata, tai jotain muuta väsiä
      kuhan olisi silmälle kauniin värinen,
      mulla on ennenstään kauniita laadukaita nilkkaan asti pitkiä ulsterita menneiltä ajoilta
      joita en ole vuosiin pitänyn nyt voisin ottaa semmosen käyttöön
      pitkän hameen kanssa,
      en tiedä mahtuuko mahan kohdalta napit kiinni, heh,
      noooh siirrän nappeja tarvittaessa,
      seki mietityttää kehtaakohan pistää päällensä kun lähtee asioille kaupungille, hymmm,
      mutta
      ne on kauniita ja laadukksita jokatapauksessa,

      harmi , yhdessä ulsterissa on hartioissa kuin aurinko olisin hieman sitä turmell,
      kumma juttu vaikkka se on ollu täysin auringolta suojassa vaatehuoneessa,

      voiko vaatehuoneen led-valo - sähkövalo pilata tai paistaa joihinki vaateisiin raitoja harteisiin,
      olisi kai pitäny suojata pukupussilla
      toiset ultsterit ovat säilyneet täysin virheettöminä,
      tekis mieli pukea vielä ittensä menneitten aikojen malliin " nätiksi " heh,

      kuvittelen
      nilkka pituus hameissa olisi minulle nyt vanhuksena tyylikäs asu,

      on ehkä ei,
      kokeilen joskus kun jaksan kotipeilin edessä,
      voi olla että jäävät historiaan,
      meneisyyden asusteena.

      tämmönen monologi itselle yksinäisyyden aamussa tänään,
      koittakaa kestää kir.virh.

      mukavaa viikon alkua kaikille palstalaisille !

      • Anonyymi

        Mietin minkkiturkkini käyttöä, missä sitä voisi käyttää, kun makkaratakki, eli ruma toppatakki on nykymuotia.
        Ulsterit tulee taas, usko pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietin minkkiturkkini käyttöä, missä sitä voisi käyttää, kun makkaratakki, eli ruma toppatakki on nykymuotia.
        Ulsterit tulee taas, usko pois.

        Olen käyttänyt ulstereita koko ajan. Yksi pitkä toppatakki minulla on
        räntäkelejä varten.

    • Anonyymi

      Kuumeesa viidettä päivää.

    • Anonyymi

      Kaikki ovat maan mullissa

      • Anonyymi

        Ei ihan kaikki,
        minä olen vielä täällä,
        vaikka tänään oli kyllä huono päivä,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihan kaikki,
        minä olen vielä täällä,
        vaikka tänään oli kyllä huono päivä,

        Täällä minäkin, jos tämä päivä toisi hiukan parempaa.
        Lama ei saa jäädä keholle, eikä tuo lama ole hyvä missään.

        Kesällä se taas koittaa kedolla makuu. Hiekkarannalle ei oikein ole ryppyjen esittelyyn näin laihalla halua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä minäkin, jos tämä päivä toisi hiukan parempaa.
        Lama ei saa jäädä keholle, eikä tuo lama ole hyvä missään.

        Kesällä se taas koittaa kedolla makuu. Hiekkarannalle ei oikein ole ryppyjen esittelyyn näin laihalla halua.

        Mun unelma olisi ihana aurinkoinen päivä hiekkarannalla,
        edellyttää myös ihanaa uimarantaa,

        olisi niin ihana välliin pulahtaa uimaan ja taas makoilla auringossa,
        semmosta se oli silloin nuorena ja terveenä,

        nyt vanhuksena hiukan hirvittää ajatus mennä julkiselle hiekkarannalle köllöttelemään,

        vaikka ulkomailla se oli vanhuksillekki ihan normaalia, meidän mielestä vanhuksetki oli kauniita ryppyineen, puolisoniki heitä ihaili,

        jos tänä kesänä vielä olen senverran terveenä
        että jaksan lähteä aurikoon rannalle
        vaikka vain tunniksi köllötteleen,
        olisin iki onnellinen onnistumisestani, että vielä jaksaa,

        kunto heikkenee pelottaa ettei enään jaksa,
        jää nähtäväksi,

        ulkona aivan kauheen ruma ilma ,
        LÖSKÄ lentää ja liukasta,
        asioillekki pitäisi lähteä,
        hiukan hirvittää ,

        kirjotelaan taas kuulumisia,
        mukavaa päivän jatkoa kaikille.

        Kirjoittelin "ylemmäs" monta juttua.
        Kuulumisiin !

    • Anonyymi

      Kuumeessa edelleen. Flunssat voi olla pahoja ja kestää kaksikin viikkoa.
      Toipuminen vie neljä viikkoa tällä iällä.
      terveisin "virikekana"

      • Anonyymi

        AI sentään, olenki ihmetelly kun ei näy eikä kuulu ,

        luoja sinua auttakoon , parane pian ,

        palstan kirjoittajat odottaa juttujasi,

        terv.
        yx-palstalainen

      • Anonyymi

        Tällaiset säät ovat just niitä flunssan aikoja.
        Minä olen onnekseni pysynyt erossa noista kuumetaudeista.

        Parantumiseen voimia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AI sentään, olenki ihmetelly kun ei näy eikä kuulu ,

        luoja sinua auttakoon , parane pian ,

        palstan kirjoittajat odottaa juttujasi,

        terv.
        yx-palstalainen

        Eiköhän tästä vapuksi toivu .... koville ottaa.
        t. "virikekana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällaiset säät ovat just niitä flunssan aikoja.
        Minä olen onnekseni pysynyt erossa noista kuumetaudeista.

        Parantumiseen voimia.

        Kiitos !

    • Anonyymi

      Humenta,
      kaikki hyvin toistaiseksi,

      kunto vaan ei ole kovinkaan hyvä eikä vahva
      mutta näillä voimilla mennään kohti loppua, siis elämänloppu,
      just aamulla mietin, kauankohan saan vielä tallustella maanpäällä,
      oletan ehkä hyvällä lykyllä saan vielä muutaman vuoden köpötellä vointini mukaan,
      tänään ainaki tuntuu että elämä virtaa vielä kehossani,

      innolla odotan kauniita kevät päiviä, rakastan kevättä
      se on mun elämäni ihanin vuodenaika ollu kautta aikin,

      olisin niin onnellinen jos syksyllä kun synkät ilmat ja vesisateet tulee suomeen saisi matkustaa etelän-aurinkoon muutamaksi kuukaudeksi,
      ja tulisin taas kotimaahan kattomaan kevään kauneutta ja kesän lämpöä,

      voi jospa luoja tekis kohdallani ihmeen, ja voisin matkustaa ensi syksynä etelän aurinkoon poleksivuodeksi,

      se on unelma ja haave,

      nyt on nyt, ja torstai,
      jotain pitää tänäänki keksiä,
      ehkä pesen pyykkiä ja ehkä käyn hitusen ostos-reissulla,
      jää nähtäväksi,'

      mukaavaa päivät jatkoa teille,
      kirjoitelaan kuulumisia, kuinka "hurisee " vai huriseeko ollenkaan,
      Heippa !

      • Anonyymi

        Heippa.
        Oi, sinä haaveilet etelän lämmöstä minä pääsystä syksyiseen metsään.
        Kesällä on hyttysiä, eivät ne minua haittaa niin ettenkö rakkaaseen metsään katujen ja moottoriteiden pauhuja pakenisi.
        Syksyn marjat ja sienet, lapin hillasuot ja kalaisat järvet.

        Kotimaa, kun tätäkään ole vielä kolunnut, moni hiidenkiulukin on tutkimatta.
        Mukavaa päivää myös sinulle ja muille.
        Ei mikään saa minua lannistumaan, elämässä kiinni kynsin hampain.

        Lappi on syksyllä ihana

        raikas ilma kauniit maisemat, tuntureitten lumo

        rumankurun sailaisuus,

        tuuli kuiskii
        viestin vie
        seita muori odottaa
        menneiseyyden ystävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lappi on syksyllä ihana

        raikas ilma kauniit maisemat, tuntureitten lumo

        rumankurun sailaisuus,

        tuuli kuiskii
        viestin vie
        seita muori odottaa
        menneiseyyden ystävää.

        Jokainen kevät, kesä, syksy, tai talvi jolloin olen tunturin rinteillä ja juurilla kulkenut ja havainnut, että mikään mitä pidin varmana, ei sitä välttämättä ollut, mutta paljon uutta, tuntematonta luonnon ihmettä ja taikaa on silmieni eteen avautunut
        Jokainen reissu on opettanut minuudestani uusia puolia, olen oppinut näkemään enemmän ja olettamaan vähemmän.
        Suo näytti upottavalta, pelkäsin astua ensimmäistä askelta,
        Siirsin jalkojani ja kävelin, upposin ja nousin. Tiesin silloin, että mikään ei sittenkään ole mahdotonta, kun luottaa itseensä.
        Yleensä samoilen yksin. Ei aina ehkä olisi turvallisin tapa nauttia luonnon hiljaisuudesta, joka puhuu, kun sen oppii kuulemaan.

    • Anonyymi

      Elossa olen, edelleen. Heräsin, eikä uni tullut, niin kuumensin kahvia ja tulin tänne vilkaisemaan uutisia, elääkö paavi vielä ja mitä nettiin ihmisille muutoin kuuluu.

      Paavi taitaa vielä olla elossa. Vilkaisinkin Vatican News'iä ja siellä kerrotaan Popesta seuraavaa (google-suomennos):

      https://www.vaticannews.va/en/pope/news/2025-02/pope-clinical-condition-health-holy-see-press-office-thursday.html :

      >>Popen kliinisen tilan jatkuva paraneminen vahvistettiin.
      Pyhän istuimen lehdistötoimiston torstai-iltainen tiedonanto vahvistaa, että paavi Franciscuksen kliininen tila paranee edelleen. Kliinistä vakautta tarvitaan lisää päiviä ennen kuin ennustetta voidaan nostaa.<< ...

      Taivaan Isälle kiitos! Jumala Popea siunatkoon! ✨

      Itse olen tykännyt tuosta pope Franciscuksesta, sympaattinen vanha vaari.

      • Anonyymi

        Valvottu on.
        En paljon uutisia lueskellut, silmiin sattuu , pitäisi hankkia uudet lasit, mutta ei löytynyt sopivilla sangoilla. uudet mallit tulevat milloin tulevat liikkeisiin ja samojahan ne kaikki myyvät, siis malleja kaikissa samoja.
        Pokat on saatava.
        Ois ollu hyviä ikkunanpesu ilmoja, mutta liikaa satoi ja tuulikin ajoittain. Flunssaa liikkeellä, joten veto ei ole hyväksi.
        Paavin uudenvuoden puhetta olen vuosia katsonut Tv välittämänä. Juhlavaa, mutta miksi uuden paavin pitää aina olla vanha, eikö nuorenpien uskoon ja taitoon luoteta,

        Hyvää Kalevalanpäivää!

        Paavi on yleensä vanha, koska hänet vanhana valitaan ja virka on ikuinen,
        kuolemaan asti.

    • Anonyymi

      Ei onneksi ole.

    • Anonyymi

      HUH, kauhee päivä,
      päivä on puolessavälissä ja ulkona on hämärää,
      melkein näyttää pimeeltä,
      vettä sataa, kovin on ankee ilma ja asioille pitää lähteä,
      onnekisi autolla,

      -- muinoin pieni lapsen-lapseni sanoi kun olimme autolla liikkeellä
      vettä satoi kaatamalla,
      piti ajaa tien sivuun odottaan pahimman kuuron hellittämistä,
      lapseni sanoi
      " onneksi meillä on k a t t o o päänpäällä, "
      kun istuimme autossa,
      kysyin eikö aina ole kattoa päänpäällä kun sataa,
      niin lapsi sanoi, " ei ole kun Äiti vie mua tarhaan pyörällä ja vettä sataa "
      äitinsä oli silloin vielä lääkiksessä opiskelemassa,
      ja kun oli vain opiskelia ei vielä ollu autoa käytössä, huh,

      siitä ajatsta on jo kymmneniä vuosi, lapselalpseniki on yli nelikymppinen, ja äiti alle seitenkymppinen tohtori,
      kauheeta kun aika kuluu
      vuodet vierii silmissä vilisten
      itte kohta ysikymppinen,
      hohoijaaaa ja vielä elossa,

      -- olen kyllä jo tähän elon-tiehen kovin kyllätyny ja väsyny,
      mutt ku luoja ei muista hakea pois,
      pakko täällä on loppuelämää taivaltaa, niin kauan kuin jalka toisen eteen vielä liikkuu,

      nyt on kauppareissu edessä, ja vettä sataa kaatamalla ulkona,
      ei nätti päivä,
      lumet sulaa, ja kesä siitä kehrääntyy pikkuhiljaa,

      palstan kaverit tuossa edellä ovat nukkuneet huonosti,
      niin minäki,
      heräsi siinä 3-4 kieppeillä ,
      keksin ottaa kipulääkkeen siis panadolia
      sai sitten vielä unenpäästä kiinni,
      nukkuin melkein kymmeneen asti,
      eikä olisi vieläkään tehny mieli nousta sängystä,

      nyt on perjantai, helmikuun viimenen päivä,
      alkaa maaliskuu,
      puolisoni kuoli aikoinaan maaliskuun 11 pv.
      siitä on jo yli kymmenen vuotta,
      enään en ole jaksanu käydä haudalla,
      kun en jaksa kävellä,
      eikä autolla saa ajaa hutuumalla,
      tyttäreni on käyny nykyisin puolestani,

      seurakunnalta ostan joka vuosi haudan hoito palvelut,

      tuli taas kirjotettua mitä mieleen juolahtaa,
      yksin kun on niin kuvittelee tämän koneen puhekaverikseen, heh heh,

      mukavaa kevät päivää palstalaisille,
      kirjoitellaan taas kuulumisia,

      • Anonyymi

        En ole haudalla käynyt koko talvena, sinne on matkaa. Sytytän kuistille kynttilöitä usein kaikkia rakkaita muistellen. Kai se ei aina ole tarve siellä haudalla olla kun muistaa ja muistelee, niin olen asian ajatellut.

        Kevättä tämä on, mutta ennättäähän se vielä kylmetäkin. Olis hyvä jos öisin menis pakkaselle, se kuivattaa noita päivällä sulaneita vesiä ja auttaa estämään tulvat kaduilla, kun moni katuviemärin kansi on jään alla.

        Olis aina kylvää siemeniä ikkunalle.

        Itselläni on vanhemmat haudattu lähikaupunkiin. Isovanhemmat taas Hgin Malmille. Käyn haudoilla aina joko Pyhäinpäivänä tai Joulun aatonaattona. Viimeksi oli eräs tuttavaperhe käynyt ennen Joulua myös vanhempiemme haudalla ja lähettivät kauniisti laitetusta haudasta kuvan, joten en sitten Jouluna lähtenyt sinne turhaan kumartelemaan.

        Ed. jouluna kumarrellessani horjahdin, otin kivestä tukea ja se hiukan siirtyi paikaltaan! Hyvä, ettei kaatunut! Tällainen minäkin jo olen.

        Jos en pääse haudoille, sytytän kotona kynttilät valokuviensa eteen. Koirieni haudalla en ole käynyt moneen vuoteen. Tänä kesänä on aikomus käydä ja siistiä hautaa.

        Muistoissa he ovat aina lähellä.
        Eräänä yönä, vuosikymmeniä sitten, heräsin painajaiseen jossa olin työntänyt rattaissa omaa lastani. Muistin uneni, pihan jossa unessa olin, mutta en muistanut miltä lapseni näytti. Lapseni lähestyy 70 ikävuottaan.
        Aamukahvia keittäessä tuli tuo uni mieleen, vaikka nyt en ollut unia nähnyt. Niin ne muistot viipyvät.

        Nyt on mittari taas +- nollan rajoissa. Hyvä ulkoilusää, vähäinen tuulikin haittana.
        Suunnittelin kesämenoja, jos yhden reissun tekisin tuonne Viron maalle. Siellä on tuttavia ja joka kesä pyytävät luokseen. Ovat Viron kansalaisia, osalla kaksoiskansalaisuus Suomi/Viro.
        Jospa laulujuhlille kesällä, tai taitaa jäädä lähtemättä, laiskuuttakin.

      • Anonyymi

        Täällä me ollaan, sinun puhekaverisi !
        Kiva lukea juttujanne !
        Täällä on paljon kirjoituksia,
        vastailen tuonne "ylemmäksi",
        liian ylös, sinne jäävät !
        Vaikka uudet kommentit on aika helppo löytää seasta,
        kun niissä on vihreä pläntti, missä lukee "uusi".
        Koetetaan jaksaa tämä lopputalvi.
        En toivo enää lisää lunta enkä pakkasia.
        terveisin "virikekana"

    • Anonyymi

      Hyvää aurinkoista maaliskuuta toivottaa kaikille "titityy".

    • Anonyymi

      Mieli maassa mataa
      suksi ei luista
      vettä sataa

      • Anonyymi

        Lyhyestä virsi kaunis.

    • Anonyymi

      On apeaa.
      Kirjaa lukiessa ajatukset eivät vajoa ihan syövereihin.
      Luen kosmologi Kari Enqvistin kirjaa "Valo ja varjo".
      Lyhyitä mukavia kertomuksia.
      Hän kirjoittaa hyvin,
      tutkailee ihmisen elämää laidasta laitaan.
      Virne suupielessään.
      Lukeminen kannattaa aina.
      terv. "virikekana"
      (pitkästä kuumeesta toipuva)

      • Anonyymi

        Hienoa, että olet toipumassa. 🐶
        Mikä sinulle pitkän kuumeen aiheutti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa, että olet toipumassa. 🐶
        Mikä sinulle pitkän kuumeen aiheutti?

        Se on mysteerio.
        Oli kahdeksan päivää kuumetta 38-39,5.
        Ei muita oireita.
        Yksin oli aika kurjaa sairastaa.
        Korkea kuume vie vanhan puolitajuttomaksi.
        Ja nuorenkin.
        Hieman olen varpaillani tuleeko jotain vielä,
        koska jokuhan kuumeen aiheuttaa.
        terv. "virikekana" :)))

    • Anonyymi

      Hei, aurinkoinen ilma on tänään etelässä, mutta tuuli on kylmä.
      Pihapenkin mullasta alkaa nousta puutarhakasveja kasvamaan.
      Jos pakkasia vielä tulee, se on kai paha juttu, nousevatko ne enää uudestaan
      jos ne paleltuvat ?

      Olen päättänyt "uhrata" puoli tuntia joka päivä "järjestelysiivoukseen".
      Tänään siivosin puoli tuntia komeroita, siis järjestelin.
      Valikoin vaatteita sun muuta pois,
      jota en tule käyttämään enää koskaan.
      Pyysin naapurin neitokaista viemään ne kierrätykseen
      tai kirpparille, jos ne kelpaavat.

      Tavoitteena on saada vähän tilaa lisää kevään kuluessa,
      että paremmin löytäisi mitä hakee
      ja olisi helpompi pitää järjestystä.

      Puoli tuntia päivässä yritän "setvimishommaa" tehdä.
      Seuraavaksi turhat paperit pois
      - samaa etananvauhtia,
      mutta silläkin vauhdillakin saa yllättävän paljon aikaa,
      kun tekee joka päivä.

      Saapas nähdä kuinka kauan pysyn päätöksessäni . . .
      Jos lipeää yhtenä päivänä
      lipeää helposti useamminkin
      ja sitten luovuttaa kokonaan.

      Päätökseni ovat joskus vesittyneet . . .
      Tahdonvoimaa tarvitaan pieneenkin hommaan nykyään,
      kun ei viitsisi mitään eikä aina jaksakaan.

      terveisin "virikekana"

      • Anonyymi

        Tarmokkuutesi on masentavaa :))) Kun ei itse jaksa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarmokkuutesi on masentavaa :))) Kun ei itse jaksa.

        Juu, minulle tuli huono omatunto, koska olen laiska.

      • Anonyymi

        Hienoa! Vähän / jonkun verran kerrallaan, niin ei vie voimia ja samalla piristyy kun huomaa "tehneensä edes jotain".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, minulle tuli huono omatunto, koska olen laiska.

        Tää on jokin japanilainen kikka, jota mainostettu: ota jokin, yksi kohteeksi, esim. nurkka tai kaapin hylly ja siivoa se kunnolla.

        Tässä hengessä toimitan omiakin töitäni, päivittäin vähän kerrallaan ja sitten lepo!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa! Vähän / jonkun verran kerrallaan, niin ei vie voimia ja samalla piristyy kun huomaa "tehneensä edes jotain".

        Näin se on. Tulee mukavan hyvä mieli, kun edes vähän saa jotain aikaan.
        Ei liikaa kannata itseltään vaatiakaan.

    • Anonyymi

      Päivälenkillä kävin ja näin kaksi koiran ulkoiluttajaa.

      Auringon kultainen kilo hangella
      lehdettömät puut
      jalankulkijoiden tallaama polku
      ja koirien jätöksiä siinä tallattavina.
      Kukahan tuotakin koiraa talutti
      ei huomannut
      että hätäjätös tuli polulle
      eikä korjannut pois.
      Samantekevää
      osaan ottaa pidemmän askeleen
      ja katsoa ohi
      kun rouva kävelyttää hienoa koiraansa.
      Remmin päästä koiraa ohjataan
      emäntää ei saa oppimaan
      ei osaa opettaa koiraansa
      siisteys ei ole hänen valttinsa
      ja koiran kakka
      jos sattuu siihen tulemaan
      saa jäädä jopa rappukivelle.

      Olihan siellä mieskin
      kahden ison koiran kanssa
      toinen kantoi kuivaa keppiä
      toinen haukahti minulle
      sillä oli asiaa sinulle
      mies sanoi
      ja ohjasi koirat kävelemään polun sivuun.
      Tallasin paskaan sanoi hän
      tuon rouvan koira taas.....
      Että mieskin osaa!

      Nyt keitän lenkkikahvit, ilman lenkkimakkaraa.

      • Anonyymi

        Joskus katson säälien koiraparkoja,
        kun omistajat nykäisevät niitä
        tavan takaa remmistä.
        Miltä tuntuisi itse olla kävelyllä remmi kaulassa,
        kun sitä riuhdottaisiin koko ajan ?
        Johan siinä menisi niska sijoiltaan !
        Kyllä kai koiran saa vähemmälläkin repimisellä oppimaan ?

      • Anonyymi

        Koiran omistajan kuuluu korjata koiransa jätökset pois.

    • Anonyymi

      Elossa kai, kun selkää särkee.
      Kuollut sen kai harvemmin tuntee, vai tietääkö olevansa kuollut?
      Mistä sen itse huomaa jos kuolee?

      En ole valmistautumassa kuolemaan, elää tässä pitää, kun on moni tehtävä vielä kesken.

      Ei tänne voi omia asioitansa jakaa, on parempi olla kuin ei kieltäkään ymmärtäisi.
      Puhumattomuutta voi potea puhumalla yksin, silloin ei tule jaettua puheitansa.

      Haikuni kertokoon tekemiseni.
      Lenkkipolulla
      aamupalaa syömättä,
      haukkasin hapen.

      Ai niin, sataa lunta!

      • Anonyymi

        Hei, nyt on maailman kirjat seksi, heräsin KUURONA APWUAAA
        mitä minun korvissa on yön aikana tapahtanu,
        en kuule normaalisti,
        on kuin mun korvat olisi tukossa, olen töpsöllä koittanu kaivaa vaikkua, hiukan tuli, mutt korvat ei auennu normaalisti kuulemaan,
        kuinka yhtäkkiä yhtenä yönä voi korvat mennä tukkoon,
        olen ihan schokissa,
        onko kenelläkää tietoa, tapahtuuko tämmästä kellekkää muille,
        mikä on menny mun korviin, , en kuule normaalista,
        tuhat kiitos neuvoista,
        jos joku osaa kertoa
        paraneeko korvat ennalleen vai tuleeko minusta loppuijäksi kuuro !!???????

        Tuo voi liittyä johonkin "paineeseen", en osaa arvata missä (verenpaine?).

        Terveyspalvelujen neuvonta. Katso myös OmaOlo-palvelu:
        https://www.hel.fi/fi/paatoksenteko-ja-hallinto/terveyspalvelujen-neuvonta

        Tai soita omalle terveysasemallesi tai lähisairaalasi päivystykseen.

        Jos et mitään kuule tai saa selvitettyä asiaa, mene päivystykseen.

        Haukottelu voi "avata" korvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei, nyt on maailman kirjat seksi, heräsin KUURONA APWUAAA
        mitä minun korvissa on yön aikana tapahtanu,
        en kuule normaalisti,
        on kuin mun korvat olisi tukossa, olen töpsöllä koittanu kaivaa vaikkua, hiukan tuli, mutt korvat ei auennu normaalisti kuulemaan,
        kuinka yhtäkkiä yhtenä yönä voi korvat mennä tukkoon,
        olen ihan schokissa,
        onko kenelläkää tietoa, tapahtuuko tämmästä kellekkää muille,
        mikä on menny mun korviin, , en kuule normaalista,
        tuhat kiitos neuvoista,
        jos joku osaa kertoa
        paraneeko korvat ennalleen vai tuleeko minusta loppuijäksi kuuro !!???????

        Miten menee nyt ?
        kysyy ""virikekana"
        Onko korvat auenneet ?
        Onko kuulo palautunut ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten menee nyt ?
        kysyy ""virikekana"
        Onko korvat auenneet ?
        Onko kuulo palautunut ?

        Joku onkin tehnyt aloituksen äkillisen kuulonmenetyksen syistä ja asia onkin ehkä vakava!

        Kannattaa heti ottaa yhteys terv.keskukseen tai sairaalan poliklinikalle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten menee nyt ?
        kysyy ""virikekana"
        Onko korvat auenneet ?
        Onko kuulo palautunut ?

        Ei ole vielä auennu, ostin apteekista jotain suihketta jota pitää korvaan suihkuttaa,
        kai se vie aikansa ennekuin aukeaa,

        pitää kai mennä lääkäriin jos ei ala omilla konsteilla aueta,

        mulla voi olla " syöpä " tai syövän aihe korvassa,
        mua on siitä hieman varotettu,
        sanottiin jokunen aika sitten että korvaan voi tulla oireita, höh,

        jos mulle on puhjennu syöpä,
        en ala ootteleen kuolemaa,
        vaan keskustelen lääkärin kanssa äkki-lähdöstä sitten kun itse olen valmis siihen,
        toivottavasti on jotain muuta tukkoisuutta, sen sitten näkee,
        kaikki me täältä joskus lähdetään, ikä on jo sen verran että lähtö olisi ihan normaalia tässä ijässä,

        kävin kauppareisullani tuhlasin rahaa hurjasti useamman satasen
        ostelin kaikenlaista kuten apteekista lääkeitä ja ihorasvaa, ruokaa, ym. pitkäripasestaki pikkusen = ( " syd.lääkettä )" tuli hettua, höh,

        näillä mennään nyt jokin aikaa,
        toivottavasti korvat aukeaa ettei tavi lähteä lääkäriin.
        Kirjoitelaan taas kuulumisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo voi liittyä johonkin "paineeseen", en osaa arvata missä (verenpaine?).

        Terveyspalvelujen neuvonta. Katso myös OmaOlo-palvelu:
        https://www.hel.fi/fi/paatoksenteko-ja-hallinto/terveyspalvelujen-neuvonta

        Tai soita omalle terveysasemallesi tai lähisairaalasi päivystykseen.

        Minulla oliki aamuyöstä kummallinen paine pänaluella ja kaulasta asti,
        ikinä enennen en ole kuulu suhinaa luulin että ikunasta suhiseen kävin pistämässä kiinni suhina kuului edeleen , huomasin että oma korva suhiseen,
        otin nitroja kourallisen, suhina joksiki aikaa loppu ja paine päässä hellitti,
        mutta aamulla se alko taas tuntua ,
        oli pakko nousta sägystä otin thyroks aamulääkkeen ,
        laitoin aamupalan ,

        korvat EI auennu,

        toinen korva on enemmän tukossa kuin toinen, molemmat kuitenki on tukossa,

        Minulla on ollut toinen korva tukossa jo kaksi vuotta,
        Siinä on kokeiltu putkitusta ja sitä on tutkittu, kulo meni heikoksi, alkoi korvien huminalla, kuin olisi tuuli käynyt auton ikkunasta ajaessa.
        Tutkittu on, kuulo on huono, mutta kun edes toisella vähän kuulee, hyvä on.
        Tinnitus on, mutta en kuuntele sitä, kun en kuule kunnolla omaa ääntänikään.
        Vaivaa on monilla, mutta tutkia pitää, eikä jäädä ihmettelemään.
        Olen ollut korvalääkärien tutkimuksissa viimeksi tammikuussa.

        Menethän lääkäriin!

        En tiedä jaksanko enään ikinä mennä lääkäriin,
        toisaaltaan olen ajatellu, kun vanha olen
        niin menen vaivojeni kanssa aikanaan hautaan,

        on niin monelaista vaivaa joitten kanssa pitäisi jokaisen vaivan kanssa käydä eri lääkärin vastaan otolla,
        ku yksi lääkäri ei voi joka vaivaa hoitaa,

        kaikenlisäksi nyt kuulo on alentunu yllättäin,
        sille ny ei voi mitään, kai se kuuluu vanhuuteen seksi,

        luettelempa lääkäri rivistön joitten tykönä pitäisi käydä jos kehoni saisin vielä elettävään kuntoon, siis parannettua terveeksi :

        ensinnäki Kardiologi : olenki seurannassa
        Gynegologi outoja oireita ilmestyny kuten verta tippuu silloin tällöin ikä lähes ydeksänkymmentä, ei kannata, on kai tullu syöpä sinnekki,
        korvalääkäri, kuulo meni äkisti,
        silmälääkäri kaihi leikattu toisesta nyt toinen on sokeutunu,
        hammaslääkäri, suussa syövän esiaste on jatkuvassa tarkailussa,
        Jalkoihin erikoistunu lääkäri, säärihaava jätti koko kalkaan kiputilan ilmeisesti valtimotulehdus, ja polvessa nivelrikko,
        sisätauti suolisto lääkäri, peräpukamat ruokahalu kadonnu, ripulia,
        Ihotautilääkäri ihossa mahdollisesti sieni tai melanooma ,

        nänä kaikki vaivat paranee haudassa , krematorion uunissa,

        siinä olisi ne vaivat joitten takia pitäisi juosta lääkärissä
        EN jaksa
        eikä varmaankaan kukaan lääkäri noin suurta työtä ota vastaan,

        joten luultavasti vien kaikki vaivani hautaan,

        odotan äkki-lähtöä toivonmukaan pääsis lähtemään ilman kipua ja pahaa oloa.

    • Anonyymi

      Nipistä sormilla nenänpää (sieraimet) kiinni ja puhalla ulos, usein se "aukaisee"
      korvat.

    • Anonyymi

      Hei " Tänään on "sohlopäivä", mikään ei onnistu.
      Voileipä putosi lattialle,
      mehulasi kaatui,
      kengänauhan solmu ei aukea,
      pitkiksien vetoketju hajosi,
      numero johon pitäisi päästä on varattu koko ajan,
      pää on kummallisesti kipeä ja huimaa.
      Ei olisi kannattanut nousta ylös aamulla.
      terveisin "virikekana"

      • Anonyymi

        Ei ole hääviä sinullakaa jos ei minullakaa,
        noi korvat tekee kummalisen olon kun ei kuule normaalisti, harmittaa niiiiiiin hiivatisti,

    • Anonyymi

      Pikku pakkanen, aamupala syöty ja päivä avattu.
      Luin netistä lehtien otsikoita, politiikka ei kiinnosta ja pelkkää trumppia ja sen sohelluksia en viitsi edes lukea.
      Vaalien ennakkotilanne ei nyt aiheuta kommenttiani, kun ei ole mieliaiheeni.
      Lääkäripäivystykset paikallissairaaloissa, no sekin on sitä uutta politiikkaa josta en tykkää, en kannata, mutta en myös ala siitä mielipiteitäni tänne jakamaan. Kohtalon käsissä alkaa elämä olla syrjäseuduilla.
      Keittiössä tein päivän ruokasuunnitelmat, ja kaikki on viimeistä silausta vailla.
      Keitin alkuviikolla kattilallisen kuorittuja perunoita suolalla maustaen, otin osan kypsistä perunoista toiseen astiaan, osan keitinlientä ja osan perunoita kiehautinkin sitten lohikeitoksi, kun otin pakkasesta valmiiksi keitetyn kalaliemen jossa oli lohipalat mukana.
      Ne loput perunat puristin perunan puristimella muusivalmiiksi.
      ( ei tarvinnut survoa)
      Olen siitä survoksesta tehnyt jo yhden perunamuusiannoksen ja nyt sekoitin joukkoon maitoa, suolaa ja voita, laitoin uunivuokaan joka on nyt valmiina uuniin laitettavaksi. Siitä saisi jauhelihaperunalaatikkoa, mutta en käytä jauhelihaa, joten perunalaatikkoa.

      Alkuviikon valinnat riittävät viikonloppuun asti, ei kaupassa käyntiä eikä hukkaruokaa.
      Tänäänkin syön hyvin, kun laatikon seuraksi lautaselle on valmiina muutakin hyvää.
      Huomenna kirugille, mutta se on taas oma juttunsa.

      • Anonyymi

        Sinä se uskalla mennä vielä leikattavaksi,

        mä en taija enään uskaltaa mennä edes lääkäriin, vaikka syytä olis.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä se uskalla mennä vielä leikattavaksi,

        mä en taija enään uskaltaa mennä edes lääkäriin, vaikka syytä olis.

        Ei iäkkäitä juurikaan enää leikatakaan. Riskit selviytyä hengissä on liian suuret.
        Komplikaatioitten vaara kasvaa eikä nukutuskaan tee vanhan päälle hyvää,
        olen lukenut.

    • Anonyymi

      Riskit kuolla on liian suuret ?

    • Anonyymi

      Elossa ollaan vielä, vaikkei tätä elämäksi voi kutsua. Niin vähään
      joutuu tyytymään ja paljon kestämään.

      • Anonyymi

        Mä heräsin kuuroa, on tämä ihan hullua aikaa,
        kuulo oli yöllä menny vielä huonommaksi kuin eilen herätessä,
        radion pistin päälle, tietenkää en normaalia ääntä siinä kuullu joten pistin isommalle, HUH kun toi lapsukainen tuli vihasena pistämään radion pienemmälle, sitten en kuullu yhtään mitään,

        olo on tosi outo, en kuulu muutakuin huminaa ja jotain mutinaa radiosta kun ei saa pistää suuremalle että kusi mitstä ne puhuu,

        tavallaanolen vihaneki tilanteesta, olotila onkuin jossaki PILVESSÄ en kuule ja HAPAROIN kuin kiini pitäisi jostaki saada, MÄ HUKUN johonki tuntemattomaan olotilaan, APUWAAA ,

        Etkö voisi mennä korvalääkärille ? Maanantaina ? Viikko on nyt jo lopuillaan
        ja yksityisissä on tuplahinnat lauantaista alkaen viikonloppuisin.

        Kovin ikävää, muistan kuinka pelästyin itse, kun sama tapahtui, mutta asia on hoidossa ja tutkittu, kuten kai jo kerroinkin.

        Eilen eräs tuttava kiitteli kun oli saanut kuulolaitteen ja kuuli lintujen laulut, eli tiaiset siinä ilakoivat simenseoksen kimpussa.

        Itse kuulen huonosti, mutta kun vielä kuulen jotenkin, ettei naapurit häiriinny kun radio soi yölläkin.
        Oli taas niin kaunis päivä, aamusta asti aurinkoa. Pakkasta oli aamulla enemmän kuin viime päivinä, mutta aurinko sulatteli.
        Melkoista tuulta pitelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö voisi mennä korvalääkärille ? Maanantaina ? Viikko on nyt jo lopuillaan
        ja yksityisissä on tuplahinnat lauantaista alkaen viikonloppuisin.

        Pakko varmaan on mennä ensiviikolla lääkäriin jos ei muutosta parempaan tule.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakko varmaan on mennä ensiviikolla lääkäriin jos ei muutosta parempaan tule.

        Hyvä, mene, niin kauan kuin kuulosi vielä voidaan pelastaa !

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vielä henki pihisee, mutta huono olo on, oisko aivoverenkiertohäiriöitäkin.
      Pää on aamuisin kipeä, etoo ja väsyttää koko päivän.

      • Anonyymi

        Huono oli päivä minullaki, viikonloppu ja lauantai,
        korvat entistki huonommassa kunnossa, en saa enään puheesta selvää, tekstiviestiä ovat nyt minulle laittaneet kun en kuule niitten puhetta.

      • Anonyymi

        Kuinka on kuulon laita, onko palautunut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka on kuulon laita, onko palautunut?

        Eilen kyselin kuulostasi, olitkin samaan aikaan kirjoittanut kuulumiset.
        Maanantaina heti lääkäriin.
        Ei ainakaan tilannettasi paranna viivyttely, syy kun voi olla mikä tahansa.

        Voimia ja kärsivällisyyttä, että saat apua.

        Kevät on tuossa tuokiossa ja linnun laulua pääset kuuntelemaan.
        Tiaisia lähinnä tuolla ulkona nyt laulelevat linnut, varikset tekevät pesää, ovat melko hiljaisia.

        HEI,,, just kirjoitin toiseen ketjuun,
        nyt menen just lääkäriin vaikka on sunnuntai, olen ihan kuuro
        tytär tilasi ajan heti, nyt lähden,
        jos elävänä palaan reissulta, ilmittelen sitte, moikka nyt.

        Moi moi ! Reissu menee varmaan hyvin ! Tule kertomaan, kun jaksat, miten voit
        ja mitä kuulollesi tapahtuu !
        t. "virikekana"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi moi ! Reissu menee varmaan hyvin ! Tule kertomaan, kun jaksat, miten voit
        ja mitä kuulollesi tapahtuu !
        t. "virikekana"

        HUomenna lähetti minut toisen lääkärin tutkittavaksi,
        olen kuuro edeleen,
        kuulolittetta kehui ja sairaalastaki jotain mainitsi mutta ensin huomenna toinen lääkäri tutkii korvia, en tiedä jatkosta vielä sen enempää,
        kuulon menetys oli niin äkillinen, että siksi tulee lisää tutkimuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eilen kyselin kuulostasi, olitkin samaan aikaan kirjoittanut kuulumiset.
        Maanantaina heti lääkäriin.
        Ei ainakaan tilannettasi paranna viivyttely, syy kun voi olla mikä tahansa.

        Voimia ja kärsivällisyyttä, että saat apua.

        Kevät on tuossa tuokiossa ja linnun laulua pääset kuuntelemaan.
        Tiaisia lähinnä tuolla ulkona nyt laulelevat linnut, varikset tekevät pesää, ovat melko hiljaisia.

        Tytär tielsi tälle päivälle lääkärin joten kävin jo ja huomenna jatkuu korvien tutkimuksen erilääkärin toimesta,
        en sen tarkempaa jatkosta vielä tiedä, mutta sano että mulle todennäkösesti laitetaan kuulolaitteet,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tytär tielsi tälle päivälle lääkärin joten kävin jo ja huomenna jatkuu korvien tutkimuksen erilääkärin toimesta,
        en sen tarkempaa jatkosta vielä tiedä, mutta sano että mulle todennäkösesti laitetaan kuulolaitteet,

        Kiva kuulla, että tutkitaan vielä tarkemmin.
        Kuulolaiteen sai siskonikin ja tulee sen kanssa hyvin toimeen.
        Siihen kun saa yhdistettyä puhelimen hälytyksenkin.
        Mukava tietää ja olla mukana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiva kuulla, että tutkitaan vielä tarkemmin.
        Kuulolaiteen sai siskonikin ja tulee sen kanssa hyvin toimeen.
        Siihen kun saa yhdistettyä puhelimen hälytyksenkin.
        Mukava tietää ja olla mukana.

        Oi aivan ihanaa, kunhan siskosi saisi sen kuulolaitteen vielä sopimaan vaikkuiseen kaalinlehtikorvaansa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka on kuulon laita, onko palautunut?

        Ei ole
        tutkimuksiin olen menossa edeleen,
        jatkosta en vielä tiedä muuta kuin lääkäri mainosti kuulolaiteita mun korviin,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole
        tutkimuksiin olen menossa edeleen,
        jatkosta en vielä tiedä muuta kuin lääkäri mainosti kuulolaiteita mun korviin,

        Jospa putsaisit korvasi menneen syksyn sadonkorjuujuhlien akanoista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa putsaisit korvasi menneen syksyn sadonkorjuujuhlien akanoista!

        heh heh, jaaa, jooo,
        meinaat että saastaa on menny korvaan liikaa,

        jooo on
        tuota Trumpin politiikaa, höh ja pyh,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oi aivan ihanaa, kunhan siskosi saisi sen kuulolaitteen vielä sopimaan vaikkuiseen kaalinlehtikorvaansa?

        Sinä 16:49 olet varmaan persu, koska olet niin ilkeä.

    • Anonyymi

      Joka paikkaa koskee - siis elossa ollaan - kuka missäkin kunnossa.

      • Anonyymi

        Mulla korvat kumisee kuin jossain tynnyrissä enkä puheesta saa mitään selvää, musiikkiki tekee kipeetä korviin musiikki on kuin joku kiljuisi mu korviin,
        aivan heveteliinen olo
        mikä ihme mun korviin on tullu,
        aamulla kun heräsin meinsin yskän kohtaukseen tukehtua, aivan kuin olisin kohta kuollu jos olisi vielä kauan jatkunu sitä.

        No, nyt on sitten ainakin kuulo tutkittu.
        Kyllä ne kirjeellä ilmoittavat tuloksista, ja jatkohoidoista.

        Yritä nukkua kyljellään.
        Tsemppiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, nyt on sitten ainakin kuulo tutkittu.
        Kyllä ne kirjeellä ilmoittavat tuloksista, ja jatkohoidoista.

        Yritä nukkua kyljellään.
        Tsemppiä!

        En taija uskalaa nukkua makuulla,
        korvat menee tukkoon maakuulla nukkessa,
        pitäis opetella nukkumaan istullaan,
        jos siitä olisi apua eikä räkä valuisi korviin,
        kaikki on vielä epäselvää
        lääkärissä juokeminen jatkuu, uusi aika kuukauden päässä.

    • Anonyymi

      Pikkuhiljaa tippuvat kuormasta :(

      Der Alte

    • Anonyymi

      Elossa, vaikka ei riemuissa, eikä remuissa.
      Meni päivä kuin porapojalta, vaikka ei ollut kivenporaajia lähelläkään, että apupoikaa olisi tarvittu.

      • Anonyymi

        Mitä ihmettä ? Kuin porapojalta ?

    • Anonyymi

      Elossa kai, kun kivut tuntuvat.
      Rakkaita ei kyllä näy ei kuulu, mutta mitä siitä, apua ne yleensä pyytävät kun yhteyttä ottavat.
      Lueskelin muutaman kymmenen runoa sivustoilta. hyvää ajankulua ja hyvää sisältökin, miksi ovat hyvän ryhmän lopettaneet.
      Onhan täällä tuota sosiaalista yhteen liittynyttä kaveruutta, vai mitä lie, mutta ei siitä ole viihteen korvaajaksi.
      Keksikää nyt jotaki, tämä tylsistyttää terävimmänkin kynän,

      • Anonyymi

        Huomattu on.
        Keksihän sen joku vanhan jutun nostaa. En löytänyt siitä mitään viihdyttävää, mutta en lukenut moista ; kuinkasseonilmojapidellyt, kun ilmat ei riipu puhujasta.
        Juu, tämän aloituksen alla on puhuttu sairaudesta, vanhuuden vaivoista, ikävästä, kuolemasta, eutanasiasta, surusta , kuumeoireista ja ahdistuksesta.
        Mielestäni tämä on ansiokasta ja merkittävää yhteisöllisyyttä, ei pelkkää ystävyyttä, ainakaan allekirjoittaneella ei ole yhtäkään tuntemaani ihmistä keskusteluissa mukana.
        Tämä ketju on elävää elämää, jossa jokainen omalla kommentillaan joko tukee tai haastaa ja jakaa pahaa mieltä "kärsivälle lähimmäiselle",
        Onneksi enemmistä tukee ja haluaa vain hyvää henkilölle jota joku asia ahdistaa, tai sairaus tai sairauksien kierre koettelee.
        Ei täällä ole kuppikuntaa, nimimerkkejä vähemmän, aitoa välittämistä enemmän.
        Olen tässä aloituksessa mukana, otan kommentoinnillani osaa ja pyrin kannustamaan voimatonta.

        On vähän enemmän tunteita ja tietoa masennuksesta, kuin tuolla nostetussa jutussa pienten lukemisieni perusteella olen havainnut.

        Olin erittäin masentunut, suunnittelin itsemurhaa, halusin kuolla, mutta pelkäsin kuolevani. Kukaan ei tuntenut tuskaani, en puhunut, en valittanut, en huutanut kavereita apuun, netti ei ollut edes mielessäni, koska minun ahdistukseni oli minun tuskaani. häpesin itseäni, en puhunut aikeistani en rasittanut yhdenkään ihmisen mieltä ja sitä olen katunut.
        Miksi en huutanut apua, miksi jäin yksin, miksi ja miksi, koska selviytymiseni on vasta alkanut.
        Asiaan en palaa, en jaa sairaskertomusta, en kerro mustimmista vuosista, enkä hoidoista. Ymmärrän miltä tuntuu olla maassa sairaana, henkisesti väsynyt elämään ja "rypee surussa" kuten täälläkin on moitittu kirjoittajia.

        Aloituksen aloittajaa en tiedä, en tunne ketään, eikä täällä ole tarvetta tuntea, jos tuntee sympatiaa ja näkee muiden tuskan muutakin kuin "valittamisena".
        Haluaisin tarttua jokaisen sairaan ja yksinäisen käteen, kertoa kuinka olen itse hapuillut kättä johon tarttuisin, mutta minulle sitä ei ojennettu.

        Katselin ja lueskelin vuosia vanhoja keskusteluja täällä, ja muilla nettikanavilla, blogeja, kirjallisuutta ja kuuntelin keskusteluja, tiedän melko paljon, mutta en tiedä, miksi ihmiset lokeroituvat, ovat kuin kaapin laatikoita joissa on salaisuuksia muista, niitä jaetaan hyvässä ja pahassa, mutta näytellään tarpeen tullen, aina sille puolelle kumartuen, jossa tuntee saavansa eniten kehuja!
        Oli kuinka vain; "sairain ei ole aina se joka huutaa eniten." Kipeä koirakin makaa hiljaa! Vanhuus on sitä aikaa jolloin kaikki sairaudet ja oireet tuntuvat kuolemanvakavilta, jos ei jaksa hakea apua, mutta ei se ole häpeä, jos yksinäinen tuntee ahdistusta ja pelkoa.

        Ilot ovat muualla, mutta kyllä sitäkin jostain kaivetaan.
        Eikö vain?
        Huomenia ja iloa arkeen.

        Äläkä valita kun juttu on pitkä!
        Eihän kukaan pyydä turhaa lukemaan, saati kommentoimaan, kaikki voi ohittaa! Kirjoittajalla ei ole lehmä ojassa.

        Katso lause...
        Juu, tämänkin aloituksen....
        Tarkoitukseni on ollut kirjoittaa ; Juu. tämänkin palstan....
        koska aloituksissa joissa olen ollut kommentoijana, on juuri noitakin asianhaaroja käsitelty.
        Aamuvarhain ajatus ennättää eksyä tarkoituksettomasti.

        07:25:21

        Rakas tuntematon ystäväni, LUOJA OLKOON KANSSASI ,

        pyyhkäsin silmänurkkaa, koskettavas juttu, kiitos kun kerroit,

        sanoja etsin
        sanoakseni kiitos,

        t. alotuksentekijä,

        aamulla sain suruviestin ,
        nuorimmaisen tyttäreni puoliso lähti eilen klo 23: 10
        hänen kärsikyksensä oli suuret älillisen sairauskohtausen seurauksena,
        hän pääsi lopulta luojan luo,

        suru ei lopu koskaan, on vain eletävä senkanssa,

        kaikilla meillä on aikamme täällä maanpäällä,
        kaikki me lähdemme kun kutsu tulee,

        -- suru on suuri kun nuoremmet lähtee ja me vanhemmat jäädään vaivoinemme kunnes vuoro tulee,

        josjus lähdön järjestys tuntuu väärältä,

        LUOJA MEITÄ ARMAHTAKOON !

        Surussasi mukana kulkien Otan osaa!

        Surua itket, itke, anna kyyneltesi vuotaa.
        Tyttärellesi ja hänen koko perheellensä Osanottoni.

        Muistot ovat nyt tärkeitä.
        Niissä hän elää.

    • Anonyymi

      Elossa vielä, mutta kohta lähdössä lääkäriin. En tiedä miksi.

      Ilmeisesti varattiin aika saadakseni tietoa tästä käsien nivelrikosta sekä ensiviikolla tulevasta gastroskopiasta.

      On pitänyt opetella uusi tyyli naputella tätä konetta sekä tablettia ja kännykkää: sormet suorina. Myös sängystä nousun kohdalla, etten taivuta rannetta vaan pidän sen suorana (niin ei enempää nivelet kulu?).

      Mulla on polven yläpuoli ollut muutaman päivän turvoksissa ja kipeä, otin yöllä Ibumaxia, että sain nukuttua.

      Muutoin oli yö rauhallinen: toissa yö meni valvoessa kun naapurin (ulkomaalaistaustaisia, molemmat) miesystävä taas riehui siellä. Olen sietänyt tuota meteliä, mutta nyt on mitta täynnä. Ystävällisyys on johtanut vain piittaamattomuuteen: luulevat, että voivat loputtomiin kiusata kilttejä naapureita. Ei enää onnistu.

      Nyt pitää sulkea tämä kone ja alkaa tilata taksia...

      • Anonyymi

        Kerrothan sitten mitä siellä kerrottiin?

        Ikäviä nuo häiritsevät naapurit, koskaan ei niiden metelöinnistä tiedä mitä siellä lopulta on tapahtumassa. Monia tappoja todettu vasta viikkojenkin jälkeen.
        Tiedän, että aina ei halua poliisiakaan hälyyttää, mutta se on paras keino saada asunnon omistajakin tietoiseksi häiriöistä.
        Minun vuokralaiseni aiheutti häiriötä ja kukaan ei minulle kertonut, kunnes joku soitti poliisit yöllä ja sitten vasta sain tiedon millainen asukas oli kun joi ja toi vieraita asuntoon. Häätö tuli ja naapurit kiittivät.

        Kävin lääkärissä, keskustelimme käsieni oireista ja hainkin sitten vielä apteekista kipulääkettä, vaikka ei näitä nyt niin kovin säre, mutta, onpahan sitten valmiiksi, jos joku päivä kolottaa enemmän.

        Se on nimeltään kolonoskopia eli paksusuolen tähystys, johon olen menossa, erehdyin tuossa latinankielisessä nimessä. (Gastroskopia on mahantähystys ja tehdään suun kautta.) Hain tyhjennyslääkkeen ym. lääkkeitäni.

        Hain myös Ifolorilla teettämäni valokuvakirjan viime vuodelta, jossa oli mm. kesälomamatkakuvia Saarenmaalle ja Hiidenmaalle. Etenkin Hiidenmaa oli mielenkiintoinen. Kävimme mm. Kõbun majakalla ja Aino ja Oskar Kallaksen kesämökillä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Älä hyvä mies lähetä tänne noita murhalinkkejä, täällä ei olla niistä kiinnostuneita
        Politiikkasi on suuntautunut ihan väärille poluille.
        Mene lukemaan RAKKAUDESTA, siitä saisit vastapainoa vääristyneille ajatuksille.

        Usa;n uutiset eivät ole päivän tarpeellisia uutisia , mutta sinulle polttavia ja maailman muita tapahtumia tärkeämpiä.
        Hoitakoot Drumpin kannattajat ja hänen valitsemansa edustajat omat ongelmansa!
        Täällä niitä ei oteta edes käsittelyyn.
        Toimintasi on SAIRASTA linkkien jakoa!

    • Anonyymi

      Taas edessä mitätön päivä.

      • Anonyymi

        Miksi niin mitätön?
        Jokaiselle päivälle on kultareunukset, kun katsoo aamuaurinkoon.
        Mielessäni on lääkäriajan tilaus.
        Saa nähdä kuinka pitkälle menee?

    • Anonyymi

      Pitää olla mahtava mielikuvitus, että löytää "kultareunukset" näille
      vaivalloisille vanhuuden päivilleen. En jaksa pettää itseäni, pääsipä
      pois.

      • Anonyymi

        Kyllä me joskus päästään, vaikka ei uskoisi kun satavuottaa näyttää hristelevan mittariin hurjaa vauhtia, joskus epäilee
        onko luoja meidt unohtanu maanpäälle ikuisiksi ajoiksi,
        nooooooh sen näkee sitten joskus jos vielä tajuaa jostain yhtään mitään enään.

        mutta kaunis kevät päivä,

        ja minä itken, sain suruviestin,
        nuori rakas jälkeläiseni puoliso poistui keskuudestamme suurten tuskien ja äkillisen sairauskohtausen jäljiltä,
        suru on ikuista, nuuhkin niin kauan kuin ikinä nyyhkyttää,
        se olisi ollu mun vuori lähteä EI hänen,

        jakselkaa te janauttikaa kauniista keväästä,

        mä nyt itken tämän päivää, suru ei lopu ikinä,
        luoja auta meitä

        Voi sentään. Osanottoni. 🐇

        Ennätinkin jo surunvalitteluni tuonne toiseen ryhmään kirjoittaa.

        Istun vierellesi
        otan kätesi käteeni
        olemme ihan hiljaa.
        Et tunne kättäni
        etkä näe kasvojani

        en jää tähän ihmisenä
        vaan ajatuksena
        joka tukee Sinua
        kun suruasi itket.
        Muista tämä
        ajatuksen kosketus
        aina kun itket surua.

        Ajatuksina tuon sinulle voimia pienellä runollani.

        Halauksin palstaystävä.

        Otan osaa suruusi !

        Raskaat on mietteet,

        kiitos,

        aika parantaa ( vanha lohtu )
        siihen pakko uskoa.
        nyt ei jaksa enempä,
        kiitos.

    • Anonyymi

      Siihen on uskottava,
      mistä lohtua löytää.
      Rakkaimpansa menettänyt tarvitsee nyt eniten tukea.

    • Anonyymi

      Minulta kuoli nuori (50v) sukulainen, perheenisä, viime vuonna.
      Äkkikuolema, synnynnäinen sydänvika, jota ei tiedetty.
      Ei olisi auttanut vaikka olisi ollut lääkäri paikalla.
      Ajattelin silloin, että miksi minä en kuollut.
      Minä olisin joutanut kuolla hänen puolestaan.

    • Anonyymi

      Olen kurkistanut tänne jo monta kertaa, oletko jaksanut konetta ajatellakkaan.
      Raskas asia se on , vävy on kuin oma poika, niin lähellä perhettä.

      Itse olen touhunnut lohifileen parissa.
      Kun ostan tuoretta kalaa, laita siitä osan pakkaseen.
      Pilkoin nyt parhaista osista lohipaloja pakkaseen kalakoittoa varten, tai monta keittoa niistä tulee, pieniä eri, yhtä keittoa varten aina mitoitan määrät. Jos tulee vieraita, voi ottaa keittoon useamman pussukan kalat.
      Tietysti paistoin ja nautiskelin ,
      Kirjallisia hommia jatkan ja toivotan voimia päivään sinulle ja kaikille täällä.

      • Anonyymi

        Avasin koneen vasta nyt,
        ajatukset tietenki on ollu poisnukkuneelle , mielessä,
        hän on nyt poissa , siellä jossain luojan luona,
        kuvittelen, näkee äitinsä ja kaikki muutki läheiset rakkat ja ystävänsä siellä,

        jotenki olen päiväni saanu kulutettua,
        kauppareissut vei monta tuntia,
        siinä ährätessä päivä meniki,
        kävin reissullani myös ABC:llä syömässä,
        välillä kun syö oikeeta ruokaa kuntoki kohenee kummasi,

        huomasin ABC: llä käy aika paljon vanhukset syösmässä,
        vaikutti kuin mekein enemmistö asiakkaista oli vanhuksia,
        nuorempia ihmisiä tosi vähän,

        olo on tosi huono ja hutea,
        kuulo näyttää menneen kokonaan, vain toisella korvalla kuulen jotain
        kovin tuntuu kuukausi pitkältä kun silloin vasta on usi korvalääkäri käynti,
        'saisippa pian sen kuulokkeen,
        tämä kuurona olo on suorastaan kammottavaa, kaikki ympäristö kuten kauppareissuki oli jotensakki epätodellisen tuntusta,
        niin se vaan onnisti
        rahaa meni tassa parisen sataa yliki,
        koska kävin myös apteekissa,,

        kirjoitellaan taas,
        paljonki olisi sanottavaa ,
        olispa se puhekveri jonka kanssa voisi kahdestaan pähkäillä vaikeitaki asioita.

        kun ei ole niin jotain tänne kuitenki kirjoittelee,

        Kiitos kun tulit kertomaan.
        Olet jaksanut lähteä liikkeelle, minä nuhjannut vain kotona, jalkasärkyä potenut ja kalaa laittanut.
        En muista milloin olisin käynyt "ulkona# syömässä, taitaa olla joskus viime kesänä, kun siskon kanssa poikettiin oikein ravintolaan lounaalle. Maksoi eläkeläiseltä 11 euroa ja oli todella hyvä, valikoimaa oli salaateissa ja lämpimissä annoksissa.
        Tuli ihan nälkä kun muistan kuinka hyvää keittoa siellä oli alkuruokana.

        Pitänee ihan poiketa kun kauppareissulle menen, mutta täällä ei ole ABC; tä, on vain ravintoloita ja pitsan myyjiä. Toisen tekemää pitää joskus maistaa:
        Toivottelen hyvää iltaa ja untakin.

        Minun oli pakko lähteä asioille,
        samalla kävin apteekissa hakemassa vaki.lääkeitä,

        jääkaapissa ei olle enään oikein syötävää,

        oikeestaan aina ajattelen että mun pitäisi käydä useammin syömässä oikeaa monipuoleista ruokaa,
        tulle parempi olo kun on syöny kunnon ruokaa,
        noi omat puurot sun muut valmisruuat ei oikein pidä vanhaa ihmistä kunnossa,

        minullaki nykyään venähtää jopa viikko ihan kotosalla sisällä ja paha olo vaan lisääntyy,
        joskus harmittaa suuresti kun ei jaksa pukea itteään ulos vaikka aurinko paistaa,
        ulkoilu olisi lääkettä vanhukselle,

        onkohan meikäläisellä enään mitään toivoa paremmasta kunnosta,
        epäilyttää,
        jospa kuitenki kesällä olis virkumpi lähtemään uloski
        jää nähtäväksi,

        kirjoitellaan taas kun jaksetaan,

        jospa huomenna olisi parempi päivä.

        Hyvää Torstaita!
        Torstai on toivoa täynnä.
        Onhan se sitäkin, jos jaksaa jotain toivoa ja minä toivoin kaikille voimia.!

        Pyykit on pesukoneessa ja kokeilen päivän mittaan ikkunan pesua.
        Alkavat olla jo niin likaisia ulkopuolelta, että harmittaa auringonpaisteella.
        Onneksi pyyhin pölyjä sisätiloissa usein, eikä aurinko pääse niillä ilakoimaan.

        Kevyttä mukavaa tekemistä päivääsi.

    • Anonyymi

      Toisilla on mielessä vain syöminen, toisilla suru.
      Otan osaa suruunne ! Kova paikka.

      • Anonyymi

        Olin kyllä jo surunvalittelut esittänyt.
        Saanut niistä jo kiitoksenkin.

        Syövät ne surevatkin!

    • Anonyymi

      Yks "rakas" täällä heräsikin parin tunnin nokosten jälkeen, ei uni tullut, joten tuli tälle koneelle.

      Kuumensin tilkan kahvia ☕ ja syönyt palasen Pullavan uuniomenapitkoa. Pullavan pullat ovat yleensä olleet hyviä, pehmeitä ja kuohkeasta taikinasta tehtyjä, josta pidän. Tämä viineripitko oli nyt pitkästä aikaa tällainen.

      Aina ennen juhlapyhiä ja niiden aikana herkuttelen kaikenlaisella pienellä, ylimääräisellä.

      Tarkemman pääsiäis- eli kevätsiivouksen aloitin jo. Matot pesen pesukoneessa vasta huhtikuun alussa.

      Ohran siemenet aion tänään istuttaa multaan. Olen liottanut niitä lämpimässä vedessä. Pengoin myös komeron perältä nk. pääsiäis- ja vappu-laatikkoni esiin. Mutta vielä on vähän varhaista laitaa höyheniä minnekään.

      • Anonyymi

        Kyllä minäkin yöllä kävelin ja mietin, jos kupin kahvia, mutta kun se sitten alkaa närästämään makuulla.

        En ostas pullaa, leivon itse, mutta sitä tulee leivottua kovin harvoin. Leipää leivon joka viikko, ainakin kerran, jos teen sämpylöitä, niitä voin paistaa milloin vain, joskus illalla kun alkaa mieli tuoretta leipää, paistan rautapannulla pari kolme teeleipää, yksinkertainen taikina, kohotus soodalla. ei rasvaa taikinaan eikä pannulle!
        En koristele Pääsiäisenä, ei ole edes koristeita, missä lie pakkauslaatikossa.

        Kylvän herneitä, että saan vihreää leivälle. Ohraa kylvin joskus kissalle, mutta ei se siitä välittänyt.

        Kivaa loppuviikkoa touhuihisi.

        Kiitos! 🐭

        Itselläni on ollut pientä jalkasärkyä jo n. viikon ajan ja tuntuu pahenevan, vaikka lepään jalat suorana pitkin päivää.

        Parina yönä olen ottanut yhden Ibumaxin.

        Kun kävin pari päivää sitten lääkärissä näiden käsieni vuoksi, lääkäri määräsi niihin Panadol extend-nimistä kipulääkettä. Käsiäni ei kyllä niin paljon säre, että niiden takia tarvitsisi ottaa. Kestän kipua melko hyvin (asteikolla 0-10, n. 4-5:een asti), ennen kuin kipuraja tuossa kohdin ylittyy, katson enemmän kärsimyksen turhaksi ja otan lääkkeen.

        Nyt otin äsken kokeeksi sellaisen tähän jalkasärkyyn: koko vas. jalkani ulkosyrjää jomottaa kovasti, eniten reidestä, polven viereltä.

        Viikko sitten taisin tehdä liian rajuja jumppaliikkeitä. Molemmissa polvissa on metalliset nivelet.

        Eiköhän tämä tästä. Katselen telkusta omia elokuva- ja sarja-tallenteitani. Nyt Marplea Caribialla.

        Oletteko muuten kuulleet, että ilmainen Skype-puhelinpalvelu internetissä päättyy toukokuussa! Sijaan tulee kait joku Microsoftin "Teams"-pavelu, johon pitää sitten ilm. Microsoft-tunnuksin kirjautua? 💻 ☎️

    • Anonyymi

      Lueskelen kirjaa "Voiko se olla totta?" - Skeptisiä näkökulmia nykymenoon.
      Kirjassa on eri kirjoittajien juttuja miten nykyään voisi löytää totta olevia
      asioita humpuukin seasta ja oppia erottamaan valheet tosiasioiden
      seasta. Ihan mielenkiintoinen kirja, koska nykyään meille tarjotaan joka
      päivä puppua eri aloilta.

      • Anonyymi

        Totta on vain se että olemme vanhoja
        haudanpartalla horjuvia horiskoja,

        ainaki minä,
        onks muita,
        kiva olis tutustua ! ?

        saisi horista samanlaisen kanssa
        näistä vanhan ihmisen huonoista olotiloista,
        joskus paremmistaki,

        harvoin enään olo on parempaa,

        eipä olis ikinä syntynykkää ,
        miksihän mun on pitäny syntyä
        vaikka itte en olisi halunnu koskaan tulla tänne,

        ja kaikein pahinta miksi mun on pitäny elää näin vanhaksi,

        ja ties kuinka vanhaksi vielä pitää huonokuntosenaki elää,
        vanhan ihmisen elämä on pelkkää kitumista.

        Ajattelin tänään apteekissa, kun oli pakko mennä hakemaan refluksi vaivaan lääkettä, närästi jo monta päivää, eikä ollut yhtään pilleriä, että kyllä tämä vanhan elämä on ihan peestä.
        Kunnes välähti, sama vaiva minulla oli jo 1970, kun ensimmäinen vatsaleikkaus tehtiin kesäkuussa ja uudelleen saman vaivan vuoksi taas saman vuoden joulukuussa.
        Ei se ollut helppoa silloinkaan. Olin töissä, ja oksensin monta kertaa päivässä verta. Nyt ei vuotoja ole ollut, mutta happoa on liikaa, ns. happohermot on katkaistu, mutta edelleenkin, samaa vaivaa ja tuleehan tästä jo kesäkuussa 55 vuotta ekasta leikkauksesta, vaiva oli jo nuorena tyttönä.

        Ettei se elämä aina naurata, mutta tässä pullistelen ja pällistelen omassa elossani. Huomenna on jo vatsassa parempi olo, kun sain lääkkeet.
        'Toivon tietysti, että saan elää vielä pitkän aikaa, nyt on neljäs polvi jo siinä iässä, että uskallan odottaa sukupolviin uutta lukemaa. Sukuni vanhin olen, sisaruksetkin huomioiden.

        Uskon että joku päivä sinustakin tuntuu ihan elämänarvoiselta herätä uuteen aamuun.

        Piristystä iltaan ja huomiseen.

        Olen elämäni eläny,
        päivääkää en enään haluaisi elää
        mutt-ku ei kuole pakko vaan kitua tätä loppuelämää,

        ole sinä vaan onnellinen onnessasi

        tiedän on olemassa lääkitys jolla saisi mielialan ja elämän haluan jatkumaan,
        mutt empä halua moista pilleriä

        olen elämäni eläny,

        kaikensaanu ja enemänki mitä ikinä osasin toivoa,
        mutta nyt on aika lähteä
        ikuisuuteen,
        en halua elää sata vuotiaaksi,
        inhoan vanhuutta, olen vanhus avuttomuus hiipii nurkan takana
        olen vanhaus ja surkimus ,

        joskus olin nuori terve iloinen elämänhaluinen
        mutta se aika on nyt ohi
        nyt on aika lähteä kun luoja muistaisi hakea pois,
        en halua elää avuttomaksi sata votiaaksi.

        terveenä vanhana ihmisen pitää saada kuolla silloin kun elämä on loppuun eletty,
        maailmalla ei ole minulle mitään tarjottavaa joka takia mä haluisin elää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajattelin tänään apteekissa, kun oli pakko mennä hakemaan refluksi vaivaan lääkettä, närästi jo monta päivää, eikä ollut yhtään pilleriä, että kyllä tämä vanhan elämä on ihan peestä.
        Kunnes välähti, sama vaiva minulla oli jo 1970, kun ensimmäinen vatsaleikkaus tehtiin kesäkuussa ja uudelleen saman vaivan vuoksi taas saman vuoden joulukuussa.
        Ei se ollut helppoa silloinkaan. Olin töissä, ja oksensin monta kertaa päivässä verta. Nyt ei vuotoja ole ollut, mutta happoa on liikaa, ns. happohermot on katkaistu, mutta edelleenkin, samaa vaivaa ja tuleehan tästä jo kesäkuussa 55 vuotta ekasta leikkauksesta, vaiva oli jo nuorena tyttönä.

        Ettei se elämä aina naurata, mutta tässä pullistelen ja pällistelen omassa elossani. Huomenna on jo vatsassa parempi olo, kun sain lääkkeet.
        'Toivon tietysti, että saan elää vielä pitkän aikaa, nyt on neljäs polvi jo siinä iässä, että uskallan odottaa sukupolviin uutta lukemaa. Sukuni vanhin olen, sisaruksetkin huomioiden.

        Uskon että joku päivä sinustakin tuntuu ihan elämänarvoiselta herätä uuteen aamuun.

        Piristystä iltaan ja huomiseen.

        Itse syön refluxi-vaivaani joka aamu lääkärin määräämää Zolt-nimistä kapselia. Ei ole kallis lääke.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse syön refluxi-vaivaani joka aamu lääkärin määräämää Zolt-nimistä kapselia. Ei ole kallis lääke.

        Olen syönyt kymmeniä vuosia samaa lääkettä, kun jossain vaiheessa apteekissa ei sitä ollut, antoivat vastaavaa, joka ei sopinut ollenkaan minulle. Kapselina en mitään lääkkeitä osta, tabletti on helpompi niellä, kun on nielemisvaikeuksia. kapseli juuttuu limakalvolle, ei auta juomisen, eikä näkkileipäkään. kokeilukin oli sairaalassa, vain pillerit !

        Polvisärky jatkuu itsellä, en ymmärrä mikä siinä on. Otin taas kipulääkettä ja pidän sitä koukussa kahden päällekkäisen tyynyn päällä. En viitsi mennä saunaan, pidän kinttua vain levossa.

        Yritän muutoin joka päivä puuhastella joitain kevyitä kotitöitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen syönyt kymmeniä vuosia samaa lääkettä, kun jossain vaiheessa apteekissa ei sitä ollut, antoivat vastaavaa, joka ei sopinut ollenkaan minulle. Kapselina en mitään lääkkeitä osta, tabletti on helpompi niellä, kun on nielemisvaikeuksia. kapseli juuttuu limakalvolle, ei auta juomisen, eikä näkkileipäkään. kokeilukin oli sairaalassa, vain pillerit !

        Entäs, jos "dippaat" eli pyöräytät kapselia vaikka voi-nokareessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs, jos "dippaat" eli pyöräytät kapselia vaikka voi-nokareessa?

        Sain taas pillereinä sen saman vanhan lääkkeeni.
        En vaihda kapseleihin inhoan niiden näkemistäkin.
        Maitohappo kapselitkin, kaadan jauheen lusikaan ja otan sellaisenaan, vettä niskaan. Onneksi niitäkin saa pillereinä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Polvisärky jatkuu itsellä, en ymmärrä mikä siinä on. Otin taas kipulääkettä ja pidän sitä koukussa kahden päällekkäisen tyynyn päällä. En viitsi mennä saunaan, pidän kinttua vain levossa.

        Onko polvikipu niveperäistä, vaiko lihaksissa?
        Usein polvikipu aiheutuu lihaksen kiinnekohdasta ja helpottaa jos hieromalla saa jännekireyttä helpottumaan.
        Täysi lepokaan ei tee hyvää.

        Minulla jalkaterä vaivaa, molemmissa jaloissa.
        Kaatumisvamma ja toisen syy hiukan epävarma.
        Menen tutkimuksiin ja ehkä jotain tehdään kuntoutumisen eteen.

        Mielestäni lihasperäistä: vas. reiden ulkosyrjää ja osin nilkkaan asti jomottaa.

        Mutta: kun aloin tutkia jalkaani, että mikä kumma mua siellä pistelee, kuin hyönteinen purisi, saman jalan reiden sisäpinnalla, ylös asti: ... siellä on useita rykelmiä pieniä rakkuloita.

        Taitaa olla vyöruusu tai ruusu. 🌸 Ovat kaksi eri asiaa, kertoo netti.

        Tämäkin vielä. Minulla ei ennen ole ollut, mutta etsin netistä tietoa. Vyöruusu saattaa muutamassa viikossa parantua itsestään, mutta ruusu voi johtaa jopa sairaalahoitoon.

        Mulla "on ollut mielessä" ottaa rokotus sitä vastaan, mutta on jäänyt ottamatta... Ja nyt sellainen sitten ilmeisesti iski. En muista, onko mulla ollut lapsena vesirokkoa, mutta kaiketi ollut, koska sieltä asti pöpö jäänyt hiljaa muhimaan?

        Tällä viikolla mulla on se sairaalakäynti, sen kolonoskopian vuoksi. Pitää kysyä, jos joku lääkäri siellä tsekkaisi myös tämä asian. Alan huomenna selvittää OmaOlon kautta.

        Joko asia selvisi?

        Kiusallisia vaivoja, varsinkin vyöruusu.
        Tuttavaani on hoidettu siitä jo moneen kertaan ja aina tulee uudelleen.
        Taudin siemen on jäänyt itämään, sanoi hän taas.

        Tänään otettiin Maisasta ja OmaOlosta yhteys minuun. Lähetin (hurmaavat) lähikuvat reiteni päältä ja sisäpinnasta lääkärille, joka totesi sen vyöruusuksi.

        Haen huomenna apteekista lääkkeen.

        Vyöruusu voi jostain syystä, esim. stressin aiheuttamana puhjeta, meihin lapsuudesta piilevänä jääneestä vesirokkoviruksesta.

        En tiedä olevani kovin stressaantunut, onhan tässä tietysti ollut monenlaista pientä huolta.

        Rokotus voidaan antaa vasta kun tästä parantumisesta on kulunut 8 viikkoa! Se ei kuitenkaan takaa pysyvää parantumista.

        Kaikkea sitä ihmiselle tulee...

        Sain tänään haettua lääkkeen ja se pitää ottaa viidesti päivässä. Tulipunaiset laikut on nyt levinneet jo vas. pohkeeseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sain tänään haettua lääkkeen ja se pitää ottaa viidesti päivässä. Tulipunaiset laikut on nyt levinneet jo vas. pohkeeseen.

        Kipu on kova (asteikolla 0-10, n. 6), mutten uskalla ottaa särkylääkettä liikaa. Yleensä kestän kipua, mutta tämä ylittää jo sietokyvyn, itkettää ja suututtaa, hermot alkaa olla riekaleina.

        On tähän liittyvää kahdenlaista kipua: jalan jomotus sekä sitten iholla oleva laaja, kova, haavainen kipu. Tuota rakkulaa on koko reiden ja säären sisäreunus, päältä ja takaa täynnä. Sitten lisänä jalkaterän muut turvotukset ja krampit.

        Huomenna on kolonoskopia ja koko edeltävä viikko on ollut yhtä paskantamista, Pegorionia mennyt pusseittain ja tänä iltana pitää aloittaa tyhjennyslääkkeen otto,

        Söin juuri viimeisen kiinteän aterian. Illalla pitää kitata litratolkulla erilaisia nesteitä,

        Onneksi käsiäni ei nyt säre (se nivelrikko).

    • Anonyymi

      Varhais aamua elelen tässä hiljaisuudessa.
      Pieni lumisade kuuro, ja heti pakasti, illalla.
      Oli liikuttavaa katsottavaa nuo "toisenlaiset olympialaiset" eilen ja tuli koko illan niitä tunnelmoitua. Vamma ei estä urheilua, kilpailla voi aina ja tulla hyväksi., hyväksytyksi ja juhlituksi, ihailluksi voittajaksi, joka antaa arvon myös kilpakumppaneille.
      Vain maksetun kanavan kautta olisi eilistä naisten ja miesten 20 hiihtoa voinut seurata, mainos ja maksettu kanava ei ehkä minulle ole niin arvokkaan ohjelman esityspaikka että sellaisen oikeuden ostaisin.

      Lintulauta takapihalla kerää lisää lintuja ruokailemaan ja onhan tuossa poikennut joku eläin, jonka jaloissa on suuret ja pitkät kynnet, rosvonnut koko rasvapötkön. Mutta tilalle sain katseltavaa jota ei ihan joka pihalla enkä vieraile, eli Tunturikyyhkys pari. Kesy pulu ei ehkä näille seuduille ihan heti kotiudukkaan, onneksi, ja vähemmän täällä on myös naakkoja näkynyt.
      Harakat ja varikset ovat pesimispuuhissa ja suuria vaakkumis ja nauramis joukkoja ei ole näkynyt, ei kuulunut.
      Töyhtötilhen sisko oli pihallansa nähnyt, selosti minulle minkä näköinen, ja kysyi mikä, kun ei lintuja toisistaan erota ja tunnista.
      Kuusitiainen on vikkelä kuulu olevan useimmin äänessä.

      Lintulaudan lähellä pitäisi aina olla joku tiheä tai, vaikka harvakin piikikäs pensasto johon linnut pääsevät ruokailemaan ja ovat suojassa vaanivalta Varpushaukalta.
      Tuulihaukan näin metsän rajassa, korkealla sähkölangalla tähysteli saalista, minusta ei mitään piitannut, vaikka seisoin ja kameralla kuvasin.
      Luonto antaa aina parastaan.
      Metsät ovat osittain niin paksun hangen alla, että ei huvita kahlata, polkuja pitkin kulkeminen on kompurointia, useat sula ja pakkaskaudet tehneet niistä kuoppaisia, kun niitä ei kukaan avaa valmiiksi.
      Aamukahvit juotu, ja siinä ohessa kuullut uutisointi kertoi, että Yhdysvalloissa riehuvat myrskyt ja tornadot, kuolleistakin on rekisteröity.
      Luonto puhuu millä äänellä haluaa.
      Joskus tuuli hivelee hikistä ihoa, joskus tuo tuiman tuulen ja kun oikein kiukuissaan on, nostaa myrskyn.

      Myskytöntä ja rauhallista Sunnuntaita!

      • Anonyymi

        Asut varmaan maalaismaisemassa vai onko toinen asunto mökki maalla
        kun voit seurata lintujen elämää noin intensiivisesti ja muutaki luonnon ihmeitä,

        olishan se ihana asua maalla luonnon sylissä vaikka esm. metsän reunassa, ja unelmana olisi myös joki lähistöllä joka keväisin tulvii pelloille asti,

        aikoinaan sai lapsuuteni ekää just tommosessa maalaismaisemassa,
        sinne on ollu ikuinen kaipuu ja ikävä, mutta maailma vei työnperässä kauas kaupunkiin

        nuorempana me puolisoni kanssa kyllä silloin tällöin vierilimme kesäisin synnynseudullamme
        mutta myöhemmin seki on jääny
        elämä vei muualle lapsiperheen

        nyt olen vanhus ja yksin,
        puoliso kuoli
        haavemme jäi vain haaveeksi muuttaa eläkkeellä takasi maalaismaisemaan,

        elämä on eletty, ja nyt vietän vanhuuttani yksin suurehkon kaupungin
        keskikaupungin syleilyssä katuliikennettä ihmetellen,
        joskus vielä jaksan lähteä asioille ja pienehkölle lenkille katujen viidakkoon,
        lenkeilyt ovat kyllä harventuneet,
        niin se elämä riisuu ja valmistelee vanhaa ihmistä pikkuhiljaa
        tuonpuoleiseen elämään luojan luo,

        noooh siihen asti kirjoitellaan merkkejä elämän olemassa olosta,
        kohta olemme mekin muisto vain yhteiskunnassa,

        vaikka on semmonenki raamatunlause,

        " kun tuuli käy ylitsesi, ei sinua enään ole , eikä asuinpaikkasi sinua enään tunne "

        joskus miettii menneitten aikojen omia sukujuuriaki hautuumalla
        sukuhaudan äärellä siellä nukkuu rakkat satojen vuosien aikiset sukulaiseni ijäistä untaan ,
        paasin äärellä on aina hyvin vakava harras tunnelma,
        aivan kuin he olisi läsnä siinä kertomassa,
        että he odottavat myös minua sinne kun sen aika on ,

        nooooh, mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa kaikille,
        kirjoitellaan taas mietteitä ja tunnelmia rajallisita elämän monimutkaisuudesta ,
        ja ihanuudesta,

        ihmisen elämä on lyhyt kuinlapsella paita, niin laulussaki kerrotaan,
        sata vuotta on kuin ykxi päivä.
        ja minä elän sen päivän iltaa,
        kohta laskee elämäni aurinko ja alkaa ikuisuuden yö,
        siihen asti kirjoittelen ajatuksiani
        suuressa vanhuksen yksinäisyydessä ,
        siilä lopulta perheelinenki ihminen on yksin,

        " yksin syntyny yksin kuolee "

        Asun tavallaan maalla, luonto lähellä, joskaan kaupunkikaan ei ole kaukana, mutta täällä on kuin n herran kukkarossa.
        Lintulauta tuossa olohuoneen ikkunan takana, jänikset ja peurat liikkuvat , hirvikin melko usein.
        Kun on syntynyt maalla, ja asunut monessa isossa kaupungissa, ensimmäisenä karistin takkini kauluksesta Helsingin pölyt , kun muutimme ihan maalle, metsän ja peltojen keskelle. Mitkään ratikat ja bussilinjat eivät nyt kiinnosta, niistä olen "nauttinut" ihan tarpeeksi.

        Jos ihan keskustassa asut, ymmärrän kuinka vaikeaa on lähteä lenkille.
        Helsingissä asuessa Lauttasaaren rantamilla asuin ja siellä oli vesi lähellä ja luontoakin melko paljon siinä kotimme vieressä, taitaa sekin olla jo rannat täynnä kerrostaloja merinäkymillä.
        Siellä oli hiekkapolkuja pitkin rantaa.

        Keskikaupunkikin tuli tutuksi.
        Minä liikun autolla paljon, pitkin ja poikin, mutta talvella vähemmän.
        Lähikauppaan täällä on kävelymatkaa, mutta se on liikuntaa sekin.

        Kaipasin synnyinkotiin aikani, asuimmekin siellä hetken kun lapset olivat pieniä, mutta työt vaativat etelään muuttoa ja aikansa siellä asuimmekin, kunnes maaseutu ja oma talo kutsuivat.

        Olet oikeassa, avioliitossakin ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi, jos molemmilla on omat harrastukset ja yhdessä olo supistuu minimiin.
        Tuttavapari erosi, kun he molemmat sanoivat, että tuntuu kuin he olisivat vain kavereita joilla ei ollut enää mitään yhteistä ja rakkauskin oli joutunut hukkaan, nyt erottuaan he ovat yhä parhaat kaverit toisilleen, eikä uusista suhteista ole tullut ongelmaa, pitävät yhteyttä

        Nyt ruokapäivitys ja välipala, kuudelta lenkille!

    • Anonyymi

      Tuossa alhaalla näkyy että 10 viestiä on poistettu,
      kysymys kuulu:

      MIKSI ?

    • Anonyymi

      13 viestiä poistettu !? Omituista.

      • Anonyymi

        joku on kateellinen , katkera toisille kirjoittajille,
        siinä kai selitys,
        ilmeisesti mielisairas, luonnevikanen,
        meitä on niin moneksi maailmassa,
        voi kun luoja auttais häntä ymmärtämään
        miksi poistaa toisten juttuja,
        ja kertois täällä mikä niissä oli vikana .

        Älä välitä poistoista.
        Kerrohan mitä olet sunnuntain jälkeen puuhaillut.

        Minulla on tulossa se lääkärikäynti jalkojen vuoksi.
        En paljon ole nyt tänään vielä liikkunut ja kuitenkin jalkoja särkee.

        Kirjoitellaan.

        en välitäkkää ,

        odotin tältäviikolta parempaa oloa,
        mutta
        tänään oli vielä huonompi aamu kuin eilen,

        ittekseni tupisin , joka päivä menee vain huonompaan kuntoon,
        onko pakko hyväksyä, höh,

        täänääki olisi menoa asioille,
        ja peräpää paukkuu kuin auton huonokuntoinen pakoputki ,
        kaikenlisäksi pakottaa pukamia,

        hohoijaaaa , välliin jo naurattaaki
        vaikka enemän kiukuttaa
        kun aina on joki vika jossaki kohtaa kehoa,

        kaikenhuippu
        väsymyksestä ei pääse eroon vaikka kuinka koittais keksiä keinoja piristyä,

        sänkyki pettaamatta,
        jos ei pataakaan , olispa valmiina illaksi siihen voin köllähtää,

        joskus miettiny, jos ostais uuden asnnon ja siellä olisi yksi makuuhuone vain nukkumista varten sänky
        voisi olla aina valmiina mennä nukkumaan,
        olis helppo siivotakki
        kun olis vain sänky ja yöpöyä
        joskus mulla oliki nätti meikkipöytä ja siinä peili,
        seki hävinny noitten muutojen kanssa ties minne , höh,

        tän uusinpaan kotiin hankin mahdollisimman vähän kalusteita
        just sen takia että olisi helppo siivota,

        kaikki edellisestä asunnosta laiton kierrätykseen,
        ja vanhantavarinkauppaan,
        niistä jotka kelpasi jälleen myyntiin sain pikkusen rahaaki,

        siitäki tapahtumasta on jo kauan,
        tuo aika kulu ja vuodet vierii että silmissä vilisee,

        yllättäin onki vanhus , haudanpartaalla toinen jalka jo haudassa, huh,

        eipä olisi uskonu elävänsä näin vanhanksi ikinä,
        oletein kolevani nuorena , toisin kävi,

        vanhuus on vain niin vaikeeta aikaa ettei millä hyväksyisi näitä vaivoja itselleen,
        hirvittää olla jo osittain avuton monissa asioissa,

        no mutta nyt nokka pystyyn
        koitetaan taas selvitä tämän päivän haasteista,

        Nokka pystyyn.

        Se on ihan kiva kehotus.
        Joskus vain sanoivat, että joku on ylpistynyt kun kulkee nokka pystyssä, mutta haitanneko mitä muut ajattelee.

        Olen vaatehuollon parissa puuhannut, nyt mene laittamaan jalkakylvyn, kovettumia hiomaan ja pehmittämään, ettei jalkalääkäri ihan kauhistu.

        Mitä sitä söis, on unohtunut tänään koko syöminen, aamukahvin join neljän jälkeen.
        Vatsa tuntuu huutavan hoosiannaa"

        Ei aavistanut miten kaikkia vaivoja voi tulla iän myötä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nokka pystyyn.

        Se on ihan kiva kehotus.
        Joskus vain sanoivat, että joku on ylpistynyt kun kulkee nokka pystyssä, mutta haitanneko mitä muut ajattelee.

        Olen vaatehuollon parissa puuhannut, nyt mene laittamaan jalkakylvyn, kovettumia hiomaan ja pehmittämään, ettei jalkalääkäri ihan kauhistu.

        Mitä sitä söis, on unohtunut tänään koko syöminen, aamukahvin join neljän jälkeen.
        Vatsa tuntuu huutavan hoosiannaa"

        mä söin just puron,

        pitäs vielä iltapalaksi keksiä jotain maukkaampaa,

        kaappiin kun katsoo aina yököttää,
        huiii,

        nyt mua jo naurattaa, itselleni nauran,
        ostin pörrö lankaa,
        olen koittanu tehdä silmukoita määrtyn määrän,
        aina kun olen muka saanu silmukat aikaan ja alan kutomaan
        kudin menee aina jostakikohtaa hassusti väärinpäin,
        koska pyöröpuikolla jostain syystä aina neuokset kääntyy väärin , suutuin itselleni,
        pistin langat pois ja piiloon silmistä
        alko niin tympiin kun ei heti onnistunu,
        ja montakertaa yritin,
        pörrö-lanka on hankalaa kudottavaa.

        Pyöröpuikolla kutominen kuulemma on vaikeaa.

        Kun olet luonut silmukat, vedä silmukat
        jonoksi ja tarkista,
        että kaikki ovat oikeassa asennossa,
        sitten vasta liität jonojen päät yhteen, ja kudin ei kierry.
        Pörrölanka kutiaa iholla, samoin villa.

    • Anonyymi

      Osa on, osa ei. Elä nyt, murehdi turhia myöhemmin.

      • Anonyymi

        tuo murhe on jokapäiväistä nykyään,

        pikkulinnut ovat kertoneet , on olemassa i l o - p i l l e r e i t ä ,

        mistähän niitä saa,
        murheet katoaisi taivaan tuuliin, kuten mariinilta aikoinaan

        kohta olisi eroopan omistaja
        tai koko maailman omistaja

        kuten nyt trumppi ja puttin, höh,

        siellä ne nyt suunittelee yhteistä maailman valloitusta,

    • Anonyymi

      Minusta on kyllä törkeää poistaa toisille kirjoitettuja vastauksia.

      • Anonyymi

        niin minustaki, ei ymmärrä meikäläinen MIKSI poistavat,
        minusta on haska lukea toisten juttuja sille usein on myös huuoripitoisia viestejä, ei niin tosisaan kirjoitettuja,
        joskus on hauskaa pilaillakki, kun ei kovin törkeyksiä kirjoita,
        mutta huumori joskus keventää raskaita mieteitä mukavasti, yksikseen hymyilee
        vitsi luonteiseksi tarkoitettja juttuja.

        Hittojakos me poistoista, kun omat viestit näkyy.
        Eilen kaatunut maito on jo kuiva läiskä kalliossa, kukaan ei tiedä millainen lammikko se oli alkujaan?

        Jalkatohtorilla käyty, jalkapöytä on tohtorin piirtämiä mustia kuvia täynnä.
        Että ei ihan aurinkoista, vaikka se paistaakin.

        Jos nukkuis päivällä, yö oli uneton ja koko päivä meni tuon asian takia autossa istumisessa, nyt sitten hoitoja ja kuntoutusta, tai. lähinnähän se on kiputilan poistoa.

        Ajattelen samoin, ei täällä ole ollut epäasiallisia kommentteja,
        miksi ihmeessä kommentteja poistetaan ?
        Huumoria saisi olla enemmän, mutta mistä sitä vanha vaivanen horisko repii ?
        Pienikin huumorinpilke piristää ja keventää mieltä aina.

      • Anonyymi

        Kun kirjoitin tuota juttua, nauratti ja tuli pieru. Kuulin ja se haisi, joten ne aistini ovat kunnossa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun kirjoitin tuota juttua, nauratti ja tuli pieru. Kuulin ja se haisi, joten ne aistini ovat kunnossa!

        Juu, kirjoitin mummon vaivoista, mutta siinä oli kai vääriä sanoja, se poistettiin, siksi tuo kommenttini vaikuttaa ontuvalta.
        Anteeksi, yleisesti kerrottu vitsi, jonka alkuperää ei kukaan tiedä.
        Suusta suuhun kulkee kylillä kun mummot kokoontuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hittojakos me poistoista, kun omat viestit näkyy.
        Eilen kaatunut maito on jo kuiva läiskä kalliossa, kukaan ei tiedä millainen lammikko se oli alkujaan?

        Jalkatohtorilla käyty, jalkapöytä on tohtorin piirtämiä mustia kuvia täynnä.
        Että ei ihan aurinkoista, vaikka se paistaakin.

        Jos nukkuis päivällä, yö oli uneton ja koko päivä meni tuon asian takia autossa istumisessa, nyt sitten hoitoja ja kuntoutusta, tai. lähinnähän se on kiputilan poistoa.

        "Hittojakos me poistoista, kun omat viestit näkyy."

        Niinkö ajattelet ? Kyllä minua harmittaa, kun olen vastannut jollekin
        mukavalle ihmiselle ja kommenttini on poistettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Hittojakos me poistoista, kun omat viestit näkyy."

        Niinkö ajattelet ? Kyllä minua harmittaa, kun olen vastannut jollekin
        mukavalle ihmiselle ja kommenttini on poistettu.

        Elossa ja olossa, kotona kaiken päivää, ei kukaan ole täälläkään mitään lausunut,
        Onko sanaiset arkut lukittu?
        Olin itse leikkauksessa ja toimenpiteen aikana leikkaava lääkäri koko ajan puhui avustavalle hoitajalle, että hyvä tästä tulee, Tuulee parempi kuin uskottiinkaan.
        Leikkaus ei onnistunut parantamaan vaivaani, joudun yhä hoidattamaan ja käymään samalla lääkärillä.

        Tässä kun menin vastaanotolla ja hän taas kysyi miten on mennyt, sanoin heti, että olisit puhunut vähemmän ja tehnyt paremman kuin uskoitkaan.
        Muutti ääni kellossa, nyt minua hoidetaan, jopa Fyssalle määräsi.
        Aiemmin vain puhuttiin ja odotettiin. Ihmeparannusta ei ole tapahtunut, mutta uutta leikkaustakaan ei voi tehdä, sillä saataisiin aikaan vain huonompaa toimintavarmuutta kohteessa.

        Yritä ymmärtää, että parhaansa lääkäri VARMASTI TEKI. Ei se lääkärikään Jumala ole . Jos kaikki voitaisiin parantaa ko leikkauksella , ei kellään olisi tuskaa ei vaivaa.

        Mieti sitä, jos itse olisit lääkäri, tekisitkö parhaasi, olisiko kaikki potilaasi kunnossa hoitosi jälkeen.
        Tosi surullista ,että ihminen on elänyt 80 v esim, eikä ymmärrä tällaisia elämän perustotuuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elossa ja olossa, kotona kaiken päivää, ei kukaan ole täälläkään mitään lausunut,
        Onko sanaiset arkut lukittu?
        Olin itse leikkauksessa ja toimenpiteen aikana leikkaava lääkäri koko ajan puhui avustavalle hoitajalle, että hyvä tästä tulee, Tuulee parempi kuin uskottiinkaan.
        Leikkaus ei onnistunut parantamaan vaivaani, joudun yhä hoidattamaan ja käymään samalla lääkärillä.

        Tässä kun menin vastaanotolla ja hän taas kysyi miten on mennyt, sanoin heti, että olisit puhunut vähemmän ja tehnyt paremman kuin uskoitkaan.
        Muutti ääni kellossa, nyt minua hoidetaan, jopa Fyssalle määräsi.
        Aiemmin vain puhuttiin ja odotettiin. Ihmeparannusta ei ole tapahtunut, mutta uutta leikkaustakaan ei voi tehdä, sillä saataisiin aikaan vain huonompaa toimintavarmuutta kohteessa.

        Luuletko, että vanhasta nuoren saa ? Et ole varmaankaan mikään toivepotilas,
        kun päätäsi alat paukuttaa lääkärille, joka tekee eteesi sen mikä on mahdollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luuletko, että vanhasta nuoren saa ? Et ole varmaankaan mikään toivepotilas,
        kun päätäsi alat paukuttaa lääkärille, joka tekee eteesi sen mikä on mahdollista.

        Eiköhän jokainen vastaa itse sanoistaan, ei niitä täällä tarvii funtsia.
        Kuikin tekee mitä tekee, päätättepä mitä tahhaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun kirjoitin tuota juttua, nauratti ja tuli pieru. Kuulin ja se haisi, joten ne aistini ovat kunnossa!

        Ai mikä juttu on sinun ?

    • Anonyymi

      Elossa ollaan. Päivä on mennyt torkkuessa. Joskus on niin väsynyt.

      • Anonyymi

        Minäki olin koleman väsyny,
        torkahdin sohvalle,
        mutta yhtäkkiä heräsin kummlliseen uneen,
        ja oli kummallisen pirteä,
        väsymys oli tipotiessään,
        lähdin ulos sauvakävelylle, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta,
        ihmisiä oli paljon rannalla uloilemassa,
        liukasta oli mutta minulla oli sauvat tukena,

        jos huomenna jaksaisi uudelleen ulos
        se olisi ainaki toiveeni, yleensä väsymys vie voiton ja köllähdän päikkäreille.

        tule sinäki ulos
        siellä on paljon muitaki meitä vanhuksia,
        oli oikein mukava nähdä muitaki,
        jotkut jopa tervehti ja saoni jonkun sananki kuten kaunisilma, heh
        jokatapauksessa ilahduttava juttu,

        huomisiin, nähdään,,,,

        Huomisiin, sanoit, minulla on ihan lääkärin määräämää lepoa, liikaa olen kävellyt ja lihakset ihan jumissa, pienemmät lenkit, ei tunnin kävely, jopa kaksi kertaa päivässä.
        Liike on lääke, ei pidä paikkaansa.
        Kroppa vaatii lepoa, venytyksiä ja taivutuksia tietenkin, mutta rajansa kaikella.
        Tri, ohjeisti oikean askelluksen ja opetti kuinka jalkavaivoja voi hoitaa ihan itse, aina ei tarvita hoitajaa palkata.
        Liikkunut olen tietenkin, mutta en mene ulos, pitää nyt varoa epätasaisia kävelyalustoja, kun akilleskin on ihan kireä, voi jopa katketa.

        Keittelin hernekeittoa ja katsoin MM kisoja.
        Saga Vanninen on Maailmanmestari, palkintojen jakoa ei tv 1 näyttänyt, lopetti lähetyksen juuri ennen sitä. Tyhjänpäiväistä urhrilua, niinhän ne sanovat, joilla ei ole kokemusta siitä, kuinka hienoa on seisoa voittajan pallilla urheilusuorituksen jälkeen.
        Minä olen sen kokenut, eikä vain kerran, mutta se ei ole jaettavaa tilastoa. Ihailen joka ainoaa nuorta joka asettaa jotain tavotteita, olkoon ne mitä tahansa, mutta urheilu vaatii enemmän kuin taiteen tekeminen, se vaatii uhrauksia ja jatkuvaa harjoittelua.

        Teki niin mieli aurinkoon, mutta näin tänään, huomenna ehkä autolla kaupunkiin ja vaikka kirpparille, saa kävellä sisällä ja näkee ihmisiä.

        Moikat ja heipat huomisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäki olin koleman väsyny,
        torkahdin sohvalle,
        mutta yhtäkkiä heräsin kummlliseen uneen,
        ja oli kummallisen pirteä,
        väsymys oli tipotiessään,
        lähdin ulos sauvakävelylle, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta,
        ihmisiä oli paljon rannalla uloilemassa,
        liukasta oli mutta minulla oli sauvat tukena,

        jos huomenna jaksaisi uudelleen ulos
        se olisi ainaki toiveeni, yleensä väsymys vie voiton ja köllähdän päikkäreille.

        tule sinäki ulos
        siellä on paljon muitaki meitä vanhuksia,
        oli oikein mukava nähdä muitaki,
        jotkut jopa tervehti ja saoni jonkun sananki kuten kaunisilma, heh
        jokatapauksessa ilahduttava juttu,

        huomisiin, nähdään,,,,

        Hei, kyllä minäkin pakotan itseni vähän ulos lähes joka päivä,
        paitsi en talvikylmällä käynyt kuin heittämässä roskat ulos,
        kun oli niin liukastakin.
        Keväästä syksyyn yritän useammin tehdä pieniä lenkkejäni,
        vaikka se alkaa tylsistyttää yksin.
        Aniharvoin tulee enää puolituttuakaan vastaan.
        Surullista.
        Nuoremmat ihmiset kulkevat kiireellä kohti päämääräänsä,
        kuka minnekin. Kaihoten katsoo ihmisiä,
        jotka ovat vielä elämänsä vedossa.

        Huomisiin ! Voikaa kaikki mahdollisimman hyvin !
        Nukkuaa hyvin ja syökää hyvin !

        Voitu huvin ja syöty hyvin.
        Aamukahvia jo varhain, kun hiirikään ei vielä liikkunut, tai eihän tuo itsekseen liiku, on langaton, mutta vaatii patterin.

        Eilen MM kultaa, tänään lautailijoilla huono päivä, vaikka eri lajithan ne, viisottelu ja lumilautailu. Molemmat vaativia lajeja. Pitää osata ja uskaltaa.

        Jumpattu on taas lähes tunti, lämmittelyineen,
        -Venytystä ja vanutusta, sanoisi mummo ja syyttäisi laiskaksi,-, kun joutaa moiseen touhuun lauantai aamuna.
        Imurointiahan tässä suunnitteilla, päivän työt suunniteltu, aamuyöllä jo tuli MM kisoista naisten seiväs, ei sijoittunut meidän tyttö, sellaista se, epäonni kai liian jäykkä seiväs, johon ei saanut tuntumaa. No, uuteen kisaan, kesä on tulossa.

        Jätän urheilut, katson ja kuuntelen, mutta imusi hurisemaan ja ikkunat auki.

        Koputtelen iltasella, olisko ketään.

    • Anonyymi

      Tänään taas meni överiksi, en jaksa ulos,

      olen kauheen tressaantnu
      pitäs uusia reseptejä, nyt ne ei uusi
      ja jos uusi niin vain 1 kuukaudeksi huh, olen kauhissani,
      meinaako ne että mielkäläinen kuolee kohta ??????????????? vai mistä johtuu tommonen vanhuksen kaltoin kohtelu,

      vielä ne parivuotta sitten uusi reseptit kahdeksi vuodeksi kerralla,

      olen SCHOKISSA haluaako ne tappaa vanhan ihmisen lääkeitten putteeseen
      vai mistä on kysmys ???????????????????????

      • Anonyymi

        On todella menny odoksi vanhushoiva ja huolenpito ????

      • Anonyymi

        Onkos sinulla tulossa lääkäriaika kuukauden aikana.
        Ehkä lääkäri haluaa tutkia sinut tarkemmin ja katsoa onko lääkityksesi oikein , vai tarvitaanko jotain muutoksia, ehkä lääkkeen vaihtaminen tai jotain muita muutoksia.
        Tarkasta se seuraava vastaanottoaika, jos sen olet jo saanut.

        Kerroithan tässä aiemmin, että haluavat tutkia tarkemmin.

        en ole pitkiin aikoihin käyny lääkärissä ja kaikki on muuttnu,
        onko edes nykyisin terv.keskuksissa lääkäriä,
        olen ihan hukassa mistä alotaisin,

        kaivelin vanhoja syd. epiksiirejä ja reseptejä jo kasan
        niissä on oikeaa tietoa syd. leikkuksista ym lääkityksistä,

        luulen ettei terveyskeskuksissa ole enään oikeita tietojakaa ,

        niillä voi olla tidostot sekasi, joskus ollu jotain utisia asiasta, siitä on jo aikaa,

        en ole lottavainen enään
        olen saanu kaltoin kohtela vanhksena,
        nuorena terveenä olin vielä ihminen,
        enään en ole ihminen, olen kuoleva vanhus,
        anteeki alakuloisuuteni asian suhteen.

        Apatia on pahinta mitä voi potea.
        Yritä välttää sitä.
        Kaikki tiedot on tallella, ei niitä kukaan ole vienyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Apatia on pahinta mitä voi potea.
        Yritä välttää sitä.
        Kaikki tiedot on tallella, ei niitä kukaan ole vienyt.

        käyn suun tarkastuksessa määrätyin välein yliopistollisessa sairaalassa,
        suun on jatkuvassa tarkastksessa, muutaman kerran leikattuki,

        siellä sanottiin on voinu tiedot kadota koska koko valtava sairaala kompleksi on rakennettu uusiksi ja entinen purettu,
        joten hieman arveluttaa
        kun olen saanu kummallista kohtela apteeksita
        ja lääkemääräyksiä muteltu ilman että minä itse olisin ollu tietoinen,
        heräättää kyskymyksiä ?

        vai johtuuko kaikki että olen liian vanha ollakseni elossa,

    • Anonyymi

      Aurinko on laskenut ja luonto hiljentynyt.
      Lahden kisat, vielä Holmenkolleniltakin ja Sisähalli MM kisat, urheilua on riittänyt.
      En ole tavannut yhtään ihmistä tänään, enkä eilen.
      Osaankohan puhua kun ihmisiä tulee vastaan?

      Miksi puhelin ei soi? Ei kukaan soita.
      Pianokin on nurkassa ihan hiljaa.

      Onneksi korva vinkuu, tiedän eläväni.

      • Anonyymi

        Korvan vingunta on terve merkki. Viikatemies ei vielä ovella.

    • Anonyymi

      Aurinko on jo korkeella ja pakkanen nöyrtynyt jäykkyydestään.
      Terassilla on keräkaali jäätynyt, nyt se alkaa kuoria jäätyneitä päällyslehtiään kuin kuumaan veteen dipattu tomaatti.

      Mitä tuosta ruoaksi laittaisi, se on ihan käyttökelpoinen sisintään myöten.
      Resepti on päässä, mutta siellä on niitä monta, valinnan vaikeus iski.

      Missäs luuraatte kaikki kaverit . .

      • Anonyymi

        Eilen, kun tulin saunasta, oli Stadissa upea auringonlasku. Kirkas aurinko laski länteen, alas Espooseen.

        Istuin hetken pihapöytämme luona. Ruoho maassa oli valkoisessa huurussa.

        Siirtymäni talvesta kevääseen tapahtuu näköjään rauhallisin mielin. On totuttava, että nysse kesä taas lähestyy.

        Olin varannut kesäreissun lähimaille, mutta peruin sen. Säästän rahaa vähän enemmän, että pääsen ehkä ensi vuonna hiukka kauemmas, tai vaikka ensi talvena jollekin Eufoopan joulutorille. Muutamia vuosia sitten kävin Berliinin joulutorilla.

        Kaunishan se oli täälläkin, valkoinen hanki maassa, lujassa istuu lumi vielä,
        mutta kerran jo näkyi maaliskuussa maata, eli seinustalla maata näkyvissä.
        Ihanaa, kun on talvi ja hanki maassa, hyvä on hiihtäjäin hiihdellä ja moottorikelkoilla viuhua pitkin jäitä.
        Onneksi talvi jatkuu, tämä aika on hienoa, linnut syövät kaiken tarjoamani, maksaahan se, mutta moni maksaa turhemmasta.
        Pupujussi ihan valkoinen.

        Matkailen kotimaassa, täällä on mahtavia paikkoja joita haluan vielä nähdä.
        Monta mielipaikkaa ja monta vielä näkemättä..
        Minun rahani jäävät kotimaahan, vaolla ei ole paljon, niin lisänä se on roskakin rokassa.

        Itsekin pidän lumisesta talvesta ja luulenpa, että kyllä lumi vielä yllättää etelä-Suomenkin. Viime vuonna tuli paksusti lunta vielä n. viikko ennen vappua!

        Tänään en jaksa mennä pihalle. Ei minua eilinen ulkoiluni ole tänään kolottanut, toisin kuin joku täälä eilen ennusteli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaunishan se oli täälläkin, valkoinen hanki maassa, lujassa istuu lumi vielä,
        mutta kerran jo näkyi maaliskuussa maata, eli seinustalla maata näkyvissä.
        Ihanaa, kun on talvi ja hanki maassa, hyvä on hiihtäjäin hiihdellä ja moottorikelkoilla viuhua pitkin jäitä.
        Onneksi talvi jatkuu, tämä aika on hienoa, linnut syövät kaiken tarjoamani, maksaahan se, mutta moni maksaa turhemmasta.
        Pupujussi ihan valkoinen.

        Matkailen kotimaassa, täällä on mahtavia paikkoja joita haluan vielä nähdä.
        Monta mielipaikkaa ja monta vielä näkemättä..
        Minun rahani jäävät kotimaahan, vaolla ei ole paljon, niin lisänä se on roskakin rokassa.

        Helsingissä alkoi tunti sitten sataa isoja lumihiutaleita, mutta ei se pysy yhtään maassa, kun on plussa-asteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingissä alkoi tunti sitten sataa isoja lumihiutaleita, mutta ei se pysy yhtään maassa, kun on plussa-asteita.

        Täällä Lapissa paistaa aurinko ja on hanget korkeat, lumivyöryjen vaara ja
        Kilpisjärvellä130 senttiä lunta, uutta tulee illalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingissä alkoi tunti sitten sataa isoja lumihiutaleita, mutta ei se pysy yhtään maassa, kun on plussa-asteita.

        Ja sitä ennen lyhyen aikaa satoi rakeita ! Just silloin olin lenkillä.

    • Anonyymi

      On väsyttänyt koko päivän. Jo jonkun viikon. Kai se on lopun alku.

      • Anonyymi

        Voisit aloittaa rautalääkityksen ja vitamiinia, vaikka kalanmaksaöljyä! Pitääkin nyt itse käydä jääkaapilla ottamassa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisit aloittaa rautalääkityksen ja vitamiinia, vaikka kalanmaksaöljyä! Pitääkin nyt itse käydä jääkaapilla ottamassa....

        Ei ole puutetta.

    • Anonyymi

      Puuhailen tänään kaikenlaista pientä. Pesin ja vaihdoin lakanat. Samaten aloin putsata keittiötä perusteellisemmin. Kun on keittokomero ja tavaraa avohyllyilläkin, niin pölyä ja pientä roskaa, murua kerääntyy. Märän pölyrätin kanssa käyn läpi joka metallipurkin päällystä ja hyllyn reunaa.

      Tänään on viimeinen päivä antibioottikuuria tuohon jalan ruttotautiin, vajaat 2 vkk sitten yhtäkkiä iskeneeseen vyöruusuun. Ruvet ovat vähentyneet, mutta on edelleen isot laikut. Se on muuten sisällä jalassa silti niin kipeä edelleen, että on pakko väliin ottaa vahvaa särkylääkettä, eikä sekään oikein auta, särkee silti. Kuin luuta jomottaisi, tai jotain paksua hermoa. Ompahan taas tämäkin koettu.

      • Anonyymi

        Kun aurinko paistaa alkavat kaikki pinnat näyttää pölyisiltä.
        Laitoin äsken ihan hetki sitten silittämäni liinan pöydälle, aurinko paistoi ja valoa vasten näkyi kuinka liinastakin lähti ilmaan pieniä hiukkasia-.

        Ei se varmasti mitään pölyä ole, mutta kankaista lähtee pieniä hiukkasia, ja käsitelläänhän kotona joka päivä vaatteita, joten pölyäkin syntyy, kankaista.

        Joko kivut ovat helpottaneet?

      • Anonyymi

        Aikomus oli kertoa tämän aamun muistakin touhuista, pesin ja silitin pyykit ja nyt on verileivät uunissa.
        Ruisjauhoihin leivottu, terveellistä ja hyvää leipää tulossa.
        Pian uunista ulos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun aurinko paistaa alkavat kaikki pinnat näyttää pölyisiltä.
        Laitoin äsken ihan hetki sitten silittämäni liinan pöydälle, aurinko paistoi ja valoa vasten näkyi kuinka liinastakin lähti ilmaan pieniä hiukkasia-.

        Ei se varmasti mitään pölyä ole, mutta kankaista lähtee pieniä hiukkasia, ja käsitelläänhän kotona joka päivä vaatteita, joten pölyäkin syntyy, kankaista.

        Joko kivut ovat helpottaneet?

        Jalan kipu ei ole hellittänyt. Särkee sisältä jalasta sekä pinnalla ihossa. Otan 1 gr Panadolia. Itse rupi on vähentynyt.

    • Anonyymi

      Kävin kampaajalla. Pitkät noita-akan hapsuni leikattiin lyhyiksi hiuksiksi, otsatukalla. Nuorruin n. 5-10 vuotta.

      Sitä peiliä tuijotellessa mietin, mitä muuta voisin kasvoilleni tehdä. Sitä "kevyttä meikkiä" eli hiukan väriä kulmakarvoihin ja huuliin. Keväthän jo pian alkaa ruskettaa kasvoja. Pienet korvakorut.

      • Anonyymi

        Aurinko nyt huolehtii meikkaamisesta, se on ulkoilua.
        Lämmintäkin on, luoja hoitaa lämmitykset, kun Olkiluoto on heikko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aurinko nyt huolehtii meikkaamisesta, se on ulkoilua.
        Lämmintäkin on, luoja hoitaa lämmitykset, kun Olkiluoto on heikko.

        Olen vielä elossa, vaikka tänään oli taas kovin vaikeeta,
        kahee paine kaulassa ja maha turpoaa,
        pissaki jäi jumiin,
        olen koittan sitä hokutella kumalla suihkulla siis vedellä,
        se hiukan laukasee tilannetta, luulen että samalla tirahtaa jotain pois, ainaki hieman tilannetta helopttaa,
        jos huomenna oli hitusen paremmin,

        Olisko se lääkärille mentävä,
        ei kaikki vaivat parane odottamalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen vielä elossa, vaikka tänään oli taas kovin vaikeeta,
        kahee paine kaulassa ja maha turpoaa,
        pissaki jäi jumiin,
        olen koittan sitä hokutella kumalla suihkulla siis vedellä,
        se hiukan laukasee tilannetta, luulen että samalla tirahtaa jotain pois, ainaki hieman tilannetta helopttaa,
        jos huomenna oli hitusen paremmin,

        Oletko mieshenkilö?

        Kyse voi olla eturauhasesta. Tilaa heti lääkäriaika.

        Tai jotain muuta, johon tarvitset nopeasti apua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko mieshenkilö?

        Kyse voi olla eturauhasesta. Tilaa heti lääkäriaika.

        Tai jotain muuta, johon tarvitset nopeasti apua!

        Pissa pitää saada ulos, ettei virtsarakko täytenä repeä!

        Ihan totta. Tuo olisi hirveä ja kivulias tilanne!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pissa pitää saada ulos, ettei virtsarakko täytenä repeä!

        Ihan totta. Tuo olisi hirveä ja kivulias tilanne!

        Pari päivää on ollut virtsaamis ongelmia minullakin.
        Kirvelee, on hätä, mutta mitään ei tule.
        Soitin terv, kesk. Takaisin soitolla sain yhteyden ja hoita kirjoityti lähetteen virtsakokeeseen. Onneksi on aiemmin jo saatu koeputkipakkaus kotona, huomenna vien näytteen labraan ja siitä se lähette,
        Ei tarvita eniksi lääkäriä määräämään kokeita, ellei halua saada eniksi lääkärin ja mahdollisesti muitakin kokeita otettavaksi kuin virtsakoe.
        Kun terv, keskus saa tulokset, sieltä kyllä kokeiden tuloksista saa tiedot ja jos tarvitaan lääkitystä, resepti menee apteekkiin.

        Tämä oli minun tapani ja huomenna vien näytteet labraan.

        Hienosti hoituu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen vielä elossa, vaikka tänään oli taas kovin vaikeeta,
        kahee paine kaulassa ja maha turpoaa,
        pissaki jäi jumiin,
        olen koittan sitä hokutella kumalla suihkulla siis vedellä,
        se hiukan laukasee tilannetta, luulen että samalla tirahtaa jotain pois, ainaki hieman tilannetta helopttaa,
        jos huomenna oli hitusen paremmin,

        Jos pissa ei tule on mentävä lääkäriin.
        Voi olla vaikka munuaisissa vikaa
        tai virtsteiden tulehdus,
        se vaatii antibioottia, ettei tulehdus nouse munuaisaltaisiin.
        Se on vaarallista.

    • Anonyymi

      Kaksi miestä on kuollut. Kolmas on elossa.

      • Anonyymi

        MISSÄ

        kerro tarkemmin,

        missä ne 2 miestä on kuollu ?

    • Anonyymi

      Tänä yönä nukuin jokseenkin yhtäjaksoisesti aamuun asti ja nyt hörpiskelen aamukahvia. ☕

      Yöllä heräsin kyllä lyhyeen painajaiseen ja se piti hetken aikaa hereillä, mutta laitoin valon yöpöydällä päälle ja silmälaput silmilleni, näin eivät kummitukset enempää päässeet säikyttelemään. Tunnin, parin päästä sammutin valon. Taisivat tulla uneeni illalla katsomastani japanilaisesta elokuvasta.

      • Anonyymi

        Hyvät unet antavat voimaa ja jaksaa ajatella, unettomuus kun lamaannuttaa aivotoimintaa ja edesauttaa muistin heikkenemistä.

        Syvän unen osuus unesta tulisi olla enemmän kuin lyhyitä uinipätkiä nukkuvalle kertyy.
        Unia näin yhten aikaan vainajista.
        Teimme yhdessä jotain tärkeää, mutta puhuminen olikin sitten harvoin unessa mukana, tai jos puhuin, en saanut vastauksia.

        Ei ole kuin pari kuukautta unesta, jossa olimme kuolleen puolisoni kanssa ihmeellisessä tapaamisessa.
        Hän tarjosi minulle illallisen lumihankien keskellä, lehdetön koivu orpona keskellä hankia, valkoisen liinan peittämällä pöydällä katettu illallinen, kysyin miksi tällä, ja keskellä talvea, mutta hän oli kadonnut.

        Muistan syöneeni jotain, mutta mitä, sitä unimuistoissani ei ole merkittynä.

        Unet tulevat ja menevät, mutta putominen unessa toistuu melko usein.
        Hui, painajainen, jännittävän elokuvan katsominen kannattaa ajoittaa iltapäivään.

        Minunki unissa puolisoni aina katoaa jonnekki
        just kun meillä on hauskaa ja jotain mielenkiintoista tekemistä
        ja minä alan siltä kyseleen,
        hän aina katoaa ja minä jään yksin,
        hän kuoli toistakymmentä vuotta sitten,

        itse olen nyt huonossa kunnossa,
        luulempa ettei elinpäiviä minulla ole enään kovinkaa kauaa,

    • Anonyymi

      Yhtenä päivänä olen puhtia täynnä ja toisena aivan väsähtänyt. Tänään on nyt tuo väsähtänyt päivä.

      Kaiken pakollisen vähän olen kylläkin tehnyt. Pyyhin makkarin lattian ja matot pitää vielä kurotella ja levittää.

      Päivällä tuli verkkokaupan ruokatilaus, ym.

      Katson tallenteistani Hudsonia ja Rexiä: "Malja kodille". Yhdessä pääosassa puoliksi suomalaissyntyinen näyttelijä Liisa Repo-Martel.

      • Anonyymi

        Liisa Repo-Martell.

      • Anonyymi

        Katteeksi käy noin hyväkuntoiset kanssakulkijat
        mä olen niin huonossa kunnossa ettei kehtaa edes sanoa,
        pissa ei tule
        ja maha kohta räjähtää,

        pärjätkää
        mä kuolen näillä näkymin, sori,

    • Anonyymi

      Nyt on puhtaat matot lattialla ja jotenkin helpottunut olo. Tänään en jaksanut lähteä ulos, vaan pinnistin pakollisimmat, keväiset kotityöni loppuun asti, aivan kuin olisin maata pitkin laahautunut, vihdoin perille asti.

      Kauppaostosteni mukana tilasin kauniin, ison kukkakimpun, se on nyt isossa vaasissa olohuoneen pöydällä. 🌞💐

      Ja ulkona aurinko paistaa.

      • Anonyymi

        Olet pirteä,
        sinulla on vielä elämä edessä,
        onnea ja ihananaa loppuelämää,

        --
        katteeksi käy
        mä teen kolemaa.

        ikäväkyllä mun kohdalla on elämä rajallista ja mun pitää poistua
        elämä on elety kohdallani. ei ole tuevaisuutta, liekkö huomispäivääkää.

        Kiitoksia. 🙂
        Älä vielä tee kuolemaa...

        Nauti siitä, mitä vielä on. Kyllä Kuolema lopulta hakee meistä jokaisen.

        Älä nyt kuolemaan ala, kesä tulossa ja mikä parempaa.Horoskoppikin lupasi kaille merkeille jotain hyvää, luin ne kaikki, vaikka en ole kaikki.
        Pikkuneiti luki satukirjaa siinä oli pieniä hiiriä
        joista yhdellä oli nimi.
        Hän to kirjan minulle ja kysyi; "Miksi tuo yksi hiiri on kaikki, vaikka sillä on nimi ja muut on pelkkiä hiiriä?"
        En osannut vastat, osaatko sinä selittää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitoksia. 🙂
        Älä vielä tee kuolemaa...

        Nauti siitä, mitä vielä on. Kyllä Kuolema lopulta hakee meistä jokaisen.

        Olette ihnania

        mun pitää poistuua

        teidän pitää vielä jaksaa
        tulette sitten perässä kun ehditte ja luoja muistaa hakea pois,

        kirjoitellaan silti viimeseen hengenvetoon asti,
        lupaan sen,
        sitten kun täältä ei tule enään minkäänlaista viestiä olen poissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt kuolemaan ala, kesä tulossa ja mikä parempaa.Horoskoppikin lupasi kaille merkeille jotain hyvää, luin ne kaikki, vaikka en ole kaikki.
        Pikkuneiti luki satukirjaa siinä oli pieniä hiiriä
        joista yhdellä oli nimi.
        Hän to kirjan minulle ja kysyi; "Miksi tuo yksi hiiri on kaikki, vaikka sillä on nimi ja muut on pelkkiä hiiriä?"
        En osannut vastat, osaatko sinä selittää?

        Kyllä olisi mukava vielä kesä nähdä,
        sen tietää vain luoja jaksanko niin kauan vielä,

        kirjoitelaan silti viimeseen hengenvetoon asti,
        voihan olla että saan nähdä vielä syksyn kauneudenki värikylläisyytenään,

        isäni ja äitini olivat huonokuntosia noin keskimäärin kaksi vuotta heikossa kunnossa , heillä kunto heikkeni silmissä,
        molemmat kupsahti ihan yllättäin
        äiti latialle, luutu kädessä
        isä sängynviereen puolipukissaan, oli lähdössä aamupalalle,
        molemmat kuoli aamun aikana, molemmat sai niinsanotun äkki-lähdön, suorilta jaloiltaan lähtivät,
        tavallaan kuoleman läheisyys oli tiedossa, mutta eihän hetkeä ja aikaa kukaan lopulta tiedä, he lähti aamulla,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olette ihnania

        mun pitää poistuua

        teidän pitää vielä jaksaa
        tulette sitten perässä kun ehditte ja luoja muistaa hakea pois,

        kirjoitellaan silti viimeseen hengenvetoon asti,
        lupaan sen,
        sitten kun täältä ei tule enään minkäänlaista viestiä olen poissa.

        Ehkä sitten kerran tavataan taas toisemme, siellä rajan toisella puolella... 🧡

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä sitten kerran tavataan taas toisemme, siellä rajan toisella puolella... 🧡

        Sen vain luoja tietää,

        uskoisin nähdään .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olette ihnania

        mun pitää poistuua

        teidän pitää vielä jaksaa
        tulette sitten perässä kun ehditte ja luoja muistaa hakea pois,

        kirjoitellaan silti viimeseen hengenvetoon asti,
        lupaan sen,
        sitten kun täältä ei tule enään minkäänlaista viestiä olen poissa.

        Odottelenkin vain viestiäsi...
        et sinä nyt kuole, kun menee ihan kivasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Odottelenkin vain viestiäsi...
        et sinä nyt kuole, kun menee ihan kivasti.

        Missä menee kivasti,

        ei täällä mene kivasti,

        väsyttää,

        menenki pötkölleen,
        tulen sitten taas,
        jos sattu,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olette ihnania

        mun pitää poistuua

        teidän pitää vielä jaksaa
        tulette sitten perässä kun ehditte ja luoja muistaa hakea pois,

        kirjoitellaan silti viimeseen hengenvetoon asti,
        lupaan sen,
        sitten kun täältä ei tule enään minkäänlaista viestiä olen poissa.

        Hei, miten tänään menee ?

    • Anonyymi

      Eipä tässä kauan taida kekkuloida enää. Kuolema on ottanut jo käsikynkästä.

      • Anonyymi

        Kyllä se vaan harmittaa ,
        kun liikkuminen on melkein mahdottomuus
        uuupumus painaa
        --- ajats kyllä liitelee vielä vaikka missä,
        kuvittelee jopa ostavansa uden asunnonki ,
        tai muttavansa vaikka palvelutaloon,
        mutta
        millä voimilla,
        se onkin suuri este
        kaikki ajatkset jää haaveeksi,
        todellista voimaa ei ole pistää asioita toimeksi,
        ikä painaa ja kuolema on vääjäämätön nurkantakana,

        miten pääsis kuolemaa pakoon, tietääkö joku ?

        Haluatko paeta kuolemaa ? Minä en halua. Minä olen ihan turha ihminen
        yksinäisenä maailmassa.

      • Anonyymi

        Puhutaan kevään ensi kukista ja linnuista ,
        ne piristävät väsyneenkin mieltä.

        Aurinko lämmittää ja siitä saa taas poskille väriä.

        Katsoin eilen Areenasta Nerdumin Perhe nimistä ohjelmaa.
        Kertoo taidemaalarista jä hänen skalaisesta perheestänsä.

        Maalatut taulu, näyttelyt, perheen erilaiset harrastukset, esiintymiset ja isän eläessä Museo on saatava valmiiksi.

        Kaikki jaksot katsottavissa Areenassa.
        Kuvat voivat olla järkyttäviä, mutta ovat todella sellaiai joita haöluaisin matkustaa Norjaan katsomaan ihan läheltä, siellä museossa.

        Suosittelen ohjelmaa, mukavaa perjhettä ja sisukasta taiteilijaa.

    • Anonyymi

      >>miten pääsis kuolemaa pakoon, tietääkö joku ?<<

      Tuohon en minä tiedä kuin uskonnollisen vastauksen...

      Joh. 11: 25-26
      25 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
      26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

      • Anonyymi

        Elämällä!
        Kuolema ei ole elämää, siksi sinun pitää elää tässä ja nyt!

        Jos sinä elät ja uskot, silloinnhan elät kuolesi jälkeen sitä uutta elämää Taivaan iloissa.
        Ei Raamatun tekstejä voi muuten tulkita, ne ovat ja puhuvat hänelle, joka uskoo.

        Ei kuolemaa voi karata nurkan taakse piiloon, sen sinä tiedät ihan varmasti itsekin.

      • Anonyymi

        Uskoni on vanhva JEESKSEEN ja sitä ei kumoa kukaan, usko on ja pysyy,

        mutta olen vain ihminen
        vikoineni heikkouksineni,
        mutta luoja MINUSSA on vahva,

        on siis ikuinen elämä tulevaisuutta,

        mutta
        kun olen vain ihminen epäilyksineen ja kysymyksineni,
        ihmetyttää kelpaanko minä luojalle tämmösenä vajaana ihmisenä epäilyksineni,
        vaikka tiedän Jeesuksen suuruuden ja kaikkivoimaisuden,
        luoja on suurin kaikista, sen tiedän,

        kun kuolen
        sanon luojalle, tässä olen enkä muuta voi
        kelpaanko vikoineni,

        tahdon kaikki kuoleet rakkaani ja ystäväni samaan kartanoon,

        Kelpaamehan me syntisyyksinemme eli vikoinemmekin, juurikin koska tunnustamme ne ja katumuksessa, uskon kautta turvaamme Jeesuksen sovitustyöhön ja meille lahjoittamaansa vanhurskauteensa.

        Hän Herranamme otti syntimme kantaakseen ja lahjoitti meille suojaksemme oman pyhyytensä, jonka sisässä olemme turvassa.

        Pidä kiinni kuin lapsi Jeesuksen kädestä. Näin haluan itsekin tehdä, muuta turvaa kun ei ole.

        tänäänki kun kntelin autoradiosta jotain hartastilannetta,
        aina kun puhutaan Jeesuksen kärsimyksistä mä tunnen suurta tuskaa sielussani
        kun Jeesus on kärsiny maailman vääryydet omassa kehossaan ja tuntenu sielun tuskaa meidän syntisten pahojen ihmisten takia,
        siis kärsi ettei meidän enään tarvi kärsiä samoin,
        se aina riipaisee mua sieluni syyvyyksiä myöten,
        aivan kuin piiska sivaltaisi sielussani,
        aivan kuin minä olisin syyllinen Jeesuksen kuolemaan,
        ja tietenki olenki, samoin koko ihmiskunta.

        Pääsiäispyhät ovat minulle raskaita juuri tuosta syystä. Eläydyn niin voimakkaasti Kiirastorstain ja Pitkäperjantain tapahtumiin. Voin huonosti, kiemurtelen sängynpohjalla, enkä tiedä, kuinka minun pitäisi asiaan asennoitua. "Kiitollisuus" tuntuisi niin kevytmieliseltä ja "epäkohteliaalta"!

        Sitten perjantai-iltana olo jo helpottuu, mutta kaiken kaikkiaan olen iloinen kun Pääsiäinen on ohi. Selitän itselleni, että en voi noille julmille ja jo kaukaisille tapahtumille mitään, mutta, että minunkin vuokseni siellä silloin kärsittiin.

        Katselen joskus alkua Vatikaanin tai ortodoksikirkon yöpalveluksista, siinä ikäänkuin yritän paikata huonoa omaatuntoani = synnintuntoani, edes yrittämällä osallistua, osoittamalla hiljaista, vaatimatonta kiitosta, kunnioittamalla jumalanpalvelusta.

        Ylösnousemusriemu ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä kauheutta, mikä sitä edelsi.

    • Anonyymi

      Sain sitten minäkin hiukset leikkautettua.

      Löysin hyvän kampaajan, oikein olen tyytyväinen , vaikka ohuet hiukset eivät niin kauniilta näytä leikattuinakaan, pysyy kuitenkin suortuvat ainakin lakin alla,

      Rautaa, ja vitamiinia, hyvä hiusoljy ja tästä se kesätukka paranee.

      • Anonyymi

        Uusi ulkonäkö jotenkin vahvistaa elämänhalua.

      • Anonyymi

        mä en uskalla mennä kampaajalle, nyt kasvatan taaaaaaas pitemmät hikset kesäksi,

        hiusten pesu on raskasta kun on pitkät hiukset,

        tukan pesemisestä en pidä ollenkaan,
        pakko välillä pestä kun muuten ne rasvottu ihan mahdottomiksi.

    • Anonyymi

      Ne alko mennä jo 70-luvulla.

    • Anonyymi

      Huomasin tässä istuessani, kun katselin Areenasta vanhaa ohjelmapätkää, että korvieni vinkuminen on vähentynyt.
      Toisesta on kuulo melkein kokonaan kadonnut, mutta se vinkuminen joskus häiritsevää ollut.

      Onneeksi toisella kuulen, se auttaa.

      • Anonyymi

        Minlla parani kuulo

        kuulo meni yhtäkkiä molemmista korvista yhtenä yönä,
        kun heräsin en kuullu mitään,
        olin kauhuissani,
        menin lääkäriin,
        ne ei antanu mitään lääkettä, mutta kuulon tutkija vielä tutki kuulon,
        sanoi etten kuule toisella korvalla ollenkaan ja toisella kuulin vain hitusen piipausta, noin kahden viikon kuluttua alkoi kuulumaan piipausta ja rahinaa ja jotain paukahduksia korvassa, yllätys yllätys kuulo alkoi palautumaan
        joka päivä kuulin pikkusen enemmän,
        ja nyt kulen jo normaalisti kuten enenki,

        mun kuulo palautui

        mutta kauhun hetkiä tunsin ensin, oli suuri järkytys kun ei kuullu yhtään mitään,

        jospa sinullekki vielä kuulo palautuu,
        tiedän ei kaikille enään palaudu kuulo jos se on menny
        siihen on apuna sittemmin kuulolaite korvaan.

        Hieno asia, että kuulosi palautuu ! Vaikka olisi mitättömän huono kuulo,
        kuulolaite auttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minlla parani kuulo

        kuulo meni yhtäkkiä molemmista korvista yhtenä yönä,
        kun heräsin en kuullu mitään,
        olin kauhuissani,
        menin lääkäriin,
        ne ei antanu mitään lääkettä, mutta kuulon tutkija vielä tutki kuulon,
        sanoi etten kuule toisella korvalla ollenkaan ja toisella kuulin vain hitusen piipausta, noin kahden viikon kuluttua alkoi kuulumaan piipausta ja rahinaa ja jotain paukahduksia korvassa, yllätys yllätys kuulo alkoi palautumaan
        joka päivä kuulin pikkusen enemmän,
        ja nyt kulen jo normaalisti kuten enenki,

        mun kuulo palautui

        mutta kauhun hetkiä tunsin ensin, oli suuri järkytys kun ei kuullu yhtään mitään,

        jospa sinullekki vielä kuulo palautuu,
        tiedän ei kaikille enään palaudu kuulo jos se on menny
        siihen on apuna sittemmin kuulolaite korvaan.

        Jokuhan tuolloin sinua (?) lohdutteli, että kuulo voi mennä ja taas yhtäkkiä palautua. Siellä oli vain jotain väliaikaisesti "lukossa"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokuhan tuolloin sinua (?) lohdutteli, että kuulo voi mennä ja taas yhtäkkiä palautua. Siellä oli vain jotain väliaikaisesti "lukossa"?

        Joku viirus oli välikorvissa , hämmästyin ensin kun en saan mitään läkitystä korviin vaikka ne totesi että olen kuro,

        mutta
        -- pikkhiljaa alkoi kulo palautuun,
        olihan se ihana huomata kun korvat alkoi piipailla ja suhista loksahdella, kyselin itseltäni huh heijaa palaako mun kulo sittenki,

        olihan se kammottava olla täysin kuurona noin kaksi viikkoa,
        sitten alkoi tapahtmaan niitä piipauksia loksahduksia,
        nyt kulen normaalisti kuin ennenki,

        Hyvää huomenta täältä kovien tuulien maisemista.

        Tuulee niin kovasti, että + asteista tulee iholla pakkasta,
        kun puree tuuli, vaikka ei ole pakkasta.

        - Korvat ovat tärkeät, että niillä kuulee
        sitten ne ovat tärkeät,
        että eivät ole kovin suuret.
        Kun ne ovat pienet
        ne ovat kivat,
        jos haluaa korvakorut.
        Isoja niihin ei voi laitaa,
        ne roikkuu.
        Jäniksen korvat
        ja koiran loppakorvat
        ovat ihmisellä rumat.
        Kuuleeko loppakorva
        kun ne ovat peitossa
        ne korvareiät.
        Kuule äiti,
        kuuntele,
        korvat ovat tärkeät sinulla
        että kuulet
        ja saat silmälasien aisat niitteen päälle.
        Kuuletko isoisä
        kun sinulla on se laite?-

        Oman muistovihon sivulta, omaa tekstiä nuoruudesta, kun iosisän korvan takana oli kuin iso kuun puolikas, kuulolaite sen ajan mallia.

        Aina on kuulo ja korvat koskettaneet, kun toisesta on itsellä kuulo hukassa.

        Kuullaan ja kuulostellaan, mutta tämä viestittelymme
        ei kaipaa korvakuulolla olemista.
        Heipat taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku viirus oli välikorvissa , hämmästyin ensin kun en saan mitään läkitystä korviin vaikka ne totesi että olen kuro,

        mutta
        -- pikkhiljaa alkoi kulo palautuun,
        olihan se ihana huomata kun korvat alkoi piipailla ja suhista loksahdella, kyselin itseltäni huh heijaa palaako mun kulo sittenki,

        olihan se kammottava olla täysin kuurona noin kaksi viikkoa,
        sitten alkoi tapahtmaan niitä piipauksia loksahduksia,
        nyt kulen normaalisti kuin ennenki,

        Kuulovammaisia, syntymästään kuuroja on paljon Suomessa ja sokeita,
        mietitäänpä sitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulovammaisia, syntymästään kuuroja on paljon Suomessa ja sokeita,
        mietitäänpä sitä.

        Meidän on turha sitä miettiä, me emme osaa asettua heidän asemaansa ja emme voi puhua siitä, kuinka he ovat syntymävammasta huolimatta elämää jatkaneet.
        Meistäkin tulee sokeita, ellei näköämme voida mitenkään hoitaa.
        Silloin meillä on jotain kokemustakin sokeudesta puhumiseen.

        Tunsin nuoruudessa harjoja valmistavia ihmisiä.
        Ei se ollut heille ongelma, syntymästä asti sokeus, meille muille se oli ajattelemisen paikka.

        Vielä vaikempaa, jos ei kuule eikä näe.
        Heitä on tuolla laitoksissa, vanhoja, joita ei yhteiskunta kykene hoitamaan paremmin, kun se ohjaa valtion rahat yritystukiin ja verohelpotuksina varakkaille.

    • Anonyymi

      Siinä mielessä kirjoitinkin, että kun koko ikänsä aistit on toimineet ja sitten
      ne heikkenevät ikää myöten (yleensä niin käy) niin kannatta kuitenkin olla
      tyytyväinen.
      Kuvitelkaamme kuinka paljon olisi elämästään menettänyt elämyksiä ja
      kokemuksia jos olisi näkö- tai kuulovammainen ollut syntymästään asti puhumattakaan kuinka paljon se rajoittaisi elämääsi ihan kaiken suhteen.

      Äläkä vaan vastaa, että eiväthän ne tiedä mitä ovat menettäneet !!!

      • Anonyymi

        Oma kuuloni on alentunut, tiedän mitä olisi ollut menettää kuulo kokonaan.
        Syntymästään asti kuuro tai sokea ei ehkä täysin kykene mieltämään mitä on menttänyt, siitä en sano mitään, kun olen kuullut ja nähnyt .

    • Anonyymi

      tuolla ylempänä kerroin AREENA sta
      jolta katsoin eilen joitain osia tai pätkiä niistä
      Nedrumin Perhe ohjelmasta
      Areenasta voi katsoa kikki osat.
      Taiteilija työssään ja töissään.

      suosittelen

      • Anonyymi

        NERDRUMIN perhe

    • Anonyymi

      MITKÄ rakkaat?
      MITÄ ne sellaiset ovat?
      Jotakin satukirjan hahmoja?

      • Anonyymi

        Täällä voi syntyä rakkaus muita kirjoittajia kohtaan,
        kun tähänkin aloitukseen kirjoittavat henkilöt
        vastaavat toistensa viesteihin,
        ja suhtautuvat kirjoittajiin MYÖTÄMIELISESTI,
        se on sitä yhteisöllista rakkautta muihin kirjoijiaan.

        Heti huomaan, et kuulu heihin, koska täällä sitä ei kysytä
        eikä kyseenalaisteta.

        Hyvää viikonloppua, tule toistekin!
        Toivottavsti tiedät nyt , kuinka täällä toimitaan.

        Ihana aamu aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta,

        totta sinä sanot klo: 07:34:10
        yhteenkuuluvus syntyy näillä palstoilla,

        täällä on sentään vielä meitä omia kansalaisia
        suurinpiirtein saman ikästä
        ja saman tyylinen työhistoria meillä vanhuksilla jokaisella,
        olemme yhtä suomen kansaa,

        mua jo huolestuttaa kokonaisvaltanen näky katuliikenteessä, siellä vilisee jo paljon mustaa hyvin vieraan näköstä porukkaa,
        se luo turvattomuuden tnnetta ja jotenki vieraantumista pelottavalla tavalla, --- vanhus muuttuu araksi tutuillaki reiteliilä ,
        turvattomuuden tunne hiipii sielun sopukoihin,
        pitikö meille meidän kansalle käydä näin
        menetämmekö oman turvallisen lintukodomme,
        nyt politikoilta vaaditaan todella viisautta maahan muutto politiikassa.

        Minä en asennoidu maahanmuuttajia kohtaan kielteisesti, koska kaikkia ei voi arvostella joidenkin huonojen kokemusten mukaan.

        Me tarvitsemme maahanmuuttajia.
        Me tarvitsemme hallituksen uutta suhtautumista tulijoiden työhistoriaan ja ammattotaitoon johon heillä jotain aiemmasta asuinmaasta hankittu pätevyys ja työhistoria, ettei huippukirurgia tai tekniikan professoria pakoteta kadunlakaisijaksi tai metron siivoojaksi.
        Jollain he haluaisivat elämänsä täällä maksaa ja saada ammatiiansa vastaavaa työtä,

        Jokainen ihminen on yksilö.
        Yhden rosvon parusteella ei voi sanoa kaikkia rosvoiksi.

        Itse en pelkää mustaa miestä, minulla oli aikanaan monen värisiä työkavererita, eikä kenestäkään ole jäänyt pahaa sanottavaa, jokainen teki työnsö ja kavereitahan meistä kaikista tuli, kun emme olleet saaneet nykuisen kaltaista "vihaamisrokotetta" maahantulevia vastaan.

        Lintukoto maamme on edelleenkin, ellemme itse muita vihaamalla ja halveksimalla muuta ilmpiiriämme kielteiseksi ja kylmäksi.
        >Ollaan ja eletään, ilman poliittisia painolasteja.<

        Jos ei olisi maahanmuuttaja-taustaisia hoitajia, kuka meitäkin hoitaisi, jos oikein huonoon kuntoon menisimme? Ei kaikkien omaiset halua omaishoitajiksi, esim. lapsenlapset luovat työuraa ja lapsia jotka jo itsekin vanhoja, ei välttämättä vaan kiinnosta vaipanvaihtajiksi ruveta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en asennoidu maahanmuuttajia kohtaan kielteisesti, koska kaikkia ei voi arvostella joidenkin huonojen kokemusten mukaan.

        Me tarvitsemme maahanmuuttajia.
        Me tarvitsemme hallituksen uutta suhtautumista tulijoiden työhistoriaan ja ammattotaitoon johon heillä jotain aiemmasta asuinmaasta hankittu pätevyys ja työhistoria, ettei huippukirurgia tai tekniikan professoria pakoteta kadunlakaisijaksi tai metron siivoojaksi.
        Jollain he haluaisivat elämänsä täällä maksaa ja saada ammatiiansa vastaavaa työtä,

        Jokainen ihminen on yksilö.
        Yhden rosvon parusteella ei voi sanoa kaikkia rosvoiksi.

        Itse en pelkää mustaa miestä, minulla oli aikanaan monen värisiä työkavererita, eikä kenestäkään ole jäänyt pahaa sanottavaa, jokainen teki työnsö ja kavereitahan meistä kaikista tuli, kun emme olleet saaneet nykuisen kaltaista "vihaamisrokotetta" maahantulevia vastaan.

        Lintukoto maamme on edelleenkin, ellemme itse muita vihaamalla ja halveksimalla muuta ilmpiiriämme kielteiseksi ja kylmäksi.
        >Ollaan ja eletään, ilman poliittisia painolasteja.<

        Suuressa määrin ulkolaisia siis eri kultuuriin kuuluvia EI pidä hannkia suomeen,
        koska on luonnonlaki eri kultuureja ei voi sekottaa siitä seuraa sekasortoa jopa lopulta sisällissota,
        yksistään jo raamatussa on varotus
        kansakuntia EI voi sekostaakeskenään,
        kannataa ottaa huomioon luonnonlait, ennekuin tekee liian suuria virheitä oman kansakunnan vahingoksi,
        sisnisilmäisyys on suurta tyhmyyttä
        kaikki ei ole sitä miltä näyttää,
        joten sinunki kannattaa olla järkevä oman ittesikin tähden,
        suomi kuuluu suomalaisille,

        Älä kirjoita puppua. Kaikki me olemme sekoitus eri kansoista.
        Suomalaisissa on idästä, etelästä ja lännestä tulleita.
        Eurooppa oli muinoin sekoitus eri kansoja ja paljon "tummempi" kuin nyt,
        kun esimerkiksi oli paljon kauppiaita idästä ja etelästä, Aasian maista,
        lähi-idästä ja Afrikasta
        ja Jeesus oli mustapartainen juutalainen.

        Onhan se ruma jos suomen kasa alkaa näyttämään mustalta,

        kauniit vaaleat sinsilmäiset ihmiset katoaa

        kyllä jonkinlainen rajoite pitää olla vieraskultuurien määsässsä suhteessa omaan kansaan,

        jooooo ja aivan hirveen näkönen tuelevisuus jos suomalaiset pakotettaan kaikille HUIVI päähän vain silmät näkyy ja pahimmassa tapauksessa ei näy silmärkään vaan joku verkko peittää silmänreijätki,

        kka suomalainen haluaa alkaa muslimiksi,
        luulempa ei kukaan, vain jotkut jotka ovat rakstneet muslimi mieheen joka pakpttaa naiset peittämään jopa naamansa , huh kauhee on ajatuski tlevaisuudesta suomessa, jos ei YMMÄRRETÄ pitää omia puoliaan politiikassa ja maahan muutossa,

        höpön höpö

        Jeesus oli Suomalaisten näkönen, turha väittää muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuressa määrin ulkolaisia siis eri kultuuriin kuuluvia EI pidä hannkia suomeen,
        koska on luonnonlaki eri kultuureja ei voi sekottaa siitä seuraa sekasortoa jopa lopulta sisällissota,
        yksistään jo raamatussa on varotus
        kansakuntia EI voi sekostaakeskenään,
        kannataa ottaa huomioon luonnonlait, ennekuin tekee liian suuria virheitä oman kansakunnan vahingoksi,
        sisnisilmäisyys on suurta tyhmyyttä
        kaikki ei ole sitä miltä näyttää,
        joten sinunki kannattaa olla järkevä oman ittesikin tähden,
        suomi kuuluu suomalaisille,

        Eivät ne maahan tulevat ulkomaalaiset toki Sinultakaan mitään vie.

        Suomi on suomalaisten ja ulkomaalaiset asettuvst meidän rinnallemme, eivät ylä, tai alapuolelle.

        Samanarvoisuus kunniaan, meitä on tummia ja vaaleita, sini, ruskea ja mustasilmäisiä.

        Olen suomalainen ja katson luottavaisena huomiseen.
        Turvallinen maa meille kaikille roduille, ellemme itse aiheuta rotusortoa
        hyljeksimällä muita kansoja.

        En vastusta huivia päässä.
        Minun lapsuudessani ei ollut muitapäähineitä mummoilla kuin huivi sidottuna leuan alle.

        Nätti tapa suojata hiukset, on sitaista huivi hiusten suojaksi, kun laittaa ruokaa.
        Muslimi miehestä ei ole kokewmuksia, muttan niorille naisillemme näyttää kelpaavan. Onko ne miestä kummempia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se ruma jos suomen kasa alkaa näyttämään mustalta,

        kauniit vaaleat sinsilmäiset ihmiset katoaa

        kyllä jonkinlainen rajoite pitää olla vieraskultuurien määsässsä suhteessa omaan kansaan,

        Tervetuloa ulkomaalaiset Suomeen ! Suomen kansa näyttää osin olevan jo
        ihan degeneroitunutta.
        Musta ja ruskea on kauniiita värejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jooooo ja aivan hirveen näkönen tuelevisuus jos suomalaiset pakotettaan kaikille HUIVI päähän vain silmät näkyy ja pahimmassa tapauksessa ei näy silmärkään vaan joku verkko peittää silmänreijätki,

        kka suomalainen haluaa alkaa muslimiksi,
        luulempa ei kukaan, vain jotkut jotka ovat rakstneet muslimi mieheen joka pakpttaa naiset peittämään jopa naamansa , huh kauhee on ajatuski tlevaisuudesta suomessa, jos ei YMMÄRRETÄ pitää omia puoliaan politiikassa ja maahan muutossa,

        Älä houri ! Kuka sinua on pakottanut ? Jokainen saa pukeutua makunsa ja kulttuurinsa
        mukaan. Niinhän saamelaisillakin on oikeus. Ja romaneilla.

        Ei ole suomalainen läskimaha nuorikaan mitenkään kaunis kesällä
        lyhyessä topissaan. Niitä näkee eri ikäisissä kesäisin. Onko se sivistynyttä ?
        Heitä voisit myös ohjeistaa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät ne maahan tulevat ulkomaalaiset toki Sinultakaan mitään vie.

        Suomi on suomalaisten ja ulkomaalaiset asettuvst meidän rinnallemme, eivät ylä, tai alapuolelle.

        Samanarvoisuus kunniaan, meitä on tummia ja vaaleita, sini, ruskea ja mustasilmäisiä.

        Olen suomalainen ja katson luottavaisena huomiseen.
        Turvallinen maa meille kaikille roduille, ellemme itse aiheuta rotusortoa
        hyljeksimällä muita kansoja.

        Rotuja ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        höpön höpö

        Jeesus oli Suomalaisten näkönen, turha väittää muuta.

        Jeesus oli juutalainen, mustatukkainen ja ruskeasilmäinen.
        Ei se voinut olla suomalaisen näköinen muuten kuin koulun
        seinätauluissa, jotka ovat valetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus oli juutalainen, mustatukkainen ja ruskeasilmäinen.
        Ei se voinut olla suomalaisen näköinen muuten kuin koulun
        seinätauluissa, jotka ovat valetta.

        Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat juutalaisia.
        Miltä näyttää juutalainen ? Sen voi nähdä joka päivä TV:ssä,
        kun näytetään uutisia Israelista.
        Musta tukat, usein musta parta ja ruskeat silmät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tervetuloa ulkomaalaiset Suomeen ! Suomen kansa näyttää osin olevan jo
        ihan degeneroitunutta.
        Musta ja ruskea on kauniiita värejä.

        Vahvasti toistamieltä,

        pohjoismaat ja eurooppa on vaaleaihoista kansakuntia,

        tyhmyyden huippu sekottaa eri kultuureja keskenään,
        siitä tulee taatusti vain suuria vaikeuksia koko ihmiskunnalle !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus oli juutalainen, mustatukkainen ja ruskeasilmäinen.
        Ei se voinut olla suomalaisen näköinen muuten kuin koulun
        seinätauluissa, jotka ovat valetta.

        JEESUS ja ON EDELLEEN SUOMALAINEN MIES

        TURHA VÄITTÄÄ MUUTA !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vahvasti toistamieltä,

        pohjoismaat ja eurooppa on vaaleaihoista kansakuntia,

        tyhmyyden huippu sekottaa eri kultuureja keskenään,
        siitä tulee taatusti vain suuria vaikeuksia koko ihmiskunnalle !

        Eri kulttuurit tuovat tervettä uutta virtaa suomalaiseen sisäänlämpiävään
        ahdasmielisyyteen, jota sinäkin edustat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JEESUS ja ON EDELLEEN SUOMALAINEN MIES

        TURHA VÄITTÄÄ MUUTA !

        Et ole lukenut Raamattuasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole lukenut Raamattuasi.

        kyllä jeesus on suomalainen,
        turha väittää muuta,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä jeesus on suomalainen,
        turha väittää muuta,

        Eihän me henkilökohtaisesti nähdä Jeesusta.
        Sinä voit pitää hänet oman mielesi mukaan ihan minkä maan kamsalaisena haluat hänet kohdata.
        Minulla Jeesus on Jumalan lapsi, en ole häntä nähnyt ja kun sellainen kohtaaminen joskus tulisi, olisin silloin jo vainaja.

        Minulle riittää kun isä ja poika ovat olleet jossain muodossa olemassa.
        Minun silmäni eivät ole nähneet....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vahvasti toistamieltä,

        pohjoismaat ja eurooppa on vaaleaihoista kansakuntia,

        tyhmyyden huippu sekottaa eri kultuureja keskenään,
        siitä tulee taatusti vain suuria vaikeuksia koko ihmiskunnalle !

        Kyllä niitä kulttureja on sekoitettu ennen suomeen tulleita ulkomaalaisiakin.
        Maapallolla on varmasti monta ihmistä, jotka ei tiedä mistä ovat alkunsa saaneet

        Rikkautena erilaiset kulttuurit koetaan.
        Me olemme jo ties mitä sekoitusta, kuka tietää mistä kantasolut ovat lähtöisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän me henkilökohtaisesti nähdä Jeesusta.
        Sinä voit pitää hänet oman mielesi mukaan ihan minkä maan kamsalaisena haluat hänet kohdata.
        Minulla Jeesus on Jumalan lapsi, en ole häntä nähnyt ja kun sellainen kohtaaminen joskus tulisi, olisin silloin jo vainaja.

        Minulle riittää kun isä ja poika ovat olleet jossain muodossa olemassa.
        Minun silmäni eivät ole nähneet....

        Joku viisas kertoi radiossa että Jumala on syntynyt n.500 vuotta ennen Kristusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat juutalaisia.
        Miltä näyttää juutalainen ? Sen voi nähdä joka päivä TV:ssä,
        kun näytetään uutisia Israelista.
        Musta tukat, usein musta parta ja ruskeat silmät.

        EIKÄ OLE

        JEESUS ja OPETUSLAPSET ovat suomalaisia,

        kaikki vaan tapahtui yli 2000 vuotta sitten JUUDEAN MAASSA !

        TURHA TULLA SELITTELEMÄÄN,

        MUN JEESUS ON IHMINEN siis ihmisen hahmoon syntyny JUMALA

        ja MUN JEESUS ON KUTEN SUOMALAISETKI IHMISET !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuressa määrin ulkolaisia siis eri kultuuriin kuuluvia EI pidä hannkia suomeen,
        koska on luonnonlaki eri kultuureja ei voi sekottaa siitä seuraa sekasortoa jopa lopulta sisällissota,
        yksistään jo raamatussa on varotus
        kansakuntia EI voi sekostaakeskenään,
        kannataa ottaa huomioon luonnonlait, ennekuin tekee liian suuria virheitä oman kansakunnan vahingoksi,
        sisnisilmäisyys on suurta tyhmyyttä
        kaikki ei ole sitä miltä näyttää,
        joten sinunki kannattaa olla järkevä oman ittesikin tähden,
        suomi kuuluu suomalaisille,

        Suomalaiset loppuvat, syntyväisyys alenee ja kansa vanhenee.

        Mistä sitä tietää, jos vaikka 20 vuoden kuluttua meillä asuu enemmän muualla syntyneitä.
        Nytkin suomalaisiin perheisiin haetaan lapsia ulkomailta, ihan intiasta asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän me henkilökohtaisesti nähdä Jeesusta.
        Sinä voit pitää hänet oman mielesi mukaan ihan minkä maan kamsalaisena haluat hänet kohdata.
        Minulla Jeesus on Jumalan lapsi, en ole häntä nähnyt ja kun sellainen kohtaaminen joskus tulisi, olisin silloin jo vainaja.

        Minulle riittää kun isä ja poika ovat olleet jossain muodossa olemassa.
        Minun silmäni eivät ole nähneet....

        jaaaaa, paneppa silmäsi umpeen
        niin näet jopa jeesuksen

        ei sitä täällä meidän keskuudessa näekkään,
        mutta kun peittää silmänsä ja katelee sielusi silmn i mitä siellä näkee
        niin kylläpä näkee jeeskuksenki
        siellä muitten omien rakkitten kuoleitten joukossa,

        kokeile

        pistä silmät umpeen ja mieti,

    • Anonyymi

      Tykkään kaikista ihmisistä ikään tai näköön katsomatta.
      Täälläkin on mukavia ihmisiä, niitä MYÖTÄMIELISIÄ.

    • Anonyymi

      Kiitos samaa olen havainnut.
      Myötämielisyys ei karkoita kaverita
      ja vihamiehetkin saavat rauhan.

      Täällä ei pakoteta päättäjiä
      eikä hylätä yksinäistä.

      Tilaa riittää ja uusia sivuja avataan aina kunn painat Lähetä nappia.

    • Anonyymi

      Ei niitä ole elossa. Mies kyllä elää. mutta ei se mitenkään rakas ole.

      • Anonyymi

        Kuinka voit sanoa miehestäsi noin, kuin hän olis taakka sinulle.

        Kerro, kevennä mieltäsi jos tunnet olevasi umpikujassa, tai väsynyt.

    • Anonyymi

      Minulle oli ja ON edeleen oma mies maailman tärkein ihminen
      voi sanoa jopa rakas, koska

      raamatun sanan mukaan
      RAKKAUS on suurin kaikesta
      kaikki se kärsii, kaikki se kestää
      eikä se ikinä kuole,

      miettikää

      avioliitto on maanpäällinen helvetti, ylä ja ala mäkeä myötä ja vastoin käymistä
      mutta aviopuoliso kestää sen kaiken kunnes kuolema erottaa,

      voiko enään muuta sanoa puolisostaan kuin että

      hän ON ja OLI kuoltaanki maailman tärkein ja rakkain ihminen
      koska puolisoni OLI MINUN OMA
      vaikka vieraissa käviki,
      mutta avioliitto EI ole VANKILA
      vaan se on paikka elämässä joka on ja pysyy
      mitä ikinä maailmassa tapahtuki,

      • Anonyymi

        Rakkaus on suurin kaikista.
        Se ei lopu edes kuolemaan.
        Rakastan yhä suurenmoista puolisoani
        ja ikävöin häntä joka päivä.
        Elämäni on henkisesti täysin tyhjää ilman häntä.
        Elämä on lohduttoman ankeaa ilman sukulaissieluani,
        puolisoani.
        Hän oli parhain koskaan tuntemani ihminen.
        Sydämeni oli täynnä onnea.
        Toivon hänen tulevan noutamaan minut luoksensa
        tästä murheen laaksosta,
        jossa kituen elän.
        Hänen poismentyään terveyteni petti lopullisesti.

    • Anonyymi

      Tänään synkkä kylmä päivä,
      oi kuinka odotankaan kesää,
      jos luoja suo nauttisin vielä tästä kesästä suresti

      paleleeko teillä muilla jalkoja,
      aattelin että jos näen vielä ensikesän ja aurinkoiset päivät jospa jalkaniki lämpenis,
      nyt niitä palelee saunassaki huh, kipeätki ovat,
      mikä niissä on vikana ?

      • Anonyymi

        Minulla on jalat olleet kipeät jo vuosikausia
        ja se on pienimpiä ongelmistani.
        Vanhat luut, nivelet ja jänteet kipuilevat.
        Lihaksetkin joskus.
        Tai siis entiset lihakset.
        Ei lihaksia juuri ole enää.
        Nekin on kuihtuneet surkastuneet.

        Minäkin palelen usein ja jalkani,
        vaikka on villasukat jalassa.
        Päässä pidän kevyttä pipoa sisälläkin ja nukkuessa.
        Pään kautta haihtuu eniten kehon lämpöä.
        Pipo lämmittää ihanasti
        - ja kolme 2-3 vaatekertaa.
        Olen laiha kuikelo.
        Ei ole rasvaa kropassa pitämässä lämpimänä.
        Nuorempana oli vaikeuksia pysyä hoikkana.
        Nyt pitää yrittää syödä paljon ja silti on laiha.

      • Anonyymi

        Minä kuljen sisällä aina ilman sukkia, joskua tuntuu jaloissa kylmää ja silloin haen paksut töppöset hetkeksi.
        Joku voi käyttää sukkia jalassa yölläkin, minulla alkaa jalkateriä kuumnetaa jos on ohuetkin sukat.

        Palelemiseen on kai osa syy huonossa verenkierrossa.

        Liian vähäinen syöminen alkaa viluttaa myös.

    • Anonyymi

      Miehestä kyllä olen saanut tarpeekseni.

      • Anonyymi

        Aviopuolison kuoleman jälkeen ole ollut yksin.
        Vaimo tai mies, ei kaikki lesket kaipaa uutta rinnalleen.
        Kun puoliso elää, ei hän ole yhdentekevä, on ainakin kerran ollut kaikkein rakkain.

        Aviopuoliso on aina tärkeä

        raamattuki sanoon kun pariskunta vihitään
        naisesta ja miehestä tulee YKSI ihminen

        ja

        alkukantaisessa sanassa sanotaan vaimo on tehty miehen kylkiluusta,

        olen samaa mieltä raamatn sanan kanssa,
        mies ja vaimo ON YKSI ihminen,
        kuvaannollisesti ilmaistuna,

        ei ihminen itseään voi hajottaa / leikellä eri kappaleiksi / ihmisiksi ,

    • Anonyymi

      Onko kaikki rakkaat vielä elossa....
      Muistelin päivällä erään henkilön kanssa vanhoja juttuja, asumisia ja töitä.
      Siinä ihan kuin salaman välähdyksenä kävi mielessä ajatus, kuinkase entinen naapuri... salaman nopea ajatus ja yhtä nopea ajatuksen päivitys, sehän on kuollut sekin.
      Naapurinkin kanssa voi syntyä sisarellinen rakkaus, olla kuin samasta puusta veistetyt, veli tai sisko, samoja tapoja, samoja elämän suunnan muutoksia ja harkintaa.

      Ostimme joskus onnittelukortteja kirjakaupasta, hän osti kyllä muutakin, jopa pari kirjaakin, toisen lapsenlapsellensa.

      Kun sitten hänen kodissan keittiön pöydällä vertailimme niitä korttiostoksia, olimme valinneet just samoja kortteja, samat kukat ja värit, samat toivotukset, vähän siinä hänen "taloudenhoitajansa" naurahti touhuillemme, mutta totesi, että samasta asiasta te muutenkin aina olette huolissaan, ei kai nyt korttiostokset olis eri.

      Että ikävää tunnen tänään, hän oli hyvä ihminen, samoin puolisonsa, minulle rakkaita ja nyt poissa molemmat. Ikäkin, mutta sairaudet rasittavat ja vievät hiljalleen uupumuksen kautta iki uneen.

      Että minä nyt itkemään, ei, hyvää illan jatkoa teille jotka kukutte myöhään, unisille hyvää yötä.

    • Anonyymi

      Hei, elossa ollaan, vaikka pumppu on reistaillut.
      Kävin äänestämässä, varmaankin viimeistä kertaa elämässäni.
      Kotimatkalla hitaasti hissutellessa rollattorini kanssa tuli häiröitä.
      Meni lepäilyksi koko loppupäivä,
      mutta on hyvä mieli, että sain äänestettyä.
      Koin sen tällä kertaa erittäin tärkeäksi
      ketkä kunnassani ja hyvinvointialueellani päättävät asioista.
      Toimiiko lähidemokratia, kun valtakunnallinen ei toimi.
      Heikkojen yli kävellään.

      • Anonyymi

        " Aamujen aamua, " sanoi Tarvakin aikoinaan.
        Täällä olen palloillut pimeästä asti, siitä,
        kun sisälle piti laittaa valot, että näki lukea aamupostin ja eilisenkin.

        Äänestetty on, kaikki valtuudet annoin omasta puolstani,
        mutta en ole täysin varma, että toimii kuin minä haluaisin.
        Puolue päättää mitä äänestetään valtuustoissa,
        vaikka edustajalla itsellään olisi eri kanta.

        Siis, äänestinkö sittenkään oikeaa puoluetta, tilastoista sen sitten kauden päättyessä näkee.
        Eikä ne koskaan mene kaikkien äänestäjien mielen mukaan.

        Tästä se jatkuu elämän virrassa uiskentelu tämänkin päivän.

        "Toivottavasti tulee suvantopaikkoja,
        joissa uupunut lepää
        ennen seuraavan kosken pauhuja." Omaa mietelmää vuosien varrelta.

        MÄ menen äänestämään nyt KESKUSTAA

        KEKKOSTA on niin ikävä että nyt on pakko äänestää KESKUSTA PUOLUETTA

        Kekkonen oli ja ON ainoa oikea REHELLINEN suomalainen PRESIDENTTI

        Keokkoselleoli OMA SUOMI MAAILMAN TÄRKEIN VALTIO SUOJELLA ja VARJELLA ITSENÄISENÄ itsemäärämisoikeudella säilyttää itsenäisenä valtiona,
        josta tuli maailman ihanin LINTUKOTO joka nyt on rikottu hävitetty nyt on jopa turvatonta omassa kotimaassamme niin hullua politiikaa on nykyisin tehty,
        oman kansan kustannuksella,

    • Anonyymi

      Ovat tietennkin. Kuolleina ne eivät ole kuin korkeintaan muistpja.

    • Anonyymi

      Ostin mämmiä, sokeria enemmän kuin jäätelössä, mennee roskin, koska naapurille en avattua rasiaa vie, eikä voi pihallekkaan laittaa harakoille mämmiä.

      Siinä se herkku. olisi pitänyt itse tehdä, vaikka ennättäisihän tuon vieläkin, jos jaksaisi seurata lämpötilaa nykyliedellä imeltämisen ajan, kunnon puuhellalla se mämmi on paasta imeltää.
      Siinä hellan kulmalla.

      Sairaalassakin poikkesin, kun tulin kotiin, oli toisen lääkärin kirje odottamassa. Tässä menee taas siihenkin tapaamiseen aikaa, monta viikkoa.
      Sidottu kuin kooira liekaan, josksu saa olla vapaanakin.
      Nautin vapaudesta, menen nukkumaan, vaoikka pölyimuiri on han sängyn vieressä, mutta ei liiku, kun ei ole töpseli seinässä.

      Eikä liiku itsekseen, vaikka olis virtaakin.

      Tavataan taas, kun jaksan.

    • Anonyymi

      Elossa huomaan olevani, aurinko paistaa ja tuuli tuudittelee Lippuja
      korkealla salkojen huipussa.
      Mikael Agricolasta on niin paljon tietoja tämän palstan ikäluokalla, että turhaa kerron, sanon vain, että kirjakielen isä ja suomenkielisen kirjallisuuden kivijalan rakentaja.

      Kun mittari on - ja tuulee enemmän kuin pieni pursi kestää, ei ole viluisella vähissä kevätkampperissa kiva olo.
      Eilen vilu tuli toppatakissa, ja vilusta valittivat vastaan tulevat ulkoilijatkin. Tänään tuulee jopa myrskylukemissa.

      Meitä on monta vanhaa, joita ei kiinnosta jatkuva poliittinen riitely,
      tässä ketjussa onneksi on tätä elämänfilosiaa, omaa elämää, vaivoja ja valituksia, mutta iloa ei toki jätetä, iloitaan muidenkin onniostumisista ja iloista.
      Suruunkin otetaan osaa. Kohteliaisuus muita kohtaan, annetaan tuolikin jos ei jaksa jäädä seisomaan oven suuhun.

      Älä siis jää ovelle, tule sanomaan mitä tänään sinun suunnallasi.

      Pysykää pystyssä ja tuulien tavoittamattomissa.

      • Anonyymi

        Sinä olet vilunen kuten minä,
        onko sinulla kilpirauhaslääkitys,
        minulla on ollu kymmeniä vuosia,
        joku viisaampi sanoi ,
        jos kilpirauhasessa on jotain vikaa niin ihmistä aina palelee,

        joskus sisälläki laitan toppatakin, kun olen niin viluinen,

        tänään on luultavasti koti päivä,
        pesen ainaki yhden koneellisen pyykkiä,
        ja
        enimmäkseen köllöttelen kipujeni kanssa,

        olis kyllä ihana lähteä ulos jos jaksaisi pukea ulkovaatteet päälleen,
        aurinko paistaa niin kutsuvasti etttttä-

        Hei, täksi päiväksi ennustettiin karmeaa ilmaa.
        Ei lähdetä ulos !
        En minä ainakaan.
        Ei mikään ole yhdestä päivästä kiinni.
        On terveellisempää ja niin paljon mukavampaa olla sisällä lämpimässä
        kuin mennä hyytävän tuulen riepoteltavaksi.
        Minäkin voisin heittää vaatteet koneeseen pyörimään
        ja ehkä pyyhkäistä pölyt - korkeintaan.
        Muuten köllöttelen makoisasti - - - jos niin voi sanoa,
        kun sydän riuhtoo epätahtiin ja luut kipuilee ynnä muuta.
        Kun torkahtaisi välillä se olisi ihanaa,
        kun ei tietäisi oloistaan mitään.
        Kunpa saisi jatkaa torkkumistaan suoraan ikuiseen uneen.

        Tuulen suunta pohjoinen ja puuskissa tuulee 10 metriä sekunnissa.
        Kävin viemässä roskat, ei meinannut pystyssä pysyä ja roskaämpäristä piti pidellä lujasti kiinni.

        Näyttää, että siniristiliput ovat tuuledssa kuin matolle levitettyinä, niin se näyttää taivasta vasteb kun tuuli suoristaa liput.
        Toivottavasti narut kestää.

        En mene lenkille, aavalla tuulee.

    • Anonyymi

      Koti päivä on
      ei ulos ole asiaa,

      huonossa kunnossa muutenki
      olispa kunnon kipulääkitys
      ettei koko aikaa tarvis kitistä kipujensa kanssa,

      paleleeki vaikka on sisällä,

      pyykin pisti kuivumaan

      pölyjä harjasin villakangas takeista,
      tksi nätti villakansas takki on muuttanu väriä, aivan kuin aurinko olisi sen hartiat vaalentanu ja on siinä samanlaista väri läikkiä muuallaki, mikähän ihme siinä kankassa muuttaa värin laikukkaaksi,
      eilmeisesti ei ole oikeaa villakangasta , on kyllä ihan villakankaan tuntuinen,
      vanha ulsteri olen sen ostanu joskus parikymmentä vuotta sitten
      se on roikkunu vaatehuoneessa välillä aina josku pölyjä puistellu siitä, vain muutaman kerran olen pitäny koko hienoutta,
      mulla on nättejä ulstereita, ei vaan tule pidettyä, aina pitää uudempaa myöhemmin ostettuja vaateita,

    • Anonyymi

      Mitä uutta olet ostanut viimeiseen kymmeneen vuoteen ?
      Itse en ole ostanut kuin halvan näpykännyn ja mikron 67 eurolla ruuan
      lämmittämiseen, kun vanhat tekivät lakon.
      Ruokaa tietenkin ostan, mutta en sitten muuta, kun en muuta tarvitse.
      Maailma hukkuu jätteeseen.
      Suomen ylikulutuspäivä oli jo.
      Pitäisi olla kolme maapalloa siihen nähden miten suomalaiset ylikuluttavat
      luonnonvaroja ym.

      • Anonyymi

        Kyllä me ylikulutamme.
        Hankin vain pakolliset ja monta vuotta mikro on toiminut vain puoliteholla, mutta uutta en raski ostaa.
        Nyt olen kuluttanut taas sähköä,
        ei jaksa istua pimeässä valvomassa unta oottamassa.

        luin netistä uutisia. lehdistä ja yleltä,
        Tullit ja pörssit, taloutta ja tulipaloja.
        Alvar Aallon kotitalo vaurioitui korjaustöistä alkaneessa palossa,
        talon tulipalossa kuoli kaksi ihmistä, ikäviä uutisia.

        Menisivät nyt äkkiä ohi nuo äänestykset,
        kaikissa tuuteissa kilpahuutoa niin että kyllästyttää.

        Yritänpä taas sammuttaa laitteet ja valot,
        jos aamupuoleen unikin eksyisi meille.

        Ei sähkölaskuun paljoakaan laitteet vaikuta. Ehkä 1-2 euroa pidätkö ne päällä
        vai ei.
        Sähkönsiirto on se vakiomaksu, suuri osa laskua.

    • Anonyymi

      Hiljaisuus hiipii huoneessa,
      sukissa ja äänettömissä tossuissa.
      Vilkaisin mittariin, pakkanen kiristyy. ei taida torstaille plussia olla tulossa, ja pakastuvaa, lumisateiden edellä.
      Mainostenjakaja heitti päivällä luukusta mainoksia, niitä lueskelin ja totesin tavalliseen tapaan, ei ole tarvetta ja ostamisen halukin on hukassa.

      Tuleekohan tuo mainosten painaminen ja jakelijoiden käyttö halvemmaksi kuin postin jako. Nythän postillakin on monta palvelijaa normaalin Posti yrityksen lisäksi.
      Mainosjakelussakin omat yrittäjänsä jotka palkkaavat jakelijat
      alueille.
      Tyhjäänkin asuntoon mainokset jaetaan! samoin tienvarren laatikoihin, muutamista pursuaa postit ulos, mutta sinne näytään lisää työnnetyn.

      Elinkustannukset ovat kohonneet, sähkön hinta heiluri heiluu ja aina jostain on hyvä tinkiä, jos on halua säästää pahan päivän varalle.
      Näistä yö unista ne säästäisi, mutta kun ei sitäkään saa niin paljon kuin olis tarpeen, eikä auta vaikka mitä tarjoaisin jollekin joka saa unta ihan tarpeeksi.
      Taidan tirauttaa kupin kahvia.

      • Anonyymi

        Joko on hiljaisuus huoneesta meluksi muuttunut.
        Bussi huristelee työväestön apuna,
        ja kujettaja on tietysti aloittanut jo aamuvarhain.

        Keitin aamukahvin, tein ruisleivän,
        päälle valkosipulin iso kynsi, raakaa inkivääriä ja
        kotimaista kurkkua.
        Ehkä tästä joku hyvä päivä herää, kun aurinkokin
        on noussut ja tuuli heikompi eilistä.

        Kantapäät lattiaan ja menoksi.

        Minulla suuri ongelma,
        vaatteet ei mahdu kunnolla komeroihin eikä vaatehuoneeseen,
        mun pitäisi RASKIA luopua osasta vaateistani enkä MILLÄÄ RASKIS kun kaikki on nättejä ja mahtuu päälle,
        mitä ihmettä mun pitäisi tehdä että saisin komeroita lisää, kun tänne huoneistoon ei mahdu mihinkää uusia komeroitakaa?
        Mitä te tekisiette vastaavassa tilanteessa ?

        Heittisin liian keräyskonttiin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heittisin liian keräyskonttiin!

        monta tuntia olen jo tyhjentäny vaatehuonetta
        yksi suuri musta säkki on jo täysi kierrätykseen menossa,
        tai LUPPU keräykseen, siellä on pitämättömiä ja vähän vain pidettyjäki vaateita,
        ja toisen säkillisen vielä aion tyhentää,
        nyt vaan alko väsyttää on pakko pitää , levähtää, kyllä vanhuksella on sitten vähän voimia, pystyy vain jotain tekemään ja sitten on pakko levähtää,
        kyllä toivon hartaasti, kuolisi pois, elämä ei ole enään mua varten,

        --- jatkan tyhjennystä sitten kun taas jaksan,
        se täys säkillinen ei tuosta eteisestä mihinkää katoa,
        sitä vain mietin miten jaksan sen autoon kantaa , mulla on semmonen perässä vedettävä pussi jossa on rattaat , otan sen pussin pois ja vedän sillä rattailla varustetulla vetimellä säkit autoon,

        siiten uusi kysymys,
        MIHIN MINÄ VIEN NE , missä on lummpujen keräyspisteitä, se onki vielä suuri kysymys ja etsimisessä, meidän taloyhtiön katokseen ei niitä voi viedä,

      • Anonyymi

        Ei mainosten jakajilla ole aikaa ajatella asuuko asunnossa joku tai onko laatikko täynnä.
        Niitten palkkakin on surkea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla suuri ongelma,
        vaatteet ei mahdu kunnolla komeroihin eikä vaatehuoneeseen,
        mun pitäisi RASKIA luopua osasta vaateistani enkä MILLÄÄ RASKIS kun kaikki on nättejä ja mahtuu päälle,
        mitä ihmettä mun pitäisi tehdä että saisin komeroita lisää, kun tänne huoneistoon ei mahdu mihinkää uusia komeroitakaa?
        Mitä te tekisiette vastaavassa tilanteessa ?

        Käytä niitä vaatteita, että ne kuluu loppuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käytä niitä vaatteita, että ne kuluu loppuun.

        EI ne kulu loppuun, ne on laadukkaita, enkä minä ehdi niitä käyttämään,

        kaikkia sitä on terveenä hankkinukki
        ei olisi ikinä uskonu että tulen näin vanhaksi enkä enään jaksa edes kauniita vaateita käyttää, nyt ne saa lähteä lummpu-kierrätykseen,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EI ne kulu loppuun, ne on laadukkaita, enkä minä ehdi niitä käyttämään,

        kaikkia sitä on terveenä hankkinukki
        ei olisi ikinä uskonu että tulen näin vanhaksi enkä enään jaksa edes kauniita vaateita käyttää, nyt ne saa lähteä lummpu-kierrätykseen,

        Kertäyslaatikoistakin otetaan hyviä vaatteita uusiokäyttöön, eivät mene kaikki lumpuiksi.
        Itse vein paikalliseen kierrätyspisteseen josta vaatteet menivät heidän kirpputorilleen.
        Huonokuntoiset voi heittää poltettaaviin sekajätteisiin.

        Paikalliset keräysliikeet kyll' hakevat käyttäkelpoiset vaatteet suoraan kotoa, ellet voi nitä itse kuljettaa, tai voihan ne myydä itsekin, mutta se on kova homma hoitaa ne kirpputorille ja sitten myyntipöytään.

        Kyllä minä heitän ne säkit johonki kierrätyslaatikkoon semmosenaan,
        en ala niitä erittelemään,
        oletan että ne jotka niitä laatikoita tyhjentää ja luultavasti lajittelee ottavat semmoset myynytiin jotka katsovat tarpeeksi hyvä laatuiseksi jälleen myyntiin,
        mahdollinen rahallinen hyöty menköön heidän hyväksi,

        Toki lajittelevat, niihin kehoitetaan laittamaan myös käsineet pipot, vyöt, käsilaukut ja kengät, kun ovat käyttökelpoisia, menevät uuteen käyttöön.

        Nyt hyvää yötä.
        Hiiret nakertaa nurkissa, sanoi pappani, kun korvissa soi, minulla viheltää taas vasen korva,

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla suuri ongelma,
        vaatteet ei mahdu kunnolla komeroihin eikä vaatehuoneeseen,
        mun pitäisi RASKIA luopua osasta vaateistani enkä MILLÄÄ RASKIS kun kaikki on nättejä ja mahtuu päälle,
        mitä ihmettä mun pitäisi tehdä että saisin komeroita lisää, kun tänne huoneistoon ei mahdu mihinkää uusia komeroitakaa?
        Mitä te tekisiette vastaavassa tilanteessa ?

        Olen nyt aloittanut kaappien järjestelyn ja monia vaatteita laittanut pusseihin, kaupalla käydessä vien keräyskonttiin.

        Vaikka monet vaatteet edelleen "kävisivät", ovat jo niin monia vuosia vanhoja, että voivat hyvin siirtyä seuraavalle asiakkaalle.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        monta tuntia olen jo tyhjentäny vaatehuonetta
        yksi suuri musta säkki on jo täysi kierrätykseen menossa,
        tai LUPPU keräykseen, siellä on pitämättömiä ja vähän vain pidettyjäki vaateita,
        ja toisen säkillisen vielä aion tyhentää,
        nyt vaan alko väsyttää on pakko pitää , levähtää, kyllä vanhuksella on sitten vähän voimia, pystyy vain jotain tekemään ja sitten on pakko levähtää,
        kyllä toivon hartaasti, kuolisi pois, elämä ei ole enään mua varten,

        --- jatkan tyhjennystä sitten kun taas jaksan,
        se täys säkillinen ei tuosta eteisestä mihinkää katoa,
        sitä vain mietin miten jaksan sen autoon kantaa , mulla on semmonen perässä vedettävä pussi jossa on rattaat , otan sen pussin pois ja vedän sillä rattailla varustetulla vetimellä säkit autoon,

        siiten uusi kysymys,
        MIHIN MINÄ VIEN NE , missä on lummpujen keräyspisteitä, se onki vielä suuri kysymys ja etsimisessä, meidän taloyhtiön katokseen ei niitä voi viedä,

        Katso netistä hakusanalla: Paikkakuntasi / kaupunginosa ja vaatekeräys-kontit.

    • Anonyymi

      Lahjoittakaa Pelastusarmeijalle käyttökelpoiset vaatteenne niin menee hyvään tarkoitukseen.

      • Anonyymi

        Hyväntekeväisyyteen niitä tuolta

        keräyskonteistakin menee.
        Pelasturarmeijalla on harvassa paikassa jako

        menevät alkoholisteille
        kai suurin osa, yömajoissa.

        sellaista puhutaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyväntekeväisyyteen niitä tuolta

        keräyskonteistakin menee.
        Pelasturarmeijalla on harvassa paikassa jako

        menevät alkoholisteille
        kai suurin osa, yömajoissa.

        sellaista puhutaan.

        Oikein hyvä jos menee just semmosille jotka t a r v i t s e e ja joilla on käyttöä,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikein hyvä jos menee just semmosille jotka t a r v i t s e e ja joilla on käyttöä,

        Alkuvuodesta oli telkkariss ohjelma jossa puhuttiin yömajojen , asinnottimien ja alkoholistien vaatepuutteesta.
        Ei ollut ylimääräisisä asusteita, pipoja pyysi vaatehuollosdta vastaava lähettämään jos joku niitä kutoo ja jolla on.

        Olen ennättänyt omistani kaiken ylimääräisen antamaan ja lahjoittamaan. omalle perheelle ja tutttavillekin. Loput vein tosiaan keräilykeskukseen ja heidän myymäläänsä menoiivät. Siellä ne myydään pilkkahinnalla, mutta kun tiloista on maksettava vuokraa, ei kaikkea voi lahjoittaa, heilläkin on rajansa.

        Keräyksiin en rahaa anna, anna sen tarvitsevalle suoraan. Joulukuusi paketit on kiva keräyskohde varattomille lapsille lahjojen saantiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyväntekeväisyyteen niitä tuolta

        keräyskonteistakin menee.
        Pelasturarmeijalla on harvassa paikassa jako

        menevät alkoholisteille
        kai suurin osa, yömajoissa.

        sellaista puhutaan.

        On muitakin köyhiä kuin alkoholistit ja alkoholismi on sairaus.
        On hyvä, että heitäkin autetaan edes jollakin tavalla.

    • Anonyymi

      Vien aina Pelastusarmeijaan vaatteita jos on jotain mistä luovun.
      Pelastusarmeija ei veloita köyhää saajaa.

    • Anonyymi

      Hei rakkaat ystävät ! Täällä kitkuttelen vielä. Ei ole hääppöistä elämistä
      yksinäisyydessä ja heikossa kunnossa. Syanidikapseli olisi hyödyllinen.

    • Anonyymi

      täällä minäkin.
      tein voileivän, päälle paksu kerros tuoretta inkivääriä
      ja kotimaista tomaattia.

      jätän yhden särkypillerin ottamatta
      inkivääri korvaa sen
      ja on luonnollista luomua

      ilman kuolemanpelkoja
      huomisiin,

    • Anonyymi

      Maha ei kestä inkiväärejä, joista lääkärit eivät ole katsoneet olevan
      hyötyä jos ei haittaakaan.

      • Anonyymi

        Luontaistuotekauppiaat ovat keksineet kaikenlaisia "hyötyjä" tuotteilleen,
        että rikastuisivat niillä. Niiden keksimät "hyödyt" jäävät sitten elämään
        ihmisten mieliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luontaistuotekauppiaat ovat keksineet kaikenlaisia "hyötyjä" tuotteilleen,
        että rikastuisivat niillä. Niiden keksimät "hyödyt" jäävät sitten elämään
        ihmisten mieliin.

        Inkivääri on kasvi, en osta luontaistuotekaupoista, yhtään mitään,
        Vihanneshyllyktä löytyy inkivääriä, mitä niistä tuloksista , neklin ohitan,kun omalla kohdallani luotan omaan kokemukseeni, enkä tyrkytä muille.
        USA,ssa on monta tuotetta joita siellä on tutkittu ja sitä käytetään voiteissa ja lääketarroiss/ kiputarroissa joita olen ostanut sieltäm, koska täällä ovat jossain tilauskaupoissa, tai onko niissäkään.
        mm. pippuri ja ilnkivääri kiputarroja käytän, luottaen niiden tehoon lääkkeettömän /hieronta yms.hoitojen ohella.
        Inkivääri opn vahvan makuinen, mutta makuun tottuu, sanoi tuttavani eilen, kertoi silppuavansa ison kasan leivälle.
        Sitä minun voileivälläni on joka päivä, ja lisäksi ruokiin lisättynä

        Eihän kenenkään ole tarve noudattaa ja kokeilla kaikkea mistä täällä kerrotaan.
        Ei kannata uskoa mitään, mistä ei itse tiedä ja ole kokemusta.

        Kokeiljoitakin on, ja käyttäjiä.

      • Anonyymi

        Vahva maku, eihän kaikesta ole lääkärit
        yksimielisiä käyttäjienkään kanssa. Luotan omaan kokemukseeni inkivääristä ja raa'asta valkosipulista. Eihän niillä parane, mutta auttavat kestämään!
        Jatkuvassa käytössä minulla.

        Mun tekis mieli nyt kala-ruokaa
        kunnon lohi pala
        ja ehkä pottumuusia,

        mistähän nyt saisin semmosta syötävää,
        olen huonossa kunnossa, kaikki ruoka yököttää,

        nyt juolahti mieleen paksu lohi viipale,
        se ehkä kelpais syötäväksi ,
        ehkä ei aiheuttaisi pahoinvointia,

        olen surkeassa kunnossa,
        en millää jaksais lähteä kotoa minnekkään,

        pukeminenki on niiiiiiiin työlästä,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Inkivääri on kasvi, en osta luontaistuotekaupoista, yhtään mitään,
        Vihanneshyllyktä löytyy inkivääriä, mitä niistä tuloksista , neklin ohitan,kun omalla kohdallani luotan omaan kokemukseeni, enkä tyrkytä muille.
        USA,ssa on monta tuotetta joita siellä on tutkittu ja sitä käytetään voiteissa ja lääketarroiss/ kiputarroissa joita olen ostanut sieltäm, koska täällä ovat jossain tilauskaupoissa, tai onko niissäkään.
        mm. pippuri ja ilnkivääri kiputarroja käytän, luottaen niiden tehoon lääkkeettömän /hieronta yms.hoitojen ohella.
        Inkivääri opn vahvan makuinen, mutta makuun tottuu, sanoi tuttavani eilen, kertoi silppuavansa ison kasan leivälle.
        Sitä minun voileivälläni on joka päivä, ja lisäksi ruokiin lisättynä

        Eihän kenenkään ole tarve noudattaa ja kokeilla kaikkea mistä täällä kerrotaan.
        Ei kannata uskoa mitään, mistä ei itse tiedä ja ole kokemusta.

        Kokeiljoitakin on, ja käyttäjiä.

        Niinhän niissä lukee, että tutkittu, muttei kerrota kuka tutki.
        99,9 ko. tuotteitten vaikutuksista on todettu valheeksi.
        Ei niille ole tehty tieteellisiä meta-analyysejä,
        mutta kun on oikein hyväuskoinen ja mielikuvitusrikas
        voi kuvitella lume- tai placebovaikutuksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun tekis mieli nyt kala-ruokaa
        kunnon lohi pala
        ja ehkä pottumuusia,

        mistähän nyt saisin semmosta syötävää,
        olen huonossa kunnossa, kaikki ruoka yököttää,

        nyt juolahti mieleen paksu lohi viipale,
        se ehkä kelpais syötäväksi ,
        ehkä ei aiheuttaisi pahoinvointia,

        olen surkeassa kunnossa,
        en millää jaksais lähteä kotoa minnekkään,

        pukeminenki on niiiiiiiin työlästä,

        Keitin Lapinpuikuloita.
        Raakaa sipulia ja voita ja... enpäsmainitsemitämuutalisäsin

        Keitin aiemmin nauriita ja porkkanoita,
        niistä teen soseen ja uuniin,
        mutta söin perunoiden joukossa muutaman naiuris ja porkkaakuutionkin.
        Hyvin maistui, suolaa lisäämällä.

        Lohi on jotenkin siedettävää ruokaa kaikille, ellei ole kala allergiaa,
        hintavaa vain, eikä silakkaa saa mistään.

    • Anonyymi

      Eihän niillä parane, mutta auttavat kestämään niistä aiheutuvia mahavaivoja
      ja ripulia.

      • Anonyymi

        Puhukaa inkivääristä, minä jään kuuntelemaan.
        Juuri nyt raastoin tuoretta inkivääriä perunoiden joukkoon,
        Rakastan sitä, en välitä mitä muut sanoo, ja tutkii.
        Kuuntelen siis lausuntojanne?

        Niitähän te osaatte kirjoittaa :)

      • Anonyymi

        Kipulaastareita olen käyttänyt vuosia, eipä tarvitse osaa Vibrosalia, Mobilattia Kipuvoidetta , esim.
        Lätkäisen laastarin ja kolotus loppuu!

        Oma valintani, tehkääpä muutkin mitä haluatte,
        kuuntelen mitä löytyy vikaa, vikaa...

        Olen luullu
        että kipu laastareita määrää vain lääkärit,

        saako niitä vapaasti ostaa apteekista, ilman reseptiä,

        jos saa
        niin mitkä kipulaastarit olisi tehokkaimpia
        tai siedettäviä käyttää esm syd. vikasen
        jos käyttää xalerton veren ohenus lääkettä ????

        Cetilar kipulaastareita ainakin apteekeissa on, 5 kappaleen pakkauksia löytyy, katsoin apteekkien sivuilta,

        en ole tietoinen mitä apteekeissa muuta on,
        mutta netistä löytyy mm. pippurilaastarit joita itsekin käytän.

        Löytyy mietoja ja vahvoja, mutta kannattaa kysellä apteekin ohjeita.
        'Eivät nuo tietääkseni vaikuta veren ohennukseen, mutta kysymällä apteekissa, sekin selviää.

    • Anonyymi

      Elossa ovat, nimittäin lapsi ja lapsenlapset. Muita rakaaita ei ole ollut.

      • Anonyymi

        Minulla on elossa rakkaita
        mutta suuri osa läheisimmistä rakkaista on vain muistoissa.

        Tämä jatkunut ja jatkuva , minulla tuntermattoman tekijän
        aloitus on
        enemmänkintuntemattomien palstaystävien
        kuulumisten kuuntelua ja omien kertomista.

        Hyvää Sunnuntaita.

        Vaalien tuloksia ei kannata miettiä, huomenna niistä puhutaan joka tuutissa.

    • Anonyymi

      Tänään saamma kuulla vaalien tuloksista. Jännää. Toivon, että
      inhimillisyyss voittaa ja ylimieliset ja kovaksikeitety hallituspuoleet häviävät.

      • Anonyymi

        Mä en eäänestä mitään,
        suomen vaalit ovat todella OUTO

        ONKO nyt suomen politikot ottaneet VENÄJÄLTÄ MALLIA
        kun pitää 2 lipukettaki äänestää,

        se oli viimenen pisara,

        eka kerran jätän äänestämättä, se on mielenosoitus nykyistä äänestys-politiikkaaki kohtaan,
        venäjän malli EI kiinosta,
        suomi on suomi eikä täällä ENNEN ole ptettu mallia VENÄJÄLTÄ,

        VITUT nykyiselle äänestysmallille,

        Nyt äänestetään saman päivänä

        Kuntavaaleissa, ehdokkaat valitaa siis kuntien valtuustoihin.
        Kuntavaalit järjestettän kaikissa kunnissa

        Toinen äänestysloppu on Aluevaalit.
        Siinä valitaan valtuutetut aluevaltuustoihin, jotka vastaavat hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä.

        Ei ole kiusantekoa, vaan mahdollisuus äänestää samana päivänä kaks eri äänestystä.

        Ei äänestäminen ole turhaa, mutta ei toki velvollisuuskaan.

        Aika isoksi jäi nukkuvien puolue.

    • Anonyymi

      Kyll' tietää että on elossa,
      nyt haisee linimentit kipuvoiteet ja ties mikä.
      Liian kova lihastreeni.

      Jyrä on ajanut ylitse.

      • Anonyymi

        Hukattua yötä.
        Aamuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hukattua yötä.
        Aamuun.

        hengissä ollaan vielä,

        aamu on aina hiukan parempi kuin iltapäivä ja ilta, aamulla sentään saa vielä jäsenet liikkumaan ja WC-pöntölle ittensä, ilyapivä viki olla jo löhilyä sohvalla tai sängyssä, hyvä jos sydän vielä silloin toimiin,

        raskasta on tämä elämän loppu
        kuolen teko, siis kuoleman oottelu huonokuntoisena.

        Hei, minulla menee niin,
        että aamukin voi olla kamala
        ja vasta iltayöstä kuten nyt
        on jonkinlainen kelvollisempi olo,
        mutta nyt täytyy sitten mennä nukkumaan
        ja aloittaa taas aamulla sama kärsimysten kulku.
        Ei tätä kauan kestä enää, etä soromnoo . . .
        Aikaa päiviä jo menetin toivoni,
        että joskus vielä vähän kuntoutuisin.
        Kyllä olin naiivi,
        mutta jotain toivoa täytyy pitää yllä,
        että jaksaa eteenpäin.

        Sama täällä
        nukkumaan ei viittis mennä,
        kai sitä nyt täytyy kohta sinne kaataa ittensä,

        ihmetyttää
        kuinka kauan näin huono kuntosena vanhan ihmisen pitää elää kituutaa

        vaikka enään ei ole ihminen tai ollenkaan kykenevä ihminen,

        on vain avuttomuus ja jonkinlaista touhua vielä
        mutta olen huomannu ittessäni esm kaikki tekeminen on hiukan kuin hunsvotin tekemistä ei pysty enään samaan siisteyteen

        kylppäriäki hiukan siivosin
        vain joistaki paikoista pyyhin pölyä
        yleiskuva kuitenki jokseenki siisti
        kun tavarat on järjestyksessä
        mutta auta armias,
        jos joka nurkkaa jaksis siivot löytyis mustaa pölyä ihan joka paikasta ,

        joskus oma huuholli jo inhottaa,
        aluis muuttaa uuteen asuntoon jättää koko huuholli kaikkine roinineen ja alottaa alusta uusi asunto järjestykseen uusilla tavaroilla, myös kaikki pitivaateetki laittaisin uusiksi
        jos voittaisin lotosta,

        Hyvää huomenta taas kun heräät.

        Ei kaiken ole pakko olla tiptop.
        Aurinko paistoi ja ikkunasta heijastui valo peilikaappien oviin. Kauhistus kuinka pölyiset!
        Olin siivonnut ja pyyhkinyt lattiatkin kostealla pari päivää aiemmin, ovetkin pyyhin, mutta tuo hemmetin lasiovirivi unohtui, kun aoin lisätä pesurättiin pyykinhuuhteluainetta, sitä en käytä muuhun kuin kaakeleiden ja lasiovien pesuun.
        Poistaa sähköisyyden, eikä haittaa jos niistä vaikka joku ainekin jää pintaan, kun niiden läpi ei katsota.

        Nyt on putipuhtaat, Voi peilata ja vaikka meikata, mutta ei ole minun tapani kajaloida kuin Arman, vai mitä se teki, ja tekee ne muutkin.
        Näyttää kuulemma nuoremmalta kun otti instraan kuvia itsestään.

        Tuo nyt oli ihan sivupolulle eksyminen.
        Imuroin 2 x viikossa ja pesen petivaatteet säännöllisesti.
        Petauspatjan päällisen otin irti ja työnsin pesukoneeseen, tuli puhdasta kun ulkona kuivatin.

        Että vähän kerrallaan ja pahimmat paikat ovatkin yleensä piilossa.
        Ei niitä kukaan näe,
        Näin se viikko on alusssa.
        Yksi paikka kerrallaan perusteelliseen siivoukseen, minulla on ikkunat pesemättä.

        sinä olet harvinaisen h y v ä k u n t o n e n vanhus
        jos nyt yleensäkkää olet vielä vanhus,
        vaikutat nuorelta terveeltä touhuat vielä terveen ihmisen tavoin, kuten MINÄKI ennen,

        minulle noi suuri touhuaminen on nyt utopiaa,
        kun ei JAKSA niin EI JAKSA
        ja sitä kun terve ihminen EI käsitä jos ihminen ei enään PYSTY liikkumaan ja ja siivoamaan samoin kuin enen terveenä,
        sinulle toivotan pitkää tervettä ikää olet todella TERVE minuun verrattuna,

        mun tekemiset on tehty, VOIMAT kadonneet
        ja keikkeen on syyllinen syd. -vajaa toiminta,

        harmi
        tahtoisin tehdä vielä niiiiin paljon mutta kunto EI anna periksi,

        onneksi voin tilata siivoojan tekemään puolestani kun itse en enään PYSTY.

        Oiken ihanaa kevät päivää sinulle ja kaikillee muillekki,

        kirjoitelaan kuulumisia

        on piristävää
        ja
        ihana lukea NOIN TERVEISTÄ ja reippaista kanssa-kulkijoista
        elämäni loppusuoralla,

        Ikää minulla on, mutta pyrin olemaan liikkeellä, istuessa lihakset kangistuvat ja liikkelle lähtö on silloin vaikeaa.

        Tänään on ollut aurinkoa, eiliesen vesisateen jäkeen ja lumikasat madaltuu, mutta ei heti pääsiäisenä ole lumet pois.
        Tänään mittarissa jo kolme plussa.

        Aamulla oli aikomus pestä ikkunoita, mutta taas uusi puuha veikin järjestelemään yhtä kaappia, jonne olen laittanut kierrätykseen meneviä
        muovi, lasi ja metalli esineitä, Pastakone oli niiden takana ja mieli tekee munapastaa, joten huomenna sitä saan kun itse teen.
        Nyt menen aurinkoon.
        Ei polta nyt säteet, mutta lämmittää kivasti,

        Moikat taas, piristytään ja nautitaan elämästä, ei tätä enää niin pikälle ole tarvottavana, tai, kuka senkin tietää.

    • Anonyymi

      Siivoushulluus kertoo ahdistuksesta.

      • Anonyymi

        Siitäkin kai, mutta pölyallergia sanelee ehdot monelle siivoojalle, eikä ole tarve elää edes hullunpapereissa.
        "Kaksisuuntainen mielenhäirö" merkintää ei siivousten hoitaminen kodissa vaadi.

        Mutta, se ahdistus, se on Hengenahdistus, jonka kanssa ei ole leikkimistä.

        Hyvä se on häiriköinnin vuoksi sivusta huudella.
        Anna tulla!

      • Anonyymi

        Aktiivisuutesi PS.stä

    • Anonyymi
      UUSI

      Elossa olen, vaikka mielettömän väsynyt.

      Tänään, kun vein roskia, menin samalla puoleksi tunniksi aurinkoon istumaan. Minun "ulkoiluni".

      • Anonyymi
        UUSI

        Myös minä olen mielettömän väsynyt. Väsymystä, joka ei nukkumalla lähde.
        Johtuukohan se kahdesta kuumeputkesta, jotka sairastin talvella vai onko aikani on tullut.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös minä olen mielettömän väsynyt. Väsymystä, joka ei nukkumalla lähde.
        Johtuukohan se kahdesta kuumeputkesta, jotka sairastin talvella vai onko aikani on tullut.

        Kokeile rautalääkettä

        minä ostin ramavit pullon, en vielä tiedä onko siitä hyötyä
        kun otan jos muistan, jokapäivä en muista koko lääkettä otta,

        olen kyllä huomannu
        vitamiinit purkista kyllä piristää
        eteenki B-12 ja C-vitamiini,

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös minä olen mielettömän väsynyt. Väsymystä, joka ei nukkumalla lähde.
        Johtuukohan se kahdesta kuumeputkesta, jotka sairastin talvella vai onko aikani on tullut.

        Se voi sitäkin olla, varsinkin jo se kuuma johtui koronasta tai jostain viruksesta.

        Moni valittaa nyt kovaa väsymysdtä, itsekin siitä kärsin, ytuntuu etten koskaan saanukkua tarpeeksi kun unta pitää aina jotenkin pakolla löytää.

        Rautaa syön ja vitamiineja myös.
        kahvin juontia vähensin.

        Kahvi on yksi "elämän eliksiireistä" joita enää on jäljellä.
        En voisi luopua kahvista.
        Sillä on kerrottu olevan monia terveysvaikutuksiakin.

        Joihinkin talvella ja keväällä esiintyneisiin viruksiin
        liittyy pitkä väsymys, uupumus ja sydänoireita iäkkäillä.
        Olikoha se rs-virus, johon niitä erikoisesti liittyy ?
        Kun vaan tietäisi minkä on sairastanut
        niin voisi ottaa rauhallisemmin ja lepäillä itsensä kuntoon.
        Kun ei tiedä pohtii onko muusta kysymys ja pitäisikö kenties lääkärille mennä

        Ehkä kannataa joka tapauksessa hakeutua lääkärille,
        ainakin verikokeiden kasutta selviää onko jonkin puutosta.

        Olen kuullut noista jälkitaudeista, tai oireista.
        Pääkaupunkiseudulla moni puhui rokotusten jälkeen saaneensa
        sydän ja muita vaivoja, ja virukset ovat oma lukunsa.
        tuskin niitä kaikkia vielä tarpeeksi tunnetaan.

        Kävin itse kaupoilla ja kun tulin kotiin meni sohvalle, nukahdinkin, mutta en kahteen tuntiin jaksanut liikkelle lähteä. Syy tietysti taas sama, pätkäunet ja lihaskivut jaloissa. Hieronnan jälkikaikuja!

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös minä olen mielettömän väsynyt. Väsymystä, joka ei nukkumalla lähde.
        Johtuukohan se kahdesta kuumeputkesta, jotka sairastin talvella vai onko aikani on tullut.

        Se voi olla vaikka mykoplasma, se aiheuttaa keuhkokuumeen ja väsymyksen, yskää ja päänsärkyä voi myös esiintyä.

    • Anonyymi
      UUSI

      NO mutta,

      taas paistaa aurinko,
      koitetaan raahautua näin kauniina kevätpäivänä hiukan ulos,

      minä aion taas tänään köpittää merenrantaan, nyt siellä voi nauttia ihanasta päivästä, ei vielä ole liian kuuma,
      ja jäät merellä huokuu hieman viileempää ilmaa
      joten nyt jos koskaan on ihana istuskella rannalla ja ihailla kevään kauneutta, samalla saa kaivattua aurinkoa ja raitista ilmaa,
      jospa se vanhuuden väsymyski hieman haihtuis pois raittiin ilman ja auringon ansiosta,

      • Anonyymi
        UUSI

        Meillä Stadissa on lähes yksistään pilvistä ja kylmä tuuli mereltä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä Stadissa on lähes yksistään pilvistä ja kylmä tuuli mereltä.

        Täällä pohjolassa on kaunis auringonpaiste,

        mutta

        tänään olen taas väsyny
        en jaksa tänään lähteä ulos
        vaikka eilen oli maailman ihanin ulkoilupäivä,
        taisin väsyä sillä reissulla hiukan liikaa,
        nyt en jaksakaan lähteä vaikka kaunis ilma kutsuu ulkoilemaan
        mistä saisi energiaa ja vaoimia edes hitusen enemmän,

        Sää muuttui aurinkoisemmaksi, mutten lähtenyt uudestaan ulos kun jo tovin tuolla pihamaalla puolimyrskyssä istuskelin. Olen vain lepäillyt loput päivää.

        Linnuilla on pesäntekopuuhat meneillään ja kaiketi kovaan ääneen huutelevat puolisoilleen. Mulla on ikkuna auki. Ovat mun kavereita. Eilen illalla myöhään kuulin kummaa meteliä, kiljuntaa, liekö joku elukka joutui ketun tai jäniksen suuhun, en tiedä.
        🐣🐇🌿

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      183
      2244
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      172
      2000
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      44
      1933
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      128
      1640
    5. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      64
      1519
    6. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      192
      1482
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      77
      1221
    8. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      32
      1094
    9. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      71
      1063
    10. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      77
      1063
    Aihe