Sitä saa mitä tilaa

Anonyymi-ap

Olin suuttunut miehelleni koska kävi pettämässä minua säännöllisesti töidensä lomassa aina alkuviikosta. Väitti ettenhän jää mistään paitsi, jos näin muka olisikin. Jäin kyllä paitsi paljosta koska kerta viikkoon ei minulle riittänyt vaikka sessiomme saattoivat pari tuntia kerrallaan kestää.
Eihän hän suoraan tunnustanut mutta totuus oli että haistoimme koiran kanssa nuo hänen hyppynsä.

Päätin että niin sitten minäkin. Laitoin hänen virkapukuiselle ystävälleen viestiä tilanteesta joka helpotuksekseni suostui oitis tulemaan ja helpottamaan kiimaani. Neuvoin mitä kautta sisään pääsee ettei mieheni huomaa kameroista ystävänsä vierailua.
Olin jo toki liukas kun Sami saapui pienen pihametsän kautta komeana tummansinisessä asussaan..

2

4826

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lohdutuksesi voin kertoa et ole yksin kokemuksesi kanssa. Olimme olleet yhdessä vuoden verran kun mieheni työ päivät yllättäin pitenevivät useesti. Hyvä ystäväni kertoi nähneensä mieheni, syrjäisellä uima rannalla suutelemassa vieraan naisen kanssa. Otinkin selvää nainen samas työ paikkaa, mieheni myönsi seksi suhteen. Anneli anteeksi tekojaan jonka sovimme keskenämme, päätin kuitenkin kostaa tekosen. Kuntosalilla yksi söpö mies jonka kanssa synkännyt pitkän aikaa tosi hyvin, olin viettämässä ystäväni kassa ravintola iltaa kun tämä söpöläinen myös samassa paikassa. Pyysin samaan pöytään ajatuksella isken hänet illan päätteeksi, annoin hänen ymmärtää olen valmis hänelle. Lähdimme yhdessä hänen asunnolleen, rakastelimme aamuun saakka intohimoisesti. Yllätyin miten hyvää teki olla vieraan kanssa, miehelleni en kertonut kotiin mentyä. Nykyään tapailemme silloin tällöin seksin merkeissä, jäin koukkuun tähän mieheen tai paremminkin seksiin hänen kanssaan. Rauni 39

    • Anonyymi

      Samin silmät kiiluivat halusta, ja jo eteisessä hän kaappasi minut karhumaiseen syleilyyn suudellen ja nuollen huuliani, kaulaani.. toinen käsi piti minua lukittuna paikoillaan kun toinen vaelteli isoilla rinnoillani, välillä nipistäen kiihkosta arkoja nännejä.

      Samin kiihkeys pelotti ja samalla lisäsi himoani tuota äärettömän älykästä, komeaa ja vahvaa miestä kohtaan. Aikalailla oman mieheni vastakohta jonka älykkyyttä kään en juurikaan enää arvostanut kieroilujensa takia.
      Sami irrottautui minusta huohottaen ja riisui vaatteensa eteiseen nopeilla liikkeillä. Menin jo makuuhuoneeseen peiton alle ilkosillani odottamaan.. tunsin vain himoa ja pienen koston maun suussani kun päätin etten aio syyllistyä kuten ei miehenikään valehteluistaan.
      Sami repäisi peiton päältäni lattialle ja komensi minut ylös viereensä seisomaan. Säikähdin taas vähän mutta tottelin pillu kuitenkin halusta sykkien. Sami siveli isoja H-kupin rintojani ihaillen, välillä suudellen ja lopulta nännejä vuorotellen imien. Huomiointi teki niin hyvää että vaikeroin hiljaa enkä voinut kuin antaa käteni vaeltaa Samin valtavan tuntuiselle kalulle. Tunsin suonet jotka kiristelivät ihanasti pinnalla kalun tuskaisessa seisokissa. Sami komensi minut istumaan sängylle ja ottamaan seisovan kalun suuhuni. Aloitin kuitenkin nuolemalla tuota mahtavaa ilon tuottajaa joka noin edukseen seisoi käyttöäni varten. Lopulta Sami otti hiuksistani varoen kiinni ja melaansa ohjaten pakotti kalun suuhuni. Miten nautinkaan sen mausta ja ihanuudesta suussani. Sami silitti kasvojani hellästi toisella kädellään kun aloitin hitaasti liikuttaa suutani turvonneen ihanuuden ympärillä. Olin aivan kiimasta sekaisin. Samin oli lopulta irrotettava minut kalustaan koska olin jo imenyt niin että kalun päähän tuli verenpurkaumia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5237
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      28
      3498
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      39
      2842
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      18
      2031
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1830
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    7. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      285
      1581
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1382
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1095
    Aihe