Orimattilan väkimäärä oli vuoden vaihteessa 15651 henkilöä. Väkiluku tippuu armottomasti sillä väestörakenne on vanhusvoittoinen. Miten saadaan uusia asukkaita Orimattilaan?
Orimattilan väkiluku laskee yhä
73
475
Vastaukset
- Anonyymi
Mitenkäkö väkeä ku nousuun maahanmuutolla tietenkin me tarvitsemme maahanmuuttoa orimattila jos mikä on niitä kuistuvia kyliä jonka elinvoima nousisi sillä että tänne tuotaisiin vaikkapa 5– 6000 uutta maahanmuuttajaa niin näin toimimalla me pelaisimme Orimattilan hannakin nousisi uuteen kukoistukseen kun muutama 1000 etelä eurooppalaista tai afrikkalaista muuttajaa tulisi sinne ja keskusta basaareista ihania kokkaushetkiä erilaisuus on rikkautta sitähän meidän presidenttikin aikanaan jo sanoin me tarvitsemme ehdottomasti siis maahanmuuttoa maahanmuutto on se millä orimattila väki nousee se ei millään muulla nouse sen tajuaa jokainen ei tämä paikka vedä kantasuomalaisia ei todellakaan suunnatkaamme siis katseet lähi itä ja afrikkaan etenkin etenkin afrikan sarveen sieltä on tulossa paljon potentiaalisia muuttajia miettikää parituhatta keskustaan olisi aivan ihanaa kun bongorummut se olisi ja ostarilla miehet breikkaaisi ai mitä ihan uutta ja tähän ei tarvita mitään muuta kuin se hallittu maahanmuutto tuhansia maahanmuuttajia orimattilaan kiitos
- Anonyymi
Hennaankin on tulossa Kokoomuksen mukaan tuhansia uusia asukkaita. Alustavien arvioitten mukaan noin 15000.
- Anonyymi
Kuka siellä viihtyisi kun siellä on paljon junttipersuja.
- Anonyymi
Tämä niin totta. Aika moni karttaa Orimattilaa kun näkee valtuuston kokoon panon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä niin totta. Aika moni karttaa Orimattilaa kun näkee valtuuston kokoon panon.
Valtuuston kokoonpano vaihtuu tulee kuntavaalit vihervasemmisto ottaa hirveän nousun se on se tarmon porukka sitten ne vasemmistoliitto mutta niin ottaa järjen joka asiaan tämmöistä älypuhelinta joo tuota pitäisikö semmoinen diili että sinänsä oot tämän kalan joskus ovat minulle sieltä eskontin vuosimallia 7 2 puna
- Anonyymi
kukaan valitte asuinpaikkakuntaa valtuuston mukaan..paitti ehkä vihervasurit ja muut woket ja metoot..yrjööööööööö…..
- Anonyymi
Et ole kartalla. Aika moni nääs katsoo netistä kunnan valtuuston voimasuhteet ja näkee mitä porukkaa kunnassa on eniten. Minua ei persut innosta muuttamaan Orimattilaan.
- Anonyymi
Ja kuinka kummallista taas tulee heti mukaan vähän politiikkaa kun puhutaan väkiluvusta PerSut kokoomus kommunisti demarit roska pussi puolue ja Ketjulla kiinni puussa olevaa vihreä sekä varmaan myös liikennettä Aika imbesilli mesta tämä on täytyy sanoa Minäkin vaan jakaa täällä roskapussillisen niksejä teillä vaikka sellaisia vasemmisto roska niksejä jotka eivät kiinnosta ketään ei edes roskapusseja itse on siinä kurja kohtalo roskapussilla ollaan nyt sitten vasemmiston käsittelemä objekti Roskapussi inhoaa elämäänsä niin kaikki vasemmalla olevat heillä on kurja ja heillä ei ole edes rahaa pelkkiä roskapusseja Ideat ovat vasemmalta Kuka nyt vasemmalla olisi paitsi jos on vähän jonkinlaista vikaa tuo vasemman ja oikean Cool elimen välissä Sanotaan ettei se vika tarvi siellä suuri olla näkeehän sen täälläkin kirjoittelusta Joku roskapussi ihminen täällä vaan jaksaa roskapussi politiikkaa jauhaa ja joka toinen sana on persu Minä rupean kirjoittelemaan tänne joka päivä 100:ja kertoja kertomaan teille roskapusseja oletteko kuulleet roskapusseihin vasemmistoliitto tarmon roskapussit tarmo voittaa vaalit roskapussit tekniikalla roskaista tullut ja roskapussiin varmaan joutuu koko vasemmiston politiikka ei sellasella ole mitään huutoa Hyi olkoon oikein hävettää jos olisi sellainen.
- Anonyymi
Tosi älykäs kirjotus 👍
- Anonyymi
On oikein kiva kuulla että pidätte kirjoituksistani voin kertoa teille lisää vaikka roskapussi politiikasta Sekä vasemmiston suurista saavutuksista missä isä Vladimir Putin on apuna ja sitten siinä lisäksi Trans testical woke smellies juoksentelee kiimassa ympärillä ja levittää vasemmiston propagandaa usein näillä on rastatukka ja haisevat hieltä muutenkin epäsiistejä en tiedä kuka sellaisia viitsii äänestää itse en oikein innostu mistään roska pusseista kuten en olen kertonut makkaralla maha täytetään ja myös let illa ja hilloilla mutta ei roskapusseja roskapussejaeilla on jakajan Janša ja kaikki tietää mistä niitä löytyy voi lukea internetistä kun vasemmistoja roskapusseja siivoustalkoisiin se onkin tosi hieno homma se on niitä vasemmiston suuria saavutuksia muutenhan se lista on todella lyhyt ellei oteta huomioon että kiinnitetään itseensä Ketjulla vaikka puuhun tai työkoneeseen tai jutaan sitten Helsingissä erheitä puuhaa se joutilasta shakkia usein melko rumia ja pahanhajuisia kaiken lisäksi työnteko heille ei maistu tietenkin eikä ole ikinä maistunut Sattaresta puhuvat ja hössöttänyt aivan kauhea elämäntapa.
- Anonyymi
Mutta vasemmistolla ja sateenkaari Porukalla Tuskin löytyy vastausta tämän ketjun aloitukseen koska lesbot ja homot eivät oikein lisäänny tai ainakin aika huonosti Nykyään yritetään että he voivat adoptoida mutta olisi kauheaa olla sellainen lapsi että on kaksi äitiä tai kaksi isää vaikka toisaalta he sanovat että ei ole isä eikä ole äitiä he ota tästä nyt sitten selvää ne ovat jo henkilöitä mitä lie ja vielä sellaista sakkia joka suuttuu heti jos Elon Musk ostaa vähän kättä pystyy niin tämä porukka mylvii barrikadeilla kuin hölmöläiset oikein naurettavaa porukkaa mieheni kanssa nauroimme maha kippurassa tälle porukalla se ylen ruma emäntäkin kuuluu siihen shakki hirvittävä ilmestys ja taatusti vasemmistolainen heidän kannattaisi pyytää apua Vladimir Putinlta Tarja Halonenkin varmaan auttaa kuuluisa suomalainen punainen niska Putin halaa ja iso joukko muita isä aurinkoisten nuolioita.
- Anonyymi
”En nyt tiedä katosiko sekin selvitykseni, mutta kaikki nää näyttää hiljalleen katoavan, vaikka olisivat kuinka oikeassa ketjussa ja täysin ilman rumia sanoja. Aiheeni vain on sellainen ettei siitä nyt jostain syystä tykätä. Outo juttu, kun puhun kuitenkin TOTTA.
No... "valituksesta" voi olla montaa mieltä ja (ennen en ollut ollenkaan, koko Orimattila-osion löysin vasta syksyllä 2021, mutta pian siitä lähtien) olen ollut täällä ihan päivittäin, joten tiedän mitä täällä on. Koko Orimattila-osio on siis minulle nykyään tosi tuttu ja olen käynyt läpi noita vanhempiakin aikaa ennen kuin itse kirjoittelin täällä. No, tuohon aikaa, kun tämäkin ketju aloitettiin, niin pääasiassa täällä on ollut vain 1. minä 2. joku joka jatkuvasti valitti siitä että kirjoitan ja teki jatkuvasti uusia ketjuja, mutta siitä syytti minua. Ironinen trolli siis :D
No... minä kuitenkin yritän täällä OIKEAN elämäni asioista kertoa ja tämän pitäisi olla juuri sitä mitä Orimattila-osiossa voisi kaiken järkeen kuulua. Kerron siis jatkuvasti Orimattilasta oli kyseessä lapsuuteni tai nykyisyys. Toisinaan puhun Lahdesta, mutta lähinnä verratakseni sitä, koska asuin siellä noin 10 vuotta ja osaan sen takia verrata :)
No... se asiani? Poliisi. Se käyttäytyi täysin järjettömästi syksyllä 2021 kanssani ja nykyään olen varma että sillä oli väärät taustatiedot siellä. Ei se olisi niin käyttäytynyt, jos sillä olisi ollut mitään hajuakaan siitä kuka olen. Hänkin siis varmasti arvostaisi, jos saisin näitä juttujani kertoa. Eikö? Ei hän olisi mokannut niin hirveästi, jos olisi tiennyt asioiden oikean laidan ;P
Se palvelisi siis meitä kaikkia, jos voisin puhdistaa maineeni. Se on iso lumipalloilmiö, kun minä en ole ainoa uhri tässä. Rikokset ei selviä, kun, väärää kaveria syytellään ja... ne rikollisetkin kärsii, kun simputtavat sitten väärää kaveria.”- Anonyymi
Vihdoinkin taas asiaa.
- Anonyymi
Taas tuli sotkemaan tämänkin ketjun omilla höpinöillään.
- Anonyymi
Vasemmistoliitto on kovassa nosteessa, etenkin työläisten keskuudessa täällä Orimattilassa. Talbotti Tarmo tulee olemaan kuntavaaleissa nimi joka on ääniharava. Aivan kuten Li Andersson oli eurovaaleissa.
- Anonyymi
Koska vasen jakaa taas roskapusseja olisi kiva tietää pitää olla oikein katsomaan sitä porukkaa ja onko vihreät myös mukana näkisi livenä semmoisiakin että miltä ne oikeasti näyttää ja miltä ne haisevat en tiedä pitääkö olla hengitys suoja päällä luultavasti Kuinka usein kolista pääsee lomalla onko heillä joku aikataulu time Table vai minkä moinen suunnistavat.
- Anonyymi
Onko siellä Tarmon kauppa ketjussa muuta kuin roskapusseja tarjoilla täällä kyselen Eli ikinä käynyt sellaisessa tarmon kaupassa mutta on näkösiä olivat ei tää nyt olla liike nyt suosiossa myöskään Koruliike nyt on paljon parempi kuin roskapussi kauppa Tämähän on päivän selvä Vasemmistolla olen mitään muuta jakaa roskia kansalla Anteeksi tarkoitin roskapusseja tietenkin roskapussillinen rasiaa vanha vasemmiston Slogan.
- Anonyymi
Persujen ulina on musiikkia korvilleni - jatkakaa samaan malliin. Kuntavaaleissa totuus persujen kannatuksesta paljastuu armotta. Kannatus % on noin 10
Vasemmistoliitto tekee nyt kovaa tulosta. Kun Tarmosta puhutaan, niin vain hieman lahjattomammat sekoittaa hänet Lähikaupan Tarmoon.- Anonyymi
Onko isä Putin mukana auttamassa vasemmistoliittoa Vasemmistoliiton hän on kuulunut kautta ajan että ihannoidaan Neuvostoliittoa tai venäjää Sekä semm johtaja Onneksi todellisuus on tullut esiin ja nähdään mikä Venäjä on ja siinä samalla näkyy myös vasemmiston peli se ei ole kaunista katseltavaa joutuisi suoraan sinne roskapussiin haluatko kertoa lisää vasemmistoliiton roskapussi politiikasta tarmo suuri tulee ja ottaa Orimattilan haltuun laittaa Persut kolhoosiin ja kokoomuksen myös ja keskusta voi mennä vaikka sovhoosiin isä tarmo näyttää meille sosialismin valtavan voiman ja ja maalataan kaupungintalo punaiseksi kuulostaapa todella hyvältä toivottavasti niitä roskapusseja sitten riittää.

Ottaako koville kun Vasemmistoliitto on huikeassa nousussa?
Me rakastamme Vasemmistoliittoa ja äänillämme pidämme huolen että se saa vaaleissa hyvän tuloksen.
Miten persujen äänestäjät, pääsevätkö edes äänestyspaikalle humalatilaltaan ja onko niistä kukaan mennyt palkkatöihin vieläkään vai kelan elätteinäkö niistä on edelleen se 30%?
- Anonyymi
Koska vassarit jakaa taas roskapusseja? Mul ois loppu ne. Tahtoisin sosialisoida muutaman.
- Anonyymi
Orimattilan onkelma on liian vanha väestö. Kuolema korjaa satoa. Nuorempi väki joutuu muuttaan muualle kun täällä ei ole koulutusta eikä työtä. Henna unelma kaatoi lopulta kaiken.
- Anonyymi
Hyvä kirjoitus. Mutta tuohon ongelmaan on ratkaisu, nimittäin maahanmuutto. Maahanmuuttajia on huokuteltava paikalle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kirjoitus. Mutta tuohon ongelmaan on ratkaisu, nimittäin maahanmuutto. Maahanmuuttajia on huokuteltava paikalle
Valitettavasti Orimattilassa ei ole työtä senkään vertaa maahan muuttajille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti Orimattilassa ei ole työtä senkään vertaa maahan muuttajille.
Mutta käyvät työssä pk-seudulla junalla hennasta josta keskustaan bussilla. Suomalaiset ei viitsi tuota tehdä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta käyvät työssä pk-seudulla junalla hennasta josta keskustaan bussilla. Suomalaiset ei viitsi tuota tehdä.
Älä unta nää.
- Anonyymi
Henna on ainut mikä voi pelastaa Orimattilan. Nyt kaupungilla on johto porukka uusittu ja nyt pitää saada valtuustoon osaavia päättäjiä nykystyn nyhryjen tilalle. Hennaa voi kehittää yhdessä muittenkin kuntien kanssa joille rautatie on tärkeä henkilöille.
- Anonyymi
Totta! Nyt pitää äänestää Kansallista Kokoomusta että saadaan taas vipuvartta Hennan nousuun!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta! Nyt pitää äänestää Kansallista Kokoomusta että saadaan taas vipuvartta Hennan nousuun!
Kokoomuksella ei tahdo olla kunnon ehdokkaita kun jammukin muutti Lahteen ja kalle kaikkosi Lammille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomuksella ei tahdo olla kunnon ehdokkaita kun jammukin muutti Lahteen ja kalle kaikkosi Lammille.
hyvin sanottu! nyt niil ei oo ketään mitä viittis äänestää..
- Anonyymi
Omasta takaa Orimattilan väkiluku ei nouse sillä suurin osa yli viiskymppisistä ja jopa nuoremmistakin miehistä on kyvyttömiä jatkamaan lisääntymistä. Kauniita naisia kyllä olisi mutta eivät hekään huoli ketä tahansa Orimattilan örisijää viereensä.
- Anonyymi
Kuka hemmetti edes tekis mukuloita yli 50-vuotiaana?
Oot oikein järjen jättiläinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka hemmetti edes tekis mukuloita yli 50-vuotiaana?
Oot oikein järjen jättiläinen.Hyvin sanottu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin sanottu!
Erittäin hyvin sanottu. Vanhalla ukolla ei tee mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka hemmetti edes tekis mukuloita yli 50-vuotiaana?
Oot oikein järjen jättiläinen.Kyllä niitäkin on, jotka vielä viisikymppislnä tekee lapsia. Pitää olla vaan paukut kunnossa. Presidentti Niinistökin ja pääministeri Lipponen ja moni muu on hommansa hienosti hoitanut.
Mutta, Orimattilalalaisilla miehillä näyttää olevan asia monin tavoin solmussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä niitäkin on, jotka vielä viisikymppislnä tekee lapsia. Pitää olla vaan paukut kunnossa. Presidentti Niinistökin ja pääministeri Lipponen ja moni muu on hommansa hienosti hoitanut.
Mutta, Orimattilalalaisilla miehillä näyttää olevan asia monin tavoin solmussa.Tämä totta. Orimattilassa on aika monelta nuoremmaltakin mieheltä paukut loppu ja tarvitsevat apua seisokkiin. T. Ninni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä totta. Orimattilassa on aika monelta nuoremmaltakin mieheltä paukut loppu ja tarvitsevat apua seisokkiin. T. Ninni.
Mutta ei kukaan lapsi haluaisi isäkseen ikänsä puolesta isoisäksi sopivaa miestä. Näin se nyt vaan on.
Orimattilassa tosiaan jo 35+ ikäiset miespuoliset alkaa olla aika loppu joka suhteessa. Tämä on Fakta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ei kukaan lapsi haluaisi isäkseen ikänsä puolesta isoisäksi sopivaa miestä. Näin se nyt vaan on.
Orimattilassa tosiaan jo 35 ikäiset miespuoliset alkaa olla aika loppu joka suhteessa. Tämä on Fakta!Ikä ei merkitse, jos mies on kunnossa. Täällä onnettomat ruikuttavat. Tosi mies hoitaa hommat vielä kasikymppisenäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikä ei merkitse, jos mies on kunnossa. Täällä onnettomat ruikuttavat. Tosi mies hoitaa hommat vielä kasikymppisenäkin.
Siellä " tosimies" 50+ kotisohvallaan kirjoittaa tekstiä ja tietää itsekin ettei tuo pidä paikkaansa. Muistele vaan kauan sitten mennyttä nuoruuttasi ja mieti kuinka ihanaa olisi olla vielä nuori kun elämä oli vielä edessä ja kuvitteli että kyllä tästä vielä hyvä tulee.
Jokainen tietää että miehellä parasta ennen päiväys menee armotta umpeen 45 iässä. Tämä on varmaan. Kerro edes yksi 50+ ikäinen mies jolla tekee yhtään mitään sänkykammarissa?
Esimerkkejä nuorista orhista löytyisi vaikka kuinka, mutta ikämiehistä ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikä ei merkitse, jos mies on kunnossa. Täällä onnettomat ruikuttavat. Tosi mies hoitaa hommat vielä kasikymppisenäkin.
Donald Trump on kesällä 79-vuotias. Kaksi nuorinta lasta hänellä on: Tiffany 32v. ja Barron 18 v.
Ne tekee ketkä osaavat ja joilla homma vielä toimii. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Donald Trump on kesällä 79-vuotias. Kaksi nuorinta lasta hänellä on: Tiffany 32v. ja Barron 18 v.
Ne tekee ketkä osaavat ja joilla homma vielä toimii.Etkö yhtään parempaa esimerkkiä löytänyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö yhtään parempaa esimerkkiä löytänyt?
Löytyy Orimattilastakin miehiä +50, jotka ovat tehneet vielä lapsia. Samoin muutama nainen, joka on saanut lapsen 50-vuotiaana. Nimiä ei tänne ole soveliasta laittaa. Ne tietää joiden pitääkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Löytyy Orimattilastakin miehiä 50, jotka ovat tehneet vielä lapsia. Samoin muutama nainen, joka on saanut lapsen 50-vuotiaana. Nimiä ei tänne ole soveliasta laittaa. Ne tietää joiden pitääkin.
Ei löydy.
- Anonyymi
Orimattilasta on lähtenyt paljon nuoria muualle ja kouluttautuneet korkeisiin virkoihin ja tehtäviin, jopa ulkomaille. Paljon naisia ja miehiä.
Tänne on jäänyt kouluja käymättömiä ressukoita jotka useimmiten vänkäävät joka asiasta. Kolmasosahan on äänestänyt persuja, joten revi siitä.- Anonyymi
Pienten paikkakuntien ongelma on juuri tuo että parempi osa nuorisosta muuttaa pois suuriin kaupunkeihin ja ulkomaille jopa merten taa jäljelle jää vain tämä heikompi aines aines jonka lahjat ei riitä kovin pitkälle ei ole motivaatiota eikä älypäätä luku lukupää lukupää puuttuu kokonaan sitten ollaan työttömiä tai jossakin matalan koulutuksesta vaativassa duunissa auto pajalla raksalla hitsarin siivujen ynnä muu näin se menee pienillä paikkakunn ja sitten sitten äänestetään persuja nämä kun rupeaa äänestämään ja nämä sitten eräs suuri ongelma on se että nämä lisääntyvät keskenään siinä tyhmyys tiivistyy kun 2 dorkaa lisääntyy

Eritäin hyvä kirjoitus. Se on just näin!
- Anonyymi
Kyl mun faijalla ainakin seisoo ja kova kankies vaikka ikää 57v. Eilen kokeilin.
T. Tytär- Anonyymi
Hienoa että hänellä vielä pelittää.
- Anonyymi
Haha kylläpä naurattaa en yhtään ihmettele jos Orimattilassa ei yli viisi kymppillä seiso koska ei tässä kylässä ole yhtään sen näköistä yli 50 vuotiasta naista joka voisi kiihottaa yhtään ketään tämä on paras vitsi mitä olen lukenut aikoihin täällä kyllä Orimattilan naiset ovat niitä rotunaisia parhaasta päästä on rastatukkaa samettiho epä siistejä vaatteita ja haisevat hieltä muutenkin epäsiistejä varmaan juuri niitä vasemmiston naisia melko hirveää katsottavaa jos olisin mies muuttaisin kyllä heti pois Orimattilasta.
- Anonyymi
Orimattilasda on kauniita naisia. Varsinkin 20-55-vuotiaat ovat tosi guudluuking!
- Anonyymi
Kun puhutaan orimattilaalaisuudesta niin täytyy muistaa että varsin monelle jopa peruskoulun loppuun saattaminen on ollut ylivoimainen koitos siinä ei silloin tarvitse kuvitellakaan että lähtökohdat olisi kovin kummoiset ei siinä lähdetä lukioon ja sitten yliopistolle ja tulla kotipaikkakunnalle lääkärinä sitten takaisin taikka perustetaan menestyvää yritystä joka työllistää 100 henki ei todellakaan silloin ollaan lähinnä työttömänä kela sossu pummina ja tallustetaan erkontie että eestään niin se menee orimattilaalaisuus on niin syvältä että harva edes tajuaa kun tänne tulee ihminen sivistyksen keskeltä vaikkapa pääkaupunkiseudulta niin kyllä se aikansa katselee että voi jumatsuga mitä porukkaa mihin oon tullut niin niin suuri on kontrastiero Orimattilan ja pääkaupunkiseudun välillä pääkaupunkiseutulaiset käy kouluja menestyy pärjää elämässä perustaa perheen ala onnellisena orimattilalainen jämähtää tänne ja sikiää sen toisen samanlaisen tollon kanssa ja sitten on jälkikasvun suurin piirtein apukoulutasoa oleva dorka kierre jatkuu jatkuu jatkuu
- Anonyymi
Tosi hyvä kirjotus. Lopputulos näkyy nykysessä valtuustossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi hyvä kirjotus. Lopputulos näkyy nykysessä valtuustossa.
Toivottavasti juuri sinä olet ehdolla ja pääset valtuustoon. Olet varmasti upea ja älykäs ilmestys! Meidän perhe äänestää sinua! 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti juuri sinä olet ehdolla ja pääset valtuustoon. Olet varmasti upea ja älykäs ilmestys! Meidän perhe äänestää sinua! 🤣🤣🤣
En ole ehdokkaana. Muutan muualle missä on edes jotain rajaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole ehdokkaana. Muutan muualle missä on edes jotain rajaa.
Tuo oli hyvä uutinen! Tervemenoa! Sinua ei KUKAAN kaipaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole ehdokkaana. Muutan muualle missä on edes jotain rajaa.
Meidän perhe muuttaa helmikuussa pois täältä. Mennään Mäntsälään kun siellä on edes jotain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meidän perhe muuttaa helmikuussa pois täältä. Mennään Mäntsälään kun siellä on edes jotain.
Mäntsälä on kova paikka. Siellä oli aikoinaan Mäntsälän kapinakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meidän perhe muuttaa helmikuussa pois täältä. Mennään Mäntsälään kun siellä on edes jotain.
Tämähän on oikein ilon ja onnen päivä!
T. Tuura
- Anonyymi
Orimattilan väkiluku on se mikä se oli parhaina aikoina jolloin paikkakunta menestyi ja porskutti, eli 80-luvulla. MUTTA tilanne on se että ikärakenne on kaikkea muuta kun oli silloin kultaisina aikoina. Myös työpaikkojen määrä on romahtanut.
Miettikääs jos ikärakenne olisi se että suurin osa olisi alle 40 vuotiaita ja parituhatta työpaikkaa olisi enemmän kun nyt ja Aaltosen Auliksen kaltainen mies luotsaisi paikkakuntaa. - Anonyymi
Johtuuko tuo väkiluvun lasku muuttotappiosta vai luonnollisesta poistumasta?
- Anonyymi
Luonnollinen poistuma ja alhainen syntyvyys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luonnollinen poistuma ja alhainen syntyvyys.
Plus muuttovirta muualle jossa aurinko paistaa paremmin työn ja palvelujen suhteen. Myös vähemmän sisäsiittoisuutta.
- Anonyymi
Olen ollut työttömänä muutaman kuukauden. Orimattilasta ei löydy sopivia töitä ammatti kuskille. Joskus on jotain keikkaa, mutta ei se kiinnosta pitkän päälle. Pakko lähteä muualle.
- Anonyymi
Orimattilan työttömyysaste on noussut mutta siitä ei julkisesti puhuta kun Orimattila on mukamas maakunnan yritysystävällisin. Väki lähtee kun ei ole töitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Orimattilan työttömyysaste on noussut mutta siitä ei julkisesti puhuta kun Orimattila on mukamas maakunnan yritysystävällisin. Väki lähtee kun ei ole töitä.
Muutin Kärkölään kun sain töitä Koskisen Oyyltä. Täällä on hyvät palvelut Järvelässä. Riittää meidän puljulle.
- Anonyymi
Orimattilassa on menossa vahva alasajo monella tavoin. Kaupunki on ylivelkaantunut, sanoin Vuokratalot ja Vesilaitos ovat lirissä. Työttömyys kasvaa, kun firmoja lopettaa. Kylät tapetaan valtuuston päätöksillä. Kaikki kuihtuu ja ihan omien hölmöyksien takia. Henna vei kaiken kuralle.
Nyt tarvittaisiin montakin Tarmoa potkimaan asioita eteenpäin.- Anonyymi
Orimattilan alamäki ja alasajo alkoi jo vuosikymmeniä sitten oikeastaan yhdeksänkymmentäluvun meno sen kun kiihtyy virkkeen konkurssi oli yksi pahimpia mitä voi tuollaiset on vaikea korvata kun työpaikat lähtee ja sitten oma lukunsa on henna se on ollut iso virhe satsata tuollaisia kymmeniä miljoonia euroja umpikorpeen joka ei ole tuottanut eikä tule tuottamaan se pitäisi nyt jo jokaisen uskoa jopa sen tyhmimmän uskottavan että henna ei tule vetämään mutta sijoitettu mikä sijoitettu kokoomuksen virhe ja vastuunkantajia ei näy missään jo kymmeniä vuosia sitten olisin pitänyt toden teolla alkaa sijoittaa pennala virenojan välille se on se suunta sinne ne investoinnit tulee jos on tullakseen lisäksi olisi pitänyt pitää vaikka väkisin kylät elinvoimaisina ei niitä kouluja voi tosta noin vaan lopettaa mä halusin jotakin kun koulun loppuun niin kyllä siellä kyllä siellä asiakaskatoa alkaa eikä sinne muuta enää sitten lapsiperheitä palvelut pitää olla ja ne on pidettävä kunnossa nyt tarvittaisiin kyllä orimattilaan sellainen joka jyrähtää ja kun oikein Orimattilan oma kekkonen

Tämä totta. Alamäki alkoi jo kun katosi satoja vaateteollisuuden työpaikkoja ulkomaille.
Orimattilan kohtalo on ollut heikot johtajat Aaltosen jälkeen ja vielä surkeammat päättäjät, jotka henna-kiimassaan sotkivat lopullisesti talouden. Ylimitoitetut investoinnit muissakin asioissa ovat lisänneet alamäkeä.
Mistä saadaan tuollainen oma kekkonen joka sanoo mitää pitää tehdä. Meiltä puuttuu isäntä pöydän päästä. Nyt pikku pojat yrittävät ohjailla Orimattilan laivaa.
- Anonyymi
Orimattilan työttömyysaste oli vuoden lopussa 13,4 prosenttia. Se on paljon se.
- Anonyymi
Orimattilan väestörakenne on vaikea. Eläkeläiset ovat suurin porukka katukuvassa ja ne eivät tarvitse paljonkaan eli eivät kuluta ja käytä paikallisia kauppoja. Jos tarvitsevat jotain niin suuntaavat Kärkkäiselle. Orimattilan kaupat kuolevat ja niin katoaa kaikki muut paitsi ruokakaupat. Hautaustoimistot pärjäävät.
- Anonyymi
T - kauppa takaisin. Hilska ja Siltamarket, Kiitos!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
T - kauppa takaisin. Hilska ja Siltamarket, Kiitos!
Kas kun ei myös Revon nakkari. Fossiileja kaikki.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
T - kauppa takaisin. Hilska ja Siltamarket, Kiitos!
Siinäpä olisi Orimattilan kehityksen kärki. Paluu 1960 luvulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1435920
Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL2674966Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400002733537- 122071
- 1661766
Nainen, älä tee aloitetta, jos
Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak1891686- 1041343
Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta
>> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii2261322Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla
Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj1011219- 621195