Hei!
Minullla on ongelmana, että en oikein menesty nopeatempoisissa toimintapeleissä varsinkaan K16/K18-peleissä. Olen myöskin jo kuukausia miettinyt, mikä on todennäköinen syy. Todennäköisin syy on, että olen hienomotoriikaltani liian hidas.
Ongelma on tämä on kahdestakin syystä. Olen täysi-ikäinen ja koen, että en halua pelata lasten pelejä. Toki osittain tämä on ego tai itsetunto kysymys. Toinen syy on monen mielestä varmaankin sekavampi (ja tarvitsee psykologin apua). Minulla on välillä ajatus, että kaikki muu paitsi väkivaltaviihde on juridisesti laitonta. Tiedän toki ettei tämä pidä paikkaansa, mutta en oikein voi olla ajattelematta sitä, koska tällöin Tetriksen pelaaminen olisi rikollista.
Toki minulla on nykyisin muitakin harrastuksia, joten pärjäämättömyys väkivaltapeleissä ei sinänsä aiheuta pitkäkestoista turhautumista. Muita harrastuksia on esimerkiksi Wikipedian muokkaaminen jne. Mutta se ei taas liity tähän asiaan sinänsä.
"Ongelmana" huono menestys toiminta/väkivaltapeleissä
2
154
Vastaukset
- Anonyymi
Onneksi pelit on vaan pelejä. Tosin en minäkään kaikkea pelaa . Etenkin turhan nopeatempoiset on hirveitä. Ihmistä tunteva ihminen(lääketieteen henkilö) sanoi että taistelupelit ovat hyvin juuri motoriikan hallintaan. Tietenkin on autopelejä ja muutakin missä pää ja kädet joutuu pelaamaan yhteen ja sitä siinä harjoitellaan.
Eli pelaa mitä pelaat ja käy välillä kävelyllä jotta saat happea myös treenien lisäksi. Pelasin äsken Mass Effectia tarkemmin sanoen Andromedaa. Vaikutti mielenkiintoiselta ja ei-turhauttavalta peliltä. Toisin sanoen pääsin hyvin eteenpäin. Toki kyseessä ei ole puhdas toimintapeli,vaan siinä on roolipelimäisiä ja tarinaelementtejä.
Suomenkielisessä Wikipediassa ei näköjään ole vielä artikkelia kyseisestä pelistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 393695
- 991748
- 1361625
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa531610- 971371
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo301276MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil2971176- 571135
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1271031Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2711011