Sotkamossa on käyty keskustelua kulttuurin ja matkailun yhdistämisestä.
Yllätys ei kenellekään ollut se, ettei mitään sinnepäinkään ole tapahtunut tai ollut tapahtumassakaan. Asia on jäänyt Konsta Pylkkäsen sanoja lainaten huvikseen tapahtumatta.
Mutta nyt on tapahtunut. Antti Kela, Suomusalmen korpipitäjän lahja Viitostien kulkijoille ja todellinen hampaiden kiristelyn kohde Sotkamon kateellisille teki sen, mistä kulttuuritalebanit ovat vain jotain mumisten lässyttäneet kulttuuritilaisuuksien juhlapuheissa tai antaneet epämääräisiä lausuntoja paikallislehden haastatteluissa.
Antti Kela, Rehti-Antti, Satosen kaveri,Korpi-kapitalisti, Muu Henkilö ja Petäjäniemen majakan vahti ei tyytynyt vain pitämään valoja Nuasjärvellä pimeässä veneilevien tai jäitä pitkin suunnistavien turvaksi, vaan sytytti kulttuurimatkailijoille kutsuvat valot kirjailija Veikko Huovisen kotitaloon kirkonkylälle.
Huovistalo on nyt Airnbnb-kohde. Melkein sama kuin Turjanlinnasta tai Lepikon torpasta olisi sovelluksen kautta voinut vuokrata majoitusta.
Uskomatonta siis. Odotan milloin iltapäivälehtien otsikot suorastaan hyppäävät markettien kassojen luona lehtitelineistä silmille ”Kirjailija Veikko Huovisen talo Airbnb-asuntona, sivu 5.” Sivulla viisi kerrotaan, kuinka suurliikemies Antti Kela osti kirjailija Huovisen talon perikunnalta. Talosta oli muitakin kiinnostuneita, mutta kunta ei lähtenyt rahoittamaan hanketta ja kuolinpesän osakkaat myivät talon Antti Kelalle.
Tottakai jutussa mainitaan, että Antti Kela on tuomittu ulkomaalaisrikkomuksesta, jäänyt kiinni Kemera-varojen väärinkäytöstä saaden tuomion törkeästä avustusrikkomuksesta. Mainittu on myös kunnanvaltuutettu Antti Kelan tuomitun aiemmin kolmen ulkomaalaisen työntekijän oleskelulupiin liittyvistä epäselvyyksistä ja metsästysrikkomuksesta ja saaneen suuret ylinopeussakotkin. Lisäksi iltapäivälehti kertoisi epäilyksiä Kelan hämäräbisneksistä lisäävän tiedon siitä, että hän omistaa ravihevosen.
HTT:n eli Hevosmiesten Tietotoimiston saamien tietojen mukaan Huovistalon kysyntä majoituskohteena kysyntä on yllättänyt.
Viikonvaihteessa oli majoittuneena ”Huovishotellissa” ollut pikkubussillinen parhaassa iässä olevia naisia. Silminnäkijöiden mukaan kaikilla oli reittä kuin Nato-Suomella itärajaa ja reiden kaari kuin tuo mainittu raja Lieksan kohdalta.
Naiset olivat pulahtaneet entisen kunnan saunan rannassa avantoon. Antti oli opastanut, ettei Katinkultaan saakka tarvitse lähteä, kylpypaikka löytyy lähempääkin eikä tarvitse muuta uimapukua kuin avantoon mennessä ja sieltä pois tullessa pellavainen pyyhe vyötärön ympärillä.

Vastaukset 60
Vanhimmat
Voisko perustaa omat keihäsmatkat😂😂
Kerrankin mies joka uskaltaa kulkea omia polkujaan..Herrana on hyvä olla kuten jo Veikko Vennamokin totesi aikanaan..
Kenen kirjoittama, Antin itsensäkö?
Vai tämän kommunisti toverin?
Facefookistahan se selviää lukutaitoisille. Pertti Granqvist, esiintyen Facebookissa alkuperäisellä nimellään Ronkainen. Kommunisteja on Kainuussa yksi, Kajaanissa on ollut SKP:n ehdokas. Tovereita enemmän.
PG se taas itseään nolaa näillä Antti jutuilla.
Miten niin nolaa? Oikein hyvä pakina Kainuun parhaimpiin kuuluvalta kirjoittajalta. Minua ei ainakaan nolottaisi. jos osaisin puoliksikaan noin hyvin kirjoittaa.
Antin valkopesu ja kehumiset on niin noloja. Käynyt rekrytoimassa Vietnamissa halpatyövoimaa itselleen niin nyt pitää kuola valuen kehua. Airb&b Kämppä löytyy myös 🤣🤣 siinäpä sitä.
Vai oliko punapesu? Jos Kommunisti on kirjoittajana?
Kirjoitus sisälsi yhteiskunnallisia ulottuvaisuuksia, joita eivät Antti Kelan mustana mörkönä näkevät tajua. Yksi oli huomio siitä, ettei kunta aikanaan Huovisen taloa ostanut. Nesteen ukot tiesivät hinnan olleen 300 000 euroa. Olisihan siinä ollut matkailunähtävyys ja Huovisseuralle mahdollisuus. Verrataanpa vaikka PG:lle tuttuun_Naapurinvaaraan, jota talkoilla pyöritetään meidän kaikkien ja koko seutukunnan iloksi ja vauraudeksi. Hyvä havainto oli myös ennustus iltapäivälehden jutusta. Kaiken kaikkiiaan hyvää yhteiskuntakritiikkiä. Ei mitään syytä nolouteen, jatka Pertti samalla tyylillä!
Onhan tuo aika noloa että vasemmistolainen kirjoittelee ylistystarinoita henkilöstä , joka monet kerrat julkisesti haukkunut ja nimitellyt juurikin vasemmistoliiton äänestäjäkuntaan kuuluvia.
Pitikö se nyt Napistakin alkaa taas kehumaan🤣🤣
Pertti voisi jo vaihtaa levyä. Antti Kelan ja itsensä/Napiksen kehumista. Vain he tietävät miten asioiden tulisi pyöriä.
Sotkamo lehden nykyisen tason haukkuminen on myös noloa.
Oliko tuossa kirjoituksessa Napis mainittu? En sellaista mainintaa löytänyt useammallakaan lukukerralla?
Tuli Napiksesta mieleen, vieläkö Pertillä on Kantikseen porttikielto?
Pitäisi räkytyskaartilaisten tutustua asiaan tarkemmin. En ole po. kirjoituksessa, enkä muuallakaan huomannut lehden haukkumista ja tottakai hän Napiksen mainitsee, jos on siellä yksi vetäjistä. Jos Anttia saa surutta haukkua, niin saa kai myös kehuakin?
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela otti työvoiman saatavuusharkintaan kantaa puolueensa perinteisen linjan vastaisesti. Maailma muuttuu ja useaan kertaan olen lukenut Pertin kirjoittaneen Antille aika poikkipuolisia kommentteja Facebookissa. näistä työehtoihin liittyvistä asioista. Minä arvostan sitä, että käydään keslkustelua, kiitetään jos on aihetta ja moititaan myös.
Pertti, Suojärventien suurmies Vuokatista.
Kellähän Pertillä?🤣
Eikös se Pertin syntymäkotikin ole siellä, nykyisen keilahalliin kohdalla?
Kyllä
Sotkamolehden nykyisen tason haukkuminen ei ole noloa vaan totta joka sana
Joitain nämä herrat tietänevät. Etteivät vain olleet ainoita sotkamolaisista päättäjistä, jotka osasivat ja uskalsivat epäillä tätä Kajawood-kuviota. Sille on käynyt miten käynyt ja uutiset meijerin entisen päärakennuksen kohtalosta vain vahvistavat Antilla ja Pertillä olleen oikea näkemys tai tieto. Pertti kerran Napiksella virnuili, että uskotteko oikeasti Amerikasta tulevan miljoonien sijoittajia?
No eivät ole olleet ainoita...
Kenestä on hyvä että elokuvakylä hanke kaatui?
Näistä päättäjistä?
Yhteiskunnallisia ulottuvaisuuksia?🤦♀️ ja kunta ei ostanut aikanaan 300 000€ Huovisen taloa ja verrataanpa sitä nyt PG:n naapurinvaaraan?
Sun päässä on lyhyet ulottuvaisuudet, väärällä tavalla vilkas mielikuvitus, huono luetun ymmärtäminen tai pakottava tarve Antin ja Pertin mollaamiseen. Pertti ei kertaakaan kirjoituksessaan maininnut Naapurivaaraa eikä Huovisen talon kauppahintaa. Mistä ja miksi sinä nyt ne mukaan vedit? Todellakin vajakkeja taitavat tänne kirjoittelevat olla.
Varsinkin tämä ketjun aloittaja.
Kuka lienee ketjun aloittanut? Kirjoitus on julkaistu Sotkamon politiikkaa ja asioita- sivulla ja kopioitu sieltä tänne. Eli aloittaja voi olla kuka tahansa, jos tätä palstaa tarkoitetaan. Pertti kirjoitti ensiksi Facebookkiin, eikä hän oikein vajakilta vaikuta. Varsinkaan jos näihin lukutaidottomiin tyhjän hölisijöihin verrataan. Niin, eikä Pertin syntymäkoti ole Vuokatissa, eikä hän asu Vuokatissa. Että silleen.
Kannattais PG:n tajuta et voi olla sotkamossa muitakin Perttejä eikä vain hän.
PG tajuaa, nämä kirjoittelijat eivät.
Eipä tajunnut..
Napiksella on muitakin Perttejä. Taitaa porttikielto olla toisella😅 vaan saahan sitä soitella ja kysellä.
Seli,seli. Pertin kirjoitus taas kerran osui ja upposi. Sattumalta tiedän Napiksella olevan useammankin saman etunimen omaavan kuin kaksi.
Seli seli?? Jos luulee saaneensa porttikiellon paikkaan missä ei käy. Siitä kirjoittelee ja ihmettelee? Eikä sit käynyt mielessä et voisi olla joku muukin Pertti?
Silloin pitää selitellä, kun tällä palstalla luulojaan levittelee. Porttari oli asiayhteydessä, mikä koski Pertti Granqvistia. Joko tahallaan tai tahattomasti siinä yhteydessä mainittu, todennnäköisesti tahallaan.
Ei... vaan Napista.
Niin nyt on Napista. Apu-lehdessä tällä viikolla monen sivun verran. Lisää vitutuksen aihetta räkyttäjille.
Suomussalmen suuri poika on lahja Sotkamolle.
🤣🤣Suuri?
Onko Pertti G tullut Suomussalmelta? Olikin ihan uutta tietoa.
Onkos sillä Marjan ostajan housut jalassa
Sotkamo ja kultuuri eivät sovi samaan lauseeseen. Senhän kiteytti jo aikoinaan, haapalan isäntä luoman lausunnan " Kun kuulen sanan kultuuri, poistan aseestani varmistimen" kun valtuustossa käsiteltiin, kunnan kultuuri tarjonnan tulevaisuutta.
Kyllähän Sotkamo kaipaa yrittäjyyttä. Sitä on vaikea ymmärtää mistä kaikki vähättely, vahingonilo ja pahanpuhuminen juontaa juurensa.
Tässä kyläpahasessa on totuttu että kaikki ikäänkuin junnaa psikallaan, samat ukot hästää muka kunnan edusmiehinä kunnallispolitiikassa olemattomalla egolla tai päätösvallalla..
Se on jo aikansa elänyttä muka juntata päätöksiä puoluepoliittisin perustein. Jos halutaan kuntaa oikeasti kehittää ja täällä parjäämistä ajatella täytyy kyllä puhallella uudet tuulet jota A Kela edustaa..
Onneksi uudet sukupolvet seuraavat esimerkkiä jota Antti edustaa ja uskaltavat luoda lähes tyhjästä uusia yritysideoita joita jalostamalla yrityshautomoissa tapahtuu ihmeitä miten raakileesta kypsyy valmis tuote ja markkinat avautuvat kun kysynälle löytyy vastinetta ..
Näin niitä työpaikkoja syntyy kun jo uskaltaa yrittää ja ottaa taludellisia riskejäkin..Nämä ilkkujat eivät onneksi tiedä mitä on olla rikas, vakavarainen, tunnettu ja sädekehän ympäröimänä elellä muiden kommenteista piittaamatta, lähinnä vain naureskella miten kateus saa monen kohdalla nostamaan päätään..
Antti voisi ottaa mallia rehellisistä sotkamolaisista yrittäjistä ja vaikka ajaa muidenkin etuja.. (halpatyövoiman saaminen Sotkamoon ei ole hyvää kehitystä).
Tänne kirjoittelevat voisivat ottaa faktoista selvää ennen kuin alkavat osailemaan ihmisten syntymäpaikoista, porttikielloista ja vaikka mistä. Hutsujutut ovat jo todella törkeitä ja kertovat, ettei eväitä ole muuhun kuin joutavaan räkyttämiseen.
Osa kommenteista on asiaa osa ei.
Vai on se Antti Kelaa alkanut hutsuja kutsumaan Sotkamolaisille sinkku miehille..Toivottavasti löytyy sitä rahaakin siihen 30 min varviin..
Toivottavasti päästäisi Sotkamossa eroon pian tästä Kelasta.
Miten olisi itsesi laita? Olisiko joku Hyrynsalmi soveliaampi?
Mitenköhän vaikuttaa Sotkamon vasemmiston kannatukseen tämän erään kuntavaali ehdokkaan jatkuvat ylistystarinat tästä kaveristaan? Pistää miettimään että onko vasemmistossa enemmänkin kannatusta kaveerata tällaisen henkilön kanssa, joka avoimesti haukkuu juurikin vasemmiston äänestäjäkuntaan kuuluvia.
Jep. Valkopesu ja vaalikampanja jo menossa.
Pertin vaalikampanja lähti käyntiin jo edellisvaaleissa hyväksi havaitulla tavalla: Perttiä mollaamalla ja nimittelemällä sekä ennustamalla hänen loikkaavan vaalien jälkeen kokoomukseen tai persuihin. Kampanjan toteutti Suomi24-palstan räkytystiimi. Tulos oli "erään kuntavaali ehdokkaan" kannalta erinomainen, Sotkamolaisehdokkaista eniten ääniä! Pertti Granqvist nimeltä mainiten on ehdolla myös aluevaaleissa, mikä yläolevaan kirjoitukseen tarkennuksena mainittakoon ja myös se, ettei Pertti ole läheskään kaikesta samaa mieltä Antin kanssa. Kaverihan voi olla, vaikka oisi eri mieltä. Asiat riitelee, ei miehet!
Miesten kannattaisi jättää tälle palstalle kirjoittelut...
Entä naisten? Muutamaa epäillään vahvasti..
Sinullahan niitä hännystelijöitä riittää vaikka mitä tekisit, joten tuskin tarvii olla huolissaan läpimenosta. Mielenkiinto kohdistuu kylläkin tähän kaveriisi, kuinka monta hännystelijää tämä saa mukaansa tuonne Persujen apupuolueeseen.
Ketähän sinuttelet noin tuttavallisesti? Kun hännystelijöistä kirjoitat, niin jossain päin Suomea ovat kyseessä viihdetaiteilija Sillanpään kanssa samalla tavalla suuntautuneet. Jotenkin tästä ja monesta muustakin palstan ketjusta paistaa läpi epätoivoinen kainuulainen kateus ja katkeruus
Kateuskortti ja jopa Sillanpääkin vedettiin mukaan keskusteluun👍
Esimerkiksi kirjoitukset Annen Grillin uudesta yrittäjästä ovat olleet näin toispaikkakuntalaisen silmin surkeaa luettavaa. Äkkiä luulisi ihmisten olevan tyytyväisiä, kun löytyy uusi yrittäjä kirkonkylälle. Sitten ihmetellään , miksi kirkonkylän raitti autioituu?
Niinhän tuota luulisi.. varmaan nämä kirjoittelut johtuu siitä että ei tullut parempi/yhtä hyvä kuin aiempi.. mutta jotain rajaa sais olla.