https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010988387.html
"Suomalaiset kertovat, miksi puhelimeen vastaaminen ahdistaa – lääkäriltä karu esimerkki seurauksista
Esimerkiksi lääkärin soitto saattaa jäädä vastaamatta, koska moni ei vastaa puhelimeen puhelinmyyjien ja huijareiden takia.
Moni nuori tai aikuinen ei halua vastata puhelimeen, sillä soittoihin vastaaminen koetaan ahdistavana, selviää Ilta-Sanomien tekemästä kyselystä.
– Pelkään että jäädyn. Ihmiset ovat niin törkeitä ja ilkeitä nykyään, he eivät aja kuin omaa asiaansa, eräs vastaaja kertoo.
Toinen, 46-vuotias vastaaja kertoo, että puhelimeen puhuminen on ahdistanut häntä aina.
– Hoidan asioita puhelimitse vasta viimeisessä hädässä. Menen mieluummin vaikka paikan päälle kuin soitan. Olen kutsunut tätä puhelinkammoksi.
Puhelinkammo on edennyt niin pitkälle, että hän kertoo pitäneensä puhelintaan älä häiritse -tilassa jo yli vuoden ajan."
"Pelkään, että jäädyn"
Onko suomalaiset tosiaan noin lampaita, etteivät puhelimeen uskalla vastata, että jäätyvät eli eivät uskalla sanoa eriävää sanaa puhelinmyyjälle, vaan toistavat kyllä, kyllä ja tilaavat mitä puhelinmyyjä haluaa.
Meikäläisellä on ollut kylmän viileä suhtautuminen puhelinmyyjiin, koska olen saanut yhteiskunnaltakin kylmää suhtautumista osalleni.
Jos puhelinmyyjä soittaa, niin sanon EI KIITOS ja painan punaista luuria, vaikka puhelinmyyjä yrittää jatkaa kauppaamista, niin suljen puhelimen, ei se ole sen vaikeampaa.
Joskus jätän puhelimen pöydälle ja puhelinmyyjä saa hölöttää itsekseen.
Hetken päästä puhelu on loppunut kun kukaan ei puhelinmyyjälle vastaa.
EN koskaan tilaa puhelinmyyjien kauappaamia tuotteita, koska ei ole tuloja, niin ei ole sellaisiin turhuuksiin rahaa.
Puhelinmyyjään voi suhtautua häirikkönä.
Puhelimeen vastaaminen ahdistaa
Anonyymi-ap
0
72
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 203794
Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?
Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit243189En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m322395- 922159
- 222000
- 281656
Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?
Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui411631- 321520
Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta
Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava5021473Miten lasketaan?
Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.91424