Muutto Pattayalle tänä kesänä.
En ole vielä valinnut edes asuntoa, ensin otan vuokra-asunnon noin 3-6 kuukaudeksi, O-A viisumin valmistelut on jo alkaneet, irtaimisto miltei myyty ja ne joita ei myydä annetaan lapsille ja osa menee ilmaiseen varastoon mitä lapset ei huoli mutta mitä ei raaski heittää menemään.
Kokemusta on Pattayalla olosta pari vuotta, 2 viikon - kolmen kuukauden matkoilta.
Korona-aikaan alkoi työt vähenemään siinä määrin että alkoi kypsyä ajatus varhaisesta eläköitymisestä. Ikää on 55 v. Oma asunto jää vuokralle ja yrityksen osakekaupat on tehty, rahaa saa riittävästi mukaan ja voi rauhassa alkaa katsella
asuntoa ostettavaksi taikka pidemmäksi aikaa taloa vuokralle. Riippuu ihan siitä mitä tulee vastaan. Riippuu fiiliksistä, onko asunto Pattayan kupeessa vai kauempana, todennäköisin paikka maksimissaan 20km päässä keskustasta, mieluiten noin 5 km päässä keskustasta. Metelistä en tykkää mutta en kuolleistakaan paikoista.
Pankkitilin avasin jo 2018 Bangkok Bankiin.
Auton ostan heti, sen ei tarvitse olla kummoinen. Vähän isompi kuitenkin ettei jää jalkoihin ja vespa tottakai. Saunomisesta tykkään ja huomasin Lärvisen videolla saunauutuuden jossa en ole käynyt, Sands Sauna nimeltään.
https://youtu.be/S-6vQ3qptsg?t=235
Hyviä ideoita otetaan aina vastaan ja tunnen jo suunnilleen entuudestaan muutaman Pattayalla asuvan suomalaisen joista kaksi pitää suomibaaria. Pete meni valitettavasti kuolemaan, rauha hänelle, mutta porskutetaan me jäljelle jääneet niin kauan kuin se on mahdollista.
Arkirutiineita miettinyt vähän valmiiksi ja ideana on koettaa elää terveellisesti ilman liikoja viinaksia. Viime vuonna olin 3kk Thaimaassa ja kävin sinä aikana kahtena iltana baarissa.
Muutto edessä kesällä
26
199
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä päätös, varsinkin ilmainen varasto, mitäpä tuota varastoista maksamaan.
- Anonyymi
Aloita koko projektisi etsimällä hyvä riittävällä kattavuudella laajuudella oleva terveysvakuutus, se on kaikista tärkein, itse käytin bupan vakuutusta, se on hyvä mutta kalliinpuoleinen, huolehdi myös että saat vakuutuskortin, taskuusi.
- Anonyymi
Tarvitset myös joukon muita vakuutuksia, autoon vapaaehtoisenliikenne vakuutuksen, mopoihin jotain, samoin kotivakuutus, kannattaa etsiä hyvä vakuutusmeklari, jolta ostat kaikki tarvitsemasi vakuutukset, muista että vakuutukset on voimassa aina vuoden kerrallaan, hyvä meklari pitää sinut tietoisena milloin pitää ottaa uusi vakuutus, ja laitaa sinulle tietoa noin kuukautta kahta, ennen kuin vakuutus menee vanhaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ei tarvita mitään meklareita, miksi pitäisi maksaa välikäsille? Suoraan vakuutusyhtiöistä voi pyytää tarjoukset ja yhtiöt pitävät asiakkaan ajantasalla vakuutusten loppuessa ja tekevät uuden tarjouksen.

Otat siis hyviä ideoita vastaan mutta sooloilet, aloituksesi tarkoitus olikin riidan haastaminen haavetarinallasi.
Olet siis varmaan jo myös hoitanut vakuutusasiasi kuntoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvita mitään meklareita, miksi pitäisi maksaa välikäsille? Suoraan vakuutusyhtiöistä voi pyytää tarjoukset ja yhtiöt pitävät asiakkaan ajantasalla vakuutusten loppuessa ja tekevät uuden tarjouksen.
EI, kannattaa aina keskittää vakuutuksensa johonkin meklarille, ja niillä on täysin eri hinnat kuin netinkautta hommattuna, jos meklari on tarpeeksi iso, säästö voi olla varsin huomattava, ja aina voit pyytää tarjouksen usealta tarjoajalta. Kanssa kuvittelin että noin välttää liika kuluja... mutta thaimaassa meklarit on käteviä. Käytin vuosia.

Eihän saariplösökään voi olla noin urpå, mitä luulet kuka sen meklarin palkan maksaa? Varmaa on ettei ainakaan vakuutusyhtiö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän saariplösökään voi olla noin urpå, mitä luulet kuka sen meklarin palkan maksaa? Varmaa on ettei ainakaan vakuutusyhtiö.
Mitä sinun kannattaa väitellä ja haastaa riitaa joka asiasta, minä maksoin sen meklarin palkan, mutta en ole ainoa asiakas heille, ja meklarit saavat suuret alennukset, heillä on erillissopimukset vakuutusyhtiöiden kanssa, tiedän muutaman meklarin jolla on henkilökuntaa satoja, mitä luulet kumpi on paremmassa asemassa, vakuutusyhtiöön nähden, lisäksi meklaripalvelut keskittyvät, isommat ostaa pienemmät.
Eli aina kaikki vakuutukset meklarin kautta. Jos tutkit hieman asioita säästät tuhansia bahteja vuodessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sinun kannattaa väitellä ja haastaa riitaa joka asiasta, minä maksoin sen meklarin palkan, mutta en ole ainoa asiakas heille, ja meklarit saavat suuret alennukset, heillä on erillissopimukset vakuutusyhtiöiden kanssa, tiedän muutaman meklarin jolla on henkilökuntaa satoja, mitä luulet kumpi on paremmassa asemassa, vakuutusyhtiöön nähden, lisäksi meklaripalvelut keskittyvät, isommat ostaa pienemmät.
Eli aina kaikki vakuutukset meklarin kautta. Jos tutkit hieman asioita säästät tuhansia bahteja vuodessa.Ja meklarin vakuutuksella sait mitä? Lentolipun Meilahteen ja nipun Amican kuponkeja.
- Anonyymi
Yksittäisistä kulueristä vakuutukset on suurin joten asia kannattaa tutkia kunnolla. laiffilalle kysymys mitä luulet miksi näitä meklareita on thaimaassa varsin paljon, ja kuka niiden palkkion todellisuudessa maksaa. Heillä voi olla myös erillaisia ryhmätyyppisiä vakuutuksia, jossa on perhe, auto, terveys, vene, ja joitain erikoisvakuutuksia esim. syöpä .. yhdessä paketissa... näissä on parhaat alennukset, mutta siltikin se on isohko kuluerä.
- Anonyymi
Anna olla Numba, huomannet että kyseessä on tavan mukaan haavemuuttaja tarkoituksella aikaansaada uutta vänkää aikaiseksi.
Eikös tuossa jo jonkin aikaa sitten silkkipohkeinenkin ostanut itselleen kutupesän ennen kuin lähti dalrlingin kanssa Vegasiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anna olla Numba, huomannet että kyseessä on tavan mukaan haavemuuttaja tarkoituksella aikaansaada uutta vänkää aikaiseksi.
Eikös tuossa jo jonkin aikaa sitten silkkipohkeinenkin ostanut itselleen kutupesän ennen kuin lähti dalrlingin kanssa Vegasiin.Joo noin vähän arvelinkin, lukekoon joka sinne on oikeasti menossa, tuo on tärkeä asia. On nämä lahkolaiset melkoisia känkkäränkkiä, sloganilla pattaya on paratiisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo noin vähän arvelinkin, lukekoon joka sinne on oikeasti menossa, tuo on tärkeä asia. On nämä lahkolaiset melkoisia känkkäränkkiä, sloganilla pattaya on paratiisi.
Kuuntelin netissä puolitoista tuntia, tästä deepseek palvelun kuvausta, ja en tajunnut sanaakaan, mitä siinä kerrottiin, oliko dementia iskenyt, jälleen kerran, tarina kuulosti erittäin hyvin laaditulle, asiansa osaavana, ihmettelin että mitä hemmettiä, eihän tuossa sanota asiasta yhtään mitään, näin... lopussa todettiin että tämän dokumentin käsikirjoitus on laadittu alun perin puppugeneraattorilla, johon on liitetty tekoäly parantamaan tekstinlaatua ja uskottavuutta.
Jos ei ole alan asiantuntija, tällainen menee täydestä, mikä on helvetin huolestuttavaa, teksti oli vain eräänlaista jargonia, hieman sama kuin poliittiset puheet... kyseessä oli vain tekoäly jargon...
Sinänsä koko tekoäly on vain hypetystä, joita alalla on nähty viiden / kymmenen vuoden välein, jotka katoavat bittiavaruuteen kun huomataan ettei keksintö ollutkaan puhdasta kultaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuuntelin netissä puolitoista tuntia, tästä deepseek palvelun kuvausta, ja en tajunnut sanaakaan, mitä siinä kerrottiin, oliko dementia iskenyt, jälleen kerran, tarina kuulosti erittäin hyvin laaditulle, asiansa osaavana, ihmettelin että mitä hemmettiä, eihän tuossa sanota asiasta yhtään mitään, näin... lopussa todettiin että tämän dokumentin käsikirjoitus on laadittu alun perin puppugeneraattorilla, johon on liitetty tekoäly parantamaan tekstinlaatua ja uskottavuutta.
Jos ei ole alan asiantuntija, tällainen menee täydestä, mikä on helvetin huolestuttavaa, teksti oli vain eräänlaista jargonia, hieman sama kuin poliittiset puheet... kyseessä oli vain tekoäly jargon...
Sinänsä koko tekoäly on vain hypetystä, joita alalla on nähty viiden / kymmenen vuoden välein, jotka katoavat bittiavaruuteen kun huomataan ettei keksintö ollutkaan puhdasta kultaa.Jokainen oikeasti it-alalla toimiva tietää miten helposti puppugeneraattorilla saa älykkään tuntuista puhetta aikaiseksi, kun siihen liitetään vielä alan jargonia siteeksi, se kuulostaa todella hyvälle, vaikka asiasta ei puhuta sanaakaan, Jargonista on aasinsilta thaimaahan, kuten lahkolaiset varmasti tietävät, että thaimaan hallintokieli on eräänlaista jargonia, jota osaa vain vallassa oleva eliitti, näin pidetään rupusakki poissa melskaamasta päätöksen teosta, kun rupusakki ei osaa lainkaan sitä jargonia.
Aina välillä tulee mieleen kun olen sattuneesta syystä perehtynyt etelä-koreaan, 50 vuodessa maa on kokenut valtavan kehityksen, kun se vielä tuolloin oli poor agriculture, nyt se on jo suomen tasolla vähän joka asiassa.
Etelä-koreassa kuolee tieliikenteessä noin 3000 ihmistä vuodessa, kun thaimaassa se on liki 8 kertainen määrä, toki thaimaassa on väkeä 20 miljoonaa enemmän kuin koreassa, oli siis. todelliset kasvajat aasiassa on korea ja singapore. - Anonyymi
Tyhmät asiakkaat maksavat meklareiden palkan ja näitä tyhmiä asiakkaita näköjään on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmät asiakkaat maksavat meklareiden palkan ja näitä tyhmiä asiakkaita näköjään on.
Kuinka ollakaan, taas alkoi vänkääminen, tottakai meklari ottaa tulonsa asiakkaalta, mutta vakuutukset on jopa 30% halvempia kuin ottamalla ne netistä suoraan yhtiöltä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka ollakaan, taas alkoi vänkääminen, tottakai meklari ottaa tulonsa asiakkaalta, mutta vakuutukset on jopa 30% halvempia kuin ottamalla ne netistä suoraan yhtiöltä.
On mahdotonta myöskin kiistää, että Vakuutusoikeus toteanee Posson keskustelevan Sensukan kanssa, mikä antaa mahdollisuuden parantaa meihin kohdistuvaa tietotarvetta.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmät asiakkaat maksavat meklareiden palkan ja näitä tyhmiä asiakkaita näköjään on.
Ottaen huomioon oman tilanteensa, voi vain todeta, että Kuinka ollakaan, taas alkoi vänkääminen, tottakai meklari kuvailee yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita.
- Anonyymi
Pidä pää kylmänä niin hyvä tulee.
- Anonyymi
En ole avauksen jälkeen kirjoittanut. Melkoista kommentointia, tuo tekoälystä kirjoitus varsinkin. Täältä katsoin vakuutusta, ei tartte kaskon tapaisia, kun auto tulee olemaan sellainen 5-8 tonnin auto, mutta kuntotarkastettu. En ole ihan avuton, on sitä sen verran oltu ja thaimaissakin. Viime vuonna kymmenen viikkoa. Kilometrejä vuokra-autoilla kymmeniä tuhansia.
https://www.axa.co.th/en/smart-drive-1 Helppo verrata.
Olen ensimmäisen puoli vuotta Suomessa kirjoilla samassa osoitteessa kuin nyt ja matkavakuutukset on kytketty kotivakuutukseen. Ei ole kiirettä muiden vakuutuksien kanssa. Kymmenellä tuhannella näyttää saavan ihan hyvän liikennevakuutuksen jossa on jo vähän tiepalveluitakin mukana. Asunnon kanssa en tee hätiköityä ratkaisua vaan otan sen valkkaamisen harrasteeksi sitten jossakin vaiheessa. Parissa viikossa ehtii käydä läpi 30 asuntoa ja niistä se löytyy.
Päätös muutosta on virinnyt vuosia ja nyt se sai vauhtia kun alkoi tympimään Suomi ja yksinäisyys eron jälkeen. Lapset kolmekymppisiä uraihmisiä ja eivät vielä aio lisääntyä vuosiin. Kukaan ei pappaa täällä kaipaa kun vieraalle paikkakunnallekin vielä jymähdin työn vuoksi vuosiksi ja sekin on nyt finito, nuoremmat osti osuuteni pois kun työt vähentyneet ja en jää odottelemaan uutta nousua, se jää nuoremmille.- Anonyymi
Liikennevakuutusta on kolmea lajia, pakollinen... Vapaaehtoinen ja kaikenvaran, sellainen hyvä kaikki yhteensä on 22.000 bahtia vuodessa... Muistaakseni A++ se on riittävän kattava, meillä oli navetassa vain pakollinen, ja vapaaehtoinen liikenne vakuutus olisiko ollut 12.000 bahtia... Matkavakuutus Suomesta kattaa vain sen ajan kun olet kelan asiakas, eli Max 6kk... Jos sinulla on historiaa niin maksavat vain kaksi viikkoa jos sairautesi pahenee matkan aikana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liikennevakuutusta on kolmea lajia, pakollinen... Vapaaehtoinen ja kaikenvaran, sellainen hyvä kaikki yhteensä on 22.000 bahtia vuodessa... Muistaakseni A se on riittävän kattava, meillä oli navetassa vain pakollinen, ja vapaaehtoinen liikenne vakuutus olisiko ollut 12.000 bahtia... Matkavakuutus Suomesta kattaa vain sen ajan kun olet kelan asiakas, eli Max 6kk... Jos sinulla on historiaa niin maksavat vain kaksi viikkoa jos sairautesi pahenee matkan aikana.
Siis navarassa...

Kertoisitko lisää noista vakuutuksista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoisitko lisää noista vakuutuksista.
Ei se varmaan muista, muistaakseni.
- Anonyymi
Hyvä suunnitelma tuo rauhassa ottaminen aluksi vuokralla, kunnes sopiva löytyy.
Lakitoimiston tulee aina tarkistaa asuntokaupat, sillä he tietää uusimmat lakimuutokset ja koukerot. Välttää sitten miinat.
Henk koht ylivakuuttaminen on yhtä hölmöä kuin alivakuuttaminen.
Tuolla on netti vääränään kilpailutussivustoja ja myös suoraan saa minuuteissa tarjouksen joita normaalijärkinen osaa vertailla.
Kokeneena et paljoa vinkkejä kaipaa. Se on ainoa ohje monelta muultakin kuin minulta että kehitä rutiinit ja harrastukset.
Älä jää kotiin makoilemaan. Täällä Palstalla saat hyvin äkkiä itsellesi perskärpäsen kuten jo tapahtui.
Alkoi ensin neuvomaan, sitten yhdisti muihin, epäili aikeitasi ja lopuksi epäili sinua tekoälyksi.
Ei kannata keskittyä hänen juttuihin. Niin ja jos morsianta ei ole ja sellaisen haluat, niin suosittelen treffipalstoja ennemmin kuin baareja.
Rauhalliset treffit ravintolassa toimii paremmin kuin ilta baarissa.
2010 - AnonyymiUUSI
Arkielämä on opettanut meille, että Posso navetassa vakuutettuna näyttää todeksi yhteistyön onnistumisen kannalta kriittisiä tekijöitä.
> § <
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400004887250- 2272558
- 262551
- 1571854
- 1141738
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?31469Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p01357Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621138IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41135- 741133