Sandels ja Sea FM laajentuminen nostanut kuulijalukuja muut kategoriassa

Anonyymi-ap

Finnpanelin mittausten mukaan muut kategoria kanavat, joihin kuuluu mm. Radio Sandels ja SEA FM ovat kasvattaneet Loka-Joulukuu mittausjaksolla 300030 kuulijalla määräänsä tavoittavuuden ollessa jo yli miljoonan viiikossa.

Asiaa selittävät mm SEA FM:n ja Sandelsin (jo aiemminkin tapahtuneet) laajentumiset uusille alueille, kun ihmiset alkavat löytää kanavat kasvavissa määrin.

SEA FM:n vaikutuksen Tapmere-Turku alueille laajentumisen jälkeen voi nähdä selkeimmin mm. tutkimalla NRJ:n ja Loopin lukuja. Molemmat ovat menettäneet kymmeniä tuhansia kuulijoita. 2024 aikana. Loopilla lasku on ollut NRJ:täkin rajumpaa.

Sandelsin taas voi sanoa syöneen mm Suomipopin, Iskelmän ja miksei osittain Novankin kuulijamääriä. Toki Nova myös kamppailee osaltaan SEA FM ja muut vastaavat.

Pookin taas vaikutus ollut pienempi, mutta sitäkin havaittavissa. Kunhan Sandels laajenee 2024 saaduilla taajuksilla, on odotettavissa Pookin kuulijamäärillekin romahdusta ellei Bauer tee jotain oikeita liikkeitä kanavan suhteen.

206

1522

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hyvä kun tarjontalaajenee. Näkyy trendi ettei sillä mitä sisältöä on ja panostetaanko siihen on sittenkin väliä kohtalaisen isolle joukolle kuulijoista, vaikka suurimmalle massalle ei vielä.

    • Anonyymi

      Jos nämä pitää paikkansa, niin miksi Sea FM edelleen panttaa omaa lukuaan Radiomedian sivustolla?

      Lukujen muutoksiin voi olla muitakin tekijöitä. Ne eivät vaan ole julkista tietoa.

      • Anonyymi

        Se on omistajan asia, eikä kuulu sinulle!

    • Anonyymi

      Kylläpä on taas niin kaukaa haettua ja tekemällä tehtyä palstafanin ihan omaa vertailua. Ainoa varma tosiasia on se, että muut -kategoria on saanut lisää kuuntelijoita. Jouluradio oli todella suosittu. Se on todennäköinen selitys. Seuraavalla tutkimusjaksollahan tuo nähdään miten muut -kategorian käy.

      • Anonyymi

        Radio mediasta poliittisin syin erotettu Järviradio ei ole muut osiossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järviradion sarakkeen otti Radio Helsinki. Mutta koska sitä ei ole enää Radiomedian sivuilla, niin se on enintään kannatusjäsen. Silloin pääsee radioplayeriin.

        Mikä se erottamisen peruste oli?

      • Anonyymi

        Jouluradio sen selittää. Mutta ainahan toki saa ihan vapaasti kiimailla mielikuvituksen voimalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jouluradio sen selittää. Mutta ainahan toki saa ihan vapaasti kiimailla mielikuvituksen voimalla

        Viikkotavoittavuus Jouluradiolla jopa 830000. Kyllähän se jossakin näkyy 👍

        Nelonen auttoi viime vuonna Jouluradiota tekemään aika ison kuuntelijatuloksen.

        Nelosenko siitä pitää nyt mainetta saada 🤣🤣. Joopa joo

        Nelonen myi mainontaa Jouluradiolle. Nettijakelu oli Nelosen mainiossa Supla palvelussa. Ei enää pätkinyt ollenkaan. Mediamonitori tietää kertoa, että Suplaan on tammikuussa tullut paljon uusia musiikkiradioita.

        Kuulostaa taas ihan Nelosemedian omalta mainokselta. Kuka muutenkaan lataa jotakin suplaa jossa on vain yhden yrityksen radioita. Onpa tylsä sovellus, kun oikeasti monipuolisia on tarjolla.

        Tuleepa kuultua podcastit ilman mainoksia. Peukku sille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nelosenko siitä pitää nyt mainetta saada 🤣🤣. Joopa joo

        jos nyt laitettais työhaalarit päälle ja unohdetaan nelonen 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos nyt laitettais työhaalarit päälle ja unohdetaan nelonen 👍

        Nelosta ei voi olla unohtamatta, koska Nelonen on merkittävä laadukkaan radiosisällön tuottaja Suomessa. Isot muskelit ja toinen toistaan parempia radioasemia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nelosta ei voi olla unohtamatta, koska Nelonen on merkittävä laadukkaan radiosisällön tuottaja Suomessa. Isot muskelit ja toinen toistaan parempia radioasemia.

        Nelosta ei meidän taloudessa kuluteta. Että terveisiä vaan sinne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nelosta ei meidän taloudessa kuluteta. Että terveisiä vaan sinne.

        Teidän talous = yksi nyrkkikyllikkiä rakastava finninaama 🤣

        Huutista 🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jouluradio sen selittää. Mutta ainahan toki saa ihan vapaasti kiimailla mielikuvituksen voimalla

        Kyllä Sea FM Xmas 🎅

      • Anonyymi

        Väität ihan pokkana ettei sadoille tuhansille uusille kuulijoille laajentuneet asemat vaikuta lainkaan tai merkittävästi muut kategorian kuulijamäärien nousuun.

        AATTELEPPA ITE.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nelosta ei meidän taloudessa kuluteta. Että terveisiä vaan sinne.

        Meidän taloudessa nelosta ei ole kulutettu enää 2018 alkoholilain jälkeen. Sitä ennen kyllä aika paljonkin. Vaimo kyllästyi katselemaan, kuuntelemaan ja haistelemaan. Otti ja lähti. Noohh... Sandelssia 5.3 % onkin mennyt sen jälkeen oikein urakalla...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän taloudessa nelosta ei ole kulutettu enää 2018 alkoholilain jälkeen. Sitä ennen kyllä aika paljonkin. Vaimo kyllästyi katselemaan, kuuntelemaan ja haistelemaan. Otti ja lähti. Noohh... Sandelssia 5.3 % onkin mennyt sen jälkeen oikein urakalla...

        Noinko harmittaa, kun nelosen radioita ei kehuta kuin korkeintaan yhden ihmisen taholta? Säälittävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinko harmittaa, kun nelosen radioita ei kehuta kuin korkeintaan yhden ihmisen taholta? Säälittävää.

        Mitä väliä suoli24 kehuilla. Se on Finnpanel millä on merkitystä. Nelonen jyrää tilastoissa.

      • Anonyymi

        Pooki on ykkönen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pooki on ykkönen.

        Ei se vakuuttelemalla semmoiseksi muutu. Eiköhän taida olla harvempien valinta joku pooki. En tunne ketään joka kuuntelisi sitä, vaikka varmasti sillekin asemalle kuuntelijoita löytyy. Melko uskovaista kiihkoilua joka väliin tunkea samaa asiaa. Ihme jankuttaja.

      • Anonyymi

        Marras-joulukuu oli tosiaan jouluradion lähetysaikaa. Osuu hyvin ton viimesimmän mittausjakson kohdalle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väität ihan pokkana ettei sadoille tuhansille uusille kuulijoille laajentuneet asemat vaikuta lainkaan tai merkittävästi muut kategorian kuulijamäärien nousuun.

        AATTELEPPA ITE.

        Merkittävää jos vaikutus olisi, näkyisivät nämä kanavat Finnpanelissa nimellä eikä muut joukossa. Kyseisessä kategoriassa on valtava määrä radioita. Myös ulkomailta. Esimerkiksi tämä parhaillaan kuuntelemani NRK Jazz.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Merkittävää jos vaikutus olisi, näkyisivät nämä kanavat Finnpanelissa nimellä eikä muut joukossa. Kyseisessä kategoriassa on valtava määrä radioita. Myös ulkomailta. Esimerkiksi tämä parhaillaan kuuntelemani NRK Jazz.

        Ne ei ole julkisia tetoja.

        Miten Jouluradio voi itseasiassa mittauttaa kuunteluaan? Sehän edellyttää Radiomedian täysjäsenyyttä ja sellaista ilman ohjelmistotoimilupaa ei voi saada.

        https://www.rollfm.fi/roll-fm-ei-saanut-fm-toimilupaa/
        "Roll FM:n tunnettuvuus on kasvanut vuosi vuodelta, mutta toiminta vain määräaikaisilla FM-luvilla estää kanavaa osallistumasta kansalliseen radiotutkimukseen kuulijalukujen mittaamiseksi."

        "Merkittävää jos vaikutus olisi, näkyisivät nämä kanavat Finnpanelissa nimellä eikä muut joukossa. Kyseisessä kategoriassa on valtava määrä radioita. Myös ulkomailta. Esimerkiksi tämä parhaillaan kuuntelemani NRK Jazz."

        "Ne ei ole julkisia tetoja."

        Ulkomaalaisiakin?

        Enemmän tietoja näkyy Radiomedian sivustolla, mutta vain niiden jäsenradiot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Merkittävää jos vaikutus olisi, näkyisivät nämä kanavat Finnpanelissa nimellä eikä muut joukossa. Kyseisessä kategoriassa on valtava määrä radioita. Myös ulkomailta. Esimerkiksi tämä parhaillaan kuuntelemani NRK Jazz.

        Finnpanel ei mittaa ulkomaisia asemia elleivät toimi Suomessa sijaitsevassa radiomastoverkossa, josta lähetys tullee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Finnpanel ei mittaa ulkomaisia asemia elleivät toimi Suomessa sijaitsevassa radiomastoverkossa, josta lähetys tullee.

        Mikään ei tutkimuksessa estä kirjoittamasta ulkomaista asemaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään ei tutkimuksessa estä kirjoittamasta ulkomaista asemaa

        🤥.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🤥.

        On aika epä isänmaallista kuunnella ulkolaisia radioita!

        Mikä siitä tekee epäisänmaallista? Nyt niitä perusteluja ja hyviä sellaisia? Yritä edes.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teidän talous = yksi nyrkkikyllikkiä rakastava finninaama 🤣

        puhut taas itestäs

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Sea FM Xmas 🎅

        Liittyykö tähän jotenkin tuo ylempänä mainittu nyrkkikyllikki ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liittyykö tähän jotenkin tuo ylempänä mainittu nyrkkikyllikki ?

        istu miekkaan!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On aika epä isänmaallista kuunnella ulkolaisia radioita!

        Siksi skippaankin saksalaisen Bauerin ja muut huonot kotimaiset. Hyvät kanavat ansaitsevat aikaani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi skippaankin saksalaisen Bauerin ja muut huonot kotimaiset. Hyvät kanavat ansaitsevat aikaani.

        Joskut ne sitten osaavat tehdä elämästään vaikeata. Näköjään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi skippaankin saksalaisen Bauerin ja muut huonot kotimaiset. Hyvät kanavat ansaitsevat aikaani.

        Bauerilla on Suomen parhaat radiot. Finnpanel laulaa hoosiannaa Bauerin kanavien kohdalla. On kunnon kuuntelijaluvut👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bauerilla on Suomen parhaat radiot. Finnpanel laulaa hoosiannaa Bauerin kanavien kohdalla. On kunnon kuuntelijaluvut👍

        Eipä ole. Menehän nukkumaan pookiukko harhoinesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bauerilla on Suomen parhaat radiot. Finnpanel laulaa hoosiannaa Bauerin kanavien kohdalla. On kunnon kuuntelijaluvut👍

        Täytyykö muistuttaa. Bauer omisti Voicen toi tilalle Kissin kuulijaluvut laskivat. Kissin korvasti FM taajuksilla Top51 jälleen kuulijamäärät romahtivat.

        Laadukasta työtä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyykö muistuttaa. Bauer omisti Voicen toi tilalle Kissin kuulijaluvut laskivat. Kissin korvasti FM taajuksilla Top51 jälleen kuulijamäärät romahtivat.

        Laadukasta työtä.

        Älä valehtele.

        Kissin korvasi Basso, syksyllä 2020. Basson entisessä verkossa aloitti Suomiräp.

        Top51 tuli Ysärin tilalle, kesällä 2022.

        Basson kuuluvuus palasi ennen 2020 muutosta olleeseen tilaan syksyllä 2023, kun Cityn ja Suomiräpin kuuluvuutta laajennettin nykyiselleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyykö muistuttaa. Bauer omisti Voicen toi tilalle Kissin kuulijaluvut laskivat. Kissin korvasti FM taajuksilla Top51 jälleen kuulijamäärät romahtivat.

        Laadukasta työtä.

        Täytyykö muistuttaa. Bauer omistaa nykyään Novan. Se on Bauerin ykköstuote. Finnpanelissa on Novalla aika kovat kuuntelijaluvut 👍💪

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyykö muistuttaa. Bauer omistaa nykyään Novan. Se on Bauerin ykköstuote. Finnpanelissa on Novalla aika kovat kuuntelijaluvut 👍💪

        Tämä pitää kutinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyykö muistuttaa. Bauer omistaa nykyään Novan. Se on Bauerin ykköstuote. Finnpanelissa on Novalla aika kovat kuuntelijaluvut 👍💪

        Pudonnut alle miljoonaan 1,2 miljoonasta.

        Normaalia kausittaista vaihtelua. Täytyy myös muistaa, että Bauer on laajentanut merkittävästi Pookia ja Cityä. Sekä luonut uusia kanavia. Se varmasti syö Novan kuuntelijamäärää.

        Jos bauerin kanavat "kiinnostavat" näinkin paljon muussa ketjussa, niin kannattaisiko aloittaa ihan oma ketju aiheesta? Siinä näkee, että kuinka paljon rakkautta saa osakseen :D :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täytyykö muistuttaa. Bauer omistaa nykyään Novan. Se on Bauerin ykköstuote. Finnpanelissa on Novalla aika kovat kuuntelijaluvut 👍💪

        pookiukko siellä kiimailee. Luvut lasketaan varmaan kertoimella ABC:n kahviloista. Novan 'suosio' on edelleen pakkokuuntelua. Kun mikään muu radio ei kuulu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pookiukko siellä kiimailee. Luvut lasketaan varmaan kertoimella ABC:n kahviloista. Novan 'suosio' on edelleen pakkokuuntelua. Kun mikään muu radio ei kuulu.

        Meidän virmassa soi Sea FM radio. Kun tuli Turkuun niin siihen muuten jäi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän virmassa soi Sea FM radio. Kun tuli Turkuun niin siihen muuten jäi!

        Ei se Turussa kuulu edes hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se Turussa kuulu edes hyvin.

        Eipä tietenkään. Tosin, suosittelen antennia radioon. Kuuluu muutkin kuin Nova ja Yle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän virmassa soi Sea FM radio. Kun tuli Turkuun niin siihen muuten jäi!

        En usko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En usko.

        Sea FM ei olekaan uskovaisten radio kuten Pooki

        Uskovaisten radioita ovat Patmos ja Dei. Ei Pooki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tietenkään. Tosin, suosittelen antennia radioon. Kuuluu muutkin kuin Nova ja Yle.

        Turun keskustassa ei noin vain asennetta ulkoantenneja. Lähetin on 15 km päässä korkeiden mäkien takana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turun keskustassa ei noin vain asennetta ulkoantenneja. Lähetin on 15 km päässä korkeiden mäkien takana.

        Ei, vaan antenni on korkealla mäellä. Reilu 10km Turun keskustasta. Ihan standardi kaikilla radioilla tuo etäisyys Lisäksi, hyvin kuuluu. Se riittää minulle kuuntelijana. Pitää ostaa vain laadukkaat laitteet jos siellä suhisee vastaanotin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän virmassa soi Sea FM radio. Kun tuli Turkuun niin siihen muuten jäi!

        Meidävvirmassa on soinut jo 3,5 vuotta Pooki. Työteho ja työhyvinvointi on sen myötä ihan huippua. Sairauspoissaolopäiviä käytännössä ei kenelläkään 📻

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, vaan antenni on korkealla mäellä. Reilu 10km Turun keskustasta. Ihan standardi kaikilla radioilla tuo etäisyys Lisäksi, hyvin kuuluu. Se riittää minulle kuuntelijana. Pitää ostaa vain laadukkaat laitteet jos siellä suhisee vastaanotin.

        Eipä se kovin korkea mäki ole ja koska antennin omistaa Järviradio, niin... :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä se kovin korkea mäki ole ja koska antennin omistaa Järviradio, niin... :D

        Harmittaako, että kuuntelen Sea FM radiota päivittäin Turussa, ja hyvin kuuluu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidävvirmassa on soinut jo 3,5 vuotta Pooki. Työteho ja työhyvinvointi on sen myötä ihan huippua. Sairauspoissaolopäiviä käytännössä ei kenelläkään 📻

        Älä valehtele. Kokeile kirjoittaa pookille oma ketju, katsotaan kuinka vähän se kiinnostaa :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskovaisten radioita ovat Patmos ja Dei. Ei Pooki

        Uskonnollista ohjelmaa se lähettä sunnuntaisin. Järviradio päivittäin tai lähes päivittäin
        https://www.jarviradio.fi/ohjelmat/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä valehtele. Kokeile kirjoittaa pookille oma ketju, katsotaan kuinka vähän se kiinnostaa :D

        Pooki se pärisee Finnpanelissa. Pookia siis kuunnellaan enemmän kuin Sandelssia ja Sea fm:ää yhteensä. Se siitä kiinnostuksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harmittaako, että kuuntelen Sea FM radiota päivittäin Turussa, ja hyvin kuuluu?

        Hyvä jos sinulla kuuluu. Täällä Petreliuksessa ei kuulu. Onneksi netistä voi kuunnella silloin kun pystyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä jos sinulla kuuluu. Täällä Petreliuksessa ei kuulu. Onneksi netistä voi kuunnella silloin kun pystyy.

        Vai ei kuulu 12km päässä. Aika erikoiselta kuulostaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pooki se pärisee Finnpanelissa. Pookia siis kuunnellaan enemmän kuin Sandelssia ja Sea fm:ää yhteensä. Se siitä kiinnostuksesta.

        Pookin kuuluvuusalue on huomattavasti laajempi. Ottaen huomioon laajentumiset Pookilla, se että kuuntelu junnaa paikallaan kertoo aika paljon jostakin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pooki se pärisee Finnpanelissa. Pookia siis kuunnellaan enemmän kuin Sandelssia ja Sea fm:ää yhteensä. Se siitä kiinnostuksesta.

        Tämä on totta 👍

        kyä pooki o paras raario

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyä pooki o paras raario

        Miksi sitä sitten kuunnellaan jatkuvasti vähemmän ja vähemmän? Sitä on syytä pohtia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai ei kuulu 12km päässä. Aika erikoiselta kuulostaa.

        Ei se joka paikassa Turussa kuulu sisätiloissa. Ei monessa paikassa kuulu edes Kuusiston radiot. Ei vain kuulu vaikka mitä tekisi. Nykyään on hankalaa saada hyviä vastaanottimia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se joka paikassa Turussa kuulu sisätiloissa. Ei monessa paikassa kuulu edes Kuusiston radiot. Ei vain kuulu vaikka mitä tekisi. Nykyään on hankalaa saada hyviä vastaanottimia.

        FM on ihan out. Se on retro kehitysmaatekniikkaa. Siksi hyviä vastaanottimia ei enää ole kaupoissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitä sitten kuunnellaan jatkuvasti vähemmän ja vähemmän? Sitä on syytä pohtia.

        Paras radio on subjektiivinen käsite. Finnpanel tietää kertoa ihan päinvastaista kehitystä Pookin kuuntelusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se joka paikassa Turussa kuulu sisätiloissa. Ei monessa paikassa kuulu edes Kuusiston radiot. Ei vain kuulu vaikka mitä tekisi. Nykyään on hankalaa saada hyviä vastaanottimia.

        Kenen Kuusiston?

        Päinvastoin, vastaanotinten laatu on parantunut. Halvalla saa hyvän virittimen kuten radioharrastajien (dx ukot) suosima TEF6686.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        FM on ihan out. Se on retro kehitysmaatekniikkaa. Siksi hyviä vastaanottimia ei enää ole kaupoissa

        Kyllä ja ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras radio on subjektiivinen käsite. Finnpanel tietää kertoa ihan päinvastaista kehitystä Pookin kuuntelusta.

        Jos kuuluvuusalue on 10 kertaistunut ja lähes samassa polkee, se on floppi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kuuluvuusalue on 10 kertaistunut ja lähes samassa polkee, se on floppi.

        Sea fm laajentuminen suhteessa uusien alueiden väestöpohjaan. Vieläkään kanava ei näy finnpanelissa. Tuolla teikäläisen neropattilogiikalla sekin on floppi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sea fm laajentuminen suhteessa uusien alueiden väestöpohjaan. Vieläkään kanava ei näy finnpanelissa. Tuolla teikäläisen neropattilogiikalla sekin on floppi.

        Ja Sandels ja Sea FM ketjussa harmittaa, kun ei jauheta pookista? :D Onpa tosiaan merkillistä.

        Eihän se näy, jos ei tilaa palvelua. Olettaisin, että Bauer tilaa.

        Miten niin harmittaa? Eihän tuossa kommentissasi ollut mitään tolkkua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se näy, jos ei tilaa palvelua. Olettaisin, että Bauer tilaa.

        Kyllä se näkyisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se näkyisi.

        Muut kategoria, siellä näkyy

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muut kategoria, siellä näkyy

        Siellä myös pysyy ellei onnistu päihittämään Top51 radiota. Ei pitäisi olla ylivoimaista.

    • Sandels Paras ölyt.🍺👍

      • Anonyymi

        pyhä kolminaisuus santtu sauna avanto 🙏 kirkkaasti klubipäädyst 🍻👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pyhä kolminaisuus santtu sauna avanto 🙏 kirkkaasti klubipäädyst 🍻👍

        Itsensä peukuttaminen on jo melkoinen temppu. Itselleen vastailusta puhumattakaan...

      • Anonyymi

        Samaa mieltä

    • Anonyymi

      Santussa puhelin toivekornsertti mikä on parasta Kansan palvelua! Kiitos Santtu ! ❤️

      • Anonyymi

        Huutista ohjelmakonseptille kun kalevit toivovat aina niitä samoja kalevikipaleitaan 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huutista ohjelmakonseptille kun kalevit toivovat aina niitä samoja kalevikipaleitaan 🤣

        Eikä toivo vaan moni puolista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huutista ohjelmakonseptille kun kalevit toivovat aina niitä samoja kalevikipaleitaan 🤣

        Niinpä. Pookiin soittaa aina samat hullut.

        tuo "kalevi" vitsi taitaa olla ihan itse keksittyä? En ole ikinä kuullut kenenkään käyttäneen missään yhteydessä. Melkoisen sekava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Pookiin soittaa aina samat hullut.

        Nyt oli jutun aiheena Sandelsin toiveet. Älä viitsi kiimailla Pookia tässä ketjussa. Pooki muuten on samanlainen kaleviradio kuin Sandels. Kalevien valintoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt oli jutun aiheena Sandelsin toiveet. Älä viitsi kiimailla Pookia tässä ketjussa. Pooki muuten on samanlainen kaleviradio kuin Sandels. Kalevien valintoja.

        Pooki ei ole suomalainen radio, vaan sen omistaa saksalainen oligarkki. Sandels on suomalainen radio. Siksi se kuuluu tähän ketjuun.Kaleva radiokin ehkä, mutta ei Pooki.

        Sillä ei ole mitään väliä minkä maalainen se on. Ketään ei kiinnosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pooki ei ole suomalainen radio, vaan sen omistaa saksalainen oligarkki. Sandels on suomalainen radio. Siksi se kuuluu tähän ketjuun.Kaleva radiokin ehkä, mutta ei Pooki.

        Saksalainenkin voi tehdä kaleviradiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt oli jutun aiheena Sandelsin toiveet. Älä viitsi kiimailla Pookia tässä ketjussa. Pooki muuten on samanlainen kaleviradio kuin Sandels. Kalevien valintoja.

        Järviradio myös 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksalainenkin voi tehdä kaleviradiota.

        Mikä on kaleviradio? Taitaa olla taas vähän kaljaa juotu? Pooki on onneton tefloni. Hiipuu.

      • Anonyymi

        Kaleva radio. Hyvin perillä radioista :D Täytyy kommentoida yllä olevia, että surullista miten joku pookilainen kirjoittelee omasta radiostaan tänne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaleva radio. Hyvin perillä radioista :D Täytyy kommentoida yllä olevia, että surullista miten joku pookilainen kirjoittelee omasta radiostaan tänne.

        Kaleva on nuorekas radio eikä mikään kalevien peisetti valinta kuten pooki, sandels tai järvis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaleva on nuorekas radio eikä mikään kalevien peisetti valinta kuten pooki, sandels tai järvis

        Kaleva ei todellakaan ole nuorekas. Tekotaiteellinen p askanen. Kalevi taitaa olla ihan omaa termistöäsi? Luultavasti kukaan muukaan ei ole sekavaa keksintöäsi kuullut. Otahan lisää ölppää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaleva ei todellakaan ole nuorekas. Tekotaiteellinen p askanen. Kalevi taitaa olla ihan omaa termistöäsi? Luultavasti kukaan muukaan ei ole sekavaa keksintöäsi kuullut. Otahan lisää ölppää.

        P**ki puumeri yllä kirjoittaa puumereista. Onpa taas vitsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huutista ohjelmakonseptille kun kalevit toivovat aina niitä samoja kalevikipaleitaan 🤣

        älä sinä trolli santtua kiusaa, seon ystäväni 🍻

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaleva ei todellakaan ole nuorekas. Tekotaiteellinen p askanen. Kalevi taitaa olla ihan omaa termistöäsi? Luultavasti kukaan muukaan ei ole sekavaa keksintöäsi kuullut. Otahan lisää ölppää.

        Ok boomer. Tutustu vaikkapa urbaani sanakirjaan ja ota termit haltuun. Opit jotain uutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ok boomer. Tutustu vaikkapa urbaani sanakirjaan ja ota termit haltuun. Opit jotain uutta.

        Siinä puhuu taas vähemmän sivistynyt pookibuumeri. Jos luet yleensä kirjoja, olet selvästi itse boomeri. Sanakirja on muuten Sanakirja, sivistyssanakirja ihan muuta. Otahan termit haltuun itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä puhuu taas vähemmän sivistynyt pookibuumeri. Jos luet yleensä kirjoja, olet selvästi itse boomeri. Sanakirja on muuten Sanakirja, sivistyssanakirja ihan muuta. Otahan termit haltuun itse.

        Siinä sitä yritetään päteä mutta kompastumaan omaan muka nokkeluuteen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä sitä yritetään päteä mutta kompastumaan omaan muka nokkeluuteen

        pookibuumeri oot, näkeehän sen sokeakin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä sitä yritetään päteä mutta kompastumaan omaan muka nokkeluuteen

        Tarkistin sivistyssanakirjasta. Ei löytynyt. Eli huumehörhön omia kalevijuttuja.

    • Anonyymi

      Tämä olisi aika oivallinen keskustleupalsta, mutta ääliökommentit pilaavat sisällön. Harmi. Ei siis jatkoon!

      • Anonyymi

        vaikka pookista ei puhuta ketjussa, niin pookiukko tulee oksentamaan pakkomiellettään joka väliin.

      • Anonyymi

        En näe täällä ensimmäistäkään ääliökommenttia. Huumoria ei kannata unohtaa. Ilman sitä tämä maailma olisi paljon paskempi paikka

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En näe täällä ensimmäistäkään ääliökommenttia. Huumoria ei kannata unohtaa. Ilman sitä tämä maailma olisi paljon paskempi paikka

        "Huutista" ei ole huumoria vaan hokema joltain peeloilijalta.

      • Anonyymi

        Suosittelen ylilautaa

    • Anonyymi

      Täyttä mutua

    • Anonyymi

      Totuus kirpaisee toisia. Kohta Sandelsia voi kuunnella entistä katkeamattomammin FM taajuksilla.

      • Anonyymi

        Oletko varma tästä? Voi olla että yksikään uusista asemista ei aloita.

      • Anonyymi

        Ei kirpaise. Huvittaa vain joidenkin mielikuvitus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko varma tästä? Voi olla että yksikään uusista asemista ei aloita.

        Ei ole mitään uusia asemia tulossa vaan Sandelsia laajennetaan uusille alueille. Kyllä olen täysin varma. Sandels ottaa taajudey käytyöön, koska on idioottimaista tuhlata rahaa hakemuksiin, jos ei ole aikomustakaa laajentua.

        Joa käykin niin ettei ota, se on viesti Sandelssilla menee paskasti taloudellisesti ja amatöörimäinen moka kun kuluttivat rahhaa hakemalla taajuksia tilanteessa, jossa talous kuralla. Tämä on siis pelkkä spekulaatio sille miksi Sandels ei ottaisi taajuksia käyttöön.

        Niin, kuinka hyvin olet perillä yhtiön tilanteesta?

        "Ei ole mitään uusia asemia tulossa vaan Sandelsia laajennetaan uusille alueille."

        Tällä tarkoitettiin näitä uusia lähettimiä. Vain yksi lupa (taajuuskokonaisuus) Suomen lähiradiot Oy:lla on.

        "Sandels ottaa taajudey käytyöön, koska on idioottimaista tuhlata rahaa hakemuksiin, jos ei ole aikomustakaa laajentua."

        Laajentuminen oli ehdollinen Hgin taajuuksin saamiselle. Kun sitä ei saatu, ei haettu myöskään muita taajuuksia enää VN:lta. Traficom ehti myöntämään sille Inarin, Kokkolan, Pelkosenniemen ja Tervolan, joita ei ole ainakaan vielä sen luvasta poistettu. https://www.traficom.fi/fi/viestinta/tv-radio-ja-muut-mediapalvelut/tv-ja-radioasiat-toimijoille/radion-ohjelmistotoimiluvat-0

        "Joa käykin niin ettei ota, se on viesti Sandelssilla menee paskasti taloudellisesti ja amatöörimäinen moka kun kuluttivat rahhaa hakemalla taajuksia tilanteessa, jossa talous kuralla."

        Ylimääräisiä verojakin saa maksaa valtiolle vapaaehtoisesti.

    • Anonyymi

      71 vuotias äitini ei tykännyt Sandelsista koska se oli kuulemma liian vanhanaikaisen kuuloinen radio

      • Anonyymi

        Älä valehtele! Varmasti pitää.

      • Anonyymi

        Kuulostaa, että puhut pookista. Sen nuorimmat kuuntelijat lienee 80-vuotiaita. Sandelsista pitää 71 vuotias äiti ihan varmasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostaa, että puhut pookista. Sen nuorimmat kuuntelijat lienee 80-vuotiaita. Sandelsista pitää 71 vuotias äiti ihan varmasti.

        Itseasiassa Pookista hän tykkää, Radio Sandelsista ei

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostaa, että puhut pookista. Sen nuorimmat kuuntelijat lienee 80-vuotiaita. Sandelsista pitää 71 vuotias äiti ihan varmasti.

        Nuorin Pookin kuuntelija jonka tiedän täyttää huhtikuussa 24. Nuoremman väestönosan radioasema Pooki aika selkeästi on. Toki sitä kuuntelee myös vanhat aika paljon.

      • Anonyymi

        Kukkuu kello on kaksikymmentäkaksi neljäkymmentäviisi 👎

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuorin Pookin kuuntelija jonka tiedän täyttää huhtikuussa 24. Nuoremman väestönosan radioasema Pooki aika selkeästi on. Toki sitä kuuntelee myös vanhat aika paljon.

        Pookia ei varmasti kuuntele nuoret :D. Onpa ontuva selittely. Aina on joku eksynyt, ehkä sairaskin, lammas joukossa, mutta en ole koskaan kuullut nuoresta Pookin kuuntelijasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pookia ei varmasti kuuntele nuoret :D. Onpa ontuva selittely. Aina on joku eksynyt, ehkä sairaskin, lammas joukossa, mutta en ole koskaan kuullut nuoresta Pookin kuuntelijasta.

        EI KIINNOSTA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EI KIINNOSTA.

        Niinpä, ei kiinnosta Pooki. Hyvin sanottu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, ei kiinnosta Pooki. Hyvin sanottu.

        Monia kiinnostaa Pooki enemmän kuin Sandels

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monia kiinnostaa Pooki enemmän kuin Sandels

        Hyvin sanottu. Finnpanel tietää tämän varsin hyvin. 👍

        Finnipaneeli on viher vasemmiston fake nyws!

        Näinko siellä persuleirissä keskiviikkoaamuna tuumaillaan

        Kyllä vain, juurikin näin 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monia kiinnostaa Pooki enemmän kuin Sandels

        Kuka on Monia? Bauerin oma työntekijä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on Monia? Bauerin oma työntekijä?

        Pooki on Finnpanelissa, Sandelssi ei. Sitä se tarkoittaa se "Monia"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pooki on Finnpanelissa, Sandelssi ei. Sitä se tarkoittaa se "Monia"

        On tyhmää maksaa mututiedosta. Rohkeaa toimintaa Sandelsilta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tyhmää maksaa mututiedosta. Rohkeaa toimintaa Sandelsilta

        Sandels näkee itse kuuliatilastot nettiradiosta!

        Jokainen toimija näkee oman nettiradionsa kuulijatilastot! Bauer media ja Nelonen muun muassa 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tyhmää maksaa mututiedosta. Rohkeaa toimintaa Sandelsilta

        Tuo mitä kutsut mututiedoksi on ihan oikeaa tutkimusta. Finnpanel kiinnostaa mainostajia, siksi tieto on tärkeää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vain, juurikin näin 🤣

        puhelet demari taas itsesi kanssa, töihin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vain, juurikin näin 🤣

        persuna esiintuminen on 🤡 touhua, etenkin kun se tulloo porkkanapuolueen ajatushautomolta
        mä juon nyt 🍻🥂📻👍👍👍👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        puhelet demari taas itsesi kanssa, töihin!

        Mene itse töihin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene itse töihin

        pookin ja pauerin kuuntelijat ei oo koluja känyt. elämän kolulasia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene itse töihin

        mä käyn töissä PÄIVITTÄIN!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pookin ja pauerin kuuntelijat ei oo koluja känyt. elämän kolulasia.

        Tuo kommentti kertoo lähinnä vain sinusta itsestäsi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mä käyn töissä PÄIVITTÄIN!

        En usko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En usko.

        pookiukko ei ole käynyt töissä 30 vuoteen. Ikää lähes 100v

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sandels näkee itse kuuliatilastot nettiradiosta!

        No paljonko teillä ovat nettikuuntelumäärät kasvaneet? :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No paljonko teillä ovat nettikuuntelumäärät kasvaneet? :)

        Lukioita ja ammatillisia oppilaitoksia. Taitaa mennä samalle levelille nämä jutut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukioita ja ammatillisia oppilaitoksia. Taitaa mennä samalle levelille nämä jutut

        Huutista 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huutista 🤣

        Bauerilaiset oksentelee taas omia juttujaan, kun muun radion ketjussa ei kehuta pookia. Säälittäviä.

    • Anonyymi

      Vielä kun Sandels saisi uudet haetut taajuudet kuulumaan niin kasvaa vain lisää. Hyvä sisältö kasvaa laajentumalla, koska sitä halutaan kuunnella.

      Ihan faktana mikäli Finnpanelin mittauksia vertaa Pooki ei ole onnistunut juurikaan kuuliamääriä kasvattamaan, vaikka laajentumisten myötä on jo 5 vuodessa saatu yli miljoonallae ihmiselle lisää FM taajuus kuuluvuutta. Hieman alle 100tuhatta on Pooki pystynyt petraamaan ylöspäin. TÄSTÄ ei tarvi hermostua kenenkään. Esitän vain faktallisen huomion epäonnistuneesta laajentumisesta. Kyllä pitäisi yli miljoonan lisätavoittavuudella enemmän nousua saada.

      • Anonyymi

        Ja tuolla kaavalla Santulla pitäisi olla 30000. Sillä on kuitenkin 56000!

      • Anonyymi

        Pookilla sentään on julkista faktatietoa kasvaneesta kuuntelijamäärästä. 100 tuhatta uutta korvaparia on merkittävä kasvu radioasemalta, joka on keskittynyt nykyisin jo suhteellisen pienen yleisön suosimaan musagenreen. Loistava suoritus. Hyvä Pooki, hyvä Bauer Media! Loistavaa duunia. Syytä on myös huomioida, että nykypäivänä kasvu ei muutenkaan olisi paljon tuota lukemaa isompaa, koska kilpailu on kovaa. Paljon on radiokanavia ja suurimmalla osalla on aika pienet kuuntelijaluvut. Pookin käyrä on jo vuosia ollut noususuhdanteinen. Se on tosiasia.

        Ei ole tosiasia. Kehitys on itse asiassa heikkoa. Pooki on saanut uusia taajuuksia ja laajentanut lähetyksiään moniin uusiin kaupunkeihin, looginen oletus olisi, että kuuntelijamäärät nousisivat merkittävästi.
        – Jos viikkotavoittavuus on kasvanut vain muutamilla tuhansilla, tarkoittaa se, että laajentuminen ei ole tuonut odotettua kasvua. Pookin kohderyhmä on vanhempaa ikäluokkaa, ja suurten ikäluokkien pieneneminen vaikuttaa vääjäämättä kuuntelijamääriin. Tämä tarkoittaa, että vaikka uusia kuulijoita on tullut uusilta alueilta, asema ei ole onnistunut houkuttelemaan nuorempaa yleisöä tai uudistamaan kuuntelijakuntaansa.
        Pookin kasvu on ollut vaatimatonta laajentumisesta huolimatta, se kertoo, että sen konsepti ei välttämättä houkuttele laajempia yleisöjä. Jos esimerkiksi ennen laajentumista Pookin viikkotavoittavuus oli lähes sama kuin nyt (esim. 190 000–200 000 kuuntelijaa), mutta se kuului vain harvemmilla alueilla, voidaan päätellä, että uusilla alueilla asema ei ole saanut merkittävää jalansijaa. Tämä tarkoittaa, että uusilla kuuluvuusalueilla ihmiset eivät ole kiinnostuneet kanavasta odotetulla tavalla.
        Kuuntelijamäärät ovat ehkä nimellisesti kasvaneet, laajentuminen ei ole tuonut merkittävää uutta yleisöä. Pookin kasvu ei ole ollut erityisen vahvaa ja että se nojaa pitkälti vakiintuneeseen kuuntelijakuntaan, joka ajan myötä pienenee.

        Väite Pookin kuuntelijamäärän heikosta kasvusta ei pidä paikkaansa. Pooki pätkähti Finnpaneliin omalla nimellä heti ensimmäisten etelään laajentumisten jälkeen eli syksyllä 2020. Tuolloin viikkotavoittavuus oli merkittävästi pienempi kuin nyt. Täytyy myös muistaa, että Pooki ei ole radio, joka tarjoaa jokaiselle jotain. Pookia kuuntelee kotimaisen tanssimusiikin ystävät. Hyvä niin. Meillä on jo Nova ja Yle.

        Finnpanel väitti Pookin tavoittavan melkein saman kuin nyt ennen kuin kuuluvuusalueelle tuli 2 miljoonaa ihmistä lisää. Todella heikko suoritus, jopa surullinen.

        Parempi suoritus kuin muilla viime vuosien laajentujilla

        Tuo ei pidä paikkaansa. Tuntematon suurelle yleisölle kuin ehkä siellä pohjoisen uskovaisissa kunnissa.

        hyvin sanottu! Ajan taksilla useamman kerran viikossa. Ei soi Pooki Helsingin taksissa!

        Kyllä on uskovaisella..Pookiuskovaisella lähtenyt vähän keulimaan selittelyt tuossa yläpuolella. Yksi surkeimpia radioita. Pistää vihaksi kuunnella, kun niin huonoa sisältöä.

        Ota silmä käteen ja katso Finnpanel tilastoja. Mahtaa se jotakuta vituttaa, kun pooki se vain porskuttaa 🤣

        Miksi siis kuuntelet? Tykkäät kuitenkin mutta et vain kehtaa sitä myöntää 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hyvin sanottu! Ajan taksilla useamman kerran viikossa. Ei soi Pooki Helsingin taksissa!

        Eihän tuota usko kukaan 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tuota usko kukaan 🤣

        Vain Pookiuskovainen tulee kehumaan Pookia kaikkiin ketjuihin, joissa tylsä radio ei ole edes aiheena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota silmä käteen ja katso Finnpanel tilastoja. Mahtaa se jotakuta vituttaa, kun pooki se vain porskuttaa 🤣

        Pookille on ihan sama. Pitää korjata tänne vain mitä sattuu väitteitä. Lähtee keulimaan vähän liikaa mopo siellä maaseudulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tuota usko kukaan 🤣

        Tuleeko ihan huutista perään, kuten yleensä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain Pookiuskovainen tulee kehumaan Pookia kaikkiin ketjuihin, joissa tylsä radio ei ole edes aiheena.

        Tuntuu olevan aiheena, kun joku pookin kuuntelijalukuja mollasi. Sitä se tietämättömyys teettää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuleeko ihan huutista perään, kuten yleensä?

        En ymmärrä. Mitä ihmeen huutista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuleeko ihan huutista perään, kuten yleensä?

        Huutista taitaa kuulua yhden hesalaisen parvekelähettelijän sanavalikoimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi suoritus kuin muilla viime vuosien laajentujilla

        Mikä muu kanava on laajentunut yhtä suurella peitolla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä muu kanava on laajentunut yhtä suurella peitolla?

        Suurella peitolla laajeneminen kysyy muskeleita 💪

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota silmä käteen ja katso Finnpanel tilastoja. Mahtaa se jotakuta vituttaa, kun pooki se vain porskuttaa 🤣

        Tuon kyseisen tilaston mukaan Pooki kerää Ylen jälkeen eniten kuunteluaikaa viikossa. Se kertoo siitä, että kanavalla viihdytään. Jotain on siis tehty oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tosiasia. Kehitys on itse asiassa heikkoa. Pooki on saanut uusia taajuuksia ja laajentanut lähetyksiään moniin uusiin kaupunkeihin, looginen oletus olisi, että kuuntelijamäärät nousisivat merkittävästi.
        – Jos viikkotavoittavuus on kasvanut vain muutamilla tuhansilla, tarkoittaa se, että laajentuminen ei ole tuonut odotettua kasvua. Pookin kohderyhmä on vanhempaa ikäluokkaa, ja suurten ikäluokkien pieneneminen vaikuttaa vääjäämättä kuuntelijamääriin. Tämä tarkoittaa, että vaikka uusia kuulijoita on tullut uusilta alueilta, asema ei ole onnistunut houkuttelemaan nuorempaa yleisöä tai uudistamaan kuuntelijakuntaansa.
        Pookin kasvu on ollut vaatimatonta laajentumisesta huolimatta, se kertoo, että sen konsepti ei välttämättä houkuttele laajempia yleisöjä. Jos esimerkiksi ennen laajentumista Pookin viikkotavoittavuus oli lähes sama kuin nyt (esim. 190 000–200 000 kuuntelijaa), mutta se kuului vain harvemmilla alueilla, voidaan päätellä, että uusilla alueilla asema ei ole saanut merkittävää jalansijaa. Tämä tarkoittaa, että uusilla kuuluvuusalueilla ihmiset eivät ole kiinnostuneet kanavasta odotetulla tavalla.
        Kuuntelijamäärät ovat ehkä nimellisesti kasvaneet, laajentuminen ei ole tuonut merkittävää uutta yleisöä. Pookin kasvu ei ole ollut erityisen vahvaa ja että se nojaa pitkälti vakiintuneeseen kuuntelijakuntaan, joka ajan myötä pienenee.

        Sanoisin että markkinointi ei ole onnistunut. Ei riitä, että laajennutaan. Kyllä sitä myös pitäisi mainostaa, että ihmiset tietäisivät. Vähän samaan tyyliin, kun aikoinaan oli Radio Musan ja Radio 957:n mainoksia kaupungilla. Myös Iskelmä 100,9 sai näkyvyyttä. Sun radio ja Fun Tampere näkyi myös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon kyseisen tilaston mukaan Pooki kerää Ylen jälkeen eniten kuunteluaikaa viikossa. Se kertoo siitä, että kanavalla viihdytään. Jotain on siis tehty oikein.

        Muutama eläkeläinen avaa kanavan aamulla ja sulkee illalla. Ei tarkoita, että tapittaisi kokoajan kanavan luona kuunnellen. Se vain on päällä, jossain huoneesaa. Radio Suomi useimmiten

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutama eläkeläinen avaa kanavan aamulla ja sulkee illalla. Ei tarkoita, että tapittaisi kokoajan kanavan luona kuunnellen. Se vain on päällä, jossain huoneesaa. Radio Suomi useimmiten

        Tämä sama pätee kaikkiin radiokanaviin. Se on taustaääntä. Radio on muutenkin mediana nykyään jo ihan out

    • Anonyymi

      Meillä on kuunneltu pookia siitä lähtien kun pooki porvoosta alkoi kuulumaan. Oisko ollu loppuvuonna 2020. Aina päällä aamusta iltaan.

      • Anonyymi

        Sama täällä Tampereella. Heinäkuussa 2021 alkoi kuuntelu. Sunnuntain jumalanpalveluksien aikana, jotka kaiken lisäksi tulevat outoon aikaan, on pakko vaihtaa Pookilta Radio Suomen puolelle

        Muuten kivoja nuo kaksi edellistä kommenttia taas, mutta sama kirjoittaja. Ei jatkoon.

        Tämä väite ei pidä alkuunkaan kutinsa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä väite ei pidä alkuunkaan kutinsa

        Kolmas kommentti samalta kirjoittajalta. Nyt puolustellaan sanomisia vaihteeksi. Kivat sinne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolmas kommentti samalta kirjoittajalta. Nyt puolustellaan sanomisia vaihteeksi. Kivat sinne.

        Neljäs jo!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neljäs jo!

        Kuuntelu varmaan alkoi Kostamuksessakin, vaikkei P***ki kuulu siellä. Hyvää tarinaa kannattaa yrittää pitää yllä. Aprillipäiväkin tulossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neljäs jo!

        Huutista! 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huutista! 🤣

        Viides!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viides!

        Olet väärässä tässä asiassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet väärässä tässä asiassa

        Kuudes. Pookiukolla taas keulii väärässä ketjussa.

      • Anonyymi

        Itse suosin Radioplay Premiumia. Pooki ja Classic kuuluu ilman mainoksia. Nautinto! 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse suosin Radioplay Premiumia. Pooki ja Classic kuuluu ilman mainoksia. Nautinto! 👍

        Itse suosin Sea FMää. Taajuutta on helppo kuunnella eikä radiota ole tungettu tukkoon mainonnalla, jotta pitäisi ostaa maksullisia palveluita. Niissäkin soi samat. Vain hyvin tyhmä maksaa.

        Mainoksia pitää olla, koska se kasvattaa muskeleita ja luo mahdollisuuden kunnon kontentille

        Rahamies maksaa. Mukavuudesta kannattaa maksaa imo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse suosin Sea FMää. Taajuutta on helppo kuunnella eikä radiota ole tungettu tukkoon mainonnalla, jotta pitäisi ostaa maksullisia palveluita. Niissäkin soi samat. Vain hyvin tyhmä maksaa.

        Taas kiusaat Seata käänteisajattelulla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas kiusaat Seata käänteisajattelulla!

        Kuulostaa psykoosilta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mainoksia pitää olla, koska se kasvattaa muskeleita ja luo mahdollisuuden kunnon kontentille

        Bauerissa ei ole tarpeeksi rahaa. Siellä tekoäly lukee uutiset, koska ei ole varaa palkata oikeita ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bauerissa ei ole tarpeeksi rahaa. Siellä tekoäly lukee uutiset, koska ei ole varaa palkata oikeita ihmisiä.

        Bauer keskittyy olennaiseen eli viihdyttämiseen 👍

        Se onkin yksinkertaisille tarkoitettu, helpoin tapa tehdä. Samalla myös halvin tapa tuottajalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bauerissa ei ole tarpeeksi rahaa. Siellä tekoäly lukee uutiset, koska ei ole varaa palkata oikeita ihmisiä.

        Joo, Paueri saa uutiset ilmaiseksi Äs Tee Teeltä ja robotti menee studioon lukemaan ne. Säästöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, Paueri saa uutiset ilmaiseksi Äs Tee Teeltä ja robotti menee studioon lukemaan ne. Säästöä.

        Mitä väliä. Uutiset luetaan puhelimesta tai läppäriltä. Ei kuunnella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä väliä. Uutiset luetaan puhelimesta tai läppäriltä. Ei kuunnella.

        Kyllä niitä myös kuunnellaan. Lähes kaikilla medioilla on nykyisin uutiset kuunneltavissa tekstiversion yhteydessä. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulostaa psykoosilta

        Huutista🤣

    • Anonyymi

      This is tö good boogey mourning🍻👍😘🇫🇮📻🥃🥰

      • Anonyymi

        Saisko saman suomeksi

    • Anonyymi

      Seata kuunnellata!

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Anniina Valtonen tilittää - Potkut avasivat sanaisen arkun: "Ainut asia elämässä..."

      Suosikkimeteorologi ja Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Ylen muutosneu
      Suomalaiset julkkikset
      109
      3263
    2. Purraa riepoteltiin kuin märkää rättiä...

      ...Purra vastaukset olivat pelkkää persujargonia, hermotkin kärähtivät hänellä pari kertaa. Arvosanaksi jäi nolla näistä
      Maailman menoa
      521
      2669
    3. Eräälle joka luulee itsestään liikoja

      Pysy kaukana nainen. Palaa todellisuuteen.
      Ikävä
      89
      1693
    4. Vaikka pidät minua

      Herkkänä ja kilttinä niin tiedät että olen vahvaa tekoa. Vaikka mitä tapahtuisi niin yleensä selviän. Lähes aina. Nyt on
      Ikävä
      50
      1356
    5. Nainen, tilanne on nyt tämä

      että olen pyristellyt irti vahvoista tunteista sinuun, ja alku on näyttänyt hyvältä. Olisiko viikko jo taisteltu. Vielä
      Ikävä
      82
      1294
    6. Ellen Jokikunnas paljastaa - Näin Ralph-poika, 8, vaikuttaa Italiassa asumiseen: "Jos jossain..."

      Miten käy Italiassa asumisen tulevaisuudessa? Ellen Jokikunnas ja Jari Rask remontoivat unelmiensa kodin Italiaan ja sa
      Suomalaiset julkkikset
      15
      1092
    7. Jos jotain saisit muuttaa kaivatussa

      niin mitä muuttaisit?
      Ikävä
      85
      1017
    8. Pandatalo

      Pandatalo myyty. 👍👍👏👏
      Ähtäri
      35
      986
    9. Sheikki Laakso puolustaa poikaansa ja ilmeisesti tunnustaa itse nuorena syyllistyneensä samaan

      Perussuomalaisten kansanedustajan Sheikki Laakson poika Nico Laakso on persujen kuntavaaliehdokas Kouvolassa ja aluevaal
      Maailman menoa
      91
      943
    10. Sielusi on kaunis, nainen samoin

      Kaunis sielu, oot 😍
      Ikävä
      72
      884
    Aihe