Hellooo....Onko täällä muita keitä kaduttaa tehdyt elämänvalinnat? Itse olen ainakin tällä hetkellä sellainen haikailija ja murehtija että oksat poijes. "Jos olisin ollut ahkerampi, nyt tekisin kaiken toisin, jos saisin toisen mahdollisuuden" jne...
Ikää on jo päälle 30 eikä elämä ole mennyt mitenkään riemastuttavan hienosti. Okei, voisihan asiat aina huonomminkin olla, blaa, blaa...
Aikakin nuoruudessa ajattelin yleisesti että tuollakin on kaikki niin paljon paremmin kuin mulla, aina ollut vähän heikko itsetunto. Saattaa kuulostaa pieneltä jutulta, mutta parhaimman(melkeinpä ainoan) kaverin muutto muualle oli raskas pala 13-vuotiaalle.
Ikää on jo päälle 30 eikä elämä ole mennyt mitenkään riemastuttavan hienosti. Okei, voisihan asiat aina huonomminkin olla, blaa, blaa...
Aikakin nuoruudessa ajattelin yleisesti että tuollakin on kaikki niin paljon paremmin kuin mulla, aina ollut vähän heikko itsetunto. Saattaa kuulostaa pieneltä jutulta, mutta parhaimman(melkeinpä ainoan) kaverin muutto muualle oli raskas pala 13-vuotiaalle.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse asiassa tuntuu harva se päivä. Vähemmistöön jää ne "hyvät päivät". Oon kuitenkin aatellut, että tällasta se elämä sitten on.
Taka-alalla tykyttää kuitenkin koko ajan ajatus, että tapaamalla jonkun toisen voisi olla mukavampaa...eihän se kuitenkaan ole...vai onko...
Mä olen kaikennäköistä ehtinyt kokemaan ja tekemään tähän ikään mennessä, mutta en koskaan ole katunut päivääkään.Virheet on sitä varten että niistä oppii.Ethän sä muuten voi kehittyä ihmisenä ja oppia arvostamaan elämään, jos ei sulla ole mitään mihin verrata tai huonompia kokemuksia.
Tuohon ei todellakaan kannata ryhtyä! Siis siihen, että katuu menneitä.. Ne on nyt ollutta ja mennyttä ja voimat kannattaa keskittää siihen, että elää tätä päivää täysillä. Niin ettei sitten nelikymppisenä kaduta, että miksei silloin kolmikymppisenä tajunnut!
Unohtakaa menneet ja eläkää tulevaisuutta varten!!!! Onneksi mä ooon ymmärtäny sen jo kakskymppisenä!
Kiitoksia vastauksista! Totta joka sana. Kyllähän tuon nyt ymmärtää heikkolahjaisempikin, että turha niitä menneitä on kaivella ja märehtiä. Heh!
Mutta heikkoina hetkinä sitä kirjoittaa ja ajattelee siitä olevan jotain hyötyä. Onkohan siinä oikeasti mitään itua?
ei niitä menneitä kannata kokonaan unohtaa, niistä kannattaa oppia.
lapsuudessa tapahtuneet traumaattiset asiat istuvat hyvinkin tiukassa meillä tunnemuistissa aikuisuuteen saakka ja sen aikanakin. älä vähättele asiaa, jokainen kokee subjektiivisesti menetykset. kuka on siihen sanomaat miten iso juttu se on. sulle se on nähdäkseni ollut iso asia. itselleni ystävän menetykset olivat hyvinkin kivuliaita, aina.
ja itsensä vertaaminen muihin.. se on tuhon tie. on tosi ikävää kun se aloitetaan jo koulussa kilpailemalla numeroilla ja urheilukisoilla ja sitten se jatkuu työelämässä jne. oppimisen ilo ja motivaatio tapetaan heti alkuunsa. luet vain numeroiden takia etkä siksi että olisi ilo oppia.ja jos et pärjää itsetunto laskee. parempi olisi mielestäni verrata itseään itseensä. ja olla ylpeä pienestäkin edistyksestä. kuitenkin se on näin että jokainen ihminen on ainutlaatuinen. jokaisella meistä on omat tuhannet piirteensä. olemme parempia toisissa asioista kuin toiset tai kolmannet. miksi edes vertailemme toisiamme keskenämme? kuitenkin jokaisen yhdistelmä luonteesta,taidoista, ulkomuodosta ym on uniikki. itse ajattelen niin että jos osaan jotain voin opettaa sitä jollekin joka sitä ei osaa mutta haluaa. jos joku osaa jotain mihin itse en pysty yritän oppia sitä häneltä. näin kaikki hyotyvät. miksi käyttää energiaa itsensä vertailemiseen? jokaisella on oma tarkoituksensa tässä maailmassa. sinun tulee löytää omasi! uskon että löydät sen kun tutustut itseesi vain! aseta itsesi rohkeasti eri tilanteisiin ja katso miten käy! jos joku pelottaa mene sitä päin! tai tee mitä haluat mutta tässä olisi jokunen ehdotus tai ajatus.
kai se on meidän kulttuurissa tuo epäonnistumisen pelko luotuna. se on hyvin syvällä meissä.kuten joku tuossa viestissä sanoikin ei voi oppia mitään jos ei kokeile ja epäonnistu. pitää muistaa aina että epäonnistuminen kuuluu oppimisen prosessiin! se on osa sitä. harvempi oppii tuosta vaan uusia asioita edes aikuisena.
elät jos-elämää. elät menneessä tai ehkä myös tulvaisuuden haaveissa. itse opettelen elämään mahdollisimman paljon todellisessa ajassa eli tässä hetkessä juuri nyt. se on ainoa todellinen elämä.silloin ei ole ongelmia tai jos on niille tehdään se mitä pystytään ja sillä siisti. pitää oppia hyväksymään tilanne sellaisena kuin se on tarkkailla ilman arvostelua.sitäkin opettelen. kokeile vaikka lukea kirjaa läsnäolon voima, eckhart tolle. josko siitä olisi sinulle jotain apuja?
mäN76
Jesh, asiaa kirjoitit ja kiitti vinkistä!