Lauantaina olin Mikkelin torilla. Puolueita oli ilmestynyt paikalle kuntavaalien takia. Kauppakeskuksen sisätiloissa olivat demarit. Kävin kysymässä nuorelta naiselta, jonka takin selkämyksessä oli tieto ”Olen ehdolla”. Kysyin, miten sdp yhdistää kattavan sosiaaliturvan ja avoimet rajat kehitysmaalaisten tulla Suomeen. Ehdokas vastasi: ”Hyvä kysymys”. Ja sen jälkeen hiljaisuus. Tein tarkentavan kysymyksen siitä, miten tällainen avointen rajojen sosiaaliturva rahoitetaan. Nainen haukkoi henkeään, pyöritti silmiään ja oli täysin sanaton. Valitse sitten tällaisia valtuustoon.
Vuosia sitten Myyrmäen Paalutorilla oli demarien vaalitilaisuus. Menin keskustelemaan nuoren naisen kanssa. Hänellä oli vastuullaan jonkinlainen kansainvälisyyden pöytä. Nykyinen puheenjohtaja Antti Lindtman tuli juoksujalkaa paikalle ja kielsi naista keskustelemasta kanssani. Hän oli silloin Vantaan valtuuston puheenjohtaja.
Tällaista väkeä Suomen kansa galluppien mukaan kannattaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä kyse on siitä, että kehtaako Persut edes tulla vaaliteltoille???
Ainakin minä käyn sanomassa:
HÄVETKÄÄ!!!?!!
Saatko sosiaalitoimistosta maksusitoumuksen matkasta PS vaaliteltalle?
Älä esitä itteeski tyhmempää.
Tälläistä väkeä on mustamaalaamassa muita puolueita.
Ymmärrätkö edes lukemaasi?
Sä et tainnut ymmärtää.
Edellisten hallitusten toimien/tapahtumien jäljiltä meille on tyrkyllä suurinvestointeja, millä tullaan Suomea jatkossa rahoittamaan. Nykyhallitus on ainoastaan tehnyt kurjistuksia ja lappaa rahaa yksityiselle sotepuolelle, mikä ainoastaan paisuttaa menoja massiivisesti entisestään.