Kokemuksia lastenhuoltolaista perhesijoituksessa

Olemme opinnäytetyötä tekeviä sosionomi-opiskelijoita Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta. Teemme opinnäytetyötä siitä, kuinka lasten huoltolain kohta:
” Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti.” on toteutunut perhesijoituksessa.
Haluaisimme perhesijoituksessa olevia / olleita osallistumaan keskusteluun. Kerrothan ikäsi ja sukupuolesi? Voit kirjoittaa kokemuksistasi myös sähköpostilla osoitteeseen [email protected]
7589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itsekkin opinnäytetyön tehneenä muistuttaisin, ettei pyyntöjä saa tehdä näin. Ette voi antaa epämääräistä sähköpostiosoitetta ja tehdä pyyntöänne nimettöminä. Kuka tahansa voisi laittaa tuollaisen ilmoituksen, ja toisaalta kuka vaan voi keksiä vaikka minkälaisia juttua. Miten varmistatte, ettei työnne ole "satua"?

Äänestä
  • Hei!

    Kiitos viestistäsi! Juttelimme ohjaajamme kanssa keskustelun aloittamisesta internetissä ja hän oli sitä mieltä, että asia on ok.
    Haluaisimme vain saada tästä aiheesta keskustelua aikaan, aivan anonyymisti tai jos joku haluaa kysyä meiltä tarkempia tietoja, se on (nimettömän) sähköpostiosoitteemme kautta mahdollista. Toivomme omaavamme taidon poimia jyvät akanoista, eli poimia todet saduista. Omaa sähköpostia ei kukaan varmaan kovin mielellään internetsivuille laita, vai kuinka?
    Oikein hyvää kesän jatkoa sinulle mmm!
    T. Eija & Katja

    Äänestä

  • Eija & Katja kirjoitti:

    Hei!

    Eihän tuollainen nyt ole kuitenkaan mahdollista korkeakoulutasolla? Lähihoitajakoulussakaan ei opinnäytetyön materiaalia kerätä anonyymisti netissä.

    Äänestä

  • Opiskelija itsekin kirjoitti:

    Eihän tuollainen nyt ole kuitenkaan mahdollista korkeakoulutasolla? Lähihoitajakoulussakaan ei opinnäytetyön materiaalia kerätä anonyymisti netissä.

    Mikä ei ole mahdollista? Kerätä netissä tietoa opinnäytetyöhön vai tehdä se anonyymisti...?
    -Eija-

    Äänestä

  • Eija & Katja kirjoitti:

    Mikä ei ole mahdollista? Kerätä netissä tietoa opinnäytetyöhön vai tehdä se anonyymisti...?
    -Eija-

    eikös tuossa kysymyksessä sanota että "kerätä anonyymisti netissä"?

    Kysymyksenasettelu oli selvä. Mitä kohtaa ette ymmärtäneet?

    Äänestä

  • takavasemmalta kirjoitti:

    eikös tuossa kysymyksessä sanota että "kerätä anonyymisti netissä"?

    Kysymyksenasettelu oli selvä. Mitä kohtaa ette ymmärtäneet?

    että ovatko lapset saaneet hellyyttä ym.Mistäköhän syystä?

    Äänestä

  • vastauksia tullut, kirjoitti:

    että ovatko lapset saaneet hellyyttä ym.Mistäköhän syystä?

    vastaukset lähetetään suoraan opinnäytetyön tekijöiden sähköpostiin, eikä tänne palstalle reposteltavaksesi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

opinnäytetyö3 kirjoitti:

Olemme opinnäytetyötä tekeviä sosionomi-opiskelijoita Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta. Teemme opinnäytetyötä siitä, kuinka lasten huoltolain kohta:
” Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti.” on toteutunut perhesijoituksessa.
Haluaisimme perhesijoituksessa olevia / olleita osallistumaan keskusteluun. Kerrothan ikäsi ja sukupuolesi? Voit kirjoittaa kokemuksistasi myös sähköpostilla osoitteeseen [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu