Onkohan nämä ammattiliittoon kuuluvat ihmiset tietoisia, että jos rikkoo ylityö/vuoronvaihtokieltoa niin voidaan irtisanoa liitosta. Voi olla ikävät seuraukset näinä aikoina kun ei ole enään liiton tukea.
Lakkorikkurit
Anonyymi-ap
22813
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Onkohan lakkoilijat tietoisia, että kenkää tulee perseeseen varmasti, sille kuka lakkoilee
Silloin lakkorikkurit saavat kaikki hyväpalkkaiset työpaikat
Kertoo paljon älykkyysosamäärästä jos ryhtyy rikkuriksi. Toiset taistelevat korkeamman palkan vuoksi, rikkuri on työnantajan puolella joka yrittää alentaa palkkaa. Äly hoi älä jätä!😂😂😂
kertooko kengän numeron🧐🤣😅😂🧐
Mistäs sinä muiden palkkoja tiedät
Onneksi ollaan tässä ajassa.. 1918 vuonna olisi oltu jo joukkohaudassa kirkon mäellä.
Liitossa olleet surmataan ensin.
Ei liitot auta, kun työtöt loppuu.
Ite se on ristinsä hoidettava,
Työnantaja erota lakkolaiset nyt se on helppoa.
Vai saa rikkuri lopputilin, työnantajahan tässä venkoilee. Toivotaan että lakkoulijat joutuu lähtee
Näin esittää aloittaja, kyllä se on ay mikä uhoo. Onneks loppuu
Potkut liitosta. Sepä olisikin.
Vinkki isoimpaan palkankorotukseen oikeille ammattilaisille.
Erotkaa kerralla kaikki. Sekä liitosta. Että töistä.
Odottakaa viikko.
Sitten joka ukko jonoon työpaikan ovelle.
Lupaan, että takaisin tullessa jokainen palkkansa arvoinen saa palkan korotuksen.
Ja jokainen ei palkkansa arvoinen... hänkin saa ansionsa mukaan, ei välttämättä palkankorotusta, ei ehkä töitäkään, mutta miksi pitäisi?
Kertokaapa viisaammat.
Hymiöpelle
Olen aina saanut sen palkan minkä olen pyytänyt, ilman mitään liittoja. Lakon aikaan mukava käydä työmaalla, kun saa hyvät lisät.
Entäpä jos paperin miehet tulevat portilla vastaan?
Rikkurit nousee urallaan, lakkoilijat saa kenkää! Kyllä työnantajat ymmärtää, kenet kannattaa pitää töissä.
Jos pitää työskennellä jollain tes taulukkojen palkoilla yksityisellä työnantajalla, niin päässä tai koulutuksessa on puutteita.
Ei kun töihin vain. Minä lakkoilen ura hississä, kun te jäätte pohjalle.
Lakkolaiset ulos tehtaista.
Kyllä lakkoilu kannattaa aina. Minäkin olin Kaipolan tehtaalla yli 40 vuotta ja kaikki tarvittava otettiin tehtaalta aina moottoriveneen rakentelua myöten. Kaiteet on haponkestävää ja polttoainetankki Inconellia. Kaikki osat tehtiin tietysti työaikana.
Vapaajakelua käytettiin surutta hyväksi. Vieläkin on autotallissa täysi ämpärillinen uusia poranteriä ja Araldit-tuubit alkaa jo menemään kurttuun, kun ei ole kaikkia ehtinyt käyttää riittävän nopeasti pois.
Lakkoon mentiin minkä vaan syyn takia vielä 70-luvulla, että saatiin ylimääräistä lomaa. Yrittivät legendaarisella Kaipolan Pajalla laittaa väkisin yhtä Pajan Miestä tisuriin. Ei muuta kuin lakkoon vaan ja Toveri sai jäädä päivätöihin. Niin se vaan tipahti porvari polvilleen siinäkin asiassa.
Liittohan ei irtisano yhtään rikkuria eikä järkevä työnantajakaan.
Ei kannata nuolaista ennenkö tipahtaa. Kyllä liitto voi irtisanoa rikkurin. Myös työnantaja jossain kohtaa, koska ei halua pitää niin tyhmää henkilöä töissä, joka on valmis virtsaamaan omalle muro lautaselleen. Reppana rikkuri luulee että pääsee näin työantaja suosioon ja arvostukseen, mutta todellisuudessa työnantaja nauraa vaan partaansa ja hieroo karvaisia käsiään yhteen. Rikkuri on vain hyödyllinen idiootti työnantajalle.
Eikö se paikallinen sopiminen ole mitä tavoitellaan. Yhdessä kahvia naamaan työpaikalla ja sovitaan pelisäännöt. Ei tarvitse lakkoilla.
Taidat elää jossain muumimaailmassa👆😂 etkä tässä todellisuudessa.
Jokaiselle jotakin.