Tupakoimattomuus kunnan vetomangeetiksi
Tupakoimattomuus kunnan vetomangeetiksi, siinäpä vuosisadan idea. Asiaa kannattaa puntaroida monesta eri näkövinkkelistä.
On todettu nämä painavat syyt lopettaa sauhuttelu, työpaikoilla ja julkisilla paikolla, ja siellä kotona.
Yrityksiä on ajautunut vasaran alle useitakin, ja työpaikkoja on menetetty laskelmieni mukaan Suomussalmella noin 800. Määrä tuntuu äkkipäätä suurelta, mutta kun lasketaan mukaan ns. välilliset työpaikat, niin määrä on kohdillaan. Väkiluvun pienemisenä, tämä tarkoittaa noin 4000 tuhatta ihmistä.
Eikö olisi jo aika tehdä ns. täyskäännös. Tupakointi työajalla on varastamista työnantajalta ja aiheuttaa välitöntä kilpailukyvyn heikkenemistä, ja näinollen vaarantaa olemassa olevat työpaikat.
Mikäpä olisi ihanempaa, kun kansalaiset sankoin joukoin rientäisivät katsomaan puhdasta savutonta Suomussalmea. He voisivat liikkua vapaasti taajamassa, kuulematta köhnyttäviä, haisevia räkäkeuhkoja kauppojen ovilla. Näin saatu matkailun lisääntyminen pelastaisi ns. kivijalkakauppoja, ja jopa synnyttäisi uusia.
Uskon, että valtiovalta tukisi voimakkaasti kuntaamme, ja olisi esim. valmis siirtämään virastojaan tänne, Suomussalmelle. Tämä toisi arvioni mukaan 350 uutta työpaikkaa.
Kotona polttamiseen ei voitaisi puuttua tehokkaasti, on kuitenkin todettava, että kyseinen toimenpide heikentää työkykyä oleellisesti.
Sinulta savuihminen kysyn, ”milloin olet viimeksi hiihtänyt 10 km:ä, hengästymättä?”.
Hiihtelija

Vastaukset 14
Vanhimmat
Mitä jos tehtäusiin huumeeton ja juopottelu eli alholistiton kaupunki VANTAASTA
Kannatetaan!!!
ENTÄS KRAPULAISET ALKOHOLISTIT KANNAPIKSEN POLTTAJAT TYÖPAIKALLA HEIHENTÄÄ TEHOKAASTI TYÖN TEKOA
Hytynsalmesta pieruton kunta.
Kaikkihan olemme syntiä tehneet, ja olemme Jumalan kirkkautta vailla. Tämä pitää kutisa täällä Suomussalmella. Piruutta on täällä aina tehry, ja tullaa tekemähän. Annan nämä asiat Jeesukselle sinunkin osaltasi, meiraan sinä tupakoiva piru.
Loistava ajatus.
Uskon, että meirän kunnanjohtaja on ajatuksen takana. Hän on urheilullinen henkilö.
Kuntalainen
Kunnanjohtaja sanosi, Saatanan tunari".
Kannatetaan.
Ehottamasti kannatetaan.
Äsken hiihdin 20km, poltin sätkän ja sitten suksin 40km.
Jos tuo ketjunaloittaja kirjoitti tuon tekstin työajalla olisi moni vetäissyt savut ja jatkanut töitänsä,kun tämä onneton murehtii maailman menoa päivästä toiseen.missä työteho?
On sitä jollakin joutoaikaa kirjoitella,perhana kun pitää jatkaa taas töitä.
Ennen muinoon oli meleko juoppoja virkamiehiä. Parhaiten sai asiat hoidettua iltasella Osulan Kievarissa nousuhumalan aikana. Joskus daatto saada ison nyrkin silmien välliin mutta yleensä tämä pitkä mies hoiti hommansa