Minä reilu, minä reilun maineessa, siis MinääÄÄÄ olen reilu.

Anonyymi-ap

OHESSA MINÄÄNI MINUN MIELSTÄNI.

Känneillä ei ole mitään tekemistä näiden kanssa. Suurin osa tappeluista tapahtui teinivuosina eikä ne olleet kovinkaan kummoisia taisteluita ja ne päättyi hyvin nopeasti. Kumpikaan osapuolista ei ollut kännissä.

Lahdessa oli valloillaan kulttuuri, kuka voittaa kenetkin. Harrastukseni vuoksi kaveriporukkani teki minusta suojelijansa, tai he turvautuivat minuun ja minä vastasin kutsuun velvollisuutena.

Ne oli lähes poikkeuksetta aina reiluja tappeluita. Ei yllätyslyöntejä eikä porukalla ketään piesty eikä maassa olevaa potkittu, kuten nykypäivänä on kuulema tapana.

Voittaja auttoi hävinneen pystyyn, käteltiin ja ei enää koskaan riidelty sen jälkeen. Usein tultiin kavereiksi sen jälkeen ja peli oli selvää kuka on kukko. En jäänyt hopealle niissä karkeloissa kuin kerran, ja se oli se ainoa kerta kun olin itse se aloittaja.

Sittemmin kun siirryttiin aikuisten maailmaan, oli Lahdessa edelleen vahvimman laki valloillaan. Tunnetuimmat pukarit eivät keskenään ottaneet matsia helpolla, vaan etsivät helpompia vastuksia ja niitä jotka pelkää.

Minä olin rehdin kaverin maineessa, jonka päälle ei kannata käydä. Autoin kavereita edelleen pulassa ja jouduin joskus kavereiden takia tilanteisiin joissa en halunnut olla.

Kaupungin kovimmat jätkät kuten Hongiston Teve ja Moision Jokke eivät uskaltaneet ottaa erää kanssani. Teve oli liivijengin johtaja ja laitoin hänen jengiläisiään nippuun kapakassa jotka uhkailivat kavereitani.

Teve pyysi kasvojen säilyttämiseksi minut pihalle ja siellä tarjosi kättä että "eihän meillä ole mitään". Teuvo istui muiden huonoon kuntoon hakkaamisista ja aserikoksista vuosia sittemmin.

Minulle ei ollut väliä missä oli tappelu tai pahoinpitely menossa. Menin aina väliin ja lopetin sen joko hyvällä tai pahalla. Se oli aina laaki ja vainaa. Jabi nokkaan lopetti uhon ja vittuilun heti ja kerralla.

Vaimolle jäi usein takki käteen kun siinä roikkui ja koetti estää minua menemästä väliin. Sitten hän kuitenkin oli ylpeä lopputuloksesta ja totesikin kerran: "En haluaisi olla se joka meille murtautuu kun sinä olet kotona"

Baareissa Lahdessa pyörittiin siinä kaksvitosen paikkeilla enää lähinnä vain kortteliliigan saunailtojen yhteydessä ja sittemmin firman "virkistystilaisuuksissa". Niissä sitten sattui joskus tilanne päälle, mutta harvoin.

Nyt pitää oikein laskea.. Viimeisen 15 vuoden aikana on sattunut kolme pikku konfliktia, kaikki Suomessa.

Humalainen nuorukainen grillibileissä uhkasi tappaa minut kun katsoin hänen tyttöystäväänsä "väärällä tavalla". Kajautin naamansa pöytään ja hän päätti ottaa pikku tirsat.

Seuraavaksi olin kaverin seurana kapakan tupakkahuoneessa, kun ventovieras nuorimies haukkui pulleaa tyttöä todella rumasti. Pyysin häntä rauhoittumaan niin hän sanoi minulle rumasti, jolloin napsautin häneltä kirjaimellisesti nenän poskelle. Hän oli sitten ulkona piirtänyt parkkipaikalle graffitteja verellään.

Viimeisimmässä tapauksessa kaverin kesäjuhlilla vankilasta juuri vapautunut karpaasi huoritteli seurassani olevaa naista ja tyrkytti tälle rahaa ja puhui rumia. Sain kahdesti hänet lähtemään pois puhumalla.

Kolmannella kerralla hän seisoi taisteluasennossa vaatien minua tanssimaan. No minullahan on aina tanssikengät mukana ja niinpä hän sitten makasi sekuntien päästä lattialla silmät auki nauttien Ruususen unta.

Luulin hänen kuolleen, mutta ensihoitajat saivat hänet heräämään.

Sen jälkeen en ole päässyt testaamaan, vieläkö nyrkeissäni asuu nukkumatti, mutta kyllä se vielä asuu. En tiedä montako vuotta vielä, mutta terävyyttä on edelleen.

On erittäin noloa että sinä Posso leikit edelleen karatesenseitä. Tuosta ei voi enää kauempana sellaisesta olla. Saisit itse nimetä viisi mailaveikkoa, jotka laitat pehmittämään polviani ja voin kertoa että yksikään heistä ei palaisi kotiin sinä iltana.

2010

2

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kutsu on voimassa, Räps.

    • Anonyymi

      Minä olen reilu. Myin mustalaisille kolme ketunnahkaa ja veloitin ainoastaan yhdestä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan

      Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat
      Kuhmo
      34
      1516
    2. Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan

      Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar
      Kaste
      69
      1145
    3. 41000 kavallettu rahaa

      uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.
      Pyhäjärvi
      47
      1107
    4. Tuleeko tästä

      Enää mitään. Voiko mitään enää korjata?
      Ikävä
      105
      1048
    5. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      43
      917
    6. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      914
    7. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      68
      835
    8. Fantasioista

      Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai
      Sinkut
      117
      825
    9. Tietäisitpä vain mitä se

      yksikin on susta puhunut :) j
      Ikävä
      43
      817
    10. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      56
      809
    Aihe