Onko kaduttanut?

Onko ketään kaduttanut omat polttarit?

Onko kettän, joilla ei polttareita ole ollut kaduttanut myöhemmin? Siis olsi halunnutkin polttarit...?!
31587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

polttareiden jälkeen ja saman verran ennen häitä täytyy sanoa, että ei kaduta. Olkoonkin, että olen nähnyt kuvia ja kauhistellut selvin päin omaa asuani:) Mutta hauskaa oli.

Ja teille moralisteille kerron(ja muillekin): Minut maksettiin myös privaatti-stripteaseen. Tuleva vaimoni oli tietoinen etukäteen tästäkin ja asialla oli hänen hyväksyntänsä.

Äänestä
  • Itse koin loukkaavana sen, että mieheni olin nimenomaan kavereilleen sanonut, että haluaa mulle kerrottavan mitä on suunnitelmissa, ettei turhaan tule väärinkäsityksiä. No miehet olivat sitten keskenään päättäneet "hauskana"ideana olla kertomatta mulle menevänsä stripparille ja tietysti myös privaan. No kaikille strippaavaa naista vastaan mulla ei mitään olisi vastaan ollut, mutta priva menee mun maun yli (ymmärrän toki niitäkin joille se on ok) Noh, mies kun polttareiden jälkeen kertoi polttareistaan minulle niin järkytys oli kyllä aikas suuri ja pettymys miehen kavereita kohtaan myös. Keskustelin asiasta bestmanin kanssa ja hän pyysi anteeksi, mutta harmittavinta on ehkä se, että miehellekkään ei jäänyt hyvät fiilikset polttareistaan minulle aiheutuneen mielipahan takia.

    Äänestä

  • jo nainut kirjoitti:

    Itse koin loukkaavana sen, että mieheni olin nimenomaan kavereilleen sanonut, että haluaa mulle kerrottavan mitä on suunnitelmissa, ettei turhaan tule väärinkäsityksiä. No miehet olivat sitten keskenään päättäneet "hauskana"ideana olla kertomatta mulle menevänsä stripparille ja tietysti myös privaan. No kaikille strippaavaa naista vastaan mulla ei mitään olisi vastaan ollut, mutta priva menee mun maun yli (ymmärrän toki niitäkin joille se on ok) Noh, mies kun polttareiden jälkeen kertoi polttareistaan minulle niin järkytys oli kyllä aikas suuri ja pettymys miehen kavereita kohtaan myös. Keskustelin asiasta bestmanin kanssa ja hän pyysi anteeksi, mutta harmittavinta on ehkä se, että miehellekkään ei jäänyt hyvät fiilikset polttareistaan minulle aiheutuneen mielipahan takia.

    Oi voi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Polttarityttö kirjoitti:

Onko ketään kaduttanut omat polttarit?

Onko kettän, joilla ei polttareita ole ollut kaduttanut myöhemmin? Siis olsi halunnutkin polttarit...?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu