Puun juurella vartiossa makuupussissaan nukkuen.

Anonyymi-ap

Lapsi asui Lahden kaupungissa rintamamiestalossa alueella jossa ei hänellä ollut ainuttakaan ikätoveria ennen kouluikää.

Hänen ainoat kaverit oli leppäkertut, jonka johdosta hän sai kaveritrauman koko aikuisiäkseen, joka ilmenee alituisista kaverimielikuvituksistaan tällä palstalla arvostellen toisten ihmisten kaverisuhteita ja ylistäen omia haaveitaan tosina.

Oli koulukiusattu siihen asti että alkoi amisviikset kasvamaan, parhaan kaverinsa toimesta ja kun kysyttiin syytä miksi nimenomaan hän oli kiusauksen kohde, niin hän avautui vollottamaan miten kaveri häntä kiusasi.

Omanapanarsisti kun on ollut syntymästään asti ja virtsarakkonsa aivonaan, niin ei luonnollisesti kertonut miksi hän oli kiusaamisen kohde.

Nykyisellään omanapanarsismin ohella hänellä on jäljellä tuo kaveritrauma, mutta myös erittäin voimakas fobia, eli pelkotila sosiaalisiin kontakteihin ja tapahtumiin, siksi hän on päätynyt sairas kun on pahasti päästään, oireilemaan tällä Pattayan matkailupalstalla trollina, internetkiusaajana, puskahuudellen käyttäen oireiluihinsa kaiken sen omaamansa aivokapasiteetin joka hänellä virtsarakossaan on käytettävissään.

Seuraamuksena siitä että hän onkin nainen, joka on syntynyt kehoon jossa on pippeli, tämä nainen on ryhtynyt ottamaan valtaa, jota vastaan hän on ryhtynyt taistelemaan turvautuen testopiikittelyihin ja lisäämään internetin trollausaikaansa, pyrkiessään edes jonkun tasoiseen tasapainoon itse itsensä kanssa.

Alkoholiin hän on turvautunut jo ennen pitkäripaisikäänsä ja edelleenkin ollen sbuge, mutta se ei ongelmaa poista, antaa vain hetkellisen helpotuksen.

Ikävin seuraamus on se, että hän on vaaraksi itselleen ja ympäristölleen, uskoen olevansa kuin mustanaamio, joka on hyvä hyville ja paha pahoille.

5

288

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näihin aikoihin hänellä on tapana käydä yöpissalla, jota hän kutsuu aamulenkkeilyajaksi, sitten menee takaisin painaen pellenaamansa pullaposken tyynyyn jossa muumityynynpäällinen.

    • Anonyymi

      Älä sekoita minua Possokkaan.

      Kun Kapteeni Hydro oli vielä lentokapteeni, hän kehuskeli olevansa väkivallan ammattilainen, joka laittelee patilanpojat pilliruokintaan ja syöttää doppareille.

      Sittemmin Herra Possokka oli katsellut Bruce Willisin elokuvan, jossa tohtori Kirby neuvoi miten kidutellaan reisihermo. Sen aikoi Possokka sitten minulle tehdä.

      Hätiin tuli vielä lahjomaton karatesensei, tuo Pohjoisen mies ja sammuttelee peukalonapsuilla valot boisseilta. Possokka vielä lainasi Halmeen sanoja lausuen jykevällä äänellä: "Jumala armahtaa, minä en"

      Varsin väkivaltainen on tämä yksikkökaksikko. Yön kostajat jotka eivätkä tunne armoa, eikä normaalia vessahätää, vaan se vaan kuin luonnonvoima, tulee kun on tullakseen.

      Vanttera voimakaksikko Simonkylän varjoissa.

      2010

      • Kutsu on voimassa tyttö, Räps.


      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Kutsu on voimassa tyttö, Räps.

        Räpsähtikö Simonkylässä housuun vai mikä räpsähti?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räpsähtikö Simonkylässä housuun vai mikä räpsähti?

        Puppe räpsäytti minua hanuriin.
        By NumBall 64v. (ihan Simona)


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1378
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      111
      1132
    3. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      48
      929
    4. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      61
      929
    5. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      56
      926
    6. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      4
      919
    7. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      130
      841
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      66
      715
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      55
      679
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      34
      590
    Aihe