Torrevieja

Vuokrakohde: Asunto, Avenida Roentgen 7, 5 krs. Nro 10, Torrevieja
Vuokra-aika: 16.12.2024 - 23.1.2025 (alkuperäinen vuokrasopimus helmikuun loppuun)
Vuokranvälittäjä: Uusitorreteam
Arvio: ★☆☆☆☆ (1/5)

Merkittäviä ongelmia asumisrauhassa. Huoneiston alapuolella ja lähihuoneistoissa jatkuvaa häiritsevää melua lähes päivittäin, tyypillisesti klo 17-24 välillä, pisimmillään jopa 7 tuntia kerrallaan. Yhteensä n. 17-20 päivänä kuukaudessa. Melu koostui pääasiassa kovaäänisestä puheesta, naurun rähäköistä ja muusta sosiaalisesta metelistä. Oli todella elämämme ikävin joulun ja uuden vuoden aika jatkuen pitkälle tammikuuhun.

Keskeiset ongelmat:
* Vuokranvälittäjä ei maininnut meluongelmasta etukäteen kysyttäessä huoneistoon liittyvistä ongelmista. Mainitsi vain, ”ei valittamista”. Ei myöskään maininnut, että oli remontti käynnissä lähihuoneistossa.
* Välittäjä ja omistaja eivät puuttuneet ongelmaan tehokkaasti runsaista valituksistamme huolimatta, ja ongelman perusteellisesta kuvaamisesta. Välittäjä ainoastaan pyysi meitä soittamaan heille klo 24:00 jälkeen tulevasta melusta (siis yöllä), jotta he voisivat (vain) silloin soittaa poliisille, ja muuhun kellon aikaan asiaan ei voitaisi puuttua.
* Kohde ei melun vuoksi soveltunut sovittuun käyttötarkoitukseen (loma-asuminen ja etätyö), ja lomamme meni käytännössä täysin piloille, ja aiheutti jatkuvaa ahdistusta ja huolta siitä, milloin melu taas alkaisi.
* Uusitorreteamin web-sivustolla on ikään kuin asiakaskokemusarviointi-järjestelmä, mutta se ei ole ollut käytössä (syyksi meille ilmoitettiin, ettei sitä ole ehditty 1.5 vuoden aikana ottamaan käyttöön). Sen vuoksi yhdessäkään Uusitorreteamin kohteessa ei ole asiakasarvioita lainkaan, mikä herätti meissä jo etukäteen epäilyn välittäjän rehellisyydestä, koskien kohteiden arvioinnin avoimuutta ja toiminnan laadun läpinäkyvyyttä.
* Välittäjän kommunikointi ongelmasta oli etupäässä pyrkimystä kiistää ongelma tai jopa pyrkiä väittämään (mikä oli todella meitä loukkaavaa ja ongelman päinvastaiseksi kääntämistä), että meluongelma hänen arvelunsa mukaan johtuisi meidän ennakkoasenteistamme melua tuottavia naapureita kohtaan, jotka olivat venäläisiä.
* Vaadimme uusitorreteamiä palauttamaan helmikuun vuokran, koska meluongelman takia palasimme Suomeen yli kuukausi etuajassa, emmekä kokeneet siksi olevamme vuokrasopimuksen rikkojia. Mutta he sivuuttivat huolellisesti laaditun reklamaatiomme ja lupaamansa yhteydenotot asiasta kotimaahan paluumme jälkeen, eivätkä palauttaneet etukäteen maksettua vuokraa.

Emme suosittele tätä kohdetta ja erityisesti Uusitorreteamiä välittäjänä kenellekään. Välittäjän toiminta ei vastannut ammattimaista ja vastuullista kiinteistönvälitystä, eikä ollut asiakaslähtöistä ja rehellistä, vaan oman edun tavoitteluun keskittyvää.
0101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Paula_Y kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu