Ressusta elokuva

Anonyymi-ap

Ressusta tehdään 50 jaksoinen historia dokumentti elokuva-
Geoottinen museo tutkimus seura on kertonut sivuillaan:
Perhon alueen historioitsijoiden työn tulosena Kotkan nevan aavojen soiden alueelta on löydetty 1700 luvun maatilan vanhan hirsirunkoisen maatalon kellarista löydetty 10 000 metriä kaitafilminauhaan, joka on amanuenssi restoraation restoroitavana ollut jo 10 vuoden ajan ja kaitafilminauhalta on saatu arvokasta historiallista kuvaa Ressun esivanhempien elämästä Perhon korpimaisemissa.
Yhdessä kaitafilmi otoksessa Ressun Iso iso isä nukkuu perheen porsaan kanssa samassa vuoteessa ja tämä on arvokas selviytymis keino talven paukkupakkasten keskellä, kun sisälämpötila laski yön aikana -10 asteeseen ja ulkona oli -45 pakkasta.
Myös Ressu nähdään vanhalla kaitafilmikameran filminauhalla, jossa Ressu lypsää maatilan vintillä asuvaa Otso lehmää.

Kaitafilmikameran filmiä on restauroitu vasta 100 metriä ja siinäkin on jo löytynyt ennenkuulumattomia Ressun esityksiä Kokkolan alueen kehittämiseksi.
50 jakson dokumenttisarjan ensi esitys on arviolta vuonna 2050 ja dokumenttisarjan nimi tulee olemaan: Ressu, 1700 luvun tuohikengästä kokkolan kuulusuudeksi.

Börje...

0

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Upea peppuisella naisella

        Upea peppuisella naisella on upea peppu.
        Ikävä
        85
        6304
      2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

        Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
        Tornio ja Haaparanta
        30
        3783
      3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

        isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
        Tornio ja Haaparanta
        28
        3150
      4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

        https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
        Maailman menoa
        369
        1706
      5. Mihin se sysipska hävisi?

        Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
        Ikävä
        33
        1398
      6. Upea peppuisella miehellä

        Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
        Ikävä
        27
        1330
      7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

        Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
        Maailman menoa
        46
        949
      8. Anteeksi kulta

        En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
        Ikävä
        11
        946
      9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

        Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
        Tv-sarjat
        11
        880
      10. Tykkään susta todella

        Paljon. Olet ihana ❤️
        Ikävä
        42
        859
      Aihe