Kaupungissamme liikkua ovelta ovelle Putinin agitaattoreita. Väittävät muuta kuin ovat. Niin tekee heidän iso pomonsakin.
Varjotoimintaa
Anonyymi-ap
22679
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Juu ja ne mainostelee itseään facebookissa päivittäin.
Katutason Psyop
Mitä esittävät olevansa?
Näin se menee, yllättävä kattavasti on kartoitettu mitä täällä on ja löytyy.
Ihmiset on enempi olleet kiinnostuneita koiranpaskoista kuin taluttajista.
Mutta sitä tulee mitä tilataan.
Kun ei julkaista eli poistetaan heti. Minulta kaksi viestiä liittyen sähkövarastoon.
Onko Riihimäen Venäjä seura nyt aktivoitunut?
Siellä ne paistelee makkaraa kauppakeskuksen pihoilla.
Ihmetellyt miksi ylemmissä kerroksissa asuvat, varsinkin harjulla.
Parvekkeilla on jotain erikoisia laitteita kiinni seinässä
Oliskohan ilmalämpöpumppu siellä parvekkeen seinässä? Sellaisen saa laittaa taloyhtiön luvalla omaan asuntoonsa.
Niin, Oisko?
Noh, aika outoja ovat verrattuna mitä muille on niitä asennettuna.
Näyttävät olevan hyvin tarkasti suunnattuja, ei kai ilmalämpöpumpun tarvi olla 😂😂
Kun kerrostaloihin tehdään suuria putki- ja muita remontteja, niin siinä on mahdollisuus samalla laittaa asuntoihin laitteita, joilla ihmisiä voidaan seurata ja ohjata tekemään oikeita päätöksiä.
Jep, osa on suojattu foliolla
Elätte jollakin muisaisella ajalla. Käykää lukemassa alkeita nykytilanteesta. Googlaa: Suomen joukkovainotut ry.
Tekniikka on niin paljon kehittynyt, että foliohattu ei enää suojaa mitään.
Kyllä suojaa, muttei enää yksinkertaisena. Moderni foliohattu pitää tehdä monikerroksiseksi ja kerrokset on eristettävä toisistaan. Siis, päällekäin vuoron perään foliota ja vaikka muovikassia tai kontaktimuovia. Foliokerrokset eivät saa koskettaa toisiaan, muuten niiden resistanssi ei säily.
Alumiini suojaa parhaiten mikroaallotukselta. Alumiinikypärä olisi hyvä, mutta ei kukaan viitsi jatkuvasti sitä päässään pitää. Ja kun niitä energioita on sähkömagneettisessa spektrissä paljon muitakin.
Minä laittaisin myös huuhaniittisarvet sekä propellin. Toimii!
Minä olen pyytänyt poistamaan elektroniikkaketjun. On todella käyttää rääpimisen materiaalina elektronisen häirinnän kuvauksiani ja raportointia tapahtuneista minuun kohdistuneista rikoksista. -Onko trollaus ollut evp.kenraalin ehdotus?
siis on todella ala-arvoista ja törkeää käyttää rääpimisen materiaalina
Ei täällä ole näkynyt muita Putinin agentteja,kuin paikallisia persuja pitämässä ulkoilupäivää Citymarketin pihalla ja syömässä makkaraa.
Ei ne paljon ulkopuolisia häirinneet-onnex.
Hyvä että liikkuu niin se on ylimielisille ja tyhjätaskuisille valheita suustaan laukoville velkaperseille oikein.
Menettäkää kotinne ulosottoon ja kaikki muukin porot.
Vanha yhdistys Riihimäen Venäjä-seura ( svs@venäjäseura.com) , sieltä alta löytyy Riihimäen osasto