Kuinka ahne voi vuokranantaja ollakaan. On jäänyt hammaslääkärillä varmaan työstään taksamittari päälle, kun on laittanut pyöreät 500 euroa vuokraan voittoa hoitovastikkeen lisäksi.
Omistajille jää siis 500 euroa vielä sen jälkeen, kun ovat maksaneet hoitovastikkeen. Kyllä sillä kelpaa Tampellassa sijoitusasuntoa maksaa. Tai siis, minähän sitä maksan, kuten edellinenkin vuokralainen.
En tietenkään aio jäädä heidän sijoituskohdettaan maksamaan. Nostivat vielä vuokraa heti, kun olin vuoden asunut.
Pyörävarasto alapuolella. Kaikki äänet kuuluu sieltä läpi, samoin käytävästä ja yläkerran vessaäänet. Rakennus on tehty varmasti aikanaan todella pienellä budjetilla 80-luvulla ja vessarakentaminen (putket) ei ole ollut rakennusfirman vahvinta alaa.
Ahneet vuokranantajat
Anonyymi-ap
0
285
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753445Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1171783Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2501474- 741356
- 661245
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991117Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521109- 631001
- 22937
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35883