ennenkään ole ollut kun haittaa. Tehkää vaan niinkun muut sanoo juu.
Toisten neuvoista ei
3
136
Vastaukset
- Anonyymi
Kokoomuslainen kauhuissaan kun ei saa ilmaista työvoimaa yritykseen, yritystuet meinaa loppua ja pitäisi palkkaa pystyä maksamaan työntekijöille!! Hahahahahaha.
- Anonyymi
Se oli tuo Kokoomuslainen taloudenpito ja ajatus siitä että työttömät ne muuttuu sitä halvemmaksi, mitä kalliimmaksi elinkeinoelämän ja ay-liikkeen edut nousee - jo alunalkaenkin täysin kuollut ja epäonnistunut ajatus.
Kyse ei ole muusta kuin siitä että hallitus käytännössä täysin järjestelmällisesti laiminlyö tehtävänsä, ja täysin järjestelmällisesti kieltäytyy hoitamasta tulojen palautusta mm. investointeihin ja suomalaisen työn kysyntään (eli rekrytointeihin ja tarvittaviin palkanmaksuihin).
Valtiolla on talouden ohjaamistoimiin lakiin perustuvat velvollisuudet, toki poliittisesti vääristellään sitten jokaikinen laissa lukeva sana tarkoittamaan jotakin ihan muuta.
Mutta eihän se ajatus porvarille käy, kun porvari pääsee valtiovaltaa käyttämään, silloin valtiovaltaa käytetään tietenkin mielinmäärin väärin, kas kun on saatu se "mandaatti". - Anonyymi
Siis, aivan mahdottoman valtaisa vahinko koko maalle, kun ajetaan suomalaisen työn kysyntä Kokoomuksen politiikalla alas.
Suomelle tärkein talousasia ei suinkaan ole ne kokoomuslaisille päätyvät rahat, vaan se tärkein asia on se että suomalaiselle työlle pidetään jatkuvasti riittävän korkea kysyntä.
Se on ainoa tapa pärjätä kilpailussa maailmalla, ja vaatii sopeutumista kaikilta valtaryhmiltä.
Kyse on luultavasti ainakin 50 miljardin euron vahingosta, joka noin vain typerää politiikaa noudattaen on käyty kavaltamassa pois työpaikkojen ja investointien rahoituksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2052394
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo401582Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1351232Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2881028Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56982Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis302963Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20912- 55906
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S19774Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58763