Nyt on aluevaaleissa tarjolla kaksi kovaa ja nimekästä sosialistia. Juha Manni ja Seppojuhani Ruotsalainen. On mielenkiintoista seurata kumpi tekee väkevämmän vaalityön ja kumpi kerää enemmän ääniä.
Aluevaalit
Anonyymi-ap
171174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Manes saa enempi ääniä
Nyt miettikää HYVIN tarkkaan..ketkä myös uskaltaa avata suunsa juupas/eipäs saa riittää.ja ketkä myös kuuntelee kuntalaisten mielipiteitä.ei yksin valtiaita enää.
Kokoomuksella tosi vahva lista. Vapaamuurareista eläkeläisiin. Kaikki käy jäähallista Suojan aitiopaikkoihin. Vahva suositus.
Nuoria valtuustoon vihdoinkin.
Juu nuoria ja yksi saarijärveltä Kiminkinen. Hän tietää jotakin tavallisten kansalaisten tarpeista. Lääkärikun on. Ei tarvita neuvoksia eikä professoreita eikä varsinkaan yli 65 vuotiaita.
En kyllä ikipäivänä tuota "teatterimiestä" äänestäisi mihinkään.
Juurikin näin, mieluiten paikallista vapaamuuraria.
Kyllä, vapaamuurarit, leijonat ja rotaryt ja sirkat valtuustoon. Saadaan mallikelpoista ja hyvät käytöstavat osaavaa porukkaa päättäjiksi.
Juu täytyy olla sellainen joka ei nuoleskele eikä ystävä /sukulaisuhde ole ekana valinnoissa.
Omakuntalainen. Nyt nuorille tilaa eläkeläiset pois.(karstula tarvii uudistusta ei mitään torikatoksia oli kyllä älytön kallis lautakasa täysin käyttämätön.
Juu nyt on aika täys vaihto jäärät pois.
Karstulan pitäisi sinäkin yksi linjaauto vuoro saada karstula /jyväskylä vuoro vaikka kerranviikossa myös paluu kyyti .parituntia ostosaikaa .pääsis työläisetkin kotia iltapäivästä ongelmahan on että ei voi ottaa työtävastaan kun ei kyyditystä.
Toi olisi hyvä kerranviikkoon karstula/jyväskylä #jyväskylä /Karstula tässäkin jäärät asialla.(nyt vaihtoon koko henkilöstö vaihtelua tulisi ihan uusia toimia ym.NUORIA nyt äänestämään.
Ääniä ei sais toinen osapuoli yhtään jos ihmiset tietäisi kulissien takaa olevat jutut
Kyllä se ylpistely lähtisi siitä kariutumaan ku kyläkäiset tietäs millanen osapuoli sielä häärää päättäjissä😎
Anna tulla julki vaan, nyt on sen aika.
ei ääntä aluevaaleissa kepuemeritukselle.
Ei kokoomus !