Saatko olla rauhassa

Anonyymi-ap

Ikääntynyt nainen.

36

793

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joo, saan! Varsinkin, kun tukka vasta kasvaa syöpäkuurien jäkeen ja rollaattoria käytän aivoinfarktin jälkeen.
      Tosin miespuolisen kävelyttäjäni kanssa kun liikun, niin naispuoliset kateellisina katselevat, kun luulevat varmaan, että kimpassa olemme. Hän on vaan vanha työkaverini kolmenkymmenenvuoden takaa, ilman yhtäkään romanttista ajatusta.
      Nuorempana sain kiinnostuksesta aivan tarpeekseni!

    • Anonyymi

      40 vuotta täytettyään saa olla ihan rauhassa. Ei ennen sitäkään
      sopimattomasti käyttäydytty minua kohtaan.

    • Anonyymi

      Hyvinkin olen saanut olla rauhassa. Olen ilmeisesti muuttunut näkymättömäksi menen minne tahansa. Ainoat jotka jotain sanoo on kauppojen henkilökunta kun asioin ja jotkut bussikuskit jotka osaa vastata tervehdykseen. Tansseissa käynninkin lopetin jo aikaa sitten kun muutuin näkymättömäksi.

    • Anonyymi

      Tanssimaan haetaan 3-4 kertaa illan aikana. Juttelemaan tullaan arkisia asioita. Viimeinen seurustelukutsu on tullut ehkä puoli vuotta sitten mutta sitten tyssäävät johonkin. Viimeisestä häirinnästä on tosi kauan. Joo rauhaa on ylt´ ympäriinsä.

      • Anonyymi

        55v täytettyäni, loppui miesten kiinnostus minua kohtaan. Yhtään yhteydenottoa ei ole tullut, kaksi kertaa onniteltu nimipäivänä.Itse kaipaan rakkautta ja hellyyttä ihan mielettömän paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        55v täytettyäni, loppui miesten kiinnostus minua kohtaan. Yhtään yhteydenottoa ei ole tullut, kaksi kertaa onniteltu nimipäivänä.Itse kaipaan rakkautta ja hellyyttä ihan mielettömän paljon.

        Se puoliso pitäisi alkaa olla löydettynä 40v mennessä, ennen kuin on on parasta ennen päiväys mennyt tai sen jälkeen alkavat mahdollisuudet aina vain hiipumaan kunnes juna on mennyt ohitse ihan kokonaan ja jäänyt asemalle. Et ole ainoa vaan kaltaisiasi on todella paljon.

        Voisiko tuota kaipuuta sitten jollain muulla korvikkeella lieventää käymällä vaikkapa hemmoittelu hoidoissa jos ei jaksa enää lemmikkiäkään pitää.

        Parikymppisenä "löysin" puolison ja jälkeenpäin osoittautui
        sellaiseksi jota en jaksanut katella kuin 15 vuotta. Sen jälkeen en ole toista huolinut saman katon alle. Muutama seurustelusuhde on takana, mutta ei sellaista joka olisi vienyt jalat alta. Viimeistään vuoden seurustelun jälkeen on alkanut narina milloin mun ulkonäöstä, milloin laittamastani ruuasta (vaikka kysyin mitä haluaa syödä) ja milloin mistäkin ja se on aina johtanut siihen että jos en omana itsenäni kelpaa niin tuossa on ovi. Nyt on jo yli 10 vuotta viimeisestä ja enää en kelpuuta ketään.

    • Anonyymi

      "Saatko" ! Haluan. Jos olisin entinen itseni, en ehkä saisi, mutta koetan olla niiin kuin en olisikaan.

    • Anonyymi

      Esimerkiksi tissit on ihan turhakkeet. Elämä olisi paljon helpompaa ilman maata kohti painuvia klönttejä. Ei tarvitsisi rintaliivejä ja pukeutuminen olisi muutenkin helpompaa. Ei vanheneva nainen enää tee tisseillä mitään!

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Ja mikä kamala vaiva ja rahanmeno kesä helteillä varsinkin kun lärpäkkeiden alusia joutuu apteekin rasvoilla rasvaamaan kun ne hautuvat ihan punaiseksi. Liiveistä ei voi pitää muuta kuin edestä suljettavia pehmeitä paitaliivejä joita voi pitää yölläkin. Ne sitten roikkuu missä roikkuu.

      • Anonyymi

        Varmaan totta, samaan "tarpeettomien kategoriaan" laskisin kivekseni.

        Hyvinhän nuo jo roikkuu, mutta eipä niistä vaivaa vielä ole ollut. Rintsikoita pidän vain silloin kun käyn ihmisten ilmoilla ja kesällä lenkillä jos vain pusero päällä, takin kanssa ei tarvitse. Kotona aina ilman ristsikoita kesät talvet, joten ei haudu rinnanalusetkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan totta, samaan "tarpeettomien kategoriaan" laskisin kivekseni.

        Kivekset onkin yksi suunnittevirhe miesimmeisessä. On ne vaan niin hankalat siellä jalkojen välissä. Pitäis olla kehon sisään rakennettuna.

      • Anonyymi00024
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Ja mikä kamala vaiva ja rahanmeno kesä helteillä varsinkin kun lärpäkkeiden alusia joutuu apteekin rasvoilla rasvaamaan kun ne hautuvat ihan punaiseksi. Liiveistä ei voi pitää muuta kuin edestä suljettavia pehmeitä paitaliivejä joita voi pitää yölläkin. Ne sitten roikkuu missä roikkuu.

        Minä en ole kotona pitänyt liivejä enää vuosikausiin ja hyvin voin kaupassakin tai kaupungilla pyöriessä mennä ilman liivejä kun sitä ei vaatteiden alta kukaan huomaa onko vai ei, varsinkin kun on joku takki tai väljä paita/ pusero topin päällä. Ei ole rintojen alta hautuneet ja kesäaikaan kun meen lenkille ja hikoon paljon laitan löysemmät toppiliivit ja niihin rintojen alle pikkuhousunsuojat niin auttaa kummasti.
        Jo silloin kun olin vielä työelämässä kotiin tultuani aina riisuin liivitkin pois kun vaihdoin kotivaatteisiin.
        Näkyypä tuolla kaupungilla liikkeellä minua vanhempiakin mummoja joilla kesällä hellemekko tai hihaton pusero päällä eikä liivejä ollenkaan.

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Pukeutuminen on jokaisen oma asia, kunhan vaatteet on.

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Pukeutuminen on jokaisen oma asia, kunhan vaatteet on.

        Todellakin ja kotona ei välttämättä tarvii niitä vaatteitakaan kun kukaan ei nää, minä otan kokovartalotuuletuksia useinkin :D :D

      • Anonyymi00036
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvinhän nuo jo roikkuu, mutta eipä niistä vaivaa vielä ole ollut. Rintsikoita pidän vain silloin kun käyn ihmisten ilmoilla ja kesällä lenkillä jos vain pusero päällä, takin kanssa ei tarvitse. Kotona aina ilman ristsikoita kesät talvet, joten ei haudu rinnanalusetkaan.

        Sinulla ei taida olla isot rinnat? Kyllä isot rinnat hautuvat juurikin ilman rintsikoita, ei niinkään niiden kanssa.

    • Anonyymi

      No en saanutkaan, 63- vuotiaana leskenä, täysin tuunaamattomana, perse levinnyt ja mahassa makkaroita, alkoi naapurin ukko lähestymään. Pari meistä tulikin, ja tykkään kun hän halusi juuri mnut. Sanoo että olen luotettava ja huumorintajuinen, kuten hänkin on. Ei pidä sanoa ei kun elämä tarjoaa ihanuuksia.

      • Anonyymi

        Sama ikä ja luojan kiitos, etten saanut olla rauhassa, koska sain aivan ihanan miehen loppuelämäksi. En tiennytkään, että niin ihanaa miestä on olemassakaan.

      • Anonyymi

        Näin tutun naisen, jonka olen tavannut viimeksi kymmenenvuotta sitten. Valitti hartiakipuja, sanoin tuu luokseni niin hieron hartiat kuntoon. Viikon kuluttua soitti ja kysyi onko tarjous vielä voimassa, tänään tulisin. Elämäni pitkäkestoisin hieronta joka laajeni kokovartalohieronnaksi. Eniten käytin aikaa reisien sisäpintojen hierontaan.

    • Anonyymi

      Saan olla rauhassa. Varsinkin jos vielä pukeutuu kokonaan mustiin, sen ollen merkkinä ettei halua mitään huomioo eikä näkyvyyttä. Väreilläkin voi vielä tehostaa ettei halua mitään huomioo.

    • Joo minä saan mutta hihnassa kulkeva kesällä 9v täyttävä narttukoira aiheuttaa kontakteja joissa joudun olemaan välikätenä ja välittäjänä usein😁.

    • Anonyymi

      Meidän +70v vaimoon kävi kiinni hotellin vastaanottovirkailija. Nosti melkein syliin.

      Syy vaimo horjahti hieman ja herra oli aivan parin metrin etäisyydellä. Sanoi myöhemmin että hän jo joku kamppailulajin harrastelija. Aivan oikein teki, vaikka sillä kerralla ei olisi ollut tarpeen. Helsingin joku s-ketjun hotelli.

    • Anonyymi

      Naapurin piski käy välillä lipomassa .-

      :)

      • Anonyymi

        :D :D :D

    • Anonyymi00023

      Kyllä. Ei kukaan häiritse "siinä mielessä".

    • Anonyymi00025

      Mitä vanhemmaksi miehet tulevat sitä nuorempia naisia ne haluavat.
      50-60 vuotias ei kiinnosta ketään.

      • Anonyymi00026

        Olisiko aika ymmärrettävää. Ei meitsiäkään "kiinnosta" vanhemi mieäs.

    • Anonyymi00027

      Rauhassa ollaan, mekin.

    • Anonyymi00030

      saa olla kuka tahtoo...

      • Anonyymi00039

        Istutaan ja ihmetellään.

    • Anonyymi00031

      Annetaan olla rauhassa.

      • Anonyymi00032

        Tätä ei kukaan usko, mutta laskin kerran, että jotain lähemmäs viitisenkymmentä naimatarjousta tuli, kun olin nuori ja nätti. Heti eka iltana kosivat. Olin aika nätti silloin.
        Kun menin tansseihin, niin pojat tekivät jonon!
        Kiva muistella. Nyt oon yksin ja ihan mukava olla.

      • Anonyymi00034
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Tätä ei kukaan usko, mutta laskin kerran, että jotain lähemmäs viitisenkymmentä naimatarjousta tuli, kun olin nuori ja nätti. Heti eka iltana kosivat. Olin aika nätti silloin.
        Kun menin tansseihin, niin pojat tekivät jonon!
        Kiva muistella. Nyt oon yksin ja ihan mukava olla.

        Yksin oleminen on hyvä asia. Ainoa mikä voisi kiinnostaa olisi se, jos löytyisi ikäiseni ystävä lenkkeilykaveriksi ja juttelukaveriksi.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Yksin oleminen on hyvä asia. Ainoa mikä voisi kiinnostaa olisi se, jos löytyisi ikäiseni ystävä lenkkeilykaveriksi ja juttelukaveriksi.

        Paljon nuorempaa en halua edes ystäväksi!

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Paljon nuorempaa en halua edes ystäväksi!

        Keskustelu liian vaikeaa ja turhauttavaa kovin nuoren kanssa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      130
      3089
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      39
      2949
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      105
      1331
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      135
      1057
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1047
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1037
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      977
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      949
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      777
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      753
    Aihe