Hankkikaahan aina 1040

Aion hankkia langattoman Cateyen, hinta on noin 40 €. Siinä on patterit.

50 000 km neljässä vuodessa tekee noin 34 km päivässä joka päivä. Ei tuo nyt niin ihmeellinen lukema jos esim. työmatkana ajattelisi, 17 km suuntaansa. Onhan tuo kovaa kuntoa vaativa ja joka ikinen päivä ilman lomia säällä kuin säällä. Kovakuntoinen kulkee alle tunnissa tuon matkan, auraamattomalla tielläkin.

Sina voi kaikkea vähätellä kun itse ei tee sitäkään ”vähää,” Tahkola vetäisi mm Ruskan viime vuonnakin. Yli 2000 kilometriä kahdeksassa vuorokaudessa sateessa tuulessa ja kylmässä. Yllä olevainen on erikoinen tapaus jos olettaa että joku polkupyöräilisi joka ikinen päivä 34 kilometriä neljä vuotta läpeensä. Olisi se melkoinen temppu.

Pääasia että kilometrejä kertyy tavalla tai toisella aina enemmän kuin muilla ja keskarin pitää olla jatkuvasti yli 25 km/h.

Garminin koneet on aina parhaat mutta hinnakkaat. Itsellä ei ole varoja vaan pitää ottaa halvempi.

Ajakakaahan aina maantiepolkupyörällä näin keväisin. Itsekin panin maantiepolkupyöräilykauden alkuun tänään 54 kilometrin lenkillä. Ainoa harmituksen aihe oli kelvien hiekat ja sorat jotka pyrkivät kuortuttamaan kaunista polkupyörääni. Maanteillä noita ongelmia olekaan. 1040 pani parastaan ja vingahteli innoissaan kuin pieni possu. Yli puolet vieläkin virtaa jäljellä.

Tänäänkin taas 54 kilometriä. Oi tuota tuulta! Raikkaisiin tuuliin ajattelin lähteä polkemaan. Montakaan kilometriä ehtinyt kun junttilan erkki oli pannut pesään elovalkean. Jätettä sontaa märkää puuta. Tuuli painoi myrkylliset pah- yhdisteet korsteenista pitkin maantietä. Sattuipa tuota vielä ylämäkiin niin oli pakko hengittää myrkkyä keuhkoihin. Pah mitä sontaa! Saan vielä keuhkoemboolian mokoman vuoksi. ”Keuhkoemboolia keuhkoemboolia, dippadapoaadaadaa!” (lauletaan kuin lappoonia diipadaa lappoonia) Kura myös tahri kaiken. No niin, lenkin jälkeen ol ihan väsynyt mutta onnellinen olotila. Ehdin katselemaan tuota viestihiihdon kilvoittelua.

60 kilometriä tänään. Eilen kiusasi pah-yhdisteet ja tänään sähköavusteinen mitä ilmeisimmin suurin ikäluokkiin kuuluva mieshenkilö. Ukolla oli nastarenkaat ja itsensä lisäksi melkoisesti painoa pyörän päällä. Ohitettuani räpelöi namiskuukkeleitaan niin että räpinä kävi. En tietenkään antanut tuumaakaan periksi vaan koko satakiloisen ruhon voimalla panin menemään. Pidin huolen että nopeuteni pysyi 25 tuntumassa koko mäjen ajan. Nastat ropisi koko ajan tiukasti takana. Tasaisella kiihdytin kolmenkympin tuolle puolen mutta suureksi hämmästyksekseni ukko pysytteli perässä edelleen ja tiukasti. Ehkäpä amerikkalainen rajoitin tai rajoitinta lainkaan. Viiden kilometrin jälkeen luovutti ja kääntyi sivutielle. Kenties olikin kaasukahvallinen vaan ei sittenkään päässyt ohi, tai sitten päätti vain antaa vauhtia meikäläiselle. Kylläpäs keuhkot avautuivat ja vetelinkin koko kuusikymppisen vailla taukoja aikaan 2:33:51. Kokonaisnousumetrejä 300. Ehdinkin parahultaisesti televiission ääreen seuraamaan kuinka nuo ihaastuttavat Ruotsin tytöt nappasivat, taas, sen kultaisen mitalin norjalaisten nenän edestä. Kummallista tyydytystä tuottaa sekin että Juuhaukkia nöyryytettiin jälleen. Mistä moiset tuntemukset? Häpeän itseäni. Kunhan joku, toivottavasti Jessie, nappaa vielä viidenkympin kullan norskin nokan edestä niin voisin sanoa että olipa täydelliset hiihtokisailut.

Miksi? No sipsi. 1040 ja sillä on nyt rykäisty yhteensä 339 kilometriä. Pakkasessa enimmäkseen, tuulessa ja tuiskussa. Vielä jäi 36% jäljelle. Erittäin hyvä. Latasin sen tänään täyteen kapasiteettiinsa.

Vuoden ensimmäinen satanen tänään. Hankkikaahan aina jotain uutta polkupyörään niin motivaatiokin loksahtaa kohdilleen. Tiedän toki että miehekäs lihavan miehen suoritus, ja vielä omin voimin, aiheuttaa vaseliineissa oleville sekä raivopyörille suunnatonta harmitusta. Kuitenkin juuri siitä syystä onkin ilo ilmoittaa 100 kilometriä sekä 590 metriä olevan tänään tosiasia. Aikaa siihen kului 4:43:23. Garmin 1040 haluaisi minun ilmoittavan itsestäni lähimaisemissa oleville Garmineille ja kerskuvan suorituksistani. Semmoinen ei käy minulle vaan paljon mieluummin kerskaan tämän maailman ”vaseliineille.” En tietenkään voi tietää heidän saavutuksistaan joten joudun kirjoittamaan heittomerkeissä. 1040 ilmoittelee aina vaarallisista risteyksistä ja siitäkin mihin suuntaan tie kaartuu että myös nousun alkaessa. Kaikesta työstään huolimatta täydestä kapasiteetista kului vain 14%. Tämäkin on ihmeellistä meidän silmissämme.

Viiltävän kylmää tuulta ja enimmäkseen vastaisesti. Pysähdyin lyhyesti neljästi juomaan vettä joka oli kokolailla jäätynyt pulloonsa. Jotain sai silti lirutettua. Olen ollut ja olen edelleen sitä mieltä että sata kilometriä omin voimin polkupyörällä ei vaadi mitään syötävää matkan varrella, eikä myöskään sokerivettä puhumattakaan energiakeeleistä. Vedellä selviää kyllä. Rasittavinta jatkuvan vastaisen lisäksi on pöllyävä hiekka jota mettäkulmille on jaettu isosti. Siihen kun raskas ajoneuvo ajaa niin johan on hiekkaa heti polkijan hampaissa. Kaikesta huolimatta kannatti lähteä.

Onpas hyvä ketju valahtanut taas alas. Onkin ilo ilmoittaa että tänään 83 kilometriä. Tarkkaan ottaen 83 kilometriä 530 metriä. Kova veto mielettömiin tuuliin. Tavaton tuuli kävi vasten minun kasvojani eitttämättä jopa kymmenen boforin voimalla parhaimillaan. Mitäs siihennsanotte palstavelttoilijat- ja rasvarit sekä vieläpä kaiken maailman sähköhinkuttajat? Niin niin, mitäpä tuohon voisi sanoa kuin nostaa enemmän turhanpäiväisiä avauksia sekä harrastaa muuta trollaamista. Kansa taisteli-miehet kertovat. Mutta se oli kauan sitten.

Mitä se parkalan aimo taas on tehnyt? Tänäänkin sata kilometriä koviin tuuliin. Tilulii! Tarkkaan ottaen 100 kilometriä sekä 520 metriä. Aikaa meni yllättävän vähän. 4:20:34. Vuoden ensimmäinen tuhannenkilometriä lähestyy vauhdilla. Tähän moni vanha lihava mieshenkilö pysty. Reisilihakseni on terästä toiset tullee kaukaa erästä. Kokonaisnousumäärä 522 metriä. Kaloreita kului, mukamas, 3982 kilokaloria. Lenkillä en tietenkään syönyt mitään. Vedellä pärjätään. 1040 kertoisi, jos olisi, tehon watteina sekä sykkeen. Semmoisia en katso tarvitsevani. Aina täysillä. Se on mottoni.

Sota lähestyy ja valmistautuminen on jo pitkällä. Tänäänkin, näämäsestikin suuriin ikäluokkiin kuuluva, ajoi hiekkajakeen päältä aivan tahallaan jotta, ponnistellessani pudkelta ylämäkeen, joutuisin hengittämään hiekkapölyänsä. Suuret ja ahneet ovat vieläpä ilkeitäkin. Äijät kiroilee enemmän kuin sodan käyneet isänsä, ja muijat vinkuu ahneuksissaan joka asiasta. Vanhusten makuutuslaitoksissa suuriin ikäluokkiin kuuluvat ukot mätkivät kuulemma vanhoja naisia turpaan ja repivät hoitajia hiuksista. Aivan ilkeyttään. Matti ei halua sotia, mutta nyt on pakko. Sodan sytyttyä ilkimykset istutetaan sähkötoimiseen pyörätuoliin, sidotaan kiinni, ja pannaan tuoli menemään vauhdilla etupeltoon. Aikansa kepillä huidottuaan lentävät taivaalle ensimmäisen miinan osuessa kohdalle. Pääsevät sittenkin sotimaan yhtenä miehenä nyt.

Ai kun oli mukavaa kun suurenmoiset ikäluokat olivat nenä kiinni televiissiossa kun tänään läksin polkupyöräilemään. Suurenmoisen rauhaisaa tuolla kaduilla ja turuilla sekä maanteillä. Painelinkin melkoista haipakkaa kaupungin kaduilla, vaikka kelvariakin olisi ollut tarjolla, painelin päin punaisia apinan raivolla, ja ylitin stop-merkeistä välittämättä maanteitä jopa kolmeakymppiä. Mitäs siihen sanotte senkin liikennesääntöfriikit? Noilla keinoin, ja aggerssiivisella polkemisella, ylittyi naftisti 25 keskituntinopeus. Ensimmäinen kuluvana vuonna. 64 kilometriä, tarkkaan ottaen 63 kilometriä sekä 980 metriä. Aikaan 2:33:25.

Oikeastaan polkupyöräilypalstalle tulisi kirjoittaman vain he jotka polkupyöräilevät ulkona luonnossa, ja omin voimin, vähintään 5000 kilometriä vuosittain. Tulisi vähän tasoa kirjoituksiin. Loppuisi ainainen kitinä ja natina, vaseliinit, valehtelu, lait tieliikenteestä, ja rasvaaminen kun kirjoittajat tietäisivät mitä polkupyöräily tarkoittaa. Se tarkoittaa jatkuvaa itsensä voittamista, suoranaista masokismia. Pois alta risut, männynkävyt, sekä suuret mutta laiskat ikäluokat. Totuuden nimissä on kerrottava tähän lopuksi että ohitin sentään yhden, näämäsestikin suuriin kuuluvan, polkupyöräilijän. Hatunnosto ja aaltoliikkeitä hänelle.

Kun polkupyörä ei sisällä lainkaan vaseliinia on se mäkimenokas silloin. Samoin polkupyöräni kitisee ja naksuttelloo ennen pitkää. Kun ensimmäinen pitkä on runnottu, noin kymmenen kilometriä, lakkaa ääntely ja polkupyörä käyp äänettömäksi. Myöskään mitään sykemittaria tarvita, vain kovaa ajoa ja omin voimin. Minun, lihavan satakiloisen äijän, leposyke on 48 lyöntiä minuutissa. Kova lukema. Sen tiedän ja se riittää. Semminkin kun tietää että kun polkee kauaksi on sieltä tultava poiskin, ja polkupyörästä ei löydy vipua jota vääntämällä voisi säännöstellä itkuva taikka naurua. Omin voimin on kaikki kestettävä.

Tänään vuoden ensimmäinen satakaksikymppinen. Toisin sanoen 123 kilometriä ja 340 metriä. Aikaa kului 5:13:03. Kokonaisnousua 754 metriä. Ystävällisen kylän kulmilla noin satasen kohdalla nautin ensimmäisen, ja viimeisen, proteiinipatukan. Ystävällisesti tulikin, näämäsestikin suuriin ikäluokkiin kuuluva, naishenkilö keskustelemaan kanssani kun patukkaa murskasin. Erittäin miellyttävästi otti osaa tuskaani, ja kylläpäs olikin mukava jatkaa matkaa kohtaamisen jälkeen. Vielä loppunousuissa tapasin näämäsestikin suuriin ikäluokkiin kuuluvan mieshenkilön joka kehui jotta onneksi on sähkömoottori polkupyörässä. Niih! Se voi vanhalla olla hyväksi.

Heitin garminit mäkeen ja ajan kännykällä, paljon parempi näyttö ja kaikki tarpeelinen mukana

Kyllä esimerkiksi 1040 on jo niin isolla näytöllä jotta siitä näkee selvästi kaiken oleellisen ja tarkasti jopa auringonpaisteessa. Kännykkään en pyöräilytarkoituksessa ole tutustunut. Sen tiedän että niihin saa Straavaa ja muuta sovellusta jos haluaa kännykkää käyttää polkupyöräilyssä. On kuulemma semmoinen sanontakin että ”mikä ei näy stravassa, sitä ole tapahtunutkaan.” Erinomainen kerskailuväline jos tykkää esitellä suurelle yleisölle saavutuksiaan. Saa Stravan tosin Garminiinkin mutta semmoinen ei minua kiinnosta. Paljon mukavampaa kerskata täällä muutamille kuin miljoonille jollain Straavalla.

Tänäänkin 64 kilometriä yltyneessä tuulessa. Eilinen pitkä lenkki sujui paljon maltillisemmin tuuliin. Raskaalta se silti tuntui aivan kuin tämänkin päivän suoritus. Tänään täytyi hieman jo hakea motivaatiotakin mutta kun ajattelin jotta pääseepähän taas kerskaaman tänne, päätin lähteä. Hyväähän tuo tekikin vanhalle.Viime vuonna olin jokseenkin varma että olen nähnyt suurimmat avohakkuut aikoihin. Tuolla mettäkulmilla. Olin väärässä. Vieläkin roisimmat näyttää hakkuista tulevan tänä vuonna. Onko niin että suuret ikäluokat jätä kakaroille mitään? Vai mistä on kysymys. Polkupyöräilijälle kenkku juttu, koska maisemat muuttuu rumiksi ja puuskaista vastatuulta tahdo enää päästä pakoon mehtässäkään.

Emmehän halua olla lökäpöksyjä, niinpä jatkan kiivaasti valitsemillani teillä. Omin avuin, omin voimin. Niinpä taannoinen 123+seuraavan päivän 64 otti sen verran koville että syötyäni nälkääni oksensin kaiken pihalle. Kärsinhän viime kauden päätteeksi massiivisen keuhkoemboolian ja kävin hyvin lähellä kuolemaa. Se teki kutsumukseni vahvaksi Kristuksen palvelijana ja siten omavoimaisena polkupyöräilijänä. Kristuksen Jeesuksen johon nykynuoriso on tulossa uskomaan sankoin joukoin, ja joiden parannuksen teon yrittävät suurien ikäluokkien setämiehet estää jotta hekin ryntäisivät samaan riettauden lätäkköön. Lätäkköön, jossa nuo kelvottomat estelijät ovat itsekin rypeneet ikänsä.

Niinpä tänään söin kolme isoa lautasellista tertin martin kalasoppaa josta voimaantuneena nostelin ensin painoloi, ja sen jälkeen poljin 73 kilometriä 230 metriä. Polkiessani tuolla tuntemattomassa tapahtui yhdennellätoista hetkellä jotta taivas synkkeni harmaan oranssiseksi. Vastatuuli puski kiivaasti vastaan. Tunnelma oli sangen apokalypsinen. Kuin silloin kun Herra Jeesus huusi kauheissa tuskissaan ”se on täytetty!”ja antoi henkensä jotta meillä rauha olisi. Uskon että nytkin juuri oli jälleen semmoinen auringonpimennys.

Totisesti elämme aikakausien viimehetkiä. Sillä viimeisinä aikoina tulee suuria maanjäristyksiä. Sotien melskeitä ja ruttotauteja. ”Kun nämä tapahtuvat” sanoi Jeesus ja jatkoi ”nostakaa päännne sillä teidän vapautuksenne päivä on lähellä.” Jumalattomat sen sijaan herjaavat, herjaavat vaikka tuskissaan purisivat kielensä rikki. Heidän loppunsa tulee olemaan paikassa joka rikkiä ja tulikiveä palaa. Niinpä he nytkin herjaavat valittua Trumppia joka on todellinen viimeisien aikojen ruoska. Wannabeekapitalistit menettävöt sijoituksena ahneuksissaan kun uskoivat tämän maailman piitujen seireeninlauluja. Sijoittakaa rahanne jotta pankit rikastuvat, sijoittakaa jotta kurssiromahduksen jälkeen Suomen rikkain kymmenys saa halvalla sinunkin vaivalla säästetyt eurosi.