Minua on kiusattu mustasaaren keskuskoulussa ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen, koko tämän ajan 90-luvulta 2000 luvun alkuun.
Kotimatkalla koulusta kotiin eräs kiusaaja pelotteli heittävänsä isolla kivellä päähän alikulkusillan päältä. Minua on pyydetty menemään seisomaan maton päälle ja se on vedetty niin että lensin selälleni. Sama henkilö kampitti niin että kaaduin.
Opettaja käski istua vaikeassa asennossa ruokalassa koska joku kiusaaja oli siirtänyt penkin vinoon kulmaan ja sitä ei saanut siirtää. Tipuin selälleni ja sen jälkeen söin vaikeassa asennossa lähes tippuen koko ajan.
Liikuntatunnilla minua lyötiin mailalla huuleen niin että siihen tuli verestävä kohta. Välitunnilla eräs ryhmä heitti minut ilmaan kahdella eri kerralla ja tipuin jäiseen maahan. Eräs kiusaaja heitti paperilennokilla jossa on ilmoitustauluneula olkapäähän niin että se jäi siihen.
Yläasteella minua alettiin solvaamaan homovastaisella sanalla. Joskus opettajat teki näin. Yläasteella eräs yritti murtaa pääni laittamalla pääni polvien väliin ja sitten yritti musertaa sen. Eräs toinen kiusaaja heitti minut maahan, piti nilkoista kiinni ja potki kylkeen.
Koulun päättäjäisissä viimeisenä vuotena joku aikuinen solvasi lujaa homovastaisella sanalla tilassa jossa jaettiin todistukset ja eräs kiusaaja kysyi toiselta jos minut pitäisi hakata siellä.
Mustasaaren keskuskoulussa on ollut koulukiusaamista
Anonyymi-ap
0
139
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.1503815Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,873239SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.852644Suomalainen lähti ilman takkia sotaan
Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.72436Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.2472383Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a392226Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv841843- 42979
- 95968
- 53859