Muistatteko tapauksen?

Anonyymi-ap

Valtava lasti "sitä itseään" päällysti tien Porvoossa - jopa 15 cm kerros
Julkaistu: 5.6.2014 13:54
======================

Hengenvaarallinen lieteonnettomuus tukki valtatie 7:n Porvoossa tiistaina.
Melkoinen näky – ja haju – odottivat Destian työntekijöitä tiistai-iltana Valtatie 7:llä, kun sianlietelastissa ollut täysperävaunuyhdistelmä oli pudottanut osan lastistaan tielle.

- Lietettä oli kolmen kilometrin matkalla pahimmillaan 15 senttimetrin kerroksena, paikalle hälytetty Destian työnjohtaja Jari Aho kertoo.

Poliisi teki virka-apupyynnön Destialle, jonka tehtäväksi koitui siivota jätteet tieltä. Paikalle hälytettiin harja-auto, pesuauto ja kaksi muuta yksikköä siivoamaan sotkua.

- Kolme tuntia kuurasimme tietä. Haju ei ollut kovin miellyttävä, Aho kertoo likaisesta työtehtävästä.

Liete levisi tielle tiistai-iltana ja siivoustyöt aloitettiin kello 21.30. Sitä ennen liete ehti aiheuttaa ainakin yhden vakavan onnettomuuden, kun henkilöauto liukasteli lietteessä suojakaidetta päin. Satakunta muuta autoa likaantuvat pahasti.

- Liete on yhtä liukasta kuin jäinen tie. Jos siihen pysähtyy, on liikkeellelähtö hyvin vaikeaa, Aho kuvailee.

Kostea ilta vaikeutti hommaa

Kostea ilta aiheutti lisähaastetta siivousprojektiin, kun liete tarttui tiukasti tienpintaan. Neljän pesukerran jälkeen tie alkoi olla ajettavassa kunnossa. Siitä huolimatta sen pinta saattaa edelleen olla tavanomaista liukkaampi, etenkin sadesäällä. Sen vuoksi tien nopeusrajoitus on toistaiseksi laskettu 80 kilometrin tuntinopeuteen.

Destian työntekijät kuurasivat työn jälkeen itsensä ja autonsa.

- Kukaan ei ajanut autoa yöllä talliin. Liete oli oikein imeytynyt harjasautojen harjoihin, Aho kertoo.

Tien nopeusrajoitus palautetaan 120 kilometrin tuntinopeuteen perjantaina.

0

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä hänessä

        Saa sut kuumaksi?
        Ikävä
        85
        1335
      2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

        Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
        Suomussalmi
        35
        1051
      3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

        Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
        Kuhmo
        19
        855
      4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

        Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
        Maailman menoa
        153
        690
      5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

        Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
        Kajaani
        13
        680
      6. Hei sinä nainen

        Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
        Ikävä
        46
        659
      7. Kuka oli kuskina

        Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
        Suomussalmi
        13
        637
      8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

        että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
        Sinkut
        185
        621
      9. Onko kaivattusi

        hyvä ihminen? Kerro
        Ikävä
        33
        550
      10. Mies sun käytös satutti...

        Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
        Ikävä
        39
        538
      Aihe