0,25 vuosisata sitten

Anonyymi-ap

"Poikabändit mullistivat Suomi-iskelmän 2000-luvun alussa – muistatko nämä yhtyeet?

2000-luvun alussa nousi esiin useita artisteja, joita yhdisti halu uudistaa suomalaista iskelmää. Genrerajat alkoivat hämärtyä, ja iskelmä otti vaikutteita rockista, popista ja muista musiikkityyleistä.

Toisaalta myös pop- ja rock-piireistä ponnistaneita muusikoita siirtyi aiempaa iskelmällisempään tuotantoon.

Vuonna 2000 aloittanut Iskelmäradio ja muut vastaavat radiokanavat tukivat nekin iskelmän uutta nousua. Ne toivat artisteille laajempaa näkyvyyttä ja varmistivat, että uudet hitit saavuttivat kuulijat.

Samalla iskelmän tie vei tanssilavoilta klubeille ja jopa rockfestivaaleille.

Vuosituhannen alun ehkä suosituin iskelmäyhtye oli porilainen Yölintu, joka esitti tanssimusiikkia poikamaisen eloisasti ja pieni pilke silmäkulmassa.

Musiikkiinsa se yhdisteli fiftarimeininkiä ja rautalankaa. Yhtyeen keulakuva Simo Silmu hallitsi laulamisen ohella myös haitarin ja kitaran soiton.

Yölintu ei kuitenkaan ollut ainoa iskelmän "poikabändi".

Nuoruuden innolla perinteestä ammensivat myös turkulainen Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty sekä Antti Ketosen tähdittämä Neljänsuora Lohjalta. Muitakin tulokkaita oli, kuten rautalankabändit K. Juva & Haavekuva ja Jani & Jetsetters."

4

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kaikki nuo muistan hyvin ja silloin mentiin eikä meinattu.

    • Anonyymi

      Näin se tanssiperimätietojen mukaan suunnilleen meni. Ja miesbädeistä hypermegasuosituimmat olivat missä tahansa järjestyksessä kerrottuna Agents & Rauli, Agents & Jorma, Agents & Topi.

    • Anonyymi

      Nouseehan ja katoaa noita "poikabändejä" koko ajan. Kaiho, Weranta, Komiat jne. Kadonneita Lemmenlautta vai mikä se oli.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      95
      1503
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      394
      895
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      880
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe