Teollisuusliitto

Aivan törkeetä toimintaa liitolta hyväksyä sopimus.
1071064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 107

Vanhimmat

Mitä odotit? Joka kerta käy samoin, että uhiyellaan, mutta hetken päästä myönnytään.

Tuo on vain teatteria liitonjäsenille, että mukamas yrittävät ajaa työntekijän puolia. Tärkeintä heille on kuitenkin se, ettei oma jakkara horju.
Kukapa haluaa luopua pamppujen vuosipalkasta.

Äänestä
  • Aivan turha menoerä lompakkoon liitto ja herrojen palkanmaksu duunarin palkasta kun muutenkin menoja ja kaikki kallistunut ja palkka ole noussut.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Aivan turha menoerä lompakkoon liitto ja herrojen palkanmaksu duunarin palkasta kun muutenkin menoja ja kaikki kallistunut ja palkka ole noussut.

    Muutama tuttu pulittaa Pamiin pienestä palkastaan yli 30€ kuukaudessa. Tuo on sellainen raha, jolla pienellä palkalla elävä jo ostelee paljon ruokaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Muutama tuttu pulittaa Pamiin pienestä palkastaan yli 30€ kuukaudessa. Tuo on sellainen raha, jolla pienellä palkalla elävä jo ostelee paljon ruokaa.

    Lahjoitukset Jumalallekkin pitäisi saada verovähennyskelpoiseksi.
    Saisi poppamiehetkin syödä paremmin ja käydä autokaupassa useammin.

    Äänestä

Ei riku ja kumppanit koskaan työntekijöitä aatellu tai sun palkkaa tai oikeuksia.

Äänestä

Rikulle ja kumppaneille se oma etu tärkein saas nähä paljonko oma palkka nousee niin ei niistä työntekijöistä välitetä kun heikennetty vuosia meidän etuja.

Äänestä
  • Kylläpä on kateellista porukkaa.

    Äänestä

Persu: haistappa paska.

Äänestä

Liitonjäsenet pitää saada pidettyä, että liitonpomojen suuret palkat saa maksettua.

Äänestä

Ja miten huolehtii vuosia jopa kymmeniä maksaneesta jäsenestä kun työttömäksi joutuu niin ei mitenkään.

Äänestä

>Jäsenmaksu kelvannut kyllä

Äänestä

Meille Kokkolan tuhkamunaiset kaupparatsut ry:ssä ei ole tärkeää palkan nousu vaan pippelin nousu. Näistä jälkimmäinen ei tahdo enää onnistua.

Äänestä
  • Onneksi toimimattomuudestanne ei tule mitään haittaa kenellekään, koska ette kykene tuottavaan työhön.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Onneksi toimimattomuudestanne ei tule mitään haittaa kenellekään, koska ette kykene tuottavaan työhön.

    Meille Kokkolan tuhkamunaiset kaupparatsut ry:ssä onkin tärkeää, ettei kaltaisiamme surkimuksia tulisi yhtään lisää.

    Äänestä

taas palkanmaksajia huijattiin by teollisuusliitto

Äänestä

Hohhoijaa 2.5 prossaa juu ostetaan hirveesti kun verottaja vie entistä enemmän

Äänestä

Liitto hylkäsi ja huononsi työttömäksi joutuneen jäsenen etuudet siitä ei näköjään itku näy

Äänestä

Jee saan noilla korotuksilla n. 1000e vuodessa enempi mutta verottaja rankaisee kyllä teollisuusliitto on asiakkaan ja jäsenen/maksajan puolella kyllä nyt kelpaa olla jäsen vai mitä. Rikulla ei tarvi olla huolta lomautuksista tai muusta työnantajan vittuiluista ja uhkaamisista kun on vaan ja porskuttaa.

Äänestä
  • Ei se verottaja mitään rankaise, pistä tulorajasi kohdalleen.

    Äänestä

Ja täällä tehtailla oltu lakossa tämän takia tais olla kyllä viimeinen kerta. Mitä menetin ansioissa niin ei enään kiinnosta elättää näitä liiton pamppuja.

Äänestä
  • Siinä saa heittää korotukset pitkäksi aikaa, että saa menetetyt ansiot takaisin.

    Äänestä

Tosi törkeetä. Ostovoima suomessa tulee heikentää perusteellisesti ja keskittyä leikkauksiin täysin palkein. Ei tämä muuten mene konkurssiin.

Äänestä

Kohta tänne joku liiton tai pääluottamus henkilö kuinka liitto sitä ja tätä satuilee ja kuinka yritykset ei maksa palkkaa kohta jos liittoa ole.

Äänestä

2 prossaa vuodelleonko tää aprilli pila

Äänestä

Tää liittohan ihan hanurista mutta jäsenmaksu kelpaa ja rikunki edut hyvät ja ei työnantaja kiusaa kuin meitä työntekijöitä ja uhkailuilla hyvä siellä rikun köllöttää työpäivät.

Äänestä
  • Vaikka duunari pistetään pihalle.

    Äänestä

Paikalliset erät, niitä ei sais laskea korotukseen, kun ne ei tule kaikille.

Äänestä
  • Riippuu virmasta tuleeko kaikille.

    Äänestä

Korotukset meni jo kun piti lakkoilla kiitos liitto kun lompakolle jälleen tulitte.

Äänestä

Aivan pöljä liitto kun lakkoillaan ja korotuksista saa edes menetettyjä lakkopäivän rahoja takas. Kuka hölmö enään liittoon kuluu kun työnantaja maksaa täyden palkan lakonaikana.

Äänestä

Ei tullut ostovoimaa kansalle. Jää isommat ostokset tekemättä kolmeksi vuodeksi.

Äänestä
  • Tuo liitto heikentänyt vielä ansionsidonnaista siis heidän palkanmaksajille tais rikulle aikoinaan hyvät palkankorotukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Tuo liitto heikentänyt vielä ansionsidonnaista siis heidän palkanmaksajille tais rikulle aikoinaan hyvät palkankorotukset.

    Eikös se ole hallitus joka heikensi?

    Äänestä

Siinä pää edes aukesi muiden alojen korotuksille. Purran hallitus ei sentään toivomaansa nollalinjaa saa.

Äänestä
  • Nolla linja tässä tuli vai mentiinkö peräti pakkaselle kiitos lakkojen.

    Äänestä

Ja minä pöljä lakkoilin meni korotukset samantien.

Äänestä
  • Liitolta ei mitään diplomia tule menetyistä rahoista puhettakaan olen tästä eespäin uskollinen palkanmaksajalle liitto homma saa jäädä kun tuolta mitää tule.

    Äänestä

Liiton pamput lihoo ja voi hyvin! NAM,NAM,RÖYH..

Äänestä
  • Ei työnantaja siis liitonrahanmaksajat kiusaa.

    Äänestä

Korotukset meni kiitos lakoille.

Äänestä

Työnantaja se palkan maksaa ei liitto tai riku rikas.

Äänestä

Eroan nyt liitosta, eivät saaneet mitään aikaiseksi!

Äänestä
  • Sama täällä tienestit jäi saamatta vaikka töitä olis ollu työnantajalla ja palkka siis oikea maksettu tästä eespäin työnantaja ykkönen miksi näitä liittojen herroja elättää.

    Äänestä

  • Sama täällä työnantaja sen palkan maksaa ei liitto nyt menetin jo korotukset ja miksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Sama täällä tienestit jäi saamatta vaikka töitä olis ollu työnantajalla ja palkka siis oikea maksettu tästä eespäin työnantaja ykkönen miksi näitä liittojen herroja elättää.

    Eroa kirkosta, säästät enemmän…

    Äänestä

Korotukset meni jo lakkkoiluhin kiitos liitto ja riku.

Äänestä
  • Tilanne kurjistuisi ajan myötä entisestään jos nykyiselle porvarihallitukselle annettaisiin vapaat kädet. Kevään vaalien jälkeen kyyti on taas kylmempää.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Tilanne kurjistuisi ajan myötä entisestään jos nykyiselle porvarihallitukselle annettaisiin vapaat kädet. Kevään vaalien jälkeen kyyti on taas kylmempää.

    Tää työntekijöiden kohteleminen ollut jo kylmempää vuosia liiton puolelta.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Tää työntekijöiden kohteleminen ollut jo kylmempää vuosia liiton puolelta.

    Suomen hallitus soisi 0% korotukset palkkoihin jos olisi suora päätösvalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Suomen hallitus soisi 0% korotukset palkkoihin jos olisi suora päätösvalta.

    Paljonko maksoi lakkoilu meille mulle kun töihin mennyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Suomen hallitus soisi 0% korotukset palkkoihin jos olisi suora päätösvalta.

    Korotukset meni jo kun lakossa olin.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Korotukset meni jo kun lakossa olin.

    Niin tässä pitäis liiton lippua heilutella ja liiton hienoa avaimenperää.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Niin tässä pitäis liiton lippua heilutella ja liiton hienoa avaimenperää.

    Lakossa syötiin jo korotuksia vaikka töihin työnantaja olisi tarvinnut ja liiton pamput vaan lihoo ja liiton henkilöt kertoilee satuja ties mistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Korotukset meni jo kun lakossa olin.

    Et siis antanut täyttä päätösvaltaa EK:lle lakkoilemalla. Ajan kanssa nyhdettäisiin vain lisää palkastasi ilman pikku uhrauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Et siis antanut täyttä päätösvaltaa EK:lle lakkoilemalla. Ajan kanssa nyhdettäisiin vain lisää palkastasi ilman pikku uhrauksia.

    Korotukset jo meni lakkoilemalla mitä pikku uhrauksia tässä vielä pitäisi tehdä jotta riku voisi paksusti kerro?

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Korotukset jo meni lakkoilemalla mitä pikku uhrauksia tässä vielä pitäisi tehdä jotta riku voisi paksusti kerro?

    Se on vaan liiton paskaa jos et kuulu liittoon niin työnantaja maksaa sulle paskaa palkkaa missä näin on en kyllä täällä ole kuullut.

    Äänestä

  • Ihme kitinää, ota loparit.

    Äänestä

  • Pikkurahoja pitkässä juoksussa.

    Äänestä

Jäsenmaksut kelpaa kyllä mutta oikeukset yrityksissä saa työnantaja kiusata ja pl vaan hyssyttelee.

Äänestä

Pikku korotus johtuu ainoastaan vaalien lähestymisestä. Ilman kevään vaaleja korotus olisi nyt tasan 0%.

Äänestä
  • Persut ja Kokoomus pakottavat neuvotteluvaran pois liitoilta. Nyt tosiaan löysätään vaalien alla ja siitä nimellinen korotus.

    Äänestä

Oli kyllä tuo kahen prossan päälle törkiä työntekijöitä kohtaan teollisuusliitolta mutta mikä siinä kun rikun ja liitossa olevien palkka nousee.

Äänestä

Ennen olen työnantajan palkalla kuin liitonrahoilla

Äänestä

Näitä liiton sepustuksia joku vielä uskoo jos et ole liitossa sulle työnantaja maksa palkkaa-

Äänestä

Järki palannee pöytään seuraavan hallituksen myötä ja ostovoima alkaa kohentua. Nyt ruokitaan vain työttömyyttä, lapsiperheköyhyyttä, huumerikollisuutta ja sen sellaista.

Äänestä

Niin se vaan liitto jälleen kerran petti työntekijät ja sen työnantajan eli duunarit mahtaa olla rikulla samppanjat jo juotavana.

Äänestä
  • Ei ole hätää rikulla 4 päivää työpaikkaa ehtiessä kuin matti meikäläisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Ei ole hätää rikulla 4 päivää työpaikkaa ehtiessä kuin matti meikäläisen.

    Eihän noitten ees tarvi työtä hakee kun ollaan jo työntekijöitten lompakolla.

    Äänestä

2;5 prossaa vuodelle mitä liitto ja riku sai näistä itselleen on kyllä liitto.

Äänestä
  • Nyt kyllä liitto kusetti työnantajaa eli duunareita kunnolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Nyt kyllä liitto kusetti työnantajaa eli duunareita kunnolla.

    Siis työnantajaa vai duunareita? Lähestyvien vaalien ansiota ainoastaan, että edes pieni korotus tuli. Kiitos tilanteesta kuuluu Persuille ja äänestäjilleen jotka mahdollistivat nykyhallituksen ajaman kurmuutuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Siis työnantajaa vai duunareita? Lähestyvien vaalien ansiota ainoastaan, että edes pieni korotus tuli. Kiitos tilanteesta kuuluu Persuille ja äänestäjilleen jotka mahdollistivat nykyhallituksen ajaman kurmuutuksen.

    Tässä valittajien joukossa lienee useampikin persuja äänestänytä. Syyttäkää tseänne!

    Äänestä

Tämä ei edes riitä kattamaan kuoppaa. Jos palkka nousee 2 pinnaa ja inflaatio on saman verran, niin ostovoima pysyy nykyisellään.

Äänestä
  • Harmi etteivät leikanneet palkkoja.

    Äänestä

Jättäkääpä äänestämättä Kokkareita ja etenkin Persuja seuraavalla kerralla niin ei tule tällaista kurmuutusta.

Äänestä
  • Eihän ne tajua.

    Äänestä

  • Hyvä kun vältätte noita äänestämästä, niin ei ole pakko mennä töihin. Ihan huvin pärjään vaikka muut tekee työn ja maksaa minunkin elämisen. Töitä kannattaa välttää, niin ei tarvi lakkoilla ja pärjää hyvin kun ostelee tarjouksista ja poimii marjoja metsästä. Ei tarvi olla kenenkään pompoteltavana eikä ole raskaita työkavereita. Hypätkää oravanpyörästä kun se on mahdollista oman hyvinvointinne takia. Kohta saattaa tulla tiukennuksia ja sitten tätä mahdollisuutta ei voi käyttää.

    Äänestä

Paska sopimus ja vielä kolme vuotinen.. syksystä asti "vääntivät" sopparia, tais olla jäsenten keruu kampanja, nyt liiton sivuilta hävinnyt "liity liittoon" ilmoitus..taitaa kato käydä noin huonolla sopparilla.

Äänestä

Hyvä että olivat järkeviä sopimaan!

Äänestä

Joo nyt viimeistään kannattaa erota liitosta 👍

Äänestä
  • Hyvä että on niitä jotka kuuluvat liittoon, muuten ei saisi korotuksia liittoon kuulumattomat. Se pitää muistaa!

    Äänestä

Kauhee poru palkankorotuksista, EK laskis työntekijöiden palkkoja ilman liittoja.

Äänestä

Parempi jättää ennemmin äänestämättä kuin menee äänestämään Persua tai kokkaria. Kylmä kyyti jatkuu taas kevään vaalien jälkeen.

Äänestä
  • Just näin,minäkään en halua käydä töissä mutta rahaa tarvin.

    Äänestä

Joo. 10% /2v/ 250e /kk tavoiteltiin.
Nyt saatiin kaikille aloille Max 2,1% x 3!
3000€ palkalla se tekee n. 63e / kk= 2e / pvä.
Jopa se ostovoima nyt parantuu.
Niin, Riku Aalto ei ole SAK alojen penalin terävin kynä.
"EI jatkoon"!

Äänestä
  • Ei ole liitoilla juuri valtaa nykyisen hallituksen alla. Korotus on ainoastaan lähestyvien vaalien johdosta suotu.

    Äänestä

Raharikkaiden tahto vaikuttaa meidänkin politiikassa ja jälki on nyt sitten tätä. Pannaan ruikuttajat ruotuun.

Äänestä

No niin ja sopiminen aukesi ja eläkeläistenkin eläkkeiden maksajat pääsevät työrauhassa töihin, työeläkemaksuja maksamaan, työnantajan rinnalla.
Yhdessä/tilsammans

Äänestä

Tämän tuloksen hyväksyivät maksavat jäsenet joten persujen on aivan turha valittaa siitä.

Äänestä

Mitä odotit. Sokea ja kuurokin tiesi mitä jälleen nää sankarit sopi. Itsellä heillä 13000 kuukaudessa palkat. No toivotaan että pärjäävät. Täytyy muistaa vaan, että nämä herrat tuhovisat ay liikkeen. Vain sillä että itselle lisää palkkaa.

Äänestä

Mitään törkeää ole. Nämä kaks teollisuuden pelleä on työnantajan juoksupoikia. Ollut jo pitkään. Todellinen hyvä aito työntekijä tekee työtä huonolla palkalla. Nää 2 ay sankaria kusettaa. Ja tuhansien kuukausi palkalla. Lisäksi rajaton luottokorttien käyttö.

Äänestä

Pulinat seis ja annettakoon EK:n Purran ja Petterin tuella määritellä palkkataso.

Äänestä

Eipä se kaupan lakkokaan ollut näytösluonteista kummempi. Hallitus jyrää. Persut ja Kokoomus eivät halua palkkoja korotettavan.

Äänestä
  • Palkkoja korottamalla verotulot lisääntyy ja taas rahaa riittää paremmin heille jotka elävät yhteiskunnan tuella. En tarkoita sairaita vaan tukien hyväksikäyttäjiä.

    Äänestä

  • Palkkoja korottamalla verotulot lisääntyy ja taas rahaa riittää paremmin heille jotka elävät yhteiskunnan tuella. En tarkoita sairaita vaan tukien hyväksikäyttäjiä.

    Äänestä

  • Palkkoja korottamalla verotulot lisääntyy ja taas rahaa riittää paremmin heille jotka elävät yhteiskunnan tuella. En tarkoita sairaita vaan tukien hyväksikäyttäjiä.

    Äänestä

  • Palkkoja korottamalla verotulot lisääntyy ja taas rahaa riittää paremmin heille jotka elävät yhteiskunnan tuella. En tarkoita sairaita vaan tukien hyväksikäyttäjiä.

    Äänestä

  • Palkkoja korottamalla verotulot lisääntyy ja taas rahaa riittää paremmin heille jotka elävät yhteiskunnan tuella. En tarkoita sairaita vaan tukien hyväksikäyttäjiä.

    Äänestä

  • Palkkoja korottamalla verotulot lisääntyy ja taas rahaa riittää paremmin heille jotka elävät yhteiskunnan tuella.tarkoitan vain tukien hyväksikäyttäjiä.

    Äänestä

Liiton ois pitänyt laittaa tuo soppari jäsen äänestykseen, ois tullut jäsenten ääni kuuluviin..

Äänestä
  • Se on nyt vaalien alla tyydyttävä tähän, ja siitä hyvästä kun Persut ja Kokkarit pyrkivät edes kohtuulliseen vaalitulokseen. Nyt jos ei olisi vaaleja lähellä niin tulos olisi ollut 0%.

    Äänestä

Lihavia ukkojs

Äänestä

Kyll widhu lähti eropaperit liiton hörhöille! Tyhjän saa maksamattakn!

Äänestä

Miehet ei ole yhtään tunteellisia.

Vaan rationaalista ajattelua!

Äänestä

Paska liitto, ollut sitä aina, YTK kutsuu, vittuakos tyhjästä maksaa kusipäille jotka ei hoida edes hommiaan.

Äänestä
  • Paljokos YTK nostaa sun palkkaas?

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Paljokos YTK nostaa sun palkkaas?

    Sama palkka kuin muillakin liitoilla. Maksu vain pienempi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aivan törkeetä toimintaa liitolta hyväksyä sopimus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu