Saada unta Youtuben rentouttavan musiikin avulla?
Oletteko te kokeilleet?
5
297
Vastaukset
- Anonyymi
Kokeilin eilen. Muutama kappale oli ihan menettelevä. Itse kaipaan vaihtelevuutta, en saman rytmin, tai sävelen tms. toistoa. Niitä on vaikeampi löytää. Tarjontaa on aika tavalla, joten se vaikeuttaa valintaa. Ei tiedä, mikä niistä sopii itselle. Kokeilin sellaista aivojen alfa-aaltoihin vaikuttavaa ääntä, jonka piti lisätä luovuutta. Tunnin kohdalla kyllästyin siihen, koska toivoin nukahtavani, mitä reaktiota ei silti tapahtunut.
Suosittelen kokeilemaan! Siis ei silloin, kun on tekemässä töitä, tai harrastamassa liikuntaa, jotta keskittyminen ei herpaannu, vaan esim. sängyssä tekemällä rentoutumisharjoituksen. - Anonyymi
Joskus toimii, ja toisinaan sitten taas ei. Itselleni toimii paremmin puhe, mutta puhujan pitää olla riittävän monotoninen, eikä aihekkaan saa olla liian mielenkiintoinen.
- Anonyymi
Niitähän on youtubessa rentousttamis videoitKin ja kun kokeilin ensimmäisen kerran niin nukhdinennenkö video oli loppunut. Aina kun on niitä huonoja öitä niin kuuntelen yuoutubesta tätä rentouttamis videota joissa käydään lävitse kehon osat ja miten ne rentouttaa, ja kaunis musiikki on taustalla .
- Anonyymi
Unettomuuteen kannattaa kokeilla ihan luonnollista B-vitamiinia.
Toipuminen alkaa pienistä askelista ja moni vaiva voi olla ihan ravinteiden puute. Nekin vaikuttaa mielenterveyteen.
Suuressa hädässä kuitenkin suurin apu on Jeesus joka on ihmisen luonut ja osaa siksi myös auttaa ja parantaa.
Rukous on helppoa. Rehellistä puhetta Hänelle, joka kuulee kaikki meidän ajatuksetkin aina. - Anonyymi
Olen ja olen löytänyt itselle rauhoittavia omasta mielestä melko kauniita kappaleita. Joskus löydän sellaisia "mix" mikä on jonkun kokoelma. Kokeilkaa jos sopisi teillekin?
https://www.youtube.com/watch?v=cT2U9HhUMnA&list=RDMfwJ4X7lx4k&index=9
toinen josta tykkään melko paljon myös ja nukahdan helposti :
https://www.youtube.com/watch?v=wXO1-6CiO2o
täytyy soittaa vaan hiljaisella että nukahtaa hyvään oloon ja mieleen.
https://www.youtube.com/watch?v=mTstCQBv4Co&list=PL5732FC3F973466CB
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1373526Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville553081Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122554Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1142116- 1711756
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa301338- 541162
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16953Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois110923Polvinen hylkäsi Persut
Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.158913