Avoimena ja tiedepainotteisena aikana ei ole salaisuuksia, jos tirkistelyn viehkeys ei lasketa mukaan itsessään, vaikka myös 2000 luvulla ei löydy ammattimaista tyydytteneisyyttä edelleen.
Ei ole salaisuus, että miehen seksiongelma ei ota selvittääkseen.
Turha miestä on syyttää yksistään kun maapallolla on kaksi osaottajaa.
Syytteet kuulostavat toisen osaottajan tyytymättömyydeltä.
Sivistyneisyys saa aikaan sen, että toinen osaottaja ymmärtäisi olla syyttämättä muita.
Tirkistelija Liiton jäsen kävi katsomassa avoimeen ikkunaan, josta näkyi tällä erää aasialainen nuori tyttö. Hän peittyi pehmeään peitteen alle ja käsi kävi samaa linjaa kun toinen käsi katsoi puhelimesta videoita.
Rytmisesti käden linjaus kiihtyi vasta videon katsomisen jälkeen, jolloin videokäsi rentoutui.
Tirkistelijä katsoi vain peitteen muotoja ja näki niiden kautta tapahtumia. Mutta olisivatpa asiat toisin ja ammattitirkistäjä seuraisi sieltä missä tapahtuu.
Väliajoin tyttö vaihtoi jalkaa tai kurottautui takaisin sängyssä.
Tirkistelijä on aikuinen ja siksi peitteen säännölliset pompotteluteivät olleet kovin mielenkiintoisia ja siksi pyhä tirkistys sai jäädä, koska tyttö nautti pitkään. Kuinka lopussa kävi, saa arvailla.
Tirkistelijan lokikirjaan ja vuosiraportti julkaisuun on merkattu aasialaisten peiton alla tapahtuva sakraalius, jolla voi olla merkitystä esimerkiksi kulttuurien vaihdossa ja poliittisessa taloudessa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.