Tarina

Hanna (pää henkilö)
Muut:
Poliisi Erkki Heinola
Puutarhuri Hannes Vahuri
Siivooja Elli Vaara
Naapuri Sam Kolkkola
----------------------------------------------------
Hannaa väsytti tämän öinen työ oli mennyt lyttyyn hän yritti ottaa roiston kiinni mutta sai potkut. Hanna vaipui unisena sohvalle ja torkahti. Kun Hanna heräsi hän näkikin että oli vasta aamu yö kello oli: 04.50. Hanna oli ihan virkeä mutta nälkäinen. Hän meni jää kaapille mutta se olikin tyhjä. Hanna päätti soittaa liikennöinti palveluun ostamaan ruokaa. Taksi tuli ja Hanna meni taksiin. Hanna päätti mennä lähimpään ruoka kauppaan. Kun Hanna oli tehnyt ostokset olikin kello jo 07.34. Hanna soitti taksin takaisin ja kun Hanna odotti taksia hän näki ystävänsä Sam Kolkkolan. Hän meni tervehtimään Samia. Sam kiukutteli koska hänen vaimonsa Marella oli eronnut hänestä eilen ja vienyt kaikki lapset mukana siis: Lassin ja Lassen. Hanna lohdutti Samia ja lähti taksiin joka odotti. Hanna tuli kotiin ja näki siivojan Elli Vaaran suunnittelevan lähtöä mutta kysyi haluiaisiko Hanna että hän vielä jäisi. Mutta Hanna sanoi että halusi olla rauhassa.Hanna otti ruoka kassinsa ja laittoi ne jää kaappiin. Hanna otti valmis aterian ja laittoi sen uuniin Hanna oli jo aika väsynyt ja päätti rentoutua. Kun Hanna heräsi hän kuuli tulen rätinää Hanna juoksi puhelimelle ja soitti... (Jatkanko?)
0147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Roc girl kirjoitti:

Hanna (pää henkilö)
Muut:
Poliisi Erkki Heinola
Puutarhuri Hannes Vahuri
Siivooja Elli Vaara
Naapuri Sam Kolkkola
----------------------------------------------------
Hannaa väsytti tämän öinen työ oli mennyt lyttyyn hän yritti ottaa roiston kiinni mutta sai potkut. Hanna vaipui unisena sohvalle ja torkahti. Kun Hanna heräsi hän näkikin että oli vasta aamu yö kello oli: 04.50. Hanna oli ihan virkeä mutta nälkäinen. Hän meni jää kaapille mutta se olikin tyhjä. Hanna päätti soittaa liikennöinti palveluun ostamaan ruokaa. Taksi tuli ja Hanna meni taksiin. Hanna päätti mennä lähimpään ruoka kauppaan. Kun Hanna oli tehnyt ostokset olikin kello jo 07.34. Hanna soitti taksin takaisin ja kun Hanna odotti taksia hän näki ystävänsä Sam Kolkkolan. Hän meni tervehtimään Samia. Sam kiukutteli koska hänen vaimonsa Marella oli eronnut hänestä eilen ja vienyt kaikki lapset mukana siis: Lassin ja Lassen. Hanna lohdutti Samia ja lähti taksiin joka odotti. Hanna tuli kotiin ja näki siivojan Elli Vaaran suunnittelevan lähtöä mutta kysyi haluiaisiko Hanna että hän vielä jäisi. Mutta Hanna sanoi että halusi olla rauhassa.Hanna otti ruoka kassinsa ja laittoi ne jää kaappiin. Hanna otti valmis aterian ja laittoi sen uuniin Hanna oli jo aika väsynyt ja päätti rentoutua. Kun Hanna heräsi hän kuuli tulen rätinää Hanna juoksi puhelimelle ja soitti... (Jatkanko?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu