Taisi olla ihan huuhaata nämä syytökset Esalle ja muille. Asiat ei johtaneet mihinkään. Törkeä temppu joiltakin.
Kokkolan Vesi
Anonyymi-ap
11644
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Asiahan on vielä kesken. Katsotaan, miten oikeudessa käy.
Kuinka monta vuotta tätä jo vatvottu? Jos vesilaitoksen johto selvittäis näin pitkään kymmenien ihmisten voimin varmistaakseen jokaisen päätöksen millintarkan lainmukaisuuden, niin eipä taitaisi asiat juuri edetä. Jotain järkkeä ja suhteellisuudentajua asioihin!!!!
No liukkaasti poistuivat kuitenkin paikalta... Mutta totta, voisi tulla jo valmista pikkuhiljaa.
Liukkaasti poistuivat paikalta...Mitä itse olisit tehnyt siinä tilanteessa, kun on julkisesti jo tuomittu moneen kertaan? Helppo se on sivusta huudella!!
Tätä minäkin mietin. Mikäli millään ei saada tuomittua, vuosienkaan selvitysten perusteella, niin kuka korvaa ”tuomituille”?
Poistuivat kyllä hyvissä ajoin ennen julkista myllytystä, ihan reilusti ennen mitään uutisointia. Itse olisin kyllä jäänyt puolustautumaan, jos syyttömiä ollaan. Eihän Esaa lukuunottamatta nimiäkään ole vielä julkisuudessa ollut. Ja osa päätöksistä meni kyllä ihan metritolkulla pieleen, ei millintarkkuudesta tietoakaan.
Mutta, odotetaan rauhassa.
Odotetetaan oikeuden ratkaisua ihan rauhassa.
…niin, onhan tätä vuosituhatta vielä jäljellä,
Milloin käräjillä? Maaliskuun aikana?
Minä vuonna? Tainnu tulla pää vetävän käteen.
Kaupungin tilintarkastuksessa taisi tulla isäntien temput ilmi.