Millä hintaa?

Ensin opiskelee maalaispoika kaupungissa vuosikausia päntäten päähänsä insinööriosaamista, että sitten elämä korkeasti koulutettuna ja haluttuna työntekijänä on vuorenvarmaa työvoimaa ja tavoitteena eläkeläismiljonäärin elämä jälleen maaseudulla kun on ensin´kasvattanut lapsensa turvattomissa kaupunkiolosuhteissa kaupunkilaisiksi.

Mutta mutta, mikä on elämän ajankäytön hinta?

Onko järjellistä toimintaa myydä vapaa-aikansa ja millä hintaa, eikä nyt ole kysymyksessä silloin tällöin vaan aina ja jatkuvasti?

Mikä on viikonloppuöiden hinta kun voisi vaihtoehtona viettää iltaa perheensä kanssa ja nukahtaa rakkaansa viereen?

Sama kesälomalla perheen kanssa mummun mökillä, niin töihin kesken kaiken.

Mistä on kyse, onko kyse köyhyyden aiheuttamasta pakkotilanteesta, sairaaloisesta rahanhimosta, pakoilusta onnettomasta perhe-elämästä, vai mistä?
4153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Normaali perhe-elämä ja työelämä sekä lasten koulunkäynti vaikuttavat olevan sinulle täydellinen mysteeri. Kuitenkin noin 4/5 suomalaista kokee tämän samaisen ordenary average tavallisuuden kaikkine sen puolineen ja useimmat ajattelee että näin sen kuuluukin mennä. Kaikki tekee omat valintansa, lapsetkin. He eivät ole vanhempiensa omaisuutta. Toivon sinulle elämääsi samaa kunnioitusta läheisiä kohtaan.
Meillä kysellään mielipiteitä myös lapsilta ja mitään ei ole kiveen kirjoitettu.
Minulla on joka neljäs viikko kokonaan vapaata ja vuoroista riippuen 14-16 tuntia vuorokaudesta. Enemmän kuin useimmilla on aikaa perheelle.

Äänestä
  • Normaali perhe-elämä?
    Tytär 18 vuotta asuen kotona.
    Asuu turvattomalla seudulla jossa voi siirtyä paikasta toiseen ja takaisin vain vanhempien kuskaamana.
    Kokonaan vapaata vuorokaudessa aikana jolloin perhe on valveilla, niin vuorotyöläinen nukkuu puolet aikaa vapaa-ajastaan.

    Äänestä

Possonderi on suuri humanisti, kasvatustieteiden ihmemies, tarhatäti ja suuri lasten ystävä.

Tällä kertaa hän on huolissaan siitä että isä käy töissä eikä kopittele lasten kanssa sinä aikana pesäpalloa nurmella ja leiki peipoopeipoopeipäsiä käsiä yhteen taputtaen.

Possonderi valittiin aikoinaan vuoden kasvattajaksi. Juurikaan sen pidempään ei Possonderin ura isänä kestänyt.

Possukalla on tapana ulkoistaa muille omat ongelmansa, sairautensa, puutteensa ja virheensä. Tässä ämmämäisessä jäkätyksessä on ulkoistettu Possukan surkea ja lyhyt toiminta isänä.

Joidenkin isien on valitettavasti tehtävä töitä jotta niille lapsillekin saadaan muuta kuin tukileipää pöytään.

Joillakin isillä on lisäksi myös omakin elämä ja sen oman elämän kunnioittaminen antaa lapsillekin eväät kunnioittaa omaansa. Me kaikki synnytään tänne yksin ja kuollaan yksin.

2010

Äänestä
  • Voi voi sentään siis nyt 2010 on ryhtynyt kihlattunsa Laiffin internetpuolustajaksi vastapalvelunaan.

    Joo kopittelee ja kiipeää liukumäkiin 18 vuotiaan tyttären kanssa.

    Sinun tyttäresi syntyi yksin kuten muutkin ja sinä jätit hänet yksin hänen ollessa vielä vaipoissaan, koska kunnioitit omaa elämääsi enemmän ryhtyessäsi selaamaan tinderiä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ensin opiskelee maalaispoika kaupungissa vuosikausia päntäten päähänsä insinööriosaamista, että sitten elämä korkeasti koulutettuna ja haluttuna työntekijänä on vuorenvarmaa työvoimaa ja tavoitteena eläkeläismiljonäärin elämä jälleen maaseudulla kun on ensin´kasvattanut lapsensa turvattomissa kaupunkiolosuhteissa kaupunkilaisiksi.

Mutta mutta, mikä on elämän ajankäytön hinta?

Onko järjellistä toimintaa myydä vapaa-aikansa ja millä hintaa, eikä nyt ole kysymyksessä silloin tällöin vaan aina ja jatkuvasti?

Mikä on viikonloppuöiden hinta kun voisi vaihtoehtona viettää iltaa perheensä kanssa ja nukahtaa rakkaansa viereen?

Sama kesälomalla perheen kanssa mummun mökillä, niin töihin kesken kaiken.

Mistä on kyse, onko kyse köyhyyden aiheuttamasta pakkotilanteesta, sairaaloisesta rahanhimosta, pakoilusta onnettomasta perhe-elämästä, vai mistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu