Työttömyyden kirous

Viiden vuoden työrupeaman jälkeen samassa firmassa jäin työttömäksi maaliskuun lopulla.

Ensimmäiset kaksi viikkoa sujuivat hyvin, olin avopuolison kanssa kaksi viikkoa Phuketissa lomalla.

Seuraavat kolme viikkoa sujuivat myös hyvin; siivosin kaikki kaapit, järjestelin ja arkistoin paperit, laskut ym. heitin pois kaiken tarpeettoman krääsän, joko kirpparille tai roskiin. Pesin ikkunat, uunin ja jääkaapin. Kävin joka päivä vähintään kahden tunnin sauvakävelyllä, kunto kohosi ja paino putosi.

Nyt voisin jo juosta päin seiniä. Ruoan saan juuri ja juuri ukolle pöytään kun se tulee töistä, muuten on niin vetämätön ja tarpeeton olo ettei mikään kiinosta. Vuorokausirytmi on kääntymässä päälaelleen; kun on aina ollut illanvirkku eikä ole syytä nousta sängystä ennen iltapäivää, on helppo lukea tai surffata pitkälle yöhön. Itsetunto pikkuhiljaa katoamassa, kun on vain työkokemus mutta ei koulutusta, epäilyttää pääseekö koskaan samantyyppiseen työhön.

Ja sama kai se kirjoittaako tänne vai ei, mutta helpottaa laittaa ajatukset sanoiksi.

Miten muut kuluttavat työtöntä aikaa/kestävät työttömyyden ?
6699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...kirjoitit liian pitkän ja henkilökohtaisen kirjeen, ei tuollaista ole kiva lukea. Ketä kiinnostaa jaksatko sä "kantaa ukolles ruuan pöytään" Hah!

TEE JOTAIN! MOVE YOUR FAT ASS!!!

Äänestä

Itse työttömyysaikanani olin sikäli "helpommassa asemassa" että mulla oli lapsi, jonka takia vuorokausirytmi oli pidettävä jotenkuten normaalina, no tietenkin iltavalvominen oli helppo korjata nukkumalla päikkärit pojan kanssa, mutta kohtalaisen hyvin pysyttiin "ihmisten aikatauluissa".

Joo, tosta itsekurista piti...eli että vaan päättää herätä ja mennä nukkumaan oikeisiin aikoihin...kun sulla on se ukko siinä, niin yritä herätä ja mennä nukkumaan yhtaikaa sen kanssa. Muutenkin voi yrittää piiskata itsensä säännölliseen päiväohjelmaan, jotkut rutiinit tiettyyn aikaan joka päivä, niin kuin työelämässäkin.

Ja miten sitten aika kuluis? Mä tietenkin sain aikaa kulumaan lapsen kanssa ja elin ikään kuin olisin ollut kotiäiti, mutta sen lisäks opiskelin etänä pari kirjoittajakurssia ja kävin säännöllisesti kuskaamassa mummua kauppareissulle kerran viikossa. Sellasista pikkujutuista saa helposti ajankulua ja vaihtelua. Jotain ilta- tms. kursseja, jotka ei tiputa pois työkkärirahoilta, naapuruston vanhusten tai omien sukulaisten auttelemista tai vaan juttuseurana oloa.

Se muistikuva mullakin on työttömyysajasta, että kaikki kotityöt tuli tehtyä vähän vajaateholla, kun olis ollut aikaa. Työelämässä ollessa/opiskellessa on paljon enemmän voimia ja intoa leipoa, siivota jne. sillä pienellä vapaa-ajallakin. Ehkä työttömyys laukaisee pienen masennuksen, joka oireilee juuri sillä, että kaikki arkinen puuhastelu lakkaa kiinnostamasta.

Jos uutta työtä ei pian löydy ja kouluttautumattomuus häiritsee, lähde opiskelemaan!

Äänestä

työtön...avuton...haluton! Ymmärrän hyvin fiiliksesi! Mäkin joskus yritin olla työtön, mutta ei se kauaa onnistunut. Mulla oli kokoajan sama päivärytmi nukkumisten ja heräämisten kanssa kun työssä. Parin viikon päästä aloin suunnitella opiskeluja ja kolmen viikon päästä olin jo koulun penkillä. Sä sanoit ettei sulla ole koulutusta, on vain kokemus. Useammat työnantajat arvostaa juuri sitä kokemusta enemmän kun koulutusta. Miksi et hakeudu opiskelemaan? Nyt nainen pää pystyyn. Jos menetät kiinnostuksen, olet mennyttä työelämästä aika pian. Minä kun en saanut tarpeeksi hyvää duunia ja palkkaa opiskelun jälkeen, niin perustin oman firman ja nyt työllistän itseni, oikein hyvällä menestyksellä. Muista, että pitkät poissaolot työelämästä cv:ssäsi vaikeuttaa työnsaantia entisestään!

Äänestä

Ala kirjoittaa elämänkertaasi.
Minäkin tein kässärin kolmessa päivässä.
Kustantaja tuumi, että....katotaan, jos
tästä kirja tulisi.

Äänestä

itse käytin ja käytän työttömyyden itseni etsimiseen oman elämäntapani remontoimiseen vähitellen voimieni mukaan. (siis sen jälkeen kun ensin vain säälin itseäni pitkä ajan)sellaisessa luulisi olevan monella meillä paljon tekemistä. ainakin minulla..kun en jaksa tehdä mitään, en tee ja sillä siisti. ja olen oppinut olemaan armollinen itselleni enkä tunne syyllisyyttä tekemättömyydestäni.

nytkö ajattelet ettet ole enää mitään, sinusta ei ole mitään hyötyä. näinkö on? tai et osaa tehdä enää mitään kun ei ole selvää päiväjärjestystä? nykyään tämä yhteiskunta on niin suoritteispainotteista ettei ihmiselle itselleen jää juuri tilaa.

sinulla ja monella muullakin työ liittyy vahvasti siihen mitä olet, sinun arvoosi ja itsetuntoosi. entäpä jos sinun arvosi olisi se kuka olet eikä se mitä teet? se on asenne kysymys. minusta olet arvokas ihminen joka tapauksessa, ihan yhtä arvokas kuin minäkin tai lääkäri tai presidentti tai alkoholisti..kuka tahansa.
tarkoitin tässä sitä että kun itsetunto on kunnossa ja tuntee itsensä niin ehkä sitten ovi motivoituakin löytämään etsimänsä. ehkä sinullakin on mahdollisuuksia joita et ole edes ajatellut itsellesi mahdollisiksi? ehkä löydät joitain uusia tai piilossa olleita puolia itsestäsi. voit kokeilla vaikka työkkärin kautta erialoilla työskentelyä jota nimitetään työelämääntutustumiseksi tai työharjoitteluksi.siitä saa ainakin säännöllisen päivärytmin. itse en kyllä ilmaista työtä kuitenkaan jaksa 3 kk enempää kerralla tehdä.


oletko haaveillut jostain, kun olit töissä jos sinulla olisi aikaa mitä tekisit? ilmeisesti ajattelet tilanteesi olevan toivoton, kun sinulta vietiin työ pois. olit niin tottunut siihen.muutos on aina kova paikka. mutta muista että ihminen muuttuu oikeastaan vain silloin kun on pakko. ehkäpä kaipasit muutosta. et ehkä näin rajua, mutta jotakin kuitenkin.

itselleni muutoksen, pitkän tuntuisen työttömyyden kautta löysin vihdoin sen mitä haluan tehdä. vaihdan alaa. aion opiskella. ja nyt kaikki alkaa selkeytyä.
tsemppiä!

Äänestä

Voi sua; otan osaa kurjaan tilanteeseesi.
Mä en usko et koulutuksella on merkitystä. Työkokemus sen kaiken sanelee. Nimimerkillä kokemusta on. Mulla on kyllä ammatti muttei päivääkään työkokemusta. Tää on tämmöstä kissahiirileikkii koko aika ja tällä menolla kerkeen täyttää helposti 30 vee ennen ko saan minkään maan pätkätyötä edes. Kaikki vaatii sitä kokemusta ja kukaan ei ota jollei sitä ekaks ole..
Ja koulutus sun on helppo saaha. Meet vaan amitsuun opiskeleen jonkun tutkinnon suurin piirtein. Tai tietty kannattaa valita joku itteensä mahdollisimman paljon miellyttävä linja. Amitsuihin on yllättävän helppo päästä mutta sielläkin on se kuuluisa mutta. Nimittäin vanhempana ihmisenä on aika helvettiä olla samassa tilassa juuri ja juuri 16 täyttäneiden kanssa - nimimerkillä kokemusta on siitäkin.. Mut kyllä sen kestää, mäkin kestin.
Onnea joka tapauksessa jatkollesi, menit kouluun taikka töihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Piitu kirjoitti:

Viiden vuoden työrupeaman jälkeen samassa firmassa jäin työttömäksi maaliskuun lopulla.

Ensimmäiset kaksi viikkoa sujuivat hyvin, olin avopuolison kanssa kaksi viikkoa Phuketissa lomalla.

Seuraavat kolme viikkoa sujuivat myös hyvin; siivosin kaikki kaapit, järjestelin ja arkistoin paperit, laskut ym. heitin pois kaiken tarpeettoman krääsän, joko kirpparille tai roskiin. Pesin ikkunat, uunin ja jääkaapin. Kävin joka päivä vähintään kahden tunnin sauvakävelyllä, kunto kohosi ja paino putosi.

Nyt voisin jo juosta päin seiniä. Ruoan saan juuri ja juuri ukolle pöytään kun se tulee töistä, muuten on niin vetämätön ja tarpeeton olo ettei mikään kiinosta. Vuorokausirytmi on kääntymässä päälaelleen; kun on aina ollut illanvirkku eikä ole syytä nousta sängystä ennen iltapäivää, on helppo lukea tai surffata pitkälle yöhön. Itsetunto pikkuhiljaa katoamassa, kun on vain työkokemus mutta ei koulutusta, epäilyttää pääseekö koskaan samantyyppiseen työhön.

Ja sama kai se kirjoittaako tänne vai ei, mutta helpottaa laittaa ajatukset sanoiksi.

Miten muut kuluttavat työtöntä aikaa/kestävät työttömyyden ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu