Pahoittelen etten ole tutustunut äijälöiden kanavointitarinoihin ja se johtuu pitkälti siitä että jos niissä olisi jotakin todisteellista perää, niin olisimme kuulleet siitä muualta.
Olen yksinkertainen mies ja yksinkertaisesti olen vain sitä mieltä että todistetuksi tarkoitettava asiat vaativat muitakin todisteita kuin yksittäisten ihmisten kertomukset.
Tässä on varsin tiukkaa stooria Universumista ja sen mittasuhteista, Kuten Cox sanoo, on mahdotonta tietää totuutta Universumin koosta ja rakenteesta.
Esimerkkinä Hercules–Corona Borealis "Great Wall" (HCB) tai yksinkertaisesti Great Wall on galaksifilamentti, joka on havaittavissa olevan maailmankaikkeuden suurin tunnettu rakenne, jonka pituus on noin 10 miljardia valovuotta.
Yksi valovuosi on 9,46 biljoonaa kilometriä. 9 460 000 000 000 km.
Voyager 1 on ihmisen kauimmaksi Maasta ehtinyt laite. Se laukaistiin vuonna 1977.
Sen vauhti on 61 500 kmh ja vuodesta 1977 se on ehtinyt 21 miljardin kilometrin päähän.
Jotta se pääsisi lähimpää toiseen tähteen tuolla nopeudella alle viiden valovuoden päähän, se tarvitsisi vielä 85 385 vuotta päästäkseen sinne, ja puhumme vain neljästä valovuodesta.
Pahoitteluni kanavoitsijoille, mutta mielestäni nuo jorinat eivät johda mihinkään.
Jos jotakin todisteellista siellä ilmenee, niin kertokaa toki.
Minä luotan konkreettisiin todisteisiin ja niitä on ihan riittävästi ilman tyhjiä tarinoita kanavoinneista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mittaa itseltäsi matka korvasta korvaan.
Siinä on universumisi koko.