Heh

Isossa kaupungissa oli julmetun suuri tavaratalo, josta sai aivan kaikkea, siis todellakin aivan kaikkea. Laittoivat sitten lehteen ilmoituksen myyjän paikasta ja paikkaa hakemaan ilmaantui ujohkon oloinen maalaispoika.
"Oot sitten maalta kotoisin?"
"Joo'o."
"Ootko ennen tehnyt myyntihommia?"
"Juu, kyllä mä siellä maalla..."

Vaikka sälli olikin vähän ujon oloinen, niin myyntipäällikkö jotenkin piti hänestä, ja otti hänet hommiin.

Pitkän hikisen ensimmäisen työpäivän jälkeen päällikkö tulee siinä viiden pintaan katsomaan miten maalaispoika on pärjännyt.
"No, montakos kauppaa olet tehnyt?"
"Yhden."

Päällikkö on vähän pettynyt, ja toteaa: "Niin, yleensä meidän myyjät tekee sellaiset 20-30 kauppaa päivässä. Paljonkos arvoinen se ainokainen oli?"

"1,2 miljoonaa."

"Yksi pilkku kaksi miljoonaa!! Mitä -ihmettä- sä oikein myit??"

"Niin no, mä myin tälle kaverille ensin sellaisen pienen ongenkoukun, sitten vähän isomman, seuraavaksi sellaisen Rapalan viehesarjan ja vielä perhontekovehkeet. Sitten se tietysti tartti siimaa, ja mä myin sille ensin sellaista tavallista, sitten vähän vahvempaa ja vielä sellaista kunnon barracudankestävää extrasiimaa. Tietysti siihen sitten oli myytävä kunnon vavat ja kelat. Sitten todettiin, että kyllä se venekin tarvitaan, ja niin mä vein kaverin veneosastolle ja myin sille Marino 9000:n erikoisvarustein. Seuraavaksi se totesi ettei sen vanha kuplavolkkari kyllä jaksa vetää semmoista rohjoa, joten vein sen sitte vielä auto-osastolle ja myin sille Range Roverin ja trailerin. Kaikkineen siitä tuli aika tarkkaan 1.198,160 mk."

"Ei jumalauta, mies tulee ostamaan ongenkoukkua ja sä myyt sille kaiken tuon?"

"No ei ihan... Tää loppuhuipennus oli ihan kiva näinkin pitkästä vitsistä ottaa pois, mutta eipä seksivitsi ollutkaan.
26133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jopas kerroit omanas vitsin,joka on hieman toisessa
muodossa todella seksivitsi. Asiakkaan vaimolla
menskut ja mies mietti mitä tekisi viikonloppuna.
Kertoipa ongelman myös myyjälle, joka tokaisi
jossain välissä,että osta kerralla kunnon välineet
kun sulla on menossa viikon loppu ihan munilleen.

Äänestä
  • Myyjän viimeinen puheen vuoro
    -Oikeastaan se oli tullut ostamaan vaimolleen tamppooneja, niin mä tokaisin miksi et lähti vaikka kalaan kun tää viikonloppu menee kuitenkin perseelleen =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuutamopurkka kirjoitti:

Isossa kaupungissa oli julmetun suuri tavaratalo, josta sai aivan kaikkea, siis todellakin aivan kaikkea. Laittoivat sitten lehteen ilmoituksen myyjän paikasta ja paikkaa hakemaan ilmaantui ujohkon oloinen maalaispoika.
"Oot sitten maalta kotoisin?"
"Joo'o."
"Ootko ennen tehnyt myyntihommia?"
"Juu, kyllä mä siellä maalla..."

Vaikka sälli olikin vähän ujon oloinen, niin myyntipäällikkö jotenkin piti hänestä, ja otti hänet hommiin.

Pitkän hikisen ensimmäisen työpäivän jälkeen päällikkö tulee siinä viiden pintaan katsomaan miten maalaispoika on pärjännyt.
"No, montakos kauppaa olet tehnyt?"
"Yhden."

Päällikkö on vähän pettynyt, ja toteaa: "Niin, yleensä meidän myyjät tekee sellaiset 20-30 kauppaa päivässä. Paljonkos arvoinen se ainokainen oli?"

"1,2 miljoonaa."

"Yksi pilkku kaksi miljoonaa!! Mitä -ihmettä- sä oikein myit??"

"Niin no, mä myin tälle kaverille ensin sellaisen pienen ongenkoukun, sitten vähän isomman, seuraavaksi sellaisen Rapalan viehesarjan ja vielä perhontekovehkeet. Sitten se tietysti tartti siimaa, ja mä myin sille ensin sellaista tavallista, sitten vähän vahvempaa ja vielä sellaista kunnon barracudankestävää extrasiimaa. Tietysti siihen sitten oli myytävä kunnon vavat ja kelat. Sitten todettiin, että kyllä se venekin tarvitaan, ja niin mä vein kaverin veneosastolle ja myin sille Marino 9000:n erikoisvarustein. Seuraavaksi se totesi ettei sen vanha kuplavolkkari kyllä jaksa vetää semmoista rohjoa, joten vein sen sitte vielä auto-osastolle ja myin sille Range Roverin ja trailerin. Kaikkineen siitä tuli aika tarkkaan 1.198,160 mk."

"Ei jumalauta, mies tulee ostamaan ongenkoukkua ja sä myyt sille kaiken tuon?"

"No ei ihan... Tää loppuhuipennus oli ihan kiva näinkin pitkästä vitsistä ottaa pois, mutta eipä seksivitsi ollutkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu