Lisätään tuohon vieläyhdysvalt8jen hiihtomaajoukkue.
Meno on täysin järjetötä, media arvailee kaikennäköistä, miten heilui
Volodymyr Zelenskyin suu, kiroiliko rukoiliko, tuliko hulluksi, jäikö Trumpilta lääkkeet ottamatta. Olisiko median hieman paremmin pysyttävä totuudessa, eikä heittää täysin huulta, asiat ovat vakavia.
Ja tämä, Yhdysvaltain maastohiihtojoukkueen tähtiurheilija Jessie Diggins on nähnyt tallenteet Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin tapaamisesta Valkoisessa talossa, eikä hän pitänyt näkemästään.
Maailmancupin kaksi kertaa voittanut Diggins sijoittui sunnuntaina Trondheimin MM-kisojen yhdistelmäkilpailussa 13:nneksi ja sai sen jälkeen vastailla kysymyksiin maansa presidentistä.
– Toista ihmistä ei kohdella sillä tavalla, Diggins arvioi Trumpin toimintaa presidenttien tapaamisessa.
Olisiko jokin järjellinen sensuuri kuitenkin tarpeen. Ilmeisesti se kolmas maailman sota on tulossa, ennen toistakin alkoivat aivan aiemmin järkevät ihmiset ja lähteet suoltaa vaikka mitä, toki iltalehdet tekevät sitä koko ajan.
Ainoa järkevä on mitä Euroopan tulisi nyt tehdä, olisi sopia Ukrainan malmeista vastaava sopimus mihin Tramppi oli pakottamassa. Rohkeasti vain liikkeelle, eurooppa on yhteensä enemmän auttanut Ukrainaa kuin USA ja euraapalle ne metallit ovat tarpeempaan.
Onko poliitikot, media ja suomi24 kirjoittelijat samalla tasolla.
Anonyymi-ap
0
145
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885091- 141751
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271497Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91463Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501147Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249302969- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7820